Nimi: Luihuisen lumienkeli
Kirjoittaja: H.P Luvcraft
Genre: Fluff, romance, lievä humour
Paritukset: H/D, viittaus Ron/Hermioneen
Beta: Suuret kiitokset Shallynn! Pikkusiskolle myös kiitos kommenteista...
Ikäraja: S
//Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:Disclaimer: Tämä tarina perustuu hahmoihin ja tilanteisiin, jotka on luonut ja omistaa J.K. Rowling kustantajineen, joihin kuuluvat ainakin Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books, Warner Bros sekä Suomessa Tammi. Tämän tarinan avulla ei ansaita rahaa, eikä tarkoitus ole rikkoa kenenkään tekijänoikeuksia.
A/N: Ensimmäistä ficciä viedään! Tekaisin tälläisen pikku hattaran lempiparilleni, toivottavasti maistuu... Tälläistä on vaan minusta kaikkein nautittavinta kirjoittaa
Ficci osallistuu jouluhaasteeseen!
Luihuisen lumienkeliHarry käveli vihaisena ulos Suuresta Salista, ulos koko linnasta, talven peittelemän Tylypahkan maille. Hanki oli melko syvä, mutta hän lävisti siihen vihaisia jalanjälkiä.
Draco mutisi kirouksia yhteen puristuneiden hampaiden välistä, kuulostaen siltä kuin olisi sihissyt. Hän sulatti matkan varrella hankea niin innokkaasti, että käryävästä ruohikosta saattoi myöhemmin paikantaa pojan kulkureitin. Dracon katse osui toiseen lumessa rämpivään hahmoon, ja hän tunsi mielialansa heti kohoavan. Taikoen lumesta pyöreän ammuksen hän lähetti sen kipakalla sauvanheilautuksella matkaan.
Harry lähetti kiroillen vasta-ammuksen Dracoa kohti ja kiljaisi sitten: ”Karkotaseet!” Hänen tyydytyksekseen luihuinen ei ehtinyt edes vastata ennen kuin sauva lennähti kaaressa kohti Harrya. Pidellen Dracon sauvaa, hän virnisti pahanilkisesti.
”Osaatko tehdä tätä jästityyliin, vai pärjäätkö edes vessassa ilman sauvaasi?” hän huusi. Draco punehtui tyydyttävästi ja lähti harppomaan kohti Harrya, kahmien lunta matkan varrelta. Harry kätki kummatkin sauvat nopeasti viittansa uumeniin ja alkoi sitten kerätä itsellensäkin ammuksia.
Etsijät huomasivat pian käsivoimiensa ehtyvän heittelyn takia. Draco teki ensimmäisen hyökkäyksen, ensin harhauttamalla lumipallolla ja sitten sukeltamalla kiinni Harryn jalkoihin. He pyörivät hangessa takkien, lumen ja punoittavan ihon sekamelskana.
Lunta alkoi sataa valtavina, keveinä höytyvinä heidän päälleen. Harry tarttui tiukemmin Dracoon ja veti hänet alleen lumihankeen. Harry kahmaisi kourallisen lunta ja oli aikeissa antaa hillerille kunnon lumipesun, kun poika tarrasikin hänen ranteistaan ja pyöräytti alleen vastustelevan rohkelikon. Draco kohotti kulmiaan, ja virnisti omahyväisesti.
”Kiroustauko?” Draco lopulta ehdotti kädet ylhäällä. Harry nyökkäsi yrittäen tasata hengitystään puolta tuntia kestäneen koituksen jäljiltä. Draco alkoi hoiperrella kohti linnaa, huomaten että Harry seurasi häntä.
”Tarvitseeko seurata joka paikkaan?” Draco tiuskaisi.
”Kävelen samaa matkaa linnalle. Aika paksua muuten henkilöltä joka aloittaa lumisodan ilman mitään syytä.”
”Aika paksua henkilöltä joka pahoinpitelee vaatteitani”, Draco valitti, hymynkare ja puna huulilla muodostaen oudon vastakohdan hänen äänensävylleen. ”Lapaseni ovat täysin pilalla!”
Harry pyöräytti silmiään. ”No pyydä isääsi lähettämään uudet. Ja nuo ovat sitä paitsi niin rumat ja vanhat että ihmettelen miten ylipäätään pidät niitä.” Hän jatkoi matkaansa, kunnes tajusi ettei Draco enää ollut hänen vierellään. Raju, kylmä mäiskäys niskassa ja luminen Draco kaatamassa Harrya hankeen olivat hänen seuraavia havaintojaan.
”Ota sanasi takaisin!”
