Nimi - Kierre
Kirjoittaja - Lozku
Ikäraja - K-11
Henkilöt - Antti, Mikko
Tyylilaji - angst ja draama?
Yhteenveto - Mihin kaikkeen ero voikaan johtaa?
Varoitukset - Huumeet
A/N - Tämä on kirjoittettu ysiluokalla viimeiseen ainekirjoitukseen, jossa oli joitain aiheita, joista nappasin tuon huumeet. Ysillä alkavan numeron tästä sain, en muista täysin minkä. Minun on pitänyt laittaa tämä jo tänne aikoja sitten, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi. Betaa ei ole ollut ja nyt lukiessa huomasin kohtia jotka töksähtivät ainakin minun mielestäni (yritin niitä kylläkin korjailla, mutta en ole täysin tyytyväinen...). Silti tämä oli sellainen jonka halusin julkaista, joten kärsikää.
Kierre
Katsoin Niinaa, jonka silmistä kuulsi ahdistuneisuus, mutta myös silkka välittämättömyys. Hän selvästi halusi hoitaa tämän asian nopeasti, pestä kätensä koko jutusta ja jatkaa elämäänsä niin kuin meillä ei koskaan mitään olisi ollutkaan. Katsoin häntä huuli hieman väpättäen ja yritin pitää kyyneleeni sisälläni. Tiesin, että näin olisi parempi molemmille, mutten halunnut uskoa sitä. Käänsin katseeni Niinasta ja astuin askeleen sivummalle, vapauttaen vapaan tien ovelle. Hän katsoi minua vielä hetken, silmissä pilkahti ehkä pieni kiitos, jota en koskaan saisi kuulla hänen huuliltaan. Nuoren naisen askeleet kuuluivat kovina kolahduksina kotini parkettilattiaa vasten. Lopulta ovi kävi ja loputkin voiman rippeeni valahtivat pois minusta. Kaaduin lattialle, suuren kirja- ja vaatepinon päälle. Tunsin kuinka joku kovakantisen kirjan kulma painoi selkääni ilkeästi. Ensimmäinen kyynel valui pois silmäkulmastani, vieri poskeani pitkin ja tipahti lopulta kirjan kannen päälle. Ääni tuntui rikkovan tärykalvojani, vaikka tiesin että ääni oli tuskin lehden kahinaa kovempi, hiljaisempi ennemminkin. Aika kului, mutten jaksanut nousta edes sänkyyni. Kyyneleistä muodostui pian meri kirjan kannelle ja lopulta nukahdin.
Lopulta elämä vei voiton, vaikken sitä aluksi olisi uskonut. Osa syynä oli tietenkin äidin kokoaikainen kouluun töniminen. Hänen mielestään ei hyvin alkanutta lukiota kannattanut tärvellä yhden tytön takia. Hänen mukaan niitä tulisi kumminkin jossain vaiheessa uusia. En ollut kertonut asiasta kenellekään, mutta ilmeisesti äiti osasi joko lukea minua paremmin kuin olin arvannutkaan tai sitten pienessä kaupungissa mikään ei pysynyt salassa.
Koulu antoi muuta ajateltavaa, mutta en jaksanut panostaa siihen täysillä. Parin viikon kuluttua päätin antaa itselleni vapauden päästää vapaalle ja aloin lämmitellä välejäni ala-asteella samalla luokalla olleeseen Mikkoon. Mikko oli samassa lukiossa kanssani ja olin kuullut, että hän tietäisi koko kaupungin parhaat juhlat. Hetken rohkeutta kerättyäni kysyin eräällä välitunnilla, miten oli viikonlopun laita. Lopulta sovimme tapaavamme perjantai-iltana vanhan kioskin edessä.
Päivät kuluivat nopeasti ja perjantaina koulun jälkeen sain vihdoin tilaisuuden olla yksin kotona. Avasin vanhempieni baarikaapin ja tutkiskelin haparoiden sen sisältöä. Ei tämä tietenkään ollut ensimmäinen kertani juhlissa, joissa alkoholia virtasi. En kuitenkaan itse ollut kauhean kiinnostunut moisesta huvittelusta. Niina olikin ollut kovempi juomaan ja tärkeämpänä tehtävänä olin pitänyt Niinan huolenpitoa. Tämä tietysti edellytti itseltänikin melkoisen selvää olemusta. Lopulta päädyin jonkinlaiseen salmiakkilikööriin, jota pidin melkoisen varmana valintana.
Kahdeksalta seisoin hieman epävarman oloisena kioskin edustalla. Ulkoilma oli kylmää, omalla tavalla raikasta, mutta liian kylmää minun mielestäni. Lokakuu läheni loppuaan ja hyytävät illat kertoivat jo alkavasta talvesta. Vedin hupun päähäni ja jäin odottelemaan Mikkoa.
