Nimi: Miseria
Kirjoittaja: Invisiblegirl
Paritus: Neville/Luna
Rating: K-11
Genre: Angst, oneshot
Summary:
Sinä iltana hän asettui taas nukkumaan ja toivoi sydämensä pohjasta, että ei tänä yönä heräisi enää hiestä märkänä, kyyneleet poskillaan ja järkytys, kamalat kuvat silmissään.A/N: Kuuntelin
Sturm Und Drangin Miseriabiisiä, ja inspis iski. Olin ajatellut, että kirjoitan vielä FF100:seen ficin Nevillestä, ja tälläinen siitä tuli. Itkin melkein itsekin kirjoittaessani tätä. Kannattaa kuunnella biisi myös, se on riipaisevan kaunis.
Sturm Und Drang - Miseria FanFic100:seen sanalle
Ystävät.
*****
Miseria
Do you remember those days of old times?
The days were so golden and all shining brightIkä kultasi muistot, oli vanha sananlasku, johon Neville ei uskonut, vaikka syvällä sisimmissään tiesi sen olevan oikeassa.
Hän tiesi muistelevansa nuoruuttaan aivan liikaa. Tiesi, että riippui kiinni niissä eikä suostunut päästämään irti, vaikka se ei ollut terveellistä. Elämä muistojen ulkopuolella oli mustaa ja pimeää, surullista ja onnetonta, eikä hän halunnut elää siinä maailmassa.
Ne ajat Tylypahkassa olivat olleet pojan iän onnellisimmat. Hän muisti kaikki ystävyydenosoitukset, onnelliset yhteenkuuluvuuden hetket, eikä niitä aikoja kun hän oli ollut yksinäinen ja kiusattu.
Hän muisti ystävänsä, muisti heidän hymynsä ja naurunsa, heidän kommelluksensa ja vitsinsä. Heidän tarinansa, jotka olivat silloin tuntuneet pojasta pelottavalta, mutta joille he olivat yhdessä nauraneet.
Hän muisti Lunan, tytön, johon hän oli ollut niin pitkän aikaa rakastunut.
Hän muisti kerhon, jossa hän viimein tunsi kuuluvansa joukkoon, oikeasti.
Hän muisti ne hetket, jolloin hän oli saanut loistaa. Ne hetket, kun hän oli opetellut jotain ja osannut sen täydellisesti. Harjoittelu teki mestarin. Poika muisti monet yöt, jolloin hän ei ollut nukkunut vaan oli livahtanut tarvehuoneeseen harjoittelemaan, eikä ollut mennyt nukkumaan ennen kuin oli osannut loitsun täydellisesti.
Hän muisti nuoruutensa onnellisena, aurinkoisena ja täydellisenä aikana, jolloin hän oli ollut onnellinen. Se kumminkin päättyi niin hirveästi, että hän näki vieläkin joka yö siitä painajaisia.
Yö oli aikaa, jota hän pelkäsi, mutta samalla odotti. Hän saattoi vielä silloin nähdä ystävänsä, mutta ei ikinä pystynyt heräämään ennen loppua, jonka hän toivoi pysyvän poissa. Jonka hän niin kipeästi halusi olevan vain unta.
Sinä iltana hän asettui taas nukkumaan ja toivoi sydämensä pohjasta, että ei tänä yönä heräisi enää hiestä märkänä, kyyneleet poskillaan ja järkytys, kamalat kuvat silmissään.
Ainahan voi toivoa.
Now those days are gone, now I'm here all alone
Alone, oh miseriaPimeässä huoneessa Neville nukahti, mutta ei pysynyt kauaa paikallaan. Peitto lensi pois hänen päältään, kun hän potkaisi sitä näyttäen siltä, kuin olisi suurissa kivuissa. Kauhukuvat täyttivät hänen mielensä yhä uudelleen, uudelleen ja uudelleen, yö yön jälkeen.