Harry syljeskeli lunta pois suustaan, ja yritti puhua naurultaan. ”Onko lapasilla…” Hän ravisteli Dracon päältään ja yritti pitää tätä loitolla. ”Jotain tunnearvoa?” Draco kävi uuteen hyökkäykseen mutta niin suurella innolla että Harry sai tämän kampattua. Hän kipusi nopeasti Dracon päälle ja lukitsi pojan alleen.
Draco yritti olla vihainen mutta Harryn villi virne ja lumen täplittämät kasvot saivat hänet sulamaan. Harry aloitti, tyrskähdellen ja hengästyneenä.
”En pysty ottamaan sanojani takaisin jos suuni on täynnä lunta.” Draco tunsi toisen suupielensä nytkivän: ”Ne ovat äitini tekevät lapaset.” Harry purskahti nauruun.
”Mitä? Mikä sinua naurattaa!”
”On vain vaikea kuvitella äitiäsi kutomassa. Edes taian avulla”, Harry sanoi, tiukentaen otettaan rimpuilevasta Dracosta.
”Miten muuten muka voi kutoa? Äläkä pilkkaa äitiäni!” Draco kivahti.
”En minä pilkkaa äitiäsi, sanoin vain että on vaikea kuvitella häntä kutomaan.” Dracon jo valmiiksi vaalenpunertavat kasvot punehtuivat lisää. ”No ei hän usein kudokaan. Mutta kerran hän kutoi nämä.”
Harry katsoi Dracoa vakavana. ”Saanko katsoa niitä?” Draco kohautti olkapäitään mikä oli hieman hankalaa hänen asennossaan. ”Jos päästät minut tästä, alkaa olla vähän nihkeää.” He kohottautuivat hitaasti, pudistellen lunta vaatteistaan. Draco suunnitteli uutta hyökkäystä mutta hänen ajatuksensa kompastuivat toisiinsa, kun Harryn kädet äkkiä olivat hänen pakaroillaan.
”Hei! Mitä luulet tekeväsi?”
”Pudistelen lunta sinusta.” Harry vastasi ymmällään. Draco käännähti kasvokkain Harryn kanssa. ”Sieltä voin pudistella ihan itsekin.” Harry katsoi häntä silmät vilkkuen. ”Taidat pitää itseäsi aika vastustamattomana?”
Draco suoristi karvahattunsa. ”No, olen aika hyvännäköinen. Myönnä pois.”
Harry pyöräytti silmiään. ”Luulet että lähentelen sinua kun vähän pudistelen lumia, mutta itse puhut tuollaisia.” Sitten hän otti Dracon käden omaansa ja kohotti epämuodostuneet, kirkkaanvihreät lapaset nähtäväkseen.
Harry ei huomannut miten Dracon ilme pehmeni ja hänen huulensa raottuivat kun rohkelikko tutki lapasten etuosaan kudottua hopeista kuviota.
”Miksi tässä on hopeinen fletkumato?” Hän kysyi, rypistäen kulmiaan. Draco riuhtaisi kätensä Harryn otteesta.
”Se on Luihuisen käärme!” Harry hillitsi uuden hihityskohtauksensa ja vaihtoi nopeasti puheenaihetta.
”Mitä sinä muuten täällä teet? Kaikki muut ovat sisällä.” Draco pudisti päätään surullisena. ”Halusin päästä pois. Sillä olen päättänyt…” Sitten hän keskeytti, katsoen epäilevästi Harrya.
”Miksi sinua kiinnostaa?” Hän kysyi hyökkäävästi.
”Tätä kutsutaan keskustelun aloittamiseksi. Ja vaikka sinua ei kiinnostakaan niin itse lähdin ulos koska sain tietää että Ginny pettää minua. Jätin hänet.”
Draco oli vaiti, yllättyneenä saamastaan luottamuksesta, ja hänen kävelynsä hidastui. Toisaalta koko koulu tietäisi jutusta viimeistään iltaan mennessä. Draco katsoi poikaa salaa.
”Ehkä minua kiinnostaisikin”, hän kuiskasi luullen, ettei Harry kuullut häntä.
”Miksi?” Harryn pehmeä äänensävy sai hänet kääntämään hämmentyneenä katseensa helmenharmaalle taivaalle. Draco ei tiennyt mitä vastata. Hän oli puhunut itsensä umpikujaan, joten hän nappasi lunta maasta ja mäiskäytti sen Harrya kohti, joka teki väistöliikkeen etsijän nopeudella. Draco tönäistiin kovakouraisesti hankeen, ja Harry mätkähti hänen päälleen.
Draco tuijotti jälleen vihreisiin silmiin, joiden villi kimallus oli vaihtunut mietteliäisyyden usvaan.
