Rita Luodiko ficlettejä: 8/8 - S

[Fairy tale]

Ficlettejä Rita Luodikon elämästä

Nimi: Tuo vanha hattu
Hahmo: Rita Luodiko
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Sanamäärä: 100
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäsi hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Kirjoittajalta: Osallistuu haasteeseen kesäbingo tasan 100 sanan raapale

Vanha kulunut nahkahattu tuskin hipaisi vaaleaa kiharaa tytöntukkaa, kun se jo huudahti ”Korpinkynsi.”
Rita Luodiko oli huojentunut astellessaan topakasti omaan tupapöytäänsä, jossa hänet otettiin lämpimästi
ja riehakkaasti vastaan. Vaikka tyttö oli vannonut ettei lajittelu tuntunut missään, oli se silti jännittänyt
melkein koko junamatkan ajan.

Olikohan Tylypahkassa omaa koululehteä? Jos ei ollut, niin se asia pitäisi korjata mitä pikimmiten.
Hänhän voisi haastatella muita oppilaita ja kerätä siihen kokemuksia lajittelusta ja sitä edeltävistä
tunnelmista. Suostuisikohan lajitteluhattu itse haastatteluun ja paljastamaan salaisuuksiaan? Ainakin
sitä voisi yrittää.

Rita havahtui vasta lajitteluhatun laulunlurautukseen ja siihen, että tupapöydälle ilmestyi valtava määrä
maistamisenarvioisia herkkuja. Kouluvuodesta tulisi loistava.

[Fairy tale]

Nimi: Rasittava ovenripa S
Yhteenveto: Ekaluokkalainen Rita ei pääsekään illalla sisälle omaan tupaansa
Kirjoittajalta: Osallistuu haasteeseen kesäbingo-teksti joka on osa suurempaa kokonaisuutta

~Rasittava ovenripa~

Oli myöhä ja Ritan päätä särki. Hänen mielessään oli vain päästä nopeasti pehmoiseen vuoteeseensa ja nukkua päänsärky pois. Koululehti Melutus oli vaatinut oman aikansa, sillä uuden numeron painatus pitäisi aloittaa aivan pian. Hänen päänsä oli alkanut tykyttää kovemmin, kun muutama muu koululehteen kirjoittava totesi, ettei saanut artikkeliaan valmiiksi sovittuun päivään mennessä. Rita oli ensin tuhahtanut mielessään ja sanonut jotain ääneenkin. Joka ikinen Korpinkynsi huolehti ajoissa lehteen tulevista jutuistaan, mutta leväperäisiltä Rohkelikoilta ei voinut odottaa samaa. Mokomat fletkumadot. Olihan heillä aivan sama tuntimäärä käytettävissään vuorokaudessa kuin muillakin.

Matkan varrella portaat olivat tietysti siirtyneet luvattoman monta kertaa sivuun juuri hänen saavuttaessaan ne. Länsitorni tuntui olevan vielä ainakin mailin päässä, mikäli nyt käytävien mittayksikkönä voisi puhua maileista. Ihan sama. Hän puuskutti hengästyneenä päästessään oleskeluhuoneeseen vievän oven luokse.
”Reikiä siinä on jokapuolella, mutta silti se vettä pitää?” Pronssinen ovenkolkutin esitti Ritalle arvoituksen. Rita kuitenkin tyrmistyi käsittäessään, että hänen aivosolunsa eivät yksinkertaisesti toimineet enää ja tyypillinen terävyys ja hoksottimet olivat jossain valovuosien päässä.
”Vaikka sammakonkutu… ihan sama”, Rita voihkaisi.

Hänen hämmästyksekseen kolkutin päätti tarjota hänelle toista mahdollisuutta ja esitti uuden arvoituksen. ”Kaikki ovat sen nähneet, mutta samanlaista he eivät tule enää uudelleen näkemään.”
Rita vajosi lattialle istumaan näyttäen selvästi närkästyneensä typeriä kysymyksiä esittävälle esineelle. ”Voisit olla inhimillisempi ja päästää minut sisään. Etkö tajua että päätäni särkee.”
”Ei onnistu. Minusta ei saa inhimillistä parhailla taioillakaan, kai sen nyt käsittää jokainen ekaluokkalainenkin, kuten vaikkapa juuri sinä”, kolkutin totesi tyyneesti.
”Olipa nerokasta”, Rita totesi nenäänsä nyrpistäen.

Kun hetken kuluttua näytti siltä, että Korpinkynsistä ei kukaan ollut enää tulossa ulos makuusalistaan tai palaamassa käytäviltä sisään, Rita taikoi itselleen makuupussin ja tyynyn asettuen jääräpäisesti ovenpieleen nukkumaan. Päänsärkyjuomakin olisi ollut paikallaan, mutta sitä oli saatavilla sairaalasiivessä, jonne oli aivan liian pitkä matka ja hän olisi taatusti jäänyt vahtimestarille kiinni muka luvattomasta hortoilusta koulun pimeillä käytävillä.

”Kauniita unia”, ovenkolkutin toivotti Ritalle haukotellen makeasti.
”Suu poikki”, Rita sanoi vaimentaen kolkuttimen loitsullaan ja upotti päänsä tyynyyn. Hänen vastuullaan koululehdessä oli Totuudentorvi-niminen palsta, jonne hän olikin saanut kirjoitettua meheviä lukijoita kiinnostavia artikkeleita. Tylypahkan lisäksi myös kourallinen tylyaholaisia halusi lehdestä itselleen numeron luettavakseen.

Aamulla Rita heräsi makuupussistaan, osoitti ovikolkutinta taikasauvallaan poistaen vaimennuksen. Ovenripa aloitti samantien taukoamattoman pölpötyksen siitä, mistä puusta ovi oli valmistettu ja kuinka sen tumma värisävy ei sopinut lainkaan viereisen seinäpaneelin huomattavasti vaaleampaa väriin.
”Ole nyt hiljaa ja päästä minut sisään”, Rita komensi.
”Hyvä on hyvä on, sinä äksy ja hätäinen tyttö.”

”Kaikki ovat sen nähneet, mutta samanlaista he eivät tule enää uudelleen näkemään.”
”Hei, tuo on eilisen arvoitus, miksi kysyt sitä uudelleen?” Rita ihmetteli.
”Siksi että saisin tänään vastauksen, jonka jo tarjositkin minulle”, ovenkolkutin sanoi ja naksautti oven auki.
”Eilinen? Niinpä tietysti”, Rita mutisi häivyttäessään makuupussin ja tyynyn ja marssi sitten sisään makuusaliinsa. Oli aika aloittaa uusi päivä ja onneksi ilman päänsärkyä.

[Fairy tale]

Nimi: Lonkeroisen armoillla S
Yhteenveto: Neljäsluokkalainen Rita on kirjoittanut mielenkiintoisen jutun koululehteen
Kirjoittajalta: Osallistuu haasteeseen kesäbingo-teksti jossa käydään uimassa

~Lonkeroisen armoilla~

”Rita, olet ihan hirveä”, Lucy, eräs hänen ystävistään totesi lukiessaan koululehti Melutuksen uusinta numeroa.
”Olet jopa pahempi kuin monet luihuiset”, Susan sanoi.
”Kiitos, otan tuon kaiken pelkästään kohteliaisuutena”, Rita totesi ylpeänä saavutuksistaan koululehden hyväksi. Melutus oli saanut suuren suosion.
Tytöt lukivat tuoreimman numeron Totuudentorvi – palstaa, jossa oli Ritan erittäin elävänoloinen kuvaus siitä, miten jättiläiskalmari oli hyökännyt erään ”pahaa aavistamattoman” uimaan menneen ekaluokkalaisen kimppuun ihan vain siitä syystä, ettei kyseinen oppilas ollut kuunnellut päivänselvää ohjeistusta olla menemättä merkkipoijujen tuolle puolen. Rita oli kaikenhuipuksi saanut ikuistettua vielä valokuvankin tilanteesta, jossa kalmari oli kietonut niljakkaat lonkeronsa oppilaan ympärille ja oli syöksemässä tätä syvyyteen.