Taistelu oli käynnissä. Neville saattoi nähdä vain metrin eteensä, ehkä vähän kauemmas loitsujen valossa. Eniten hän pelkäsi, että näkisi eteenpäin kuin vihreä valo näyttäisi hänelle tien ja samalla hän näkisi jonkun sen vahingoittamana.
Hän kuuli Hermionen pilkallisen naurun korvissaan yliluonnollisen kovana ja näki kauempana tämän taistelevan Bellatrixin kanssa. Toisessa suunnassa oli Ron, taistelemassa jonkun kuolonsyöjän kanssa ja hänen parahduksensa soi hänen korvissaan kovaa, niin kovaa. Eikä hän pystynyt tekemään mitään, hänen oma sauvansa oli kaukana, eikä hän tiennyt missä.
Harryn askeleet täyttivät hänen päänsä, kun poika pyrähti hänen ohitseen tuima ilme kasvoillaan. Hän halusi pysäyttää tämän, mutta ei saanut sanaa suustaan. Hänen suunsa oli auki, eikä hän saanut aikaiseksi kuin pienen yskähdyksen tapaisen äänen, johon poika ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota.
Äkkiä Luna oli siinä. Tyttö oli kaunis, niin kaunis. Hänen hameensa oli rikkoutunut monesta kohtaa, hiukset olivat sekaisin ja kuraiset, mutta silmät, ne silmät, ne säkenöivät kuin tuhat timanttia. Ja poikaan sattui, sattui syvältä, sillä hän tiesi, miten tämä loppuisi. Tyttö otti häntä kädestä kiinni ja hänestä tuntui vielä pahemmalta, niin pahalta, että hän melkein itki kivusta.
Kova käkätys täytti ilman. Se kimpoili Nevillen pään sisällä, toisesta reunasta toiseen. Hän näki edessään vanhempiensa murhaajan, naisen jota hän niin vihasi, vihasi vielä tänäkin päivänä enemmän.
Bellatrix huusi loukkauksia. Hänen suunsa oli kuin musta-aukko, jossa Neville mieluummin olisi ollut kuin siinä tilanteessa. Sitten tilanne, jonka hän tiesi jo tulevan, tuli.
Vihreä valo häikäisi häntä ja taas hän toivoi, että olisi ollut se, johon valo osui. Mutta hän ei ollut.
Kaunis, pieni Luna kaatui maahan kangistuneena, pieni hymy kasvoillaan, kuin irvaillen Nevillelle.
Bellatrixkin kaatui maahan kuolleena sen jälkeen, mutta poika ei kiinnittänyt huomiota hänen kukistajaansa.
Hän kumartui tytön viereen, mutta ei osannut tehdä mitään. Luna näytti niin haavoittumattomalta, enkeliltä, joka oli juuri päässyt taivaaseen. Silti kyynel vieri hän poskeaan pitkin ja hän lähti juoksemaan, yrittäen olla katsomatta minnekään, kiinnittämättä katsettaan mihinkään suuntaan.
Epäonnekseen hän ei onnistunut siinä. Maassa makaavat ruumiit kiinnittävät huomion tahtomattakin, eikä hän voinut olla näkemättä Lavenderin kamalaan asentoon jähmettynyttä jalkaa ja kuollutta ruumista. Dean Thomaksen arpisia kasvoja, joista valui veri maahan hitaasti, mutta varmasti.
Eikä hän voinut olla näkemättä itse pimeyden lordia, joka taisteli Harryn kanssa. Hän yritti varoittaa, yritti huutaa, mutta ei pystynyt ja samalla vihreä valo välähti. Kumpikin taistelijoista kaatui maahan eivätkä he enää nousseet seisomaan. Kyyneleet kihosivat vielä pahemmin silmiin.
Itkien hän säpsähti hereille. Hänen paitansa oli märkä sekoitus kyyneliä ja hikeä.
Ja hän itki, itki niin kovaa, että naapuri säpsähti hereille, niin kuin monina muinakin päivinä sitä ennen.
