Ficin nimi: Asgardin prinssi
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Thor
Paritus/Henkilöt: Thor & Loki
Genre: Draama (ja aavistuksen romance)
Ikäraja: S
A/N: Hehheh, esikoiseni tämän fandomin saralla. Olkaa sille kilttejä.
Katsoin Thorin alkuviikosta ja jotenkin se tempaisi mukaansa varsinkin Lokin ansiosta. Joka tapauksessa inspiraatio otti syntyäkseen. Kiitoksen sananen eräälle kamulleni, jonka avulla sain pari tarkentavaa juttua mietittyä sekä muutaman hyvän mielipiteen. Tuo lopussa esiintyvä huilukohtaus olisi voitu leikata poiskin, mutta siinä se nyt somistaa satua.
Lokin mahdollinen instrumentti on selkeästi huilu.! Marvel omistaa hahmot ja miljöön
***
Satiinikangas hyväili kalpeaa ihoa. Sammalenvihreä takki säihkyi kilpaa tummien ripsien kehystämien silmien kanssa. Nuori mies sipaisi korpinmustia hiuksiaan sivuun ja tarkasteli kuvajaistaan vaiteliaana, lähes unenomaisesti. Peilistä heijastui Asgardin nuori prinssi, mutta Loki näki toisin. Hän näki edessään vain kuvottavan olennon, joka olisi pitänyt tappaa heti tilaisuuden koittaessa. Mies hymyili pienesti ja loi katseen palvelijaan vieressään.
"Kerro minulle: mitä näet?" Loki esitti kysymyksen ja kääntyi rauhallisesti palvelustyttöä kohti. Tämä näytti menevän hämilleen ja empi hetken ennen kuin vastasi:
"Ylhäisyys, näen Asgardin prinssin."
"Oletko varma näkemästäsi?"
Tyttöä selkeästi kummastutti tämäkin kysymys, ja tämä varoi katsomasta häntä silmiin.
"Kyllä, herrani."
"Oletko?" Loki virkkoi silmäillessään palvelijaansa läpitunkevasti.
"M-minä..." tyttö aloitti, mutta mies vaiensi tämän kätensä tiukalla eleellä.
"Poistu, ole hyvä."
Suuri tamminen ovi sulkeutui ja Loki jäi yksin huoneeseen. Pari smaragdisia silmiä kuvastui peilistä lähettäen kylmiä väreitä pitkin hänen selkäänsä. Etovampaa oliota tuskin löytyi siitä maailmasta.
Kuvajainen hymyili paljastaen hampaansa.
Loki nojautui lähelle peilin kiiltävää pintaa ja painoi otsansa vastakkain virnistävän hirviön kanssa.
"Kuvotus", hän kuiskasi. Olento tuskin ymmärsi hänen sanojaan; se kallisti hieman päätään kasvot viatonta ihmetystä huokuen. "Niin juuri. Sinä olet pelkkä mitättömyys", Loki henkäisi ja katsoi inhoten kuvajaistaan. Olento peilissä nyökkäsi hitaasti hymyillen surullisesti.
Ovenkoputus - pikemminkin ryskytys - hätkähdytti Lokin ja pakotti hänet irrottamaan katseensa peilistä heijastuvista kalpeista kasvoista.
"Veli, oletko siellä?"Loki hymähti tutulle äänelle ja käänsi peilille selkänsä liittyäkseen illanviettoon läheistensä kanssa.
**
"Otaksuin sinun jo hyvä etten nukahtaneen!" Thor naurahti nuoremman veljensä nähdessään.
"Niinkö?"
"Jos emme riennä, saatamme vielä myöhästyä maljapuheista", Thor tuumasi ja otti muutaman rivakan askeleen kohti saleja samalla tuupaten veljeään hyväntahtoisesti samaan suuntaan. Loki huokaisi ääneti ja myöntyi kävelemään veljensä rinnalla, vaikka osa hänestä halaji sulkeutua oman huoneen turvaan, pois muiden katseilta.