Jutun teki erittäin jännittäväksi se seikka, että kyseinen oppilas sattui olemaan Lucius Malfoy, rikkaan ja maineikkaan suvun poika. Tuon ylimielisen ja itseään täynnä olevan rikkaan kersan mielestä luontokappaleidenkin olisi tullut käsittää ettei häntä sopinut ahdistella kun hän oli ystävineen uimassa.
”Sinä olet aivan oikeassa, Malfoy oikein kerjäsi jättiläiskalmarin syleilyyn”, Susan naurahti katsellessaan liikkuvaa kuvaa jossa poika upposi pää edellä veteen yhä uudelleen ja uudelleen.
”Väittäisin että hän haki ihan tahallaan huomiota”, Lucy naurahti.
”Huomiota hän haki ja sitä hän sai aivan ilmaiseksi. Vaikkei aivan sellaista, jota hän ehkä olisi halunnut”, Rita totesi.

”Pyh, Lucius Malfoy kyllä tietää mitä tekee. Hän kääntää kaiken aina omaksi edukseen”, Luihuisiin kuuluva Ritan ikäluokkaa oleva Bellatrix totesi kävellessään Korpinkynsien ryhmän ohitse. Tytöllä oli oma koululehtensä kourassaan, mutta hän heitti sen mielenosoituksellisesti erään pienenkokoisen pojan jalkoihin, josta tämä nappasi sen talteen.
”Rita, otathan minut ensivuonna mukaan lehden toimitukseen?” poika pyysi.
”No tottakai Filius. Olen kuullut että sinulla mielikuvitus lentää ja sulkakynä myös”, Rita totesi.
Filius Lipetit oli mielissään. Ritan remmissä oli kuulemma hauskaa eikä aika tullut koskaan pitkäksi.

[Fairy tale]

Nimi: Ainutkertainen näytelmä S
Yhteenveto: Seitsenluokkalainen Rita on mukana Tylypahkan näytelmäkerhossa.
Kirjoittajalta: Osallistuu haasteeseen Kesäbingo-teksti jossa on mainittu jokin jäätelömaku. Tekstissä on käytetty innostajana Siuntio Silosäkeen tarinoiden liitteenä olevia professori Dumbledoren muistiinpanoja, jonka pohjalta voidaan tietää mitä tuossa kyseisessä joulujuhlassa oikein tapahtuikaan.

~Ainutkertainen näytelmä~

Rita odotti kulisseissa kuiskaajan paikalla esiripun nousemista. Tylypahkassa koettaisi kohta ikimuistoinen hetki, kun jouluohjelmaan oli ensimmäistä kertaa lisätty näytelmä Siuntio Silosäkeen tarinasta Oivan onnen alkulähde. Hänen ystävänsä Susan näytteli Amataa, Rohkelikkotyttö Bonnie näytteli Ashaa ja seitsenluokkalainen Puuskupuhpoika Jerry näytteli sir Kovaonnista. Hänen toinen ystävänsä Lucy oli saanut Althedan roolin.

”Ei tästä tule yhtään mitään”, Susan valitti jännittyneenä ja naama punaisena irvistellen Jerryä kohti. Kyse ei ollut pelkästä ramppikuumeesta, vaan siitä, että tytöllä oli vasta tunti sitten mennyt poikki poikaystävänsä Jerryn kanssa ja nyt poika näytti pelkästään ääliön aurinkoiselta myrsyliltä hymyillessään Bonnielle.
”Unohda tuo toope ja keskity näyttelemään roolisi”, Lucy neuvoi tarttuessaan Susania ranteesta.

Rita huokaisi lattianrajassa kuiskaajanpöntössään. Tunnekuohussa painiva Susan unohtaisi taatusti joka toisen vuorosanansa. Häntä todentotta tarvittaisi tänään.
”Kaksi minuuttia esiripun nousuun”, huudahti professori Herbert Bisse ja nyökkäsi lavan oikealla laidalla piilossa olevan professori Dumbledoren suuntaan, jonka vastuulla olivat näytelmän erikoistehosteet.

Susan puristi kätensä nyrkkiin ja todella ponnisteli saavuttaakseen jonkinlaisen harmonian. Lavan vasemmalla laidalla olevat oppilaat supisivat keskenään.
”Yksi minuutti”, professori kaiutti. Rita kohtasi Susanin kauhunsekaisen katseen, kun tyttö sujautti taikasauvansa pitkän sukkansa varteen. Tyttö olisi tarvinnut pienen paukun tuliviskiä tai hehkusimaa, jotta olisi rentoutunut edes vähän.

Esirippu nousi ja Suuressa salissa istuvan yleisön eteen avautui näkymä, jossa oli minikokoinen ruohikkoinen mäki ja oivan onnen alkulähde. Joku vihelsi yleisön joukossa. Näytelmä sai alkaa. Näytelmän kolme naishahmoa olivat keskiössä ja taivalsivat ruohikkoista mäkeä ylös. Mäen juurella oli kuitenkin jotain mitä siellä ei pitänyt olla. Tuhkaluikuran munia! Tuhkaluikura, jonka oli tarkoitus olla näytelmän mato, kipinöi ja suihkusi tuhkaa pitkin Suurta salia. Munat syttyivät seuraavassa hetkessä tuleen sytyttäen lattialankkuja.

Sitten tapahtui monta asiaa yhtä aikaa. Rita, joka oli ensin aikonut taikoa syttyneille lattialankuille aquatulio-loitsun, tulikin toisiin aatoksiin ja kaivoi kameran taskustaan. Näytelmähahmot Amata ja Asha aloittivat kiivaan kaksintaistelun ja professori Bisse-parka jäi jumiin heidän sinkoilevien loitsujensa väliin. Pari kuvaa ei olisi koskaan pahitteeksi. Seuraavassa hetkessä lava olikin jo täysin tuhkapilven peitossa ja sieltä täältä kuului yskimistä ja huutoa. Tästä saisi taatusti vauhdikkaan jutun koulun lehteen.

Rita säästyi kuiskaajanpöntössä suurimmilta vammoilta, mutta kaaos oli niin valtava että sairaalasiipi oli seuraavina päivinä täynnä oppilaita ja oli siellä muutama opettajakin hoidettavana. Parantaja Matami Gracella oli kädet täynnä töitä, jotta sai oppilaat paikattua joululomaksi kotiin. Rehtori Dippet vannoi Merlinin kalsarien kautta, että näytelmä sai luvan olla historian viimeinen.

”Suu auki”, Rita komensi sairaalasängyllä makaavaa Susania. Susan avasi kiltisti suunsa ja söi mielellään hänelle osoitetun jäätelöannoksen. Kaikki palovammoja kasvoihinsa saaneet saivat syödäkseen Matami Gracen erikoisannokset jäätelöä, johon oli lisätty parantavia liemiä. Liemet olivat niin kamalan makuisia että Matami oli katsonut parhaaksi sekoittaa ne viilentävän jäätelön joukkoon.

”Mikä on sinun lempimakusi?” Rita kysyi ojentaessaan uuden lusikallisen ystävänsä suuhun.
”Vadelmajäätelö saa pisteet minulta”, Susan sanoi ja katsoi kuinka Rita raapusti jotain lehtiöönsä.
”Et voi olla tosissasi. Teetkö tästäkin lehtijutun?” Susan hölmistyi.
”Tietysti. Olen saanut vastauksen jo 47 jäätelöä syöneeltä ja gallupin mukaan persikkajäätelö on johdossa ja seuraavana tulee vadelma.”
”Muistiinpanojesi mukaan mustaherukka ja kurpitsa ovat inhokkimakuja”, Lucy totesi. Hän oli saanut juuri oman jäätelöannoksensa syötyä. ”Minä kyllä pidän mustaherukasta”, hän lisäsi.

”Yksi asia minulle selvisi tämän teatterihässäkän aikana”, Rita sanoi. ”Minusta ei tule näytelmäkirjoittajaa."
”Tuon minä olisin tiennyt aikapäiviä sitten”, Lucy sanoi. ”Sinä olet katastrofinmetsästäjä!”
”Se kuulostaa tarpeeksi jännittävältä”, Rita naurahti ja piilotti sitten muistiinpanonsa toimittajantaskuunsa.
                         

[Fiorella]

Tervehdys kommenttikampanjasta!

Huomasinkin nämä jo aiemmin, joten nappasin itselleni. Rita Luodikosta kirjoitetaan ihan liian vähän, joten tämä tuli hyvään tarpeeseen. Mukavaa myös se, että tämä on sarja, ei vain yksittäinen raapale.

Raapalemittaan eli tekstin tiivistäminen tasan sataan sanaan on ihan oma taitolajinsa sekin. Siinäkin mielessä ensimmäinen toimii hyvin, vaikka itse aina tykkään, jos tekstillä on pituutta enemmänkin.

Vaikka tyttö oli vannonut ettei lajittelu tuntunut missään, oli se silti jännittänyt melkein koko junamatkan ajan.