”Hei Antti! Täälläkö sää jo nyhjötät. Et kai sä tääl oo kauheen kauaa ollu?” kuulin Mikon sanovan ja käännyin kannoillani.
”Enhän mä nyt niin kauheen kauaa oo,” sanoin hieman nolona. Mikko nyökkäsi hyväksyvästi, mutta hänen katseensa viipyi hetken punehtuneessa nenänpäässäni. Katsoin hetken Mikon kanssa tullutta viittä poikaa. Osaa heistä en tuntenut muuta kuin ulkonäöltä. Nyökkäsin heille ja tervehdykseksi ja osa vastasi.
Saavuimme suuren omakoti talon pihaan, jonka kaikissa ikkunoissa paloi valo. Mikko koputti tottuneen oloisena ja pian minulle tuiki tuntematon poika avasi oven. Mikko kuitenkin nyökkäsi hänelle tuntevasti ja sanoi jotain mitä en kuullut. Poika oli ilmeisesti toiselta paikkakunnalta, koska minulla ei ollut hänestä minkäänlaista muistikuvaa. Etenimme eteiseen ja pian osa Mikon kavereista häipyi omille teilleen. Katsoin Mikkoa hieman kysyvästi ja pelkäsin pian jääväni yksin. Hän oli kuitenkin ainoa, jonka tunsin edes jotenkuten. Hän vastasi katseeseeni lupaavasti, kun tajusi hätäni. Sisimmässäni tiesin, että hän karkottaisi minut heti kun siihen tulisi tilaisuus.
Seurasin Mikkoa keittiöön ja etsin itselleni jonkin snapsi-lasiksi kelpaavan. Pian tajusin, ettei juoma valintani ollut kovin onnistunut, liian nopea juomistahti saisi minut pian kauheaan kuntoon. Lopulta alkoholin huuma kohosi päähäni ja varovaisuus juomisen kanssa unohtui. Mikko oli jättänyt minut olohuoneeseen ja kadonnut jonkun vaaleahiuksisen tytön kanssa yläkertaan. Lopulta se ei minua kuitenkaan haitannut, vaan juteltuani hetken muiden sohvalla istuvien kanssa, huomasin heidän olevan ihan mukavia. Ilta kului nopeasti ja alkoholi virtasi. Jossain vaiheessa viereeni istui tummahiuksinen suurin piirtein ikäiseni tyttö, joka hymyili minulle kauniisti. Hymyilin hieman hämmentyneenä takaisin ja pian tyttö oli ängennyt kainalooni. En viitsinyt työntää häntä pois, vaikka tiesin, etten ollut valmis uuteen suhteeseen.
Jossain vaiheessa iltaa väkeä tuli lisää ja majoittautui olohuoneeseen. He olivat jo reippaasti päälle kahdenkymmenen, osalle he olivat selvästi tuttuja, osalle eivät. Pian minulle kuitenkin selvisi, miksi he olivat tulleet. Pari minulle entuudestaan tuntematonta maksoivat hänelle jostain ja saivat palkaksi tupakan näköisiä sätkiä. Pian sen jälkeen sätkiä myyneet miehet sitten lähtivät. Mikkokin tuli alakertaan hiukset sotkuisina ja naama punaisena. Kun hän tajusi ketä hänen poissa ollessaan oli käynyt, hänkin istui sohvalle viereeni. Kainalossani kiehnännyt tyttö siirtyi toiselle puolelle, pois Mikon tieltä. Mikko katsoi merkitsevästi tyttöä ja vinkkasi minulle silmää. Hymyilin hänelle takaisin ja käänsin katseeni minua vastapäätä istuvaan poikaan joka oli sytyttänyt juuri ostamansa sätkän. Makean imelä haju täytti huoneen. Tiesin mitä sätkässä oli, kannabista.
Poika poltti ensimmäisen sätkän itse ja tarjosi seuraavasta jo muillekin. Sätkä kulki kädestä käteen ja lopulta Mikko ojensi sen minulle. Tuntui että kaikki olisivat katsoneet minua ja odottaen minun imaisevan oman annokseni. Vilkaisin nopeasti Mikkoa, joka nyökkäsi melkein huomaamattomasti. Hetken epäröinnin jälkeen imaisin tuhdin annoksen imelän makeaa savua sisääni. Yritin pidättää yskintääni, mutta se puski ylivoimaisena keuhkoistani ulos. Osa minua ympäröivistä ihmisistä nauroi minulle, osa tyytyi vain hymyilemään. Mikkokin vinkkasi minulle merkitsevästi silmää toivuttuaan raskaasta naurukohtauksestaan. Loppu ilta eteni nopeasti. Lopulta lähdin horjuen kotiin.