”Niin kylmä”, Harry huokasi pojan kasvoille.
”No, kas kun huomasit”, Draco sanoi pyöräyttäen silmiään.
”Niin kaunis”, Harry jatkoi, ja hänen kätensä puristuivat tiukemmin Dracon epämuodostuneiden lapasten peittämiin käsiin. Hän katsoi oudon epätoivoisesti Dracoa, joka makasi levällään, hattu, kaulaliina, takki sekaisin ja pois paikoiltaan, paljasten pojan hiuksien ja ihon vaaleuden.
”Lumienkeli.” Harryn mustat hiukset valuivat verhoamaan Dracoa, niin ettei hän nähnyt muuta kuin Harryn kasvot, tummat hiukset ja palasen taivasta. Hän tiedosti tuskallisen nautinnollisesti miten lämmin ja hyvä Harryn lantio oli hänen omaansa vasten, etenkin verrattuna lumihangen kylmyyteen selkää vasten.
”Draco?” Harryn ja Dracon kasvot tekivät pienen pehmeän huoneen jossa tuo sana oli seinän korkuinen.
”Mmm?”
”Minua ehkä kiinnostaisi miksi halusit päästä pois.” Harry katsoi Dracon silmiä, palasia hänen yläpuolellaan olevasta taivaasta. Sillä hetkellä hän olisi valinnut ne mieluummin kuin koko taivaan.
”Minä päätin, etten enää halua olla missään tekemisissä kuolonsyöjien kanssa.” Draco sanoi hiljaa, kuin liian kova ääni olisi voinut rikkoa sen hauraan seitin, mikä oli ehtinyt kiertyä heidän välilleen.
”Saanko myös kysyä…” Draco nyökkäsi.
”Miksi sinua kiinnostaa se, että jätin Ginnyn.” Draco oli taas umpikujassa, varmasti maailman miellyttävimmässä sellaisessa. Hän ei taaskaan tiennyt mitä vastata. Joten hän kohotti hieman päätään yhdistäen Harryn huulet omiinsa. Harry kumartui tiiviimmin häntä vasten maistaen Dracon huulia ja suuta. Draco hengitti Harryn pehmeän karheaa tuoksua ja puristi kätensä tiukemmin Harryn omien ympärille. Kaikki oli niin epätodellista, ihanaa, kuin unessa, jonka ei halua koskaan loppuvan. Lumen kirpeä tuoksu, huulien pehmeys, kielen silkkinen liukkaus ja paine vasten omaa vartaloa. Äkkiä Draco kuitenkin irrottautui Harrysta.
”Et kai tee tätä vain kostaaksesi Ginnylle?” Harryn naurahdus kutitti Dracon poskea.
”Etsijäksi olet aika sokea, ja noin itsetyytyväiseksi osaat olla aika epävarma.” Dracon alahuuli mutristui.
”Tarkoitan vain, että haluan sinut. Ja olen halunnut tehdä näin jo pitkään.” Sitten Harry kumartui suutelemaan uudestaan häntä.
Lumisade oli jo tauonnut kun Hermione ja Ron astelivat kohti Hagridin mökkiä. Hermione sulatti lunta heidän edestään ja Ron keskittyi valittamaan läksyjen valtavasta määrästä, mikä oli omituista, sillä hän ei uhrannut niille paljoakaan aikaa.
”Ja sitten vielä pergamentti ylimääräistä Kalkarokselta! Vain koska en ollut tehnyt yhtä pientä tehtävää!”
”Saat olla iloinen ettei hän reputtanut sinua. Minusta se oli sitä paitsi harvinaisen reilua Kalkarokselta.” Hermione nyrpisti nenäänsä. ”Haiseeko täällä palanut?”
Ron osoitti kauempana näkyvää, vihertävänmustaa viirua. ”Joku on tainnut sulattaa lunta vähän liian innokkaasti.” Ron nosti maahan pudonneen vihreän mytyn.
”En olekaan ennen nähnyt tuollaista koristekuviota. Kummallista että joku haluaisi tuollaisen.” Hermione vilkaisi Ronin käsissä olevaa lapasta ja kommentoi,
”Aivan kuin hopeinen fletkumato.” Hermione käänsi katseensa edempänä lumessa oleviin jälkiin. ”Se joku on ollut lumisotasilla.”
Ron pysähtyi katsomaan taistelun jälkiä. ”Ja tehnyt lumienkelin.” Ronin piti jatkaa valitustaan Kalkaroksen epäreiluudesta, mutta onneksi hyvin tähdätty lumipallo keskeytti hänet.