Tämä kohta jo sai tuntemaan sympatiaa nuorta Ritaa kohtaan, joka oli jännän paikan äärellä. Ihana ajatus oli sekin, miten Rita haaveili heti pikku tyttönä toimittajan työstä ja pohti yrittävänsä haastatella lajitteluhattua itseään!

Ja kun lehdentekoon lopulta päästään, niin ei sekään ole helppoa.

Joka ikinen Korpinkynsi huolehti ajoissa lehteen tulevista jutuistaan, mutta leväperäisiltä Rohkelikoilta ei voinut odottaa samaa. Mokomat fletkumadot.

Rohkelikot, mokomat vastuutaan välttelevät seikkailijat! 

Ovenripakohtaus oli hupaisa, ja sai taas kerran miettimään, miten turhauttava tuollainen tupaan sisäänpääsy olisi kiireiselle!

Ritan menestys koululehden toimittajana toi esiin sen puolen hänestä, että hyvä juttu menee edelle esimerkiksi pulaan joutuneen ekaluokkalaisen pelastamisesta. Lucius taisi kuitenkin selvitä moisesta skandaalista Malfoyn arvokkuudella.

”Yksi asia minulle selvisi tämän teatterihässäkän aikana”, Rita sanoi. ”Minusta ei tule näytelmäkirjoittajaa.
”Tuon minä olisin tiennyt aikapäiviä sitten”, Lucy sanoi. ”Sinä olet katastrofinmetsästäjä!”
”Se kuulostaa tarpeeksi jännittävältä”, Rita naurahti ja piilotti sitten muistiinpanonsa toimittajantaskuunsa.

Aina oppii uutta, itsestäänkin. No, skandaalien ja katastrofien perään se Rita sitten suuntautuikin.

Kiitos tästä hyväntuulisesta lukuhetkestä!

[Fairy tale]

Kiitos kommentista Fiorella. En tosiaan muista olenko aikaisemmin yrittänyt saada jotain mahtumaan tasan 100 sanaan. Siinä saa olla ytimekäs ja valita sanansa tarkkaan. Rita Luodiko oli mielessäni jo keväällä. Hänestä tosiaan on aika vähän tekstejä, mutta hetken mietittyäni tajusin kuinka monipuolisen hahmon hänestä saakaan. Hänhän voi olla läsnä kaikkien muiden tuntemiemme hahmojen elämässä, koska tämä nainen vain yksinkertaisesti tunkee nenänsä moneen paikkaan.


Nimi: Sähäkkä sitaattisulkakynä S
Yhteenveto: 20-vuotias Rita teettää itselleen sitaattisulkakynän valmistuttuaan toimittajaksi
Kirjoittajalta: Osallistuu haasteeseen ”Kaiken maailman tekstejä" 5. viikon aiheeseen kirjoittaminen. Kirjoituspaikasta: Kirjoitettu saunan lauteilla, joka ei ole ihan tavanomaisempia paikkojani kirjoittaa, mutta pienestä ikkunasta tuleva valaistus on oikein mainio. Ja siis saunaahan ei oltu lämmitetty. 

~Sähäkkä sitaattisulkakynä~

Rita asioi parhaillaan Tylyahossa Kirjurinruodin Kynäpuodissa ja hänen käsiinsä laskettiin suurella arvokkuudella hieno mustaa samettia oleva rasia, jossa hänen tilaamansa uusi sulkakynä lepäsi vaalealla silkkisellä vuorilla. Sulkakynä oli vaatinut monta huolellista tuntia käsityötä ja pikkutarkkaa taian käyttöä. Rita nosti pitkän tummanvihreän sulkakynän varoen rasiasta ja siveli sitä ihastuneena.

”Tämä on upea”, hän kehui silmät loistaen saaden kauppiaan ja kynän valmistaneen nuoren miehen melkein hämilleen. ”Maksan tästä ilomielin täyden hinnan,” hän jatkoi kaivaessaan käsilaukustaan tarvittavan määrän kaljuunoita.
”Neiti on kovin ystävällinen”, kauppias sanoi. ”Me olemme kuitenkin luvanneet kaikille Welhojen wirallisesta wiestintäakatemiasta (www) valmistuneille sitaattisulkakynän tilaajille pienen alennuksen ja sen te toki saatte.”
Sulkakynän valmistanut nuori mies näytti edelleen olevan hieman punainen poskiltaan, eikä se jäänyt Ritalta huomaamatta.
”Siinä on vuoden takuu, jos se alkaa äksyillä, mutta kuten varmasti tiedätte, kynää voi kouluttaa sopivaksi omiin tarpeisiin”, nuori mies kertoi varmistaen vielä että hänen asiakkaansa olisi varmasti täysin tyytyväinen.

~*~

Päästessään kotiin Rita halusi heti ottaa sulkakynänsä käyttöön, mutta hän halusi tehdä sen arvokkaasti ja jollain lailla ikimuistettavasti. Hän halusi kirjoittaa eräälle tärkeälle henkilölle, joka oli tukenut häntä matkalla toimittajaksi ja innostanut häntä kirjoittamaan. Hänen mumminsa oli kannustanut häntä aina kaikessa mikä liittyi kirjoittamiseen ja tukenut häntä hieman rahallisestikin opintojen aikana.

Sulkakynä saisi näyttää nyt miten yhteistyö sen kanssa lähtisi sujumaan. Rita taikoi sen pois hienosta samettisesta rasiastaan ja otti sen käteensä. Hän tiesi, että aivan ensimmäisenä sitaattisulkakynällä pitäisi kirjoittaa omin käsin sen verran, että se oppisi oikean ja halutun käsialan. Siistiä ja huoliteltua käsialaa tarvittiin kirjeisiin, eikä niinkään raportteihin ja muistioihin, joiden pohjalta teksti kopioitasi jälkikäteen lehteen. Mutta kirjeen kirjoittaminen tuntui tarpeeksi arvokkaalta ottaa noin hieno sulkakynä käyttöön. Rita kastoi kynän musteeseen.

Hei mummi...

Kohta Rita huomasi, että oli kirjoittanut ennätysnopeasti hyvin siistillä ja kauneimmalla käsialallaan kuulumisia ja huomasi kutsuneensa itsensä käymäänkin. Sitähän mummi oli jo pitkään toivonut. Että hän menisi oikein ajan kanssa läntiseen Skotlantiin ja että he voisivat tavata ja jutella oikein pitkään. Mummilla oli aina takataskussaan kylän jännittävimmät tapahtumat kerrottavanaan ja hänellä oli taipumusta olla usein tapahtumien ytimessä mukana.

Rita irrotti otteensa sulkakynästä antaen kynän jatkaa kirjoittamista hänen sanelustaan. Kynä toimi kuin unelma.

Tämähän on loistavaa... Rita sanoi ja kynä kirjoitti. Hei... ei sitä kuulunut kirjoittaa, pois se edellinen rivi. Ei se vaan tuo viimeinen tuosta.

Ritan ja kynän yhteistyö alkoi sujua. Poistettavat rivitkin löytyivät kohta ja muste haihtui kun sitaattisulkakynä pyyhkäisi pois haluttavan tekstin kohdalta.

Olen luullakseni löytänyt itselleni sopivan tavan kirjoittaa. Tutkiva journalismi on ehdottomasti parasta mitä vastaani on tullut. Ja ainahan voin vaikka kirjoittaa kirjan tai pari, jos mitään jännittävää ei ole tiedossa. Tiedän kyllä keneltä olen perinyt luonteeni – sinulta mummi! Äläkä väitä vastaan. Usko pois, meillä tulee olemaan mielenkiintoisia keskusteluja, kunhan saavun sinne. Ilmoita vain sopiva aika, niin tulen. Ehdin kyllä tehdä töitä ja etsiä niitä lisää vierailuni jälkeenkin.

Rita

Koska Rita asui Tylyahossa aivan vastapäätä postitoimistoa, hänellä oli tapana käyttää postin pöllöjä lähettäessään kirjeitä. Näin hän säästyi siltä vaivalta, mitä pöllön hoito ja sotkujen siivous häneltä söisi aikaa. Postitoimisto ja sen sadat pöllöt olivat tulleet hänelle tutuksi menneiltä kesiltä, sillä se oli hänen ensimmäinen kesätyöpaikkansa. Hän valitsi tutun lehtopöllön lähetikseen, jota hän nimitti leikillään LadyBirdiksi.
”Vie tämä mummilleni Justina Luodikolle Gairlochiin.”
Lintu lehahti lentoon suunnaten kohti länsirannikkoa ja Rita mietti jo mihin hän seuraavaksi kokeilisi uutta sulkakynäänsä.