Ystävystyimme Mikon kanssa ja juhlimisesta tuli joka viikonloppuinen tapa. Lukiossa panostukseni huononi ja arvosanat laskivat. En kuitenkaan enää jaksanut välittää. Kannabiksen käytöstäkin tuli vähitellen tapa, sitten ehkä jopa pakkomielle, riippuvuus. Aloin käyttää omiakin rahoja siihen ja sen ja kun pelkkä viikkoraha ei enää riittänyt, kuluivat kaikki opiskeluihin säästämäni rahat. Vaikka omatunto soimasi jokaisen opintoihin säästetyn kolikon käytön jälkeen, en voinut enää mitään. Huumeista oli tullut minulle riippuvuus, pakollinen tarve. Lopulta loppuivat säästötkin, aluksi huumeiden myyjät antoivat velaksi ja yritin myös maksaa lainojani. Lopulta kuitenkin velkoja kerääntyi rästiin ja myyjät alkoivat kerätä velkojaan takaisin. Minä ja ainakin Mikko olimme molemmat velkaa jo suuria summia rahaa.
Lopulta ”ratkaisu” lukkiutui mielessäni lukion yhteiskuntaopin tunnilla. Meillä ei ollut enää muita vaihtoehtoja, kuin toteuttaa se. Mikko lähti juttuun mukaan, pakkohan hänenkin kai oli.
Kiertelimme uuden ostoskeskuksen parkkihallia ja arvioimme autojen arvoa. Lopulta päädyimme yhdessä tuumin mustaan avoautoon. Kevät oli jo pitkällä ja ilmeisesti omistaja oli tullut autolla ensimmäistä kertaa ajelulle tänä vuonna.
Katsoin hetken Mikkoa ja vannoin itselleni että tämä olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta. Pian Mikko nyökkäsi ja lähdimme yhdessä kävelemään kohti autoa. Menin itse auton oikealle puolelle ja hyppäsin oven yli autoon. Onneksemme auton hälyttimet eivät ilmeisesti toimineet ja hetken kuluttua Mikko sai auton käyntiin. Hän kaarsi ulos parkkihallista ja hymyili minulle. Vastasin hymyyn ja toivoin, ettei kukaan tuttu tulisi nyt vastaan. Toisaalta, olimme naapuri kaupungissa, joka oli paljon isompi kuin se missä asuin ja tuttujakin paljon vähemmän. Pääsimme onnistuneesti pois kaupungin keskustasta ja Mikko suuntasi laita kaupungille. Lopulta ajoimme talon eteen, joka näytti olevan romahtamaisillaan. Pian ovi avautui ja ovesta tuli noin neljänkymmenen tienoilla oleva mies. Mies oli erittäin lihava ja hänen päänsä oli täysin kalju. Hän jutteli hetken Mikon kanssa ja pian nousimme Mikon kevytmoottoripyörän selkään, jonka olimme tuoneet aikaisemmin talolle.
Maksoimme velat ja rahaa jäi vielä ylikin. Auto varkaudesta nousi suuri kohu, mutta kukaan ei osannut yhdistää sitä meihin. Lopulta rahat kuitenkin loppuivat ja ostimme lisää kannabista velaksi.
Olin jo väsynyt kaikkeen, juhlimiseen, humalaan ja elämään ylipäätänsä. Kaikista eniten olin kuitenkin väsynyt riippuvuuteen, joka hallitsi elämääni, jokaista ajatustani ja jokaista liikettäni.
Katsoin arvioivasti lääkekaapin sisältöä. Se ei ollut kovin hääppöinen, mutta sisälsi luultavasti kaikki, mitä tarvitsin. Avasin purkkeja ja kokosin niiden sisältöä kämmenelleni. Lopulta nielin ensimmäisen erän lääkkeitä ja katumus hiipi jo mieleeni. Asialle ei kuitenkaan voinut oikein enää tehdä mitään. Otin vielä toisen samankokoisen määrän lääkkeitä ja suuntasin sitten vanhempieni baarikaapille. Olin verottanut sen sisältöä merkittävästi, mutta se ei enää haitannut minua. Olin kuunnellut jo niin monet saarnat asiasta, että en enää jaksanut välittää. Varsinkin kun pian ei enää edes tarvitsi. Otin käteeni viinapullon ja tarkistin sen alkoholipitoisuuden. Totesin sen olevan riittävä ja kulautin ensimmäisen huikan alas kurkustani. Juoma poltteli kurkkuani ja irvistin pullolle. Jatkoin kuitenkin pullon tyhjentämistä. Lopulta vaivuin tajuttomaan tilaan.