The sun was so shining but rain came one day
The dark came so fast and now it's here to stayHän ei halunnut mennä aamulla ulos. Hän jäi sänkyynsä, yritti saada unen päästä kiinni, mutta aina kun se onnistui, hän näki Lunan, hänen Lunansa. Ne kauniit kasvot kuoleman verhon takaa.
Muuta hän ei osannut toivoa kuin, että hän pääsisi takaisin nuoruuteensa ja olisi uhrannut itsensä Lunan puolesta. Hän saattoi edelleenkin nähdä kuolleiden listan Päivän profeetasta mielessään, hän osasi sen jo ulkoa. Liian monta tuttua nimeä oli kauniilla kirjoituksella kirjoitettu lehteen, liian monta hautajaisilmoitusta.
Ja poika oli osallistunut jokaiseen niistä.
Hän oli nähnyt kaikki kuolleet ystävänsä arkussa. Hän oli nähnyt, kuinka heidät laskettiin multaan, ja kuinka pappi sanoi pari mukavaa sanaa.
Kenenkään muun hautajaisissa hän ei ollut itkenyt.
Vain Lunan. Luna oli ollut sydäntäriipaisevan kaunis. Hänellä oli ollut kaunis, kultainen perhoskoru kaulassaan. Se samainen koru, jonka hän oli antanut tytölle ennen kuin he olivat liittyneet taistelijoiden joukkoon.
Hän toivoi niin kovasti, että olisi osannut sanoa jotakin parempaa ennen kuin Luna oli jo poissa.
Tytön hautakivi oli ollut kaunis.
Yksi enkeli uhrasi elämänsä muiden puolesta.Ja vieläkin hän toivoi, että olisi kuollut Lunan puolesta.
Now this is my life in this cold emptiness
Empty, oh miseriaHänen talonsa oli kylmä. Kylmä, vaikka hän oli laittanut takkaan tulen ja makasi peiton alla. Hänellä oli ollut taistelun jälkeen aina kylmä.
Ja takkatulen valossa kuka tahansa saattoi nähdä pitkän arven, joka halkaisi pojan kasvot keskeltä.
Poika oli maannut viikkoja koomassa. Viikkoja, jolloin hän oli saattanut nähdä vain kuolleet ystävänsä. Rakkaan Lunansa.
Ja Luna oli puhunut hänelle.
Sanonut, että taistele. Taistele niin paljon kuin pystyt, taistele henkesi edestä.
Hän ei halunnut taistella.
Hän halusi jäädä sinne, Lunan kanssa.
Mutta Luna ei halunnut häntä sinne. Luna sanoi, että hänen täytyi taistella, elää elämänsä niin hyvin, kuin pystyi. Ja hän käski pojan unohtamaan itsensä.
Hän ei koskaan osannut unohtaa Lunaa.
Saati sitten ketään muutakaan.
Eikä hän koskaan osannut unohtaa kipua.
Take me away
Take me back to when life was liveable
I can't stay
In this hell, oh miseriaHän halusi pois tästä helvetistä.
Pois.
Lunan luokse.
Hän halusi sinne, missä kaikki muutkin olivat.
Hän halusi sinne, missä saisi elää nuoruutensa onnenpäivät yhä uudestaan uudelleen.
Lunansa luo.
Do you remember that day when all died?
I'd give my everything just for it's changeLuna oli käskenyt hänen parantaa maailma nyt, kun he olivat poissa ja taistelu oli loppunut. Hän oli käskenyt tehdä elämästä parempaa nyt, kun pimeyden lordi oli poissa.
Neville ei ollut osannut parantaa edes itseään.
Saati sitten muita.
But this is the end I can't stand all this pain
The pain, oh miseriaSinä yönä Neville ei enää itkenyt. Naapuri heräsi yhä uudelleen öisin, mutta ei kertaakaan joutunut huutamaan hänelle. Kaikki oli hiljaista.
Hän ei enää ikinä itkenyt.