[Fairy tale]

Nimi: Operaatio Ladybird S
Yhteenveto: Ritalla on salaisuus, josta ei tiedä kukaan muu
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen "Kaiken maailman tekstejä" 6.viikon aiheeseen kuvaileva teksti. Yritin nyt erityisesti jäädä makustelemaan kuvailuissani hieman tavallista enemmän ja ottaa vähän uutta näkökulmaa mukaan.

~Operaatio Ladybird~

Pieni ja kodikas asunto oli sisutettu hyvällä maulla, joskin asunnon asukas suosi myös kirkkaita värejä. Makuuhuonetta kiersi puolipaneeli ja seinien yläosat oli tapetoitu suurikuvioisella beesinvärisellä tapetilla, se oli sellaista, jota näin 70-luvun alussa oli kaikkialla. Kalusteet olivat kaikki tarkoin valittu yhtenäisesti ja toisiinsa sopiviksi. Ne olivat mäntyä, joka ajallaan tummuisi tyylikkäästi. Päiväpeite ja verhot olivat samaa vaaleaa kermansävyistä kangasta, jossa oli violetteja kukkakuvioita. Verhokangas oli hieman ohuempaa kangasta, josta valo pääsi läpi. Ikkuna oli jätetty vähän raolleen ja kesätuuli pääsi tarttumaan verhoihin.

Ikkunasta lensi sisään jokin, joka asettui kampauspöydän äärellä olevalle peilille ja alkoi tepastella pitkin peiliä. Se oli hieman vajaan kahden tuuman kokoinen kovakuoriainen, jolla oli vihreän metallinhohtoinen kuoripanssari. Kuoriainen piti siitä, miltä sileä ja vilpoinen peili tuntui sen kaikkien kuuden jalan alla. Se nosteli tuntosarviaan ja katseli huonetta pienillä silmillään. Sen pienet silmät näkivät kaiken suurena ja jättiläismäisenä. Kampauspöydällä esillä olevat purnukat ja rasiat näyttivät valtavilta rakennuspalikoilta ja lieriöiltä ja hiusharja näytti kuin suurelta piikkimatolta sen silmillä katsottuna.

Kuoriainen lennähti sängynlaidalle ja otti siinä samassa nuoren 20-vuotiaan noidan hahmon, jolla oli pitkät, vaaleat kiharat hiukset kiedottuna ponihännälle ja nenällään hänellä oli vihreäsankaiset silmälasit. Ritalla oli yllään lempijakkupunsa, joka oli kiiltävää vihreää satiinikangasta. Se oli täsmälleen samanvärinen asu, mitä hänen animaagihahmonsa kultakuoriaisen panssari oli. Rita oli itseasiassa huomannut, että hänen oli mahdollista vaikuttaa valitsemallaan vaatekerralla siihen, minkä värin kuoriainen ottaisi.

Oli tilanteita, jolloin hän pukeutui mustaan nahkahameeseen ja nahkatakkiin ja valitsi pitkät mustat korkosaapikkaat jalkaansa, jolloin hänen kuoriaisenhahmonsa olisi täysin musta ja mikä parempi – hän olisi täysin huomaamaton. Rita riisui vihreän jakkupuvun ja laittoi sen siististi mäntypuiseen vaatekaapiinsa. Pukuun kuuluivat samansävyiset kengät, kuten hänen kaikkiin asuihinsa. Hän kosketti mustaa nahkapukua ja tunsi pehmeän nahan sormenpäidensä alla. Hän tunsi myös nahan tuoksun sieraimissaan. Hänen mielikuviinsa nousi hetkellisesti myös musta nahkainen ruoska, mutta hän työnsi sellaisen ajatuksen sitten pikaisesti tiehensä. Aikansa kaikella.

~*~

Operaatio Ladybird.
Se oli saanut alkunsa kun hän oli haaveillut pystyvänsä muuttamaan itsensä linnuksi. Se oli kuitenkin äärimmäisen harvinainen taito ja niinpä hän oli tyytynyt tähän pienempään lentävään versioon. Oli ollut häkellyttävä tunne käsittää kuinka omat kädet ja jalat yhtäkkiä kutistuivat ja ottivat pikkuruisen kuoriaisen hahmon. Hänen korvansa muuttuivat tuntosarviksi, jotka olivat antennin tavoin valmiit vastaanottamaan kaiken informaation. Mikään salaisuus ei pysynyt häneltä enää turvassa. Hän olisi lady bug, lentävä kuuntelulaite. Siitäkö jästit olivatkin nimenneet kuuntelulaitteensa? Oliko joku animaagi jäänyt joskus kiinni jästeille?

Kun hän oli oppinut avaamaan siipensä ja nousemaan lentoon, hän oli nauranut – jos kuoriaisesta voi sanoa, että se nauraa. Hän ei ollut myöskään niin tyhmä kuin tavalliset sontiaiset ja tuholaiset, jotka olivat selälleen joutuessaan avuttomia kuin sokeat kissanpennut. Taika varmisti sen, ettei sellaista vahinkoa päässyt tapahtumaan. Hän oli hyvin pian luopunut myös ottamasta leppäkertun muotoa. Se oli liian vaarallista. Leppäkerttu oli huomiota herättävän värinen ja lapset pitivät niistä, eikä Rita suinkaan halunnut tulla poimituksi lasten leikkeihin. Leppäkerttu oli myös hyvin pieni ja sen kuoripanssari oli myös hyvin hauras verrattuna suurempiin kuoriaisiin ja niiden panssareihin.

Rita vaihtoi rennon oloasun ylleen ja upotti jalkansa pehmeisiin tohveleihin. Hän halusi teetä. Hänen keittiönsä oli pieni puupaneloitu nurkkaus hänen olohuoneensa yhteydessä. Hän heilautti taikasauvaansa avaten radion musiikkikanavalta, josta alkoi soida uusimpia hittejä. Hänen olohuoneensa vallisevia värejä olivat oranssi ja vaaleanvihreä. Toisaalta tekstiilien värejä saattoi vaihtaa mielensä mukaan taikasauvan heilautuksella. Oranssi ja vaaleanvihreä olivat kuitenkin olleet hänen suosikkeja olohuoneessa jo pitemmän ajan. Rita istahti nojatuolille nauttimaan teetään.

Olohuoneen suuren kirjahyllykön paraatipaikalla lepäsi mustaa samettia oleva rasia. Rita heilautti taikasauvaansa ja kohta tummanvihreä sitaattisulkakynä oli valmiina kirjoittamaan.

Muistio 8.7.1971 - Sianpäässä kuultua

Ryhmä hämäränoloisia velhoja oli kokoontuneena Sianpäähän ja he puhuivat varoen Lordi Voldemortista ja Kuolonsyöjien järjestön laajentamisesta. En tunnistanut heistä tässä vaiheessa ketään, he olivat sen verran minua vanhempia. Sain varmuuden siitä, että Lordi Voldemortiksi itseään kutsuva tyyppi oli aikaisemmin nimeltään Tom Valedro.

”Kunhan mummi kuulee tästä”, Rita tokaisi itselleen. Hän odotti sopivaa tilaisuutta, jotta voisi marssia Päivän Profeetan toimitukseen ja esitellä itsensä heidän uudeksi toimittajakseen. ”Kunhan koko taikamaailma kuulee tästä!”

[Crys]

En ole koskaan pitänyt Rita Luodikosta (plus luin sen nimen aina väärin pottereita lukiessa joten sen sukunimen oikeinkirjottaminen vaatii aina keskittymistä ) mutta kieltämättä nämä herättivät hieman kinnostuksen, vaikka en koskaan saanut avattua ennen kommiksen inspiraatiota. Näin ficlettien muodossa (ja kun nämä eivät luo mitään juonenkäänteistä jatkista) on ihan mukava tutustua vähän tuntemattomiinkin hahmoihin.

Hauskaa, että Rita heti ajattelee lajittelun jälkeen jo koululehteä, selvästi on kirjottaminen verissä pienestä iästä asti. Hauskaa myös että hän heti alkaa skandaalintäyteisen lehtiuransa, eikä kirjottele mitään tylsiä romanttisia horroskooppeja

Tuo ärsyttävä ovi on kieltämättä kinkkinen juuri tuon takia korpinkynsi olisi mun tupatoiveista viimeisin Joutuisin Ritan tavoin varmasti nukkumaan useasti makuupussissa oven edessä. Kehtasi vielä kysyä saman arvoituksen seuraavana päivänä pyhpöh ilkeä ovi!

