Ficin nimi: Nuoli suoraan sydämeen
Kirjoittaja: Lyra
Fandom: Harry Potter
Vastuunvapaus: En omista kyseistä sarjaa, enkä saa tästä tuotoksesta rahaa
Paritukset: Hermione/Draco
Summary: Hermione täyttää 17 ennen Harrya ja Ronia ja saa tehtäväkseen tappaa erään kauppaneuvoksen, mutta Draco Malfoy on laitettu saman kohteen perään. Ikäraja: K-11
Varoitukset: -
A/N: Tämä teksti lähti varsin yksinkertaisesta ideasta, jossa jokainen Tylypahkan tupa on oma salamurhaajien kiltansa. Näiden kiltojen välillä on tiettyä kilpailua, mutta muuten toisia kunnioitetaan (paitsi että Rohkelikot ja Luihuiset on melkein avoimessa sodassa). Salamurhaajia koulutetaan 11-vuotiaasta ja 17-vuotiaina he saavat ruveta tekemään keikkoja itsenäisesti oman killan nimissä.
Tämä on ollut vähän hyvänmielenjutska ja kirjoitti melkein itse itsensä. Osia pitäisi olla tulossa sellainen seitsemän ja toivon, että saisin tämän lähiviikkoina valmiiksi.
Nuoli suoraan sydämeen
HERMIONEHermione säpsähtää, kun nuoli osuu seinään hänen päänsä vieressä. Siitä kuuluva ääni jää kaikumaan pimeyteen hetkeksi. Jos Hermione olisi ollut kumartuneena hieman edemmäs nähdäkseen kadun toisella puolella olevasta ikkunasta sisälle, nuoli olisi todennäköisesti osunut häneen. Ajatus ei järkytä häntä niin paljon kuin sen ehkä pitäisi, sillä hän tietää, että jos nuoli olisi tarkoitettu osumaan hänen päähänsä, se olisi osunut.
“Tämä on minun tapponi”, hän tiuskaisee pimeyteen. Yö on pilvinen ja ainoa valo tulee alhaalla kaduilta roikkuvista lyhdyistä ja niistä harvoista ikkunoista, joissa edelleen näkyy hereillä olevia ihmisiä.
“Kuka niin sanoi?” ääni vastaa letkeästi ja pian Hermione huomaa samalla katolla liikettä, kun viittaan pukeutunut hahmo astuu esiin savupiipun takaa. Hermione erottaa miehen kalpeat piirteet hupun alta. Mies liikkuu niin hiljaa, että on kuin hän ei edes olisi siellä. Hermione kiroaa omaa huolimattomuuttaan.
“Minä ja neuvosto”, Hermione sanoo ja kiskoo viittansa taskusta säntillisesti taitellun lapun. Mies tulee lähemmäs ja katulyhdyistä tuleva valo osuu hänen kasvoilleen. Harmaat silmät ovat kylmät.
“Siinä”, Hermione sanoo ja työntää lapun käsi ojossa melkein miehen kasvoihin kiinni. “Neuvoston leima.”
“Sattuipa suloisesti”, mies sanoo ja kaivaa jotain viittansa taskusta. “Niin on tässäkin.” Mies työntää samanlaisen lapun Hermionen käsiin kuin millaista hän on juuri hetkeä aikaisemmin itse näyttänyt miehelle. Hän käy lapun jokaista mustekynän vetoa asti läpi ja tarkastelee leimaa niin läheltä kuin pystyy.
“Se on aito”, mies sanoo ja kuulostaa melkein kyllästyneeltä.
“Niin kai”, Hermione tiuskaisee, kun ei löydä lapusta mitään kummallista, ja työntää sen takaisin miehen käsiin. “Mutta tämä tappo on minun. Sinä et voi noin vain ilmestyä pimeydestä ja viedä sitä minulta.”
