mariamo: kyllähän minä jaksan, kun ideaa pukkaa koko ajan päähän ja siihen viitaten, seuraava luku on nyt täällä
- - - - - - - - - - - - - - - - - -
Luku 4. HäätAPoV.
Oli jo torstai, enkä vieläkään ollut saanut kaikkea kuntoon. Meiltähän puuttui vaikka mitä. Olin käskenyt Edwardia ja Bellaa pitämään Nessien pois jaloista, hän ei saisi nähdä koristeita etukäteen. Olin ajatellut jotain todella räväyttävää kokonaisuutta ja olinkin päätynyt koristelemaan talon sisältä päin vihreillä, sademetsämäisillä köynnöksillä ja erikoisilla, oranssinpunaisilla, isoilla kukilla. Olin myös päättänyt laittaa alttarille samantyylisen kaaren, mikä oli Edwardin ja Bellan häissä.
Ulkona valmistelut olivat vielä TODELLA kesken. En tiennyt, minne sijoittaisin ruokapöydät ja kaikki maailman tavarat. Puihin oli kuitenkin jo kiinnitetty geishamaisia, vihreitä lamppuja, joiden tarkoituksena oli valaista pihaa iltamyöhällä. Kaikki näyttivät olevan työn touhussa, joka oli hyvä. En sietänyt laiskottelijoita, kuten Emmett oli aina välillä. Etsin Jasperin silmiini ja syöksähdin viivana hänen luokseen.
”Muistithan, että ilmapallojen värijärjestys oli vaaleanvihreä, keskivihreä, tummemman vihreä ja todella tumman vihreä?” kysyin, vaikka tiesin sisimmässäni, että kyllä hän muisti.
”Tietysti rakkaani” hän vastasi hunajaisella äänellään ja suuteli minua.
”Miten teillä näyttää riittävän tuota aikaa kuhertelullekin, vaikka muut tässä tekevät töitä kuin orjat?! Taitaa johtaja vähän ahdistella sihteeriään, vai?” kuului takaamme kovaääninen naurunsekainen kysymys. Emmett.
”Kävin vain tarkastamassa, että kaikki vain tekevät hommaansa. Ja siitä puheen ollen, sinun pitäisi kai olla kantamassa pöytiä? Niin. Ne tulevat talon pohjoispuolelle, kolme ja puoli metriä ikkunoista. Töihin siitä nyt, hus!” vastasin takaisin melkeinpä töykeästi. Emmett vain remahti korvia huumaavaan nauruun, kun luuli saaneensa minut rysänpäältä kiinni.
* * *
RePoV.
Olin aivan hermona huomisesta. Häiden oli tarkoitus alkaa heti aamusta ja ne jatkuivat aina yömyöhälle saakka. Kuinkakohan edes jaksaisin, mietin. Miksi minun piti olla edes koulussa? Se ei ainakaan helpottanut tätä hermoilua yhtään, vaan lisäsi sitä hetki hetkeltä. Miksen voinut olla vain viettämässä aikaa Jacobin kanssa? Huoh. Kai minun vain täytyisi kestää.
Kun saavuin kotiin, isäni oli odottamassa minua tiemme päässä. Aivan, en saisi nähdä mitään. Tämä oli mielestäni lapsellista, mutta jos se teki Alicen onnelliseksi, suostuisin siihen. Isä sitoi huivin kevyesti silmilleni ja tuli istumaan ajajan paikalle. Olimme saaneet tien kulkemaan omalle pikku mökillemme metsän keskelle, joka oli välillä ihan hyväkin. Saavuimme perille ja joutuisin taas olemaan koko päivän yksikseni kotona.
”Eikö Claire voisi tulla seurakseni tänään?” kysyin surullisesti isältäni. Huomasin, kuinka hänen kasvoihinsa tuli pientä tuskan vivahdetta.
”Valitettavasti hänenkin täytyy valmistautua huomista varten, onhan hän sentään toinen morsiusneidoistasi” hän vastasi melkein yhtä surulliseen sävyyn, kuin kysymykseni oli ollut.
No, kai minun sitten pitäisi vielä tämäkin kestää, ajattelin.
”Älä huoli, kyllähän Alice tulee vielä käymään täällä jossain vaiheessa, viimeistä sovitusta varten” isä yritti piristää, mutta yritykseksi se jäikin.
Niin. En ole edes saanut nähdä pukuani. Tosi lohduttavaa isä, kiitos! ajattelin vielä sarkastisesti ja isäni näytti luovuttavan. Hän lähti – ilmeisesti – kulkemaan isovanhempien taloa kohti, jatkamaan valmisteluja. Se siitä seurasta, huokaisin ja lysähdin huoneeni sängylle makaamaan. Pian jo nukahdinkin ja näin kovin kummallista unta.
JPoV.
Huomenna se tapahtuisi. Nessie olisi kokonaan minun ja pääsisimme vihdoin häämatkallemme! Olin aivan innoissani ja sama innostus näkyi kaikissa susiystävissäni, vaikkeivät he sitä olisivat välttämättä halunneet.
Quil, Embry ja Seth halusivat järjestää minulle tänään polttarit. En ollut kovin innoissani ajatuksesta, mutta kun he olivat vakuuttaneet, ettei niihin liittyisi mitään hävytöntä, olin suostunut. Kuulemma Emmett, Edward ja Jasperkin olivat saaneet kutsun sinne ja olivat liittyneet seuraan ilomielin. Pian kuulinkin ovelta koputuksen ja siellä odotti kaikki kutsutut reservaatista.