Koulunäytelmä on myös hauska idea, en ole tainnutkaan ikinä ennen törmätä sellaiseen potterficissä, joka nyt ajateltuna on jopa outoa, koska koulunäytelmät on niin olennainen osa lähes minkä tahansa kulttuurin jotain koulutustasoa oli se sitten ala-aste tai lukio.

Tulipa ficletti myös sulkakynän alkutaipaleista, jei, se kun on niin iso osa Ritan persoonaa pottereissa Vähän toivoin, että kynän kouluttaminen olisi ottanut aikansa, mutta näköjään kynä kiintyi heti omistajaansa

Ohoo ja vai niin Rita soluttautui kuolareiden kokoontumiseen! Hänhän tosiaan olisi hyödyllinen lisä kiltaan ellei olisi korpinkynneksi niin luihu

Pidin tästä paljon, jään seurailemaan seuraavia ficlettejä
-Crys

[Fairy tale]

Kiitos kommentista Crysted. Hauskaa että tulit tarttuneeksi Ritaan, vaikka et ole hänestä koskaan pitänytkään. Rita ja Korpinkynnet eivät ole itseänikään oikeastaan paljoakaan puhutelleet, mutta päätin sitten sukeltaa aiheeseen vähän syvemmälle tämän kesän aikana. Itse käsitin että Tylypahkassa on ollut ainoastaan tuon ainokaisen kerran tuo näytelmä. Kerho on varmaan pyörinyt useammankin vuoden.

Myönnän että sulkakynä olisi voinut "ryppyillä" tuossa alussa ja kouluttaminen viedä vähän enemmänkin aikaa. Mutta voi tuon niinkin ajatella että sulkakynä oppi kirjeen melko äkkiä. Mutta onko se oppinut muistioita ja muita kirjoittamisen muotoja sittenkään niin nopeaan. Ja onhan kynän suotavaa toimia melko äkkiä, siksi siinä on valmistajan takuu.

Selvitin että Rita on jollain lailla "sotkeutunut" Igor Irkoroffin oikeudenkäyntiin, niin naisella on pakko olla alusta alkaen jotain tietoa kuolonsyöjistä, jotka nousivat juuri noihin aikoihin 1970-1971 uudelleen. Ja Ritahan on sopivasti silloin 2-kymppinen innokas heitukka ja sopivan luihu tosiaan pieniin hämärähommiinkin.

Nimi: Viskiä ja vierailuja
Yhteenveto: Nuori Rita vierailee Skotlannin länsirannikolla ja pääsee käymään viskitislaamolla
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen FFF1000 sanalla viski

~Viskiä ja vierailuja~

Rita istahti kampauspöytänsä äärelle, viimeisteli meikkinsä ja lakkasi kyntensä. Hän oli valinnut asukseen oliivinvihreän jakkupukunsa, joka oli yksi hänen suosikeistaan. Se herätti sopivasti huomiota ja hän oli mielellään keskipisteenä. Asun kruunasi kokonaisuuteen sopivat oliivinvihreät korvakorut ja samanväriset korolliset nyörisaapikkaat. Silmälasien pokien väri oli helppo vaihtaa aina tilanteen mukaan taikasauvan avulla. Matkalaukussa olivat hänen muut suosikkiasunsa, joita hän ajatteli tarvitsevansa seuraavan parin viikon aikana, jonka hän tulisi viettämään Skotlannin länsirannikolla.

Porttiavain kiidätti hänet pieneen Gairlochin kylään. Joka ikinen kerta porttiavaimen käyttö sai hänen ojennukseen suitut hiuksensa menemään sekaisin ja hän joutui turvautumaan pieneen käsipeiliinsä ja kampaan saadakseen vaaleat kiharansa jälleen ojennukseen. Se oli kuitenkin pikkujuttu sen rinnalla, ettei hänen tarvinnut istua tuntitolkulla junassa tai ahtaassa autossa. Hän katseli ympärilleen ja totesi saapuneensa valkoisten talojen rykelmän luokse ja valkoiseksi maalatun kaariportin pieleen, jonka yläpuolella luki Valhalla. Hänen mumminsa piti pientä Bed&Breakfast majoitusliikettä, jolle oli valikoitu perin skandinavinen nimi. Joka puolella kadunvartta ja pihoilla kukkivat alppiruusut täydessä kukassa.

”Rita!” Puutarhasta kuului hänen mumminsa Justina Luodikon ääni.
”Mummi”, Rita vastasi ja halasi vanhempaa versiota hänestä itsestään.
”Mitä sinä luet?” Rita kysyi tarttuessaan puutarhapöydällä olevaan kirjaan. ”Neiti Marple koston jumalattarena*. Olisihan minun pitänyt arvata”, Rita tokaisi.
”Se on vasta julkaistu. Voin melkein haistaa tuoreen musteen kirjan sivuilta”, Justina totesi. Vanha rouva Justina oli itsekin kuin ilmetty neiti Marple, hoikka ja tyylikkäästi harmaantunut nainen joka pursui energiaa ja elämäniloa.

”Olen keksinyt meille pientä ohjelmaa”, Justina sanoi. ”Heti kun olet maistanut pinaattilettujani, niin lähdemme käymään McKaylla. Se on täältä parin mailin päässä oleva maatila ja viskitislaamo. Tyhjään vatsaan ei sovi maistella viskejä, joten tulehan tänne”, hän jatkoi marssiessaan sisään Rita perässään.
”Voit viedä laukkusi siniseen kamariin, joka on laitettu kuntoon sinulle.”
Rita nousi natisevat portaat toiseen kerrokseen. Kello oli tasan kaksitoista, joten viimeisetkin yöpyjät olivat lähteneet viimeistään tunti takaperin ja ovet olisivat auki uusille tulijoille taas iltapäivällä viiden aikaan. Rita haistoi maalin ja puun tuoksut. Käytävän varren huoneet oli kaikki sisustettu samalla tyylillä, mutta huoneet olivat keskenään eri värisiä. Oli keltainen kamari, oranssi, vihreä, punainen, violetti, valkoinen ja käytävän päässä hänen suosikkinsa sininen kamari, jossa oli vino katto ja siinä ikkuna. Alakerrassa oli vielä muutamia eri värisiä huoneita lisää ja yksi sateenkaaren värinen perhehuone.

Avaran ja valoisan ruokailuhuoneen lattia oli osittain luonnonkiveä ja osittain lautaa. Tilassa oli monta pirtinpöytää ja huoneen seinää kiersi seinäpaneeli. Yhdellä seinustalla oli suuri takka. Tilaa oli sisustettu merellisellä teemalla. Rita sai huomata, että pinaattilettujen lisäksi lautasella oli yhtä ja toista muuta pientä. Hän oli nälkäinen ja söi kaiken mielellään.

~*~

Vanhaherra McKay oli jäänyt leskeksi jo pari vuosikymmentä takaperin. Hän pyöritti henkilökuntansa kanssa 87 vuotta vanhaa viskitislaamoa. McKay´s Distillery since 1884 luki jokaisen pullon kyljessä olevassa etiketissä.
”Justina”, herra MacKay ilahtui ja antoi naiselle poskisuudelman molemmille poskille.
”Tämä on pojantyttäreni Rita”, Justina esitteli.
”Neiti toimittaja? Olen kuullut sinusta paljon. Justina ei ole muusta puhunutkaan viime viikkoina”, herra McKay sanoi.
Rita kätteli vanhaa herraa ja katsoi sitten mummiaan kohottaen vähän kulmakarvojaan. Kaikesta päätellen hänen mumminsa kävi täällä useinkin vierailulla, noin niinkuin rivien välistä pääteltynä.

Rita pyöritteli lasia kädessään ja nuuhkaisi kullanväristä nestemäistä aurinkoa, kuten täälläpäin oli tapana sanoa. Hän kuunteli samalla korva tarkkana, kun herra McKay kertoi tislaamon historiasta ja siitä, kuinka viskiä kuului juoda oikein.
”Jos juoma ei tunnu ensin miellyttävän, sitä tulee juoda lisää. Viski alkaa maistua kyllä hyvältä, kun sitä juo lisää ja sille antaa mahdollisuuden”, McKay selitti nuuhkaistessaan omaa lasiaan.
Rita joi lasinsa tyhjäksi ja tunsi lämmön valuvan kurkkuaan pitkin alas sisuskaluihin saakka. Hän oli juuri nauttinut 12 vuotista viskiä, jota tislaamolla tuotettiin kaikkein eniten.
He maistelivat vielä kolmea muuta lajiketta, joissa yhdessä oli savunmakua ja yksi oli kermaista liikörityyppistä viskiä.

