name: Sokeriliimaa hakkaamalla
author: Jokuwannab
rating: S
genre: angst
pairing: Harry/Ginny (outoa, en ikinä tee Har/Giniä, mutta tämä on kyllä aika vanha ja kesken jäänyt. En viitsinyt jatkaa sitä kun se oli ihan ok tuollaisenaan)
disclaimer: Kaikki kuuluu J.K. Rowlingille, paitsi Saksan velhovaltioliitto.
summary: Ginny ei ymmärtänyt, ettei sokeriliima koskaan kestä.
A/N: En ikinäikinä IKINÄ koskaan tekisi Harry/Ginnyä, mutta löysin tämän nyt jostakin tietokoneeni syövereistä, lukaisin läpi ja laitoin tänne. Aika pienihän tuo on, mutta jännällä tavalla hyvä. Huomatkaa, että tämän luultavasti olisi pitänyt jatkua, mutta oli keskeneräisenäkin sen verran valmis, että annan sen teille ruoskittavaksi. Mutta älkää ruoskiko liikaa, Ginny-parka on niin hauras...
---
Ronin häissä oli hulppea tunnelma ulkona vaanivasta vaarasta huolimatta, ja Ginny Weasley hymyili kiiltokuvahymyään aviomiehensä käsivarren puristaessa tämän vyötäröä. Mies hymyili samankaltaista onnellisen näköistä hymyä, ja he näyttivät täydellisen kauniilta ja iloisilta yhdessä. Kuitenkin Ginny tiesi, että kotioven kolahtaessa hänen miehensä hymy valahtaisi ja väsyneet silmät kohdistuisivat kaikkialle paitsi häneen. Mies laahustaisi kylpyhuoneeseen, menisi suihkuun, pukisi päälleen ja lähtisi kiertelemään öisiä kujia ja pubeja, tullakseen aamuyöstä kotiin umpikännissä. Ginny ei voinut moittia; hänellä oli ollut mahdollisuus luovuttaa. Ja eihän se Harryn vika ollut, että elämä murjoi heitä kumpaakin.
Ginny oli pienestä pitäen halunnut Harryn. Ensimmäisen kerran kun he kohtasivat, Ginnyn päässä välähti ja hän ajatteli; hän on tuleva aviomieheni. Hän kuorrutti lapselliset unelmansa sokeriliimalla ja marsipaanitahnalla, jotta voisi tarjota ne tulevalle miehelleen. Ginny Weasleylla oli tavoite, eikä hän päästäisi siitä koskaan irti. Ja nyt, nyt kun hän oli saanut mitä halusi, hänen oli pidettävä siitä kiinni vaikka hän haluaisi tuupata sen rotkosta alas. Ei sillä että hän valittaisi, Harry oli kunnollinen mies. Hän toi rahat ruokaan ja ruuat pöytään, hän piti talouden kasassa eikä lyönyt Ginnyä koskaan, jollei ollut pakko. Vika oli ainoastaan Ginnyn vanhoiksi menneissä unelmissa, joiden marsipaanitahna oli paakkuuntunut ja sokeriliima halkeili. Hänen unelmansa alkoivat haista, ja haju tulvi korvista ulos.
Aluksi heillä meni hyvin, koulujen loputtua Harry oli käyttänyt kauhean määrän rahaa ostaakseen kauneimmalleen upeimpia lahjoja mitä kuvitella saattoi. Hän pyöritti ”suloista tyttöään” aamusta iltaan, nauroi ihanasti hänen vitseilleen ja haaveili omasta kodista. Kohta he muuttivatkin vähän ajomatkan päähän Lontoosta, kauniille omakotitaloalueelle, missä asui mukavia naapureita ja kaikilla oli hauskaa. Siellä Ginny sai posket onnesta hehkuen näyttää kaikille vihkisormustaan, ja hän ajatteli tunteesta humaltuneena; saavutin sen. Hän on nyt minun.
Sitten Harry sai töitä auroriviraston päällikkönä, ja kaiken kukkuraksi Saksan velhovaltioliitto julisti Isolle-Britannialle sodan kauan jatkuneen poliittisen kiistan jälkeen. Harryn piti olla töissä aamuvarhaisesta iltamyöhään, ja Ginny sai vain luvan istua kotona, silitellen keittiön pöytäliinaa tasaiseksi ja tiskaten eilisen astioita. Harry ei halunnut hänen hakevan töitä, sillä hänen mielestään he olivat jo nyt tarpeeksi erossa toisistaan. ”Mitä minulle käy, kun sinä löydät töitä jostakin ja unohdat meidät kokonaan?” hän oli itkenyt erään riidan jälkeen, yhden niistä lukuisista. Ginnyn mielestä mies oli juuri puhunut itsensä pussiin, muttei viitsinyt sanoa mitään. Harry oli nimittäin hieman juhlineen oloinen, eikä hänen nyrkkinsä pysyisi kyljen vieressä kauaa.
Rouva Weasley ihasteli Ginnyn ylenpalttisen kaunista, kermanväristä mekkoa jonka Harry oli ostanut edellisenä vapaapäivänään. Vapaapäivästä oli kulunut noin kuukausi, ja Ginnyn täytyi olla syömättä kauan, että se mahtuisi. Hän nimittäin söi joskus Harrynkin ruoat, kun tämä ei ollut kotona.