**
Loki nojasi parvekkeen kaiteeseen ja katseli yötaivasta yllään. Lukemattomat tähdet kimmelsivät Asgårdin yllä siunaten sitä kauneudellaan.
"Täällä sinä oletkin", hän kuuli Thorin iloisen äänen takanaan.
"Täällä juuri", mustatukka vastasi hiljaa.
"Poistuit seurastamme kovin pian. Onko kaikki kunnossa?" vanhempi veli kysyi lähestyen nuorempaa. Loki puri hampaitaan yhteen hilliten tunteenpurkaustaan ja painoi päänsä vaiteliaana.
"En usko olevani tasokasta juhlaseuraa tänä yönä."
Thor oli ymmällään veljensä kylmäkiskoisuudesta, muttei tahtonut löytää oikeita sanoja puhuakseen asiasta tämän kanssa. Muutama päivä sitten Loki oli käynyt tavallistakin hiljaisemmaksi ja viettänyt enemmän aikaa itsekseen.
"Mikäli alakulosi lähde olen minä -"
"Et ole", Loki keskeytti ja kääntyi kasvotusten vaaleahiuksisen miehen kanssa. "Murheillani ei ole tekemistä kanssasi."
Thorin kulmat kurtistuivat hienoisesti ja hän laski kätensä veljensä hartialle.
"Loki", hän pyysi kärsivällisesti. Mustatukka nielaisi kuulostaen siltä kuin olisi hävennyt syvästi jotain. Sellainen ei ollut pikkuveljelle ominaista: tavallisesti tämä oli luonteeltaan perin herttainen ja täynnä hyvää tahtoa. Asioiden täytyi olla todella huonosti, jos niillä oli valta saada rauhallinen persoona noin levottomaksi.
"Sellaista asiaa, jota et voisi minulle kertoa, ei ole tässä maailmassa, veli hyvä", Thor virkkoi ja häkeltyi, sillä Lokin silmät kyyneltyivät äkisti. Tämä tarttui hänen kädestään ja vanhempi veli sai huomata, että nuoremman käsi oli kylmempi kuin jää.
"Minä
en ole sinun veljesi. Sinäkin tiedät sen, eikö niin?"
Thor katsoi kättä omassaan ja näki Jotunheimin kansalle ominaisen sinihopeisen ihonvärin. Suru Lokin kasvoilla oli musertava - Thor ei ollut milloinkaan nähnyt vastaavaa. Rehellisyyden nimissä oli myönnettävä, että mies ei ollut osannut varautua tällaiseen keskusteluun, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hänellä olisi ollut selkeää mielipidettä aihetta koskien.
Mikään ei muuttanut sitä tosiasiaa, että hän ja Loki olivat samaa huonetta. Heidän alkuperänsä ei kenties ollut yhtenevä, mutta kohtalo oli yhdistänyt heidät vankalla veljeyden siteellä.
Thor otti veljensä hyiset kädet omiensa suojaan tuoden niihin rohkaisevaa lämpöä.
"Mitä tahansa tapahtuisikaan, sinä tulet aina olemaan veli minulle."
"
Minä olen hirviö", Loki sihisi ja käänsi katseensa kirkkaansinisistä silmistä. Thor puristi heidän käsiään yhteen aavistuksen tiukemmin ja sanoi:
"Siinä sinä erehdyt pahan kerran. Katso."
Loki näki, kuinka hänen kättensä väri palautui ennalleen, norsunluu korvasi kylmän metallin. Thorin kehon lämpö sai sen aikaan.
"Sinun paikkasi on Asgardissa. Olet isämme poika yhtä lailla nyt ja aina. Pysy rinnallani, veljeni, ja yhdessä me rakennamme tästä maailmasta hyvän paikan elää", Thor lausui. Vanhempi veli pyyhkäisi mustan hiussuortuvan hänen korvansa taakse ja laski suudelman hänen otsalleen.
Noiden viisaiden sanojen myötä Loki tunsi olonsa paremmaksi kuin aikoihin. Thor ei milloinkaan hylkäisi häntä tai kohtelisi eriarvoisena. Sellaista pyyteetöntä rakkautta ei saanut osakseen kuka tahansa.