Sitten alkoi mielenkiintoinen kierros tislaamolla. Rita pääsi näkemään viskinvalmistusta alusta loppuun saakka. Viljan jyvät paahdettiin monin eri menetelmin, jotka vaikuttivat viskin loppumakuun. Heidän kierroksensa päättyi suureen varastoon, joka oli täynnä tynnyreitä.
”Vanhimmat viskit odottavat tynnyreissä pullotusta 70 vuotta”, McKay kertoi. ”Voitte itsekin todeta, ettemme ole vielä myyneet montakaan pulloa, koska toimintamme on kestänyt vain piirun verran tuon ajan ylitse.”
Rita veti varaston tuoksua keuhkoihinsa. Pehmeä viskin ja tervattujen tynnyrien tuoksi täytti koko varaston.
”Kuinka monta pullollista yhdestä tämän kokoisesta tynnyristä tulee?” Rita uteli. Hän näki tynnyreitä monilta eri vuosikymmeniltä.

”Koska viskiä haihtuu jatkuvasti ilmaan, on vanhimmissa tynnyreissä tuota jaloa juomaa jäljellä enää murto-osa tynnyrin koosta. Se tietysti nostaa viskin hintaa ja näistä pulloista pyydämme jopa 5000 puntaa”, McKay kertoi ja Rita vihelsi mielessään.
”Entä kuinka monta työntekijää sinulla työskentelee?” Justina kysyi.
”Kaksikymmentä kolme työntekijää minun lisäkseni. Vain muutama hallitsee kaikki prosessin vaiheet viljan kylvämisestä puimiseen ja lopulta varastoimiseen ja pullottamiseen.”
He tulivat varastosta päivänvaloon ja Rita näki kuinka viljapellot maatilan ympärillä vielä viheriöivät. Seuraavan kuukauden aikana ne kypsyivät kullanruskeiksi.

”Teitä varmasti kiinnostaa vielä eräs asia”, McKay sanoi johdattaessaan Ritan ja Justinan pihan perälle pieneen rakennukseen. ”Tässä rakannuksessa valmistetaan erästä viskilajiketta, jota ei aivan joka tislaamolla valmistetakaan.” Rita näki hetken ainoastaan tummasiniseen kilttiin pukeutuneen hauskan näköisen nuoren miehen, joka tarkkaili parhaillaan tislausvaihetta kädet puuskassa ja tutunnäköinen puinen sauva kädessään.
”Hei Anthony, tässä ovat Rita ja Justina, joille näytän vähän paikkoja”, McKay sanoi.
”Herra Mckay”, Anthony vähän hätkähti ajatuksistaan ja sujautti sauvansa nopeasti taskuunsa.
”Ei hätää Anthony, sisäpiirin väkeä.” Anthony rentoutui silminnähden ja kätteli siten Ritaa ja Justinaa hymyillen leveästi.

”Täällä valmistuu joka vuosi noin 60 tynnyrillistä tuliviskiä. Sitä valmistetaan Skotlannissa neljällä viskitislaamolla ja Irlannissa tällä hetkellä kolmella. Minä ja Anthony vastaamme kahden muun työntekijän kanssa tämän erän laadusta ja eteenpäin toimittamisesta.”
”Pitääkö paikkansa, että jokaisella viskitislaamolla on oma salainen ainesosansa lisättynä tuliviskiin, joka antaa sille ominaismakunsa?” Rita kysyi.
”Kyllä se pitää paikkansa. Parhaat tuliviskien tuntijat pystyvät sanomaan minkä tislaamon viskiä he nauttivat. Ja jos olet kuullut legendan tietyistä kyseenalaisista ainesosista, kuten myrsylin kusesta, sellaiset voit unohtaa”, McKay naurahti.
Rita hymyili ja vilkaisi Anthonya joka sattui katsomaan samalla hetkellä suoraan häntä kohti ja mieskin hymyili.

Heidän kierroksensa tuli päätökseen ja herra McKay sujautti molemmille vierailleen pienet pullot tuliviskiä viemisiksi.
”Oletan että tapaamme viikonloppuna festivaaleilla”, mies sanoi vielä.
”Minua ei voisi estää rynnisarvien laumakaan”, Justina totesi.
Naiset ilmiintyivät Valhallan takapihalle, josta oli näkymä merelle ja Skyen saaren pohjoiskärkeen ja kävelymatkan päässä olevalle hiekkarannalle. Heillä oli hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia ja juoruja ennen majoitusvieraiden saapumista.
”Sanoitko kuolonsyöjät? Olen kuullut heistä, enkä koskaan mitään hyvää”, Justina tuhahti.
”He eivät ole vielä nousseet laajasti julkisuuteen, mutta käsitin että ovat suunnittelemassa sitä”, Rita kertoi.

”Jos kertomasi pitää kutinsa, se tarkoittaa jästisyntyisille vaikeita aikoja”, Justina pohti.
Rita ei ollut pohtinut pienen elämänsä aikana sitä, mitä mieltä oli jästisyntyisistä, puhdasverisistä tai puoliverisistä. Aiheesta oli väännetty kättä niin kauan, kuin hän muisti ja hänellä oli tuttavia ja sukulaisia kaikista ryhmistä. Hän itse kuului puoliverisiin ja ajatteli sen olevan tarpeeksi neutraalia ja turvallista sen kannalta mitä hän oli sunnitellut. Häntä oli kiinnostanut ilmiö pikemminkin uutisoitavana asiana, eikä hän ollut tullut asettuneeksi niinkään yksittäisen ihmisen asemaan. Oli tullut aika pohtia asiaa syvemmin.

***

Valhalla on nykyäänkin Gairlochissa olemassa oleva B&B majoitusliike
*Neiti Marple koston jumalattarena on julkaistu vuonna 1971.
*Rynnisarvea tavataan Euroopan vuoristoseuduilla. Se on iso harmaa kyttyräselkäinen otus jolla on kaksi pitkää ja terävää sarvea. Otus on erittäin pahansisuinen. (L. Scamander, Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, 71)

[Fairy tale]

Nimi: Juhlahumua
Yhteenveto: Nuori Rita vierailee Skotlannin länsirannikolla ja osallistuu paikallisiin Festivaaleihin
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen FFF1000 sanalla säkkipilli

~Juhlahumua~

Nuori Rita oli viettänyt Skotlannin Gairlochissa mumminsa luona jo kokonaiset neljä päivää. Justina Luodiko piti B&B majoitusliikettä, joka oli nimeltään Valhalla. Jokainen päivä oli erilainen, sillä majataloon saapui joka iltapäivä uusia matkailijoita, jotka viipyivät yön tai kaksi. Nyt majatalo oli tulossa täyteen joka huonetta myöten, sillä viikonloppuna Gairlochissa olisi vuotuiset festivaalit joka keräsi väkeä yhteen ympäri Skotlannin ja vähän kauempaakin.

Juhlakentällä soi musiikki ja väki kierteli kojuilla ja telttakatoksissa. Orkesteri soitti vauhdikasta musiikkia, joista säkkipillit erottuivat edukseen rumpujen määräessä tahdin. Suuri osa väestä oli pukeutunut skottilaisiin tartaaneihin joita olikin paljon eri värisiä. Rita oli valinnut asukseen oranssin mekon, jossa oli pieniä mustia pallokuvioita ja samanväriset ballerinat kengiksi. Ritalle väki oli vierasta, mutta Justina Luodiko tervehti monia ja kuulumisia vaihdettiin, minkä musiikin soiton tauotessa kerkesi. Lukuisat ruokakojut tarjoilivat fish&chips annoksia, skottilaista haggista perunamuusin kanssa ja monia muita annoksia pikkunälkään. Rasvan tuoksu leijaili kojujen lähettyvillä.

”Hyvä festivaaliväki,” kaiuttimista kuului, kun päälavan luona seisova vanha herra puhui. ”Nyt meillä kaikilla on mahdollisuus osallistua skottilaiseen tanssiin, jonka jokainen voi oppia muutamassa minuutissa”, herra McKay innosti. Rita tunnisti nyt muutamia kasvoja väkijoukosta ja viskitislaamon herra McKay oli yksi heistä. Lavan eteen juhlakentälle tehtiin tilaa, jotta halukkaat mahtuivat riveihin tanssimaan.
”Tule Rita”, Justina innostui. Rita epäröi vain muutaman sekunnin miettiessään miten hölmöltä hän näyttäisikään tanssiessa, mutta innostui sitten itsekin.
”Jos nyt tämän kerran”, Rita vastasi ja löysi itsensä kohta tanssijoiden pitkästä rivistä.

