Nimi: Kipurakkaus
Kirjoittaja: Ruskapoika
Beta: Natsu, kiiiitos hirmusesti rakas<3
Ikäraja: K-11
Paritus: Sirius/Regulus
Genre: Angst, öäh, ei kai muuta?
Haaste(et): OTP10, Perspektiiviä parituksiin[angst], Kerää kaikki hahmot[Regulus Arcturus Musta], 7Kuolemansyntiä(viha)
Varoitukset: Insesti!, seksiin pieniä viattomia viittauksia, jotka huomaa tai ei huomaa
Vastuuvapaus: En valitettavasti omista ketään hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle naiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen.
A/N: Joo jossain välissä taisi karata punainen lanka käsistä, ja sitten vaan kirjotin mitä mieleen juolahti. Mutta Regsu/Sirre, kun sattuu olemaan OTP ja sen parin angstia ei ole koskaan liikaa niin ehkä sen takia jopa oon tyytyväinen tähän. Tosin... Teinkö Reguluksesta liian hyväksikäytetyn pikkupojan? Siitä en ole varma. En tiiä tuleeko tässä tarpeeksi esiin se viha, mikä tuohon kuolemansynti-haasteeseen tarvitaan, mutta sovitaan, että tulee. Sitä on kuitenkin siinä mukana! Omistus menee #jumalaisille, tiedätte raksut ketä ootte, koska ootte vaan niin inspiroivaa porukkaa. Ja suurkiitos
Gualle ja
Karmikselle, jotka antoivat sanoja tätä varten
KipurakkauttaJokainen syöttää valheita, joillain ne ovat pieniä ja valkoisia. Viattomia pieniä huijauksia. Niin utuisia, ettei niiden perään tarvitse itkeä. Ne eivät satuta. Toisten valheet taas ovat mustia, tarkoituksena koukuttaa toinen ihminen itseensä. Pilata toisen ajatuksen maailma mustaksi tomuksi. Talloa sen päällä ja luoda täysin uusi; erilainen. Sellainen joka myötäilee tarpeeksi omaa, että pystyy ohjaamaan toista.
Sirius oli noista kahdesta vaihtoehdosta se jälkimäinen. Hän kuiskutteli pikkuveljensä korvaan pieniä valheita. Osa niistä oli valkoisia, mutta pidemmän päälle kun katsoi ne muuttuivat tummemmaksi, kunnes olivat täysin mustia. Hän koukutti Reguluksen mieltä omaan nauhaansa ja hymyili joka kerta tyytyväisempänä itseensä, kun Regulus uskoi häntä.
Ja jokaisella kerralla Sirius kertoi uuden valheen. Hän suuteli Reguluksen huulia aina uudestaan. Hän kuiskaili huulia vasten uusia valkoisia valheita, joidenka ei pitäisi satuttaa, mutta ne satuttavat silti. Ne muuttuvat ajan myötä. Ne eivät ole tavallisia.
Jokaisen hipaisun myötä Regulus inhoaa enemmän itseään ja vihaa Siriuksen kosketusta. Hän ei kuitenkaan sano mitään. Hän ei tahdo loukata. Hän kuuntelee Siriuksen sanat huultaan viattomana purren, tahtoen kuulla lisää. Aina vain lisää. Jokaisella kerralla loukaten itseään, sekä Siriusta. Valheet koukuttavat niin koukuttajan kuin koukutettavan, ja Regulus suutelee joka kerta takaisin. Hän antaa Siriuksen piirtää sormilla viivoja selkäänsä, antaa kielen kiusoitella nännejä ja napaa. Hän ei valita, koska on liian kiinni kasvanut Siriukseen. Hän ei osaa elää oman mielen mukaan.
Yksin ollessaan Regulus toivoo, että voisi vihata enemmän veljeään. Hän ei pysty käsittämään miksi antaa Siriuksen tehdä sen kaiken. Miksi hän kuuntelee ne pienet kuiskutuksen korvissaan, ja uskoo niihin aina vain enemmän? Hän ei halua. Hän haluaa vihata, ei uskoa.
Ovi käy ja Sirius astuu hänen valtakuntaansa kuninkaan elkein. Hänen makuuhuoneessaan hänen kuuluisi olla kuningas, mutta hän on silti vain hovinarri. Narri joka kuuntelee ja tottelee, joka ei itse päätä mitä tekee. Narri joka hymyilee valehdeltua hymyä, jonka takana piilee katkeruus ja kylmä viha.