Hermione tuntee turhautumisen täyttävän jokaisen jäsenensä. Hän on käyttänyt kyseiseen kohteeseen viikkoja. Hän on etsinyt kaiken tiedon miehestä käsiinsä ja tiuskinut sekä Harrylle että Ronille niin pahasti, että molemmat ovat ilmoittaneet että puhuvat hänelle seuraavan kerran vasta, kun tehtävä on hoidettu. Ja sinä päivänä hän on jo makoillut talon katolla tunteja seuraten kohdettaan - ja ketä taloon on tullut tai lähtenyt siitä. Kattotiilien reunat ovat painaneet hänen kätensä verille ja nälkä kurnii hänen vatsassaan. Hän ei todellakaan aio luovuttaa tehtävää luihuiselle niin vain.
“Se on harmillista”, mies sanoo ja vilkaisee kadun toiselle puolelle niin huolettomasti, ettei Hermione välttämättä huomaisi sitä ellei olisi valmiiksi tarkkaillut miestä erittäin tarkasti. Ikkuna on auki ja kohde istuu sen ääressä lukemassa kirjaa. Mies nostaa jalkajousen ylemmäs valmiina ampumaan. Siihen on jo ladattu uusi nuoli, eikä Hermione osaa arvata, missä vaiheessa mies on sen tehnyt. Hän ei ole kuullut jousen lataamisesta aiheutuvaa ääntä.
“Älä edes yritä”, Hermione tiuskaisee, kun mies näyttää tarkentavan kohteeseen. Kun mies ei reagoi, Hermione ryntää tätä kohti.
Samaan aikaan tapahtuu monta asiaa. Hermione onnistuu tönäisemään jousta sen verran sivuun, että siitä lähtevä nuoli osuu kohteen kirjaan kohteen sijasta. Kohde säpsähtää, huutaa ja kiirehtii ulos huoneesta. Hermione kompuroi miehen edessä ja kaikessa kiireessä hänen toinen jalkansa astuu katonreunan yli ja Hermione on jo melkein putoamassa ja hänen suunsa avautuu huutoon, ennen kuin miehen vahvat kädet tarttuvat häneen ja kiskovat hänet ronskisti katonreunan yli takaisin katolle. Toinen miehen käsistä on Hermionen suun edessä, estämässä häntä huutamasta. Mies retuuttaa häntä kauemmas paikasta, jossa Hermione on vahtinut kohdetta - savupiipun taakse ja sitten toiselle katolle - ja vasta sitten hän päästää irti. Hermionen sydän hakkaa ja hengitys on epätasainen. Hän tuntee poskiensa polttavan, mutta pimeys onneksi peittää sen alleen.
“Idiootti”, mies tiuskaisee, kun hälytyskellot alkavat hetkeä myöhemmin soida.
“Se oli minun kohteeni”, Hermione melkein huutaa, mutta ymmärtää pitää äänensä hiljaisena. Hän pyyhkäisee suutaan ja sylkäisee katolle.
“Minä olisin osunut”, mies sanoo. Kadulta alkaa kuulua hälinää ja mies vilkuilee ympärilleen. Hermione tuhahtaa, mutta ei vaivaudu sanomaan mitään. Hänen toista jalkaansa kirvelee ja hän on varma, että se on osunut katon reunaan niin pahasti, että vuotaa nyt verta, mutta Hermione ei todellakaan aio antaa miehelle edessään sitä tyydytystä, että alkaisi valittamaan jalkansa kohtalosta.
“Minun on mentävä”, mies sanoo. “Sinä aiheutit niin paljon huomiota tänä iltana, että tuota miestä ei kyllä saa tapettua enää millään.”
“Sinä olit se, joka sen nuolen ampui”, Hermione sanoo ja kiepauttaa hiuksensa nopealle poninhännälle. Ginnyn illalla tekemät letit ovat avautuneet jossain välissä ja nyt hänen kiharansa sojottavat villeinä joka suuntaan, mutta kun hän nostaa päätään mies on poissa ja kaupungin katot avautuvat tyhjinä ja pimeinä joka suunnassa hänen ympärillään. Hälytyskello soivat edellen.
“Loistavaa”, Hermione huokaisee itsekseen ja kiskoo hupun päähänsä, ennen kuin hyppää viereiselle katolle ja ottaa suunnakseen killan päämajan. “Ron ei ikinä anna minun unohtaa tätä.”