Toisessa rivissä seisoivat miehet ja vastapäätä heitä naiset. Ensin valittiin pari ja sitten harjoiteltiin tanssikuviot. Rita tunnisti miesten rivissä tanssivan nuoren Anthonyn tummansinisessä kilttiasussaan ja mies hymyili tunnistaessaan Ritan, joka hakeutuikin häikäilemättä naisen tanssipariksi. Rita nautti tilanteesta tulla huomatuksi ja olla haluttu tanssipari. Anthony oli häntä päätä pitempi ja tämän tummanruskeat hiukset olivat ponihännällä. Miehellä oli hätkähdyttävän siniset silmät, jotka tuntuivat ensin ristiriitaiselta miehen muuten melko tummaan olemukseen, mutta kun siihen tottui, mies oli pelkästään miellyttävää katseltavaa.

Musiikki alkoi ja sitä myöten tanssi. Rita otti tarvittavat askeleet eteen ja taakse, sitten uudelleen. Kohta tanssipari vaihtoi paikkaa keskenään pyörähtäen. Ritan hameen helmat hulmusivat aina pyörähdyksessä. Seuraavaksi rivistön ensimmäinen pari tanssi läpi käsien kaariportin ja kohta Rita huomasi olevan Anthonyn kanssa sillä tanssipaikalla, että seuraavaksi olisi heidän vuoronsa. Rytmikäs ja tanssittava musiikki jatkui ja rivit pysähtyivät taputtamaan tanssiin kuuluvat taputukset oikealle ja vasemmalle. Ja sen jälkeen Rita tanssi Anthonyn käsipuolessa koko pitkän kaariportin läpi viimeiseksi pariksi.

Tanssin loputtua tanssijat ja yleisö puhkesi taputuksiin.
”Olet tanssinut ennenkin”, Rita sanoi Anthonylle.
”Itse asiassa aika vähän. Mutta tuo on niitä yksinkertaisimpia tansseja, jolloin minäkin voin sanoa osaavani jotain”, mies totesi vaatimattomasti.
”Tarvitsen juotavaa”, Rita sanoi toivoen että saisi pitää Anthonyn seuranaan vielä tovin.
Juomateltalla oli hyvä valikoima virkistäviä juomia. Rita valitsi soodaveden ja toiseksi hän otti pienen alkoholia sisältävän juoman.
”Etkö sinä juo mitään?” Rita ihmetteli. Olihan tanssiessa tullut jano ja ihmispaljoudessa tuli kuuma.
”Itseasiassa minua odotetaan aivan kohta lavalle”, Anthony sanoi. ”Toivon että saan ohjelmanumeroni jälkeen vielä liittyä seuraasi”, mies sanoi vähän pahoitellen kun hän näki Ritan kasvoilla vähän kysyvän ilmeen ja katosi sitten kohti lavaa.

Rita etsi itselleen istumapaikan telttakatoksen alta, josta oli kuitenkin näkymä lavalle. Anthonyn lisäksi lavalle nousi kaksi muutakin soittajaa. Anthonylla oli käsissään säkkipilli, vanha valkopartainen mies piti käsissään rumpua ja hyvin nuoren pojan soittimena oli panhuilu. Kolmikko aloitti soittamaan vauhdikasta sikermää, jossa tuttu sävel vaihtui lennossa toiseksi ja välillä kuultiin rauhallisempaa sävelmää. Ritan katse oli nauliutunut komeaan Anthonyyn, joka soitti nyt sooloa säkkipillillään. Mies ei muka osannut tanssia mutta osasi sen lisäksi soittaa vieläpä säkkipilliä. Sitä ei opittu yhdessä yössä, ei muutamassa kuukaudessakaan.

”Äiti, milloin tämä loppuu?” pikkupoika kysyi äidiltään kädet korvillaan. Pojan äiti näytti saaneen kasvoilleen punaista väriä jälkikasvunsa käytöksen takia. Ritaa vain huvitti. Säkkipillin soitannosta saattoi olla monta mieltä. Se oli ujellusta, joka soi välillä korvia raastavan korkealtakin, mutta siinä oli jotain samaa periskottilaista alkuperää, mitä viskin juomisessakin. Jos siitä ei pitänyt, sille piti antaa mahdollisuus ja nauttia sitä lisää. Vanha mies pärisytti rumpuaan ja soitto jatkui vielä hyvän tovin. Yleisö ihastui panhuilun haikeaan sointuun. Lopuksi kuulijakunta pääsi mukaan, kun trio soitti tuttua marssilaulua, joka kerta kerran jälkeen vain nopeutui. Kuulijat taputtivat innokkaina rytmin tahdissa. Sitä jatkui muutaman minuutin ja aivan yhtäkkiä soittajat lopettivat soittonsa kuin seinään.

Yleisö hurrasi ja lavalla soittava kolmikko otti suosionosoitukset ylpeinä vastaan.
Pienen tovin jälkeen Anthony etsi Ritaa joka istui edelleen juomateltalla. Rita heilautti kättään ja mies huomasi hänet.
”Et osaa tanssia, etkä osaa pätkän vertaa soittaakaan. Mitä muuta et osaa?” Rita vitsaili hymyillen.
”En osaa olla naisten seurassa. Oikeasti. Jostain syystä kaikki häipyvät jossain vaiheessa ilman selityksiä”, Anthony sanoi vilpittömästi olkiaan kohauttaen.
”No, sehän nähdään”, Rita totesi. Jos mies osoittautuisikin fletkumadoksi herrasmiehen sijaan, sitten en ihmettele yhtään, Rita mietti mielessään.

Anthony esiintyi trionsa kanssa vielä muutamaan otteeseen sen päivän aikana ja yleisölle tuli vielä uusia mahdollisuuksia tanssia. Justinallakaan ei ollut kiirettä palata vastaanottamaan uusia vieraita majataloonsa, sillä kaikki saapuneet yöpyivät toisenkin yön.
”Löysin sinulle tällaisen, toivottavasti pidät siitä”, Anthony sanoi ojentaessaan mustan puisen helminauhan Ritalle. Helminauhassa pisti silmään yksi pieni yksityiskohta, joka ei voinut jäädä huomaamatta. Muutama yksittäinen helmi oli mustan sijasta oranssi, aivan kuin Ritan mekkoon suunniteltuna.
”Kiitos, se on hieno. Paitsi että mikään koju ei myynyt aivan täsmälleen tällaista nauhaa. Taisit lisätä siihen oman sormenjälkesi”, Rita huomautti viitaten hienovaraisesti taian suomiin pieniin mahdollisuuksiin. Naisen yllätykseksi hän oli saanut Anthonyn punastumaan.

”Olen vain kiinnittänyt huomiota siihen, että asusteesi on aina tarkkaan suunniteltu yksityiskohtia myöten”, Anthony sanoi sitten ja Rita arveli miehen viittaavan heidän aikaisempaan tapaamisen viskitislaamolla, jolloin hänellä oli yllään vaaleanvihreä asukokonaisuus.
”Tämä on vasta toinen kerta kun ylipäänsä tapaamme jossain”, Rita huomautti.
”Itseasiassa minä tapaan sinut nyt kolmannen kerran. Satuin näkemään sinut pari päivää sitten kylällä ja silloin sinulla oli ylläsi sininen asukokonaisuus. Taidat suosia värejä, toisinaan aika kirkkaitakin värejä”, Anthony paljasti. Ritan poskia kuumotti ja hän toivoi, ettei ollut vuorostaan punastunut. Sellainen kun ei ollut tarpeellista.

”Haaveilin jossain vaiheessa muotisuunnittelijan urasta”, Rita paljasti.
”Mutta sitten sinusta tulikin toimittaja”, Anthony sanoi ja Rita nyökkäsi.
”Minä taas halusin aikoinani sisustussuunnittelijaksi, mutta kuten tiedät, työskentelen McKayn tislaamolla. Mutta tiesit varmaan, että kun Justina uusi Valhallan sisustusta, hän antoi minulle vapauden käyttää mielikuvitustani”, Anthony kertoi.
”Itse asiassa en tiennyt. Mummi on jättänyt sen kertomatta”, Rita ihmetteli. ”Minä pidän siitä, että huoneet on kaikki sisustettu keskenään eri värein, vaikka tyyli on sama. Onko sinulla itselläsi jokin suosikkihuone?” Rita kysyi vielä.