Sirius luulee, että hänellä on valta. Toisaalta hänellä onkin; hänellä on valta Reguluksen mieleen. Ja hän käyttää sitä pikkuveljeensä häikäilemättä. Sirius ei sure naiivia kunnioitusta, jonka on Regulukselta menettänyt.
Sinä olet minun, Regulus.Koskaan Sirius ei sano muuta koskettaessaan Regulusta. Tuo yksi lause riittää uskottelemaan Regulukselle, että hän todella on Siriuksen. Valheverkko syö ajatukset. Se tappaa omantahdon, ja sitten ei opi koskaan kantamaan itseään pois toisen luota.
Patja Reguluksen selän alla on liian kova hänen makuunsa, mutta hän ei valita. Silmistä paistaa himo ja usko Siriusta kohtaan, vaikka pinnan alla ei ole mitään. Ja Sirius ei huomaa mitään, vaikka todisteet ovat suoraan hänen edessään. Hän on vallan sokaisema. Ei usko, että jokin saattoi mennä vikaan.
He kummatkin pelkäävät, vihaavat, ja pakenevat totuutta.Yön Sirius nukkuu Reguluksen vieressä, käsi nuoremman ympärille kiedottuna. Lintu laulaa oksalla yön kunniaksi, jossain haukkuu koira, kaikkialta kuuluu unista tuhinaa. Mutta Regulus ei nuku. Hän haluaa siirtää polttavan käden pois iholtaan ja paeta seinää vasten, ettei hänen tarvitsisi tuntea Siriuksen myrkyllistä hengitystä niskassaan.
Kukaan ei liiku.
Yössä kuuluu vain tuhinaa, jonka alle jää kuiskauksen herkät kyyneleet.
Regulus ei syö kunnolla. Hänen ei tarvitse. Kukaan ei pakota; hänen vanhempansa eivät välitä ja Sirius on sokea aiheuttamalleen pahuudelle. Regulus ei pysty syömään, koska tietää mitä ilta tuo taas tullessaan. Lasittunut katse tuijottaa vettä lasissa, kunnes se kiehuu ylitse.
“Regulus!”
Huuto on kaikua korvissa. Maailma on vihainen. Huudoilla ei ole väliä. Ei läimäisyllä poskessa. Ei huoneeseen passittamisella. Siellä hän on hetken turvassa vihalta, pahuudelta ja Siriukselta.
Paksujen verhojen raosta tunkee heikko valo juova huoneeseen. Se leikkaa Reguluksen kasvot kahtia.
Ilmeettömät kasvot. Hän ei tunne enää mitään. Sormet hakeutuvat oven lukon kylmälle pinnalle, mutta eivät pysty kääntämään sitä lukkoon. Liian itsepäinen päätös.
Ei lupaa.
Ei kuiskausta korvaan.
Ei käskyä laittaa ovi lukkoon, ettei kukaan pääsisi sisään.
Sirius ei käskenyt laittaa ovea lukkoon!Peite on kylmä, vaikka Regulus on maannut sen alla jo monta kymmentä minuuttia. Alakerrasta kuuluu puheen sorinaa, josta hän ei kuitenkaan saa kiinni. Hän ei halua saada sitä kiinni. Hänen elämäänsä ei kuulu enää mitään. Hänet pitää elossa vain Siriuksen valheet. Ne hemmetin valheet, joita hän vihaa, ja joista hän haluaa päästää irti.
Vähitellen äänet sammuvat Reguluksen mielestä. Silmät lipsuvat kiinni, mutta siltikään hän ei nukahda. Hän haluaisi nukahtaa, mutta hän pelkää että pimeys hyökkää uudestaan. Regulus haluaa pitää sen pienen osan itsestään puhtaana mihin Siriuksen valheet eivät ole onnistuneet koskettamaan ja pilaamaan.
Sirius ei anna päästää irti.Huoneessa ei kaiu enää edes hengitystä. Regulus pidättää hengitystään ja toivoo, että saisi vihan avulla tukahdutettua elämän itsestään. Jossain narahtaa lattia lauta, mutta Regulus ei kuule sitä. Sänky notkahtaa, mutta Regulus ei tunne sitäkään. Käsi koskettaa hänen lantiotaan, Regulus haukkaa keuhkot täyteen ilmaa. Päässä huippasi, eikä hän vastustellut kun kädet painoivat hänet selälleen. Alakerrassa ovi paukahti, mutta se ei häirinnyt hänen päälleen siirtyvää painoa.
Siriuksen huulet painautuivat hänen omiaan vasten omistavina.
Ei veljiä kuulunut suudella.