Unusual You
- Author: Blah
- Pairing: Luke/OC
- Rating: S
- Fandom: Star Wars
- Disclaimer: En omista muutakuin paikan ja Salman.
- Summary: Sijoittuu aikaan n. 30v Jedin Paluun jälkeen. Aikaisemmat tapahtumat hyvin tulkinnanvaraisia.
- Song: Britney Spears: Unusual You
A/N : Inspiraation tuloksena.. Kirjoitin ehkä 30min. Älkää tappako.
Luke sulki oven perässään ja katsoi moniin kenkiin jotka lojuivat oven vieressä. Jotenkin näky ei tuntunut tutulta ja oikealta. Hän rypisti kulmiaan ja jatkoi matkaansa keittiöön. Matkalla hänen katseensa osui makuuhuoneeseen ja sänkyyn, joka oli sekaisin. Siinä oli selvästi nukkunut kaksi ihmistä. Kaksi.. Näky sai hänen sydämensä lyömään kiivaammin ja hän kiirehti keittiöön. Pöydällä oleva, tyhjä höyryävä muki vangitsi hänen mielenkiintonsa välittömästi. Ei, ei voi olla totta… Hän käännähti ympäri ja ryntäsi olohuoneeseen jossa parvekkeen auki olevista ovista puhaltava tuuli sai verhot väreilemään ja hänet seisahtumaan äkisti. Äkkiä hänen sydämensä nousi lentoon, lepatti kiivaasti ja onnellisena, hän tunsi pakahtuvansa. Riemu täytti hänet, vaikka jokin pieni ääni hänen sisällään kertoi ettei se ollut totta. Se ei voinut olla totta. Luke asteli varovasti avoimista parvekkeen ovista ja jähmettyi oviaukkoon.
Parvekkeella seisoi Salma, joka nojaili kaiteeseen ja katseli öistä kaupunkia. Hän näytti samalta kuin aina ennenkin, kaunis, hoikka ja pitkä vartalo nojautuneena kaiteeseen vain kiiltävän mustat hiukset, joita lämmin tuuli leyhytteli, olivat kasvaneet pituutta. Luken täytti taas riemu, hän halusi rynnätä eteenpäin, hän ei ollut uskoa että Salma oli palannut. Sitten pieni osa hänestä muistutti että hän nukkui, ja Salma ei mitenkään voinut tulla takaisin. Luke tunsi pettymyksen, mutta hän piti kiinni tästä ihanasta unesta. Salma ei kääntynyt ympäri vaan katseli äänetöntä kaupunkia, maisemaa josta hän piti, oli aina pitänyt. Luke huomasi vasta nyt ettei mitään ääntä kuulunut, muuta kuin tuuli verhoissa.
Luke ei liikahtanutkaan. Hän vain seisoi ja katsoi ja toivoi ettei tämä uni, tai näky, katoaisi. Hänen ei uskaltanut hengähtääkään ettei rikkoisi taianomaista hetkeä. Salma kääntyi hitaasti ympäri. Hänen topaasin väriset silmänsä olivat ilmeettömät.
”Hei, Luke” hän hymyili hieman. ”Kaipaan sinua.”
Luke astui hitaasti lähemmäs ”Minäkin kaipaan sinua.”
”Kuinka sinä olet täällä?” hän kuiskasi, peläten rikkovansa taian.
”En tiedä” Salma vastasi hiljaa tutkien Luken kasvoja. ”Kai minä halusin.. tulla puhumaan sinulle”
Luke astui taas lähemmäs ”Mistä tahdot puhua?” hän henkäisi, haluten päästä lähemmäs, toivoen että tämä oli totta, Salma oli oikeasti täällä, hän puhuisi Lukelle, hän tulisi takaisin, kaikki järjestyisi. Mutta taas jokin kertoi hänelle ettei se ollut totta.
”En tiedä” Salma hymyili.
”Näytät pärjäävän hyvin.”
Luke halusi sanoa hänelle ettei todellakaan pärjännyt hyvin, kaikki olivat huolissaan hänestä koska hän roikkui liikaa menneisyydessä, mutta silti hän nyökkäsi.
”Jutellaan” Salma sanoi hiljaa ja Luke asteli hänen vierelleen ja katseli häntä. Näkikö Salma hänestä kaipauksen? Varmasti näki.
He puhuivat pitkään. Salma selitti monia asioita Lukelle. Hän kertoi miksi teki niin kuin oli tehnyt ja Luke yritti ymmärtää. Hän kyllä ymmärsi Salmaa, tavallaan. Hän ei vain halunnut hyväksyä että Salma oli poissa, ja sen ongelman hän tiedosti itsekin. Salma katseli häntä surullisena, mutta sanoi taas ettei ollut pahoillaan siitä mitä tapahtui. Hän sanoi taas että hänen oli täytynyt tehdä kerrankin jokin oma valintansa, eikä antaa muiden määrätä elämästään. Luke mietti miten outoa se oli, Salma, vai pitäisikö sanoa Cindy, oli itsenäisin hänen tuntemansa henkilö. Miten sellainen henkilö saattoi tuntea olevansa muiden määräiltävissä. Toisaalta hän ymmärsi. Lopulta he istuivat hiljaa ja katselivat toisiaan, Luke kaivaten ja Salma ilmeettömänä.
”Mitä tapahtuu jos kosketan sinua?” Luke kysyi lopulta hiljaa.
Salma katsoi suoraan häneen ”En tiedä.”
Luke ojensi varovasti kättään kohti Salma kättä. He molemmat pidättivät hegitystään.
He tuijottivat toisiaan silmiin kun Luke kosketti Salman kättä. Samalla hetkellä kun he hipaisivat toisiaan, kaikki katosi. Luke avasi silmänsä ja tajusi seisovansa yksin parvekkeella, kaupungin melun huutaessa hänen alapuolellaan. Hänen kätensä oli ojossa, kun hän oli tarttumassa Salman käteen. Hän laski hitaasti kätensä, pettyneenä ja puristi sen nyrkkiin. Hänen kurkkuaan poltteli kun hän kääntyi katsomaan öiseen kaupunkiin ja sen takana näkyviin vuoriin. Hän esti pettymyksen kyyneleitä jotka uhkasivat purkautua kuvaamaan hänen oloaan. Hänestä tuntui kuin olisi menettänyt Salman uudelleen. Hän käänsi katseensa ylös syvänsinisenä hehkuvaan taivaaseen.
Baby, you’re so unusual
Didn’t anyone tell you
You supposed to break my heart
I expect you do
So why haven’t you?
Maybe you’re not even human
‘Cos only an angel can be so unusual
Sweet surprise, I could get used to
Unusual you
A/N 2: Saa kommentoida!