”Jokaisella huoneella on tavallaan oma tarinansa. Luulen pitäväni ruskeasta huoneesta eniten. Ja anna kun arvaan. Sinun suosikkisi on joko vihreä tai sininen huone?” Anthony arvaili.
”Sininen on suosikkini ja yövyn aina täällä ollessani siinä.”
”Sininen kamari taitaa olla huoneista pienin, mutta muodoltaan hyvin omaperäinen, kun siinä on vino katto ja kattoikkuna”, Anthony sanoi.
”Muistat hyvin. Voisimmekin mennä majatalolle ja saat kertoa minulle huoneiden tarinan. Kuulisin niistä mielelläni lisää”, Rita sanoi ja tuli näin vaivihkaa esittäneeksi miehelle kutsun viettää loppuilta Valhallassa.

Ritan ajatukset kiisivät jo siihen, miten hän kirjoittaisi Valhallasta ja festivaaleista innostavan artikkelin, joka houkuttelisi matkustavaisia valitsemaan Gairlochin kohteekseen myös seuraavina vuosina, festivaalien aikaan ja miksipä ei muulloinkin.

[Crys]

Hauskaa kuulla Ritan sukulaisista ja juurista, tuo Viskiä ja vierailuja oli kovin elämänmakuinen pala. Ja se sitoutui hyvin tuohon Juhlahumua -ficlettiin tuolla Anthonyn tapaamisella, heh mahtoivatkohan nämä tosiaan viettää loppuillan Valhallassa Pystyn kuvittelemaan, että tuollainen majatalo on oiva paikka kerätä tarinoita matkalaisilta, joten Rita varmasti pitää paikasta

-Crys

[Fairy tale]

Kiitos kommentista Crysted. Mukavaa että palasit vielä seuraamaan Ritan elämää. Hänen taustansa ei ole ihan selvä, mutta ajattelin että voimakastahtoisen naisen taustalla on pakko olla joku joka on siihen luonteeseen vaikuttanut. Itse mietin että hän on nuorempana ollut hitusen mukavampi mitä sitten myöhemmissä vaiheissaan.

[Paquette]

Luin nämä ensimmäisen kerran jo kesällä ja pidin paljon, mutta enpä tietenkään saanut aikaiseksi kommentoida. Rita ei ole kirjoissa todellakaan kovin miellyttävä hahmo, mutta sinun tulkintasi hänestä nuorena on huomattavasti mukavampi. 11-vuotiaan Ritan innostus koululehden perustamiseen on jollain tapaa samastuttavaa, koska minäkin harrastin samanikäisenä omien lehtien tekemistä. Minulla ei tosin ollut Ritan uutisvainua ja häikäilemättömyyttä, joten mehevät jutut taisivat jäädä saamatta. Kuvittelin myös joskus Korpinkynnen minulle sopivaksi tuvaksi, mutta tuo arvoituksia lateleva ovi sai ajattelemaan, että mieluummin johonkin muualle.

On hauska seurata Ritan päämäärätietoista etenemistä uralla sitaattisulkakynän hankintoineen ja animaagiksi opetteluineen. Hänen mumminsa on varsin mainio tyyppi myös, ja viskitislaamolla ja festivaaleilla oli kiinnostava vierailla heidän mukanaan.

Rupesin tämän myötä miettimään Ritan persoonaa enemmänkin. Hänessä olisi potentiaalia todella hyväksi tutkivaksi journalistiksi, joka voisi käyttää kykyjään ja tahtoaan ns. oikeiden asioiden ajamiseen. Sikäli on vähän sääli, että hän keskittyy niin pitkälti pahantahtoisiin juoruihin. Olisikin kiinnostavaa tietää, onko tuo ollut hänen linjansa alusta saakka, vai onko jokin kenties muuttunut vuosien saatossa. Tämä sarja ei ilmeisesti enää jatku? Ehkä joissain muissa ficeissä voisi näihinkin kysymyksiin saada vastauksia. Joka tapauksessa jo tämä oli oikein kiintoisa kurkistus Ritan nuoruuteen, kiitoksia!

[Fairy tale]

Kiitos paljon kommentistasi Paquette. Itse hoksasin tuossa keväällä, että Rita on mielenkiintoinen hahmo, sillä hänethän voisi ujuttaa melkein kaikkiin fikkeihin mukaan vakoilevana kuoriaisena ja materiaalia juttuihinsa keräten ja hänellä on varmasti yhteyksiä moneen suuntaan. Minulla on sellainen mielikuva, että alussa Rita puhtaasi vain tykkää kirjoittaa ja hänellä on vilkas mielikuvitus ja häneltä irtoaa tekstiä helposti. Sitten mukaan tulee vähitellen enemmän häikäilemättömyyttä, mutta hänen on kuitenkin oltava melkoisen hyvä tyyppi että on saanut pitää paikkansa Päivän Profeetan kärkitoimittajien joukossa. Mukana on taatusti useita juttuja, jotka perustuvat ainakin siihen totuuteen, johon ministeriö ja vallasväki uskoo. Häikäilemättömyys on varmaan alkanut hänen omista kirjallisista tuotoksistaan kirjailijana, kenties?

[Fiorella]

Sainpa vihdoin kiireiltäni jatkettua tämän ficcisarjan loppuun saakka.

Minusta oli ihanaa, miten Rita teetätti itselleen sulkakynän mittatilaustyönä. Kyllä sellaisella kirjoittamisellakin kelpaa vähän nautiskella. Oli myös hellyttävän kaunis yksityiskohta, että Rita valitsi mummonsa ensimmäiseksi harjoituskirjeen saajaksi - joskin tosin kuulosti pahan kerran siltä, että mummokin on voinut olla melkoinen persoona, jos hän oli kerran ollut sähäkän Ritan esikuva.

Ritan kuoriaispuolesta ei ole ainakaan minulla tullut paljon jos ainuttakaan tekstiä vastaan aiemmin, joten oli ihana miten tartuit aiheeseen ja oikein herkuttelit sen mahdollisuuksilla. Pidin kovasti, kuinka Ritan asuvalinnat siirtyivät kuoriaiselle! Hyviä oivalluksia tässä ainakin riitti. Kuoriainen todellakin oli ovela vakoilukeino - kun vain varoo joutumasta minkään lintusen ruokalistalle!

Ajankuvaa kertovat kohtaukset miellyttivät minua kovasti. Ja tykkäsin, kun luvut vähän pidentyvät sitä mukaa kun tarina etenee. Ritan Skotlannin-seikkailut olivat mielenkiintoisia ja oli kiva päästä tervehtimään myös Justina-mummoa majataloineen!   Ensin vähän ihmettelin, miten syvästi keskityttiin viskinvalmistuksen saloihin, kunnes yllättäen oivallus tulikin tuliviskin muodossa!

Oli myös jotenkin hupaisaa, että Rita tykästyi säkkipillin soittoon. Vai johtuikohan se sittenkin ihan soittajasta?

Näiden tekstien parissa viihtyi hyvin. Kiitos siis!

[Fairy tale]

Kiitos paljon kommentista Fiorella. Olin jostain saanut päähäni, että kuten taikasauvat ovat käsityötä, niin noiden sähäköiden sulkakynienkin piti olla. Niissähän on itsessään enemmän taikaa kuin tavallisessa sulkakynässä. Ja sitten tuo Rita kuoriaisena. Sitä on ihmeen vähän käytetty fikeissä. Emmehän me tiedä mihin kaikkeen Rita onkaan tuota taitoaan käyttänyt. Vähän luihuistakin tuossa naisessa on, kun ei ole rekisteröitynyt animaagi, joka tietysti kuvastaa hänen kieroa luonnettaan ja tarjoaa mahdollisuuksia ties minkäkaltaisten lehtijuttujen tekemiselle.
Heh, tuo pitkä kuvaus viskitislaamolla vierailusta - siinä on pala omaa toukokuista käyntiäni Edradourin tislaamolla. Asiasta oli kiva kirjoittaa hieman pitemmin kun asia oli vielä niin tuore.  Ja tietysti tuo tuliviski piti saada tuonne mukaan, kun taikovasta väestä on kyse. Vierailin itse myös tuolla Gairlochin kylällä ja siellä on aivan neitimarplemainen hotelli. Tuonne B&B Valhallaan olisi ollut kiva itsekin päästä, mutta sen sisustus on nyt ihan itse keksimääni.