"Sanasi ilahduttavat minua", mustatukka hymähti ääni hieman käheänä ja antoi kyyneleen pudota silmäkulmastaan.
"Anna huolen uurtaman otsasi silitä. Tämä ilta on täynnä riemua", Thor hymyili. Loki nyökkäsi rauhallisin mielin ja käänsi katseensa jälleen parvekkeelta avartuvaan yömaisemaan. Vaikka isoveli olikin onnistunut karkoittamaan aaveet hänen mielestään, Loki tunsi viihtyvänsä edelleen paremmin ilman väkijoukkoa ympärillään. Thor näytti ymmärtävän tämän.
"Saanen silti jäädä seuraasi toviksi?" vaaleahiuksinen mies kysäisi.
"Kaikin mokomin, mutta todellinen ilakointi ja hauskanpito tuskin seuraa minua", Loki naurahti. Thor huitaisi kädellään ilmaa ja totesi:
"Rauhallinen seurasi ilahduttaa minua enemmän kuin lauma meluisia ja humalaisia hölmöjä."
Tämä piti hetken tauon ja nauraa hörähti perään: "Vaikkakin olin aikeissa täyttää tuoppini uudelleen. Tuonko myös sinulle?"
"Kernaasti", Loki virnisti.
Palatessaan Thorilla oli mukanaan täysi tuoppi kaupungin parasta vehnäjuomaa sekä kultapikarillinen viiniä - toki isoveli tiesi, että heidän makunsa erosivat juomien suhteen.
"Asgardille", Loki sanoi kohottaessaan maljaansa.
"Asgardin prinsseille!" Thor julisti mahtipontisesti ja iski tuoppinsa vasten pikaria. Loki siemaisi juomaansa sivistyneesti ja naurahti itsekseen Thorin kumotessa lähes puolet omastaan alta aikayksikön.
"Se teki terää", tämä tuumasi ja hörppäsi toisen kulauksen. Lopulta jäljelle jäi vain pieni hörppy tuopin pohjalle.
"Minua vallan huolestuttaa nähdä arvoisa veljeni vajaan lasin kera", Loki kurtisti kulmiaan hyväntuulisesti.
"Tuo vasta on musiikkia korvilleni", Thor virnisti ja vaikeni äkkiä. "Siitä muistinkin..." tämä mumisi ja etsi viittansa alta puisen huilun. Mies ojensi sen toiselle, joka otti esineen vastaan yllättyneenä.
"Vuolit tämän itse?"
Thor vastasi kysymykseen lyhyellä nyökkäyksellä ja joi tuoppinsa tyhjäksi.
"Olin huomannut alakulosi ja toivoin tämän piristävän mieltäsi. Sinä soitat meistä taitavammin."
Loki oli lähes sanaton.
"Siinä sinä todella onnistuit", hän hymähti smaragdinvihreät silmät tuikkien. Loki laski pikarinsa kaiteelle ja puhalsi huiluun. Ääni toi mieleen heleästi laulavan linnun.
"Vaalin lahjaasi alati. Kiitos, veljeni."
"Älä turhaan lausu kiitoksia", Thor naurahti. "Pyydän, soita jotain."
Loki kohotti huilun huulilleen ja loi ilmaan pitkiä säveliä, jotka suorastaan kohosivat taivaalle ja loistivat kilpaa tähtien kanssa. Soitto oli lumoavaa kuunneltavaa. Thorin mieltä lämmitti nähdä veljensä niin onnellisena pitkästä aikaa.
Tämä oli saanut kokea paljon pienessä ajassa.
Totuus omasta alkuperästä ei voinut olla kevyttä kuunneltavaa kenellekään, mutta oli selvää, ettei Thor antaisi sen vaikuttaa heidän väleihiinsä. Oli Loki sitten Jotunheimista tai ei, sen rakkaampaa veljeä hänellä ei voisi koskaan olla. Ei koskaan.