Lähdimme kulkemaan First Beachia kohti, siellä meidän oli tarkoitus tavata vampyyriystävämme. Ja siellähän he jo odottivatkin. Emmett näytti siltä, kuin olisi pian ratkennut nauramaan ja Jasper taas siltä, kuin olisi pian hypännyt mereen ja tehnyt itsemurhan, jos se olisi ollut mahdollista.
Ystäväni olivat ostaneet hieman väkevämpää juomista pippaloihin, mutten tietenkään voinut juoda kamalasti. Huomenna aamulla minun pitäisi olla virkeänä Cullenien pihamaalla, eikä kaameassa krapulassa potemassa sitä kotona.
”On se hyvä, kun kohta alkaa taas yksi saada” Emmett vihjaili, joka ei ollut mitenkään uutta häneltä.
”Nessie näyttää jo siltä, ettei kaukaa jaksaisi pysytellä housuissaan” hän nauroi ”tai hameessaan!” ja sitten hän ratkesi aivan kokonaan. Pian Emmett kuitenkin makasi selällään maassa ja huomasin, ettei Edward ilmeisesti ollut ottanut kommentteja kovin hyvin vastaan. Kohta kuitenkin näin hänen kasvonsa ja hänenkin oli vaikea pidätellä nauruaan.
Susiystäväni ulisivat yhtenä kuorona pullot kädessä ja toivoin, etteivät he olisi huomenna enää tuollaisessa kunnossa. Varsinkaan Seth, sillä hän olisi bestmanini.
* * *
RePoV.
Heräsin aamulla siihen, kun joku tuli yli-innoissaan sirkuttelemaan huomenia huoneeseeni. Alice oli kuin itse päivänsäde, kun hän liiteli avaamassa verhojani.
”Huomenta kultaseni, toivottavasti nukuit oikein hyvin” hän toivotti minulle. Olin vieläkin jonkin verran unenpöppyrässä, joten en edes vaivautunut vastaamaan.
”Nyt sinun kyllä täytyy mennä jo suihkuun, tai emme kerkeä! Kellohan on kohta jo puoli seitsemän.” Puoli seitsemän??! Mitähän tuon päässä oikein liikkui? Ei kukaan tarvinnut
kolmea ja puolta tuntia yhden ihmisen (tai tässä tapauksessa yhden puoli-ihmisen) valmisteluun! En kuitenkaan halunnut ruveta tappelemaan, joten etsin kiltisti pyyhkeeni ja lähdin suihkua kohti.
Kun saavuin suihkusta, minua odotti huikaiseva näky: Alice oli vihdoin ottanut tuon kauniin häämekkoni esille ja se todella oli u-p-e-a! Se oli kokonaan maahan asti ylettyvä, hyvin vaalea puku. Ei kokonaan valkoinen, vain siellä täällä oli vaaleanvihreitä silkkipyörteitä. Huntu oli ehdottomasti kaunein, minkä olin koskaan nähnyt. Siinä oli pieniä suikaleita valkoista ja vaaleanvihreää vuorotellen. Kengiksi Alice oli valinnut vaaleanvihreät korkokengät, jotka toisivat mukavasti lisää pituutta minulle. Olinhan paljon lyhyempi kuin Jacob. Alice vain hymyili ilmeelleni, koska oli varmasti etukäteen nähnyt, että pitäisin siitä ehdottomasti.
”Kiitos Alice täti! Tuo on juuri oikeanlainen! Sinä kyllä sitten tiedät kaiken” sanoin hieman tönkösti, mutta hän hymyili vielä leveämmin sanomalleni.
Äkkiä Alice-täti alkoi häärätä ympärilläni. Ensin hän kuivasi hiukseni suihkun jälkeen, sitten hän alkoi tapella naamani kanssa. Hän mietti, minkä väristä vihreää laittaisi luomiini ja minkä väristä punaa huuliini. Kun hän oli saanut lopputuloksen aikaan, katsoin itseäni peilistä. Alice todellakin tiesi, mitä oli tekemässä. Näytin kauniilta, jopa kauniimmalta kuin normaalisti. Seuraavaksi hän ujutti puvun päälleni ja täytyi taas sanoa, että se istui minulle kuin valettu. Kaikesta päätellen Alice oli suunnitellut sen ihan itse ja arvostin sitä todella paljon. Viimeiseksi hän laittoi hiukseni, vähän kuin kruunun lailla, todella kauniisti.
Ihmettelin, että miten pääsisimme talolle ilman, että onnistuisin olla rikkomatta/pilaamatta mitään. Sain kuitenkin nopeasti vastauksen äänettömään kysymykseeni, kun astuimme ulos. Tiemme oli päällystetty kokonaan
matoilla?! Mitä ihmettä Alice oli saanut päähänsä? No, lähdimme kuitenkin kävelemään hieman ihmisvauhtia nopeammin talolle, jossa Alice vei minut huoneeseensa.
Siellä hän alkoi itse laittautua ja siinä vaiheessa minua alkoi hermostuttaa todella pahasti. Alice varmaan huomasi, kun käteni alkoivat hieman täristä ja hän meni ovelle ja huusi Jasperin lievittämään tunnelmaa. Pian hän saapuikin ja minulle tuli todella itsevarma olo. Samassa ovi avautui.
”Voi Nessie kun sinä olet kaunis!” kajahti äitini onnellinen huudahdus. Hän näytti siltä, että jos olisi pystynyt itkemään onnesta, hänen meikkinsä olisivat valuneet alas jo aikoja sitten.
”Vaikea uskoa