Title: Me vanhat virheet toistetaan ja aina samaan palataan
Author: Muppe
Beta: Munis
Rating: K-11
Pairing: Tosi tosi taka-alalla Walburga/Orion
Genre: Angst
Summary: Tuliviskipaukku, toinen ja kolmas auttavat kummasti ajattelussa
Disclaimer: Row-tädille mainetta, kunniaa ja rahaakin näistä hienoista hahmoista, minulle vain kommentteja ja hyvää mieltä.
A/N: Osallistuu FF50 sanalla vuodet. Ja eh, en oikein tiedä, mitä sanoa, mutta itse pidän tästä enemmän kuin yleensä omista teksteistäni. Niin ja Orion saattaa alussa olla aika OoC. Nimestä kiitos Indicalle
Me vanhat virheet toistetaan ja aina samaan palataan
Orion istui työhuoneessaan, ovi lukittuna ja tuliviskipullo seuranaan. Hän ei halunnut, että häntä häirittäisiin. Hän halusi pohtia elämäänsä ja siinä tekemiään virheitä.
”Ensimmäinen poikani, verenpetturi, karkulainen, miten tässä näin kävi”, Orion manasi lasiinsa, joka tyhjeni uhkaavasti.
Oven jyskytys keskeytti hänen pohdintansa.
”Orion, tämä on sinun syytäsi, kokonaan sinun syytäsi, sinun syytäsi, tule kantamaan vastuu”, Walburga – hänen vaimonsa - huusi hänelle. Orion koki, ettei hänellä ollut tarvetta vastata, eikä Walburga jaksanut nähdä enempää vaivaa, kyllä Orion tiesi, että kuulisi sitten myöhemmin tarpeeksi, kunhan poistuisi huoneestaan.
”Minä en ole vanha mies, mutta vuodet hänen kanssaan ovat vanhentaneet minua ennenaikaisesti”, Orion pohti jälleen ja palasi muistoissaan nuoruuteensa.
Hän oli ollut nuori ja naiivi kuullessaan, että hänet oli päätetty naittaa Walburgalle. Salaa mielessään hän oli jo Tylypahkassa ihaillut muutamaa vuotta vanhempaa temperamenttista tyttöä, ehkä hän oli ollut myös hieman ihastunut. Nuori naiivi poika hormonien armoilla, totuus selvisi hänelle kuitenkin varsin pian.
Kun heidän kihlajaisia juhlittiin, Walburga veti hänet tyhjään makuhuoneeseen.
”Ymmärrä, että tämä on minulle vain järjestetty avioliitto, joka takaa taloudellisen elämän ja puhtaan suvun jatkumisen, teen sinulle korkeintaan kaksi perillistä ja sen jälkeen en halua sinua sänkyyni. Onko selvä?”
”Kyllä”, Orion vastasi ja käänsi tulevalle vaimolleen selkänsä, peittääkseen pettymyksensä.Orion havahtui nykyhetkeen juoman loppuessa lasista. Hän suuntasi askeleensa kaapille, jossa hän säilytti pullojaan. Kaataessaan juomaa lasiinsa hän kiinnitti huomionsa kuvaan, joka ei ollut rakkauden sävyttämä, vaikka hääkuva olikin. Orion piti sitä siinä lähinnä muistaakseen, että on parempi unohtaa tunteellisuus ja olla realistinen.
Alttarilla seisoessaan Orion ei tuntenut mitään lämmön tai rakkauden tapaistakaan, hän tunsi vain itsesääliä ja tukahduttavaa velvollisuudentuntoa, joka paheni jokaisella askeleella, jonka hänen morsiamensa otti häntä kohti.
”Tahdon.”
Ja yhdellä ainoalla sanalla Orion kirjoitti tuomionsa. Onneton elämänsä loppuun saakka.
Häissä hymyiltiin ja näytettiin niin rakastuneilta, että häntä kuvotti kaikki se teennäisyys.
Hääyön he kuitenkin viettivät yhdessä. Tulosta ei kuitenkaan tullut, joten he lakkasivat moneksi vuodeksi yrittämässä.
Kunnes eräänä iltana Walburga ilmoitti ruokapöydässä, että nyt on aika kokeilla uudestaan.
Ja yhdeksän kuukauden päästä syntyikin heidän ensimmäinen poikansa, Sirius Musta.Tämä oli katkeransuloinen muisto, joka sattui, mutta kuitenkin toi surumielisen hymyn Orionin huulille. Hän nousi jälleen paikaltaan hakeakseen lisää juotavaa, joka alkoi jo tuntua päässä. Siksi kai hän ajattelikin; selvin päin hän ei pystynyt.
Tuo pieni nyytti valaisi Orionin synkän maailman, siksi hän saikin nimen Sirius. Taivaan kirkkain tähti, Orionin kirkkain – ja ainoa, tähti. Kuinka hän rakastikaan tuota pientä poikaa, leikki hänen kanssaan, kertoi tarinoita ja vastasi auliisti pojan kysymyksiin. Omi pojan itselleen. Siksi kai Walburga poikaa niin vihasikin, pauhasi pienelle vain suvun kunniasta, puhdasverisyydestä, kaikesta mitä pieni poika ei voinut ymmärtää. Orion selitti sitten myöhemmin samat asiat lapselle helpommin, tosin aivan yhtä painokkaasti.
Pari vuotta Siriuksen jälkeen syntynyt Regulus oli aina Walburgan poika, kumpikin huolehti ”omastaan”, kunnes kaikki muuttui kun Sirius aloitti koulunsa.”Orion, sinun syysi, sinun syysi, kanna vastuusi, sinun syysi”, Walburgan kiljunta ja riehunta oven takana keskeytti jälleen jo humaltuneen miehen muistelun.
Jälleen Orion päätti jättää vastaamatta huutoon oven takana. Hän täytti lasinsa ja upposi muistoon, jonka tuo korkea ääni ja sanat toivat mieleen.
Sinä aamuna Sirius oli viety Tylypahkan pikajunaan ja illalla tuli kirje, joka sammuttaisi Orionin johtotähden ja alistaisi hänet yhä enemmän korppikotkamaisen vaimonsa jalkoihin, syypääksi ja pettymyksen purkamisen kohteeksi.
”Orion, pojastasi on tullut Rohkelikko, sinun syysi, sinun syysi”, Kuului työhuoneen oven takana. Huuto, johon Orion ei olisi halunnut reagoida. Hän ei halunnut kuulla syytöksiä siitä, miten hän oli pilannut pojan liialla lempeydellään. Oven alta työnnettiin kirje, missä Sirius kertoi innoissaan tavanneensa jonkun Potterin, he olivat ystävystyneet ja heidät molemmat oli lajiteltu Rohkelikkoon. Kuinka Orion vihasikaan tuota poikaa, joka sammutti hänen tähtensä ja kuinka Orion vihasikaan itseään, kun ei ollut korostanut puhdasverisyyden ja Luihuisen merkitystä enemmän.
Sirius ei tullut jouluksi kotiin, vaan meni sen kirotun Potterin luo, siitäkös Orion kuuli joskus rakastamaltaan vaimolta. Walburga ei jättänyt käyttämättä ainuttakaan tilaisuutta kertoa miehelleen, miten epäonnistunut isä, aviomies ja rakastaja hän oli.
Keväällä, kun Sirius palasi kotiin, Orion antoi hänelle ensimmäisen selkäsaunan, toisen ja kolmannen. Hän purki jokaisen Walburgan ivallisen sanan Siriukseen, ensin se satutti Orionia itseäänkin, kunnes hän otti vanhan keinon käyttöön. Kovetti itsensä, kuten avioliiton alkuaikoina, kun hän vielä rakasti vaimoaan, joka juoksi vieraissa minkä ehti, vaikkei siitä koskaan puhuttukaan. Hän yksinkertaisesti lakkasi tuntemasta yhtään mitään muuta, kuin katkeruutta, vihaa ja kaunaa. Seuraava vuosi meni samalla lailla, Sirius meni kouluun, ei tullut jouluksi kotiin, Walburga halveksi miestään ja antoi hänen kuulla sen. Kesällä Sirius kärsi taas kaiken vihan ja katkeruuden, jonka Orion oli lähes vuoden aikana kätkenyt sisäänsä.
Walburgan ivaaminen ja haukkuminen paheni seuraavana vuonna, kun Regulus meni Tylypahkaan ja pääsi Luihuiseen, näin ollen oli sopiva perillinen ja kuka hänet olikaan kasvattanut. Orion oli vain huono, epäonnistunut hylkiö, ainakin vaimolleen. Sinä vuonna Sirius ei enää kestänyt perhettään, vaan vietti osan kesästään sen Jamesin luona. Orion yritti estää Siriusta pääsemästä sinne, poika ei kokenut oikeutta onneen, kun oli tuhonnut sen isältään.
Vuosi vuoden perään oli samanlaista.Kunnes tänä aamuna Orion oli löytänyt vanhemman poikansa huoneen, pöydällä oli vain lappu, joka ilmoitti, ettei Sirius kestänyt enää, että hän lähtisi, eikä koskaan palaisi.
Sen jälkeen Orion oli linnoittautunut työhuoneeseensa, pakoon Walburgaa ja tekemiään virheitä.
Regulukseen Orion ei edes yrittänyt tutustua. Regulus oli liiaksi äitinsä poika. Orion kyllä tunsi ylpeyttä Reguluksen liittyessä kuolonsyöjiin, vaikka Walburga tekikin jälleen kerran selväksi, kuka pojan oli kasvattanut. Pilasi senkin ilon.
Orion kerkesi kuolla ennen kumpaakaan poikaansa vihan, katkeruuden ja vaimonsa väsyttämänä ja vanhentamana miehenä.