Nimi: Usvainen jää
Kirjoittaja: Shute
Paritus: Fred/Hermione, tietysti.
Vastuuvapautus: En omista hahmoja, paikkoja yms, ne ovat J.K. Rowlingin.
Ikäraja: Sallittu
A/N: Perustuu omaan tapahtumaan, tai ei siis kaikki, mutta tuo luistelukentällä tapahtunut (:
Aakkoshaasteeseen kirjaimella U.
Oli kirpeänkylmä talviaamu, ja Kotikolon pihamaata peitti erikoinen usva. Aamukasteen pisarat olivat jäätyneet paikoilleen, ja koko piha näytti kimaltelevan pienistä timanteista. Kotikolon ovi avautui, ja kuusihenkinen ryhmä tuli ulos naureskellen ja leveästi hymyillen. Punahiuksiset kaksoispojat Fred ja George alkoivat heti heitellä lumipalloja muita päin leveästi virnistellen. Ginny kiljui pojille hyväntahtoisesti ja alkoi Ronin kanssa pommittaa kiusaaja-veljiään. Harry seisoi vieressä ja naureskeli, kun taas Hermione pyöritteli silmiään ja naksutteli kieltään. Häntä ei ilmeisesty lumisota kiinnostanut.
"Eikö meidän pitänyt mennä luistelemaan lammelle?" Hermione kysyi kipakasti.
"Piti, mutta ei kai meillä mikään kiire ole?" Fred heitti takaisin ja heitti samalla Ronia pallolla päähän.
Hermione tuhahti ja kääntyi. Tyttö lähti kävelemään yksin pienen metsikön takana sijaitsevaa lampea kohti. Lumi narskui tytön uusien talvikenkien alla, ja hänen poskilleen nousi puna. Taakse jääneen joukon naurunkiljahdukset kuuluivat vieläkin, ja Hermione kiristi vauhtiaan.
Saavuttuaan lammen luokse, Hermione istahti heti lumihankeen ja vaihtoi vanhat luistimet jalkoihinsa. Solmujen näpräyksen jälkeen, Hermione nousi ylös ja otti varovaisen askeleen jään päälle. Lammen pinta kiilsi peilikirkkaana ja iloinen kevätaurinko loi säteitä jäätä vasten. Hermione työnsi itsense vauhtiin ja sulki silmänsä. Tuuli puhalsi tytön hiuksien läpi ja hän haistoi raikkaan talvi-ilman tuoksun. Tytön silmät kuitenkin avautuivat tämän yrittäessä muutamaa vaikeaa piruettia, ja ilokseen hän onnistui jokaisessa. Onnistumisen tunne oli mitä ihanin, tyttö oli niin iloinen osatessaan kaiken mitä oli viime talvena niin kovasti harjoitellut. Luistimen suhahtelivat jäätä pitkin ja Hermione unohti kaiken muun.
Minuutit menivät ja tyttö kokeili koko ajan vaikeampia ja vaikeampia asioita, onnistuen kaikessa. Hermione teki vaakaliun ja valmistautui piruettiin. Tyttö pyöri kovaa, liian kovaa; jalat menivät alta ja Hermione kaatui takaperin jäälle, lyöden takaraivonsa kivikovaan pintaan. Tyttö kiljahti säikähdyksesta kaatuessaan. Kipu oli kova. Kyyneleet kohosivat Hermionen silmiin, jotka olivat kiinni. Häntä huimasi ja päässä pyöri. Pää tuntui tyhjältä ja luonnottoman suurelta. Tyttö ei uskaltanut liikkua.
Tuntemattomat, vahvat kädet nostivat Hermionen ja veivät tämän pois jäältä, Hermionen ollessa silmät kiinni. Tyttö tunsi jonkun koskettelevan päätään varovasti ja laittavan hänen päänsä alle jonkun lämpimän ja pehmeän. Hitaasti, hyvin hitaasti, Hermione avasi silmänsä. Maisema oli aluksi sumea, sitten se kirkastui. Hänen vieressään lumihangessa istui huolestuneen näköinen ja punaposkinen Fred.
"Oletko kunnossa?" Fred kysyi salamana huomatessaan avatut silmät.
"Öh, en tiedä." Hermione mutisi vastaukseksi. Päähän saattui edelleen.
"Ei, et ole", Fred totesi hiljaa. "Makaa siinä."
Hermione sulki silmänsä hetkeksi ja kirosi hiljaa mielessään, miksi hänen piti näyttää niin naurettavalta Fredin edessä?
"Miten sinä osasit tulle tänne auttamaan minua?" Hermione ihmetteli hetken päästä.
"Minun piti sanoa sinulle yksi asia kahden kesken..." Fred sanoi ja vältteli Hermionen katsetta.
"Mikä asia?" tyttö kysyi.
"Äh, antaa sen olla", Fred mutisi. "Tärkeintä on, että sinä lepäät."
Hermione huokaisi ja tunnusteli varovasti arkaa päätään. Sitä särki ja häntä oksetti. Miten loistava luistelupäivä olikin päättynyt näin kurjasti? Hän ei todellakaan voisi mennä koko päivänä luistelemaan, eikä tyttöä edes enää huvittanut. Kyyneleet kohosivat taas tytön silmiin, ja hän räpytteli niitä kiivaasti.
"Fred, kerro mitä sinun piti minulle sanoa?" Hermione vaatei ja pyyhki silmäkulmiaan lapasillaan.
"En nyt", poika sanoi ja punastui lievästi.
"Kerro, ole niin kiltti!"
"No, minun piti vain sanoa että olet loistava luistelija" Fred henkäisi.
"Ja siinäkö se?" Hermione kysyi ja hymyili ilkikurisesti.
"Ja että olet hemmetin söpö", Fred hymähti. "Ja minä olen ihastunut sinuun."
Hermione punastui ja huomasi Fredin kasvot lähellä omiaan. Tyttö näki jokaisen pisaman pojan nenänpäässä, jokaisen naururypyn ja silmien tuikkeen. Fred painoi kylmät ja kohmettuneet huulensa Hermionen minttuteeltä maistuville huulille.
"Keskeytämmekö me jotain?"
Ginnyn hämmästynyt ääni kaikui aukealla, ja Fred ja Hermione irrottautuivat nopeasti toisistaan. Jälkeen jäänyt joukko oli siis vihdoin lopettanut lumisodan, ja tullut luistinradalle. Kaikki näyttivät hämmentyneiltä ja sanattomilta nähdessään Hermionen makaavan lumihangessa Fred aivan vieressään istuen, tätä kädestä pitäen. Ja sitten Hermione rikkoi hiljaisuuden tirskahtamalla. Tyttö käänsi katseensa Frediä päin ja väänsi kasvoilleen ilkikurisen hymyn.
"Minä kaaduin", Hermione kertoi ja vilkaisi porukkaa. "Ja Fred hoiti minua."
"Niin hoidinkin", Fred hymähti.
"Ja hyvin hoiditkin." Hermione naurahti.
"Oletko varma ettet tarvitse vielä vähän hoitoa?" Fred kysyi muka huolissaan, silmät tuikkien.
"Itseasiassa, vielä lisähoito voisi olla tarpeellinen." Hermione sanoi ja painoi huulensa uudestaan Fredin huulille, välittämättä takana seisovista neljästä ihmisestä. Koko maailmassa ei ollut muita kuin hän, Fred ja takaraivon kuhmu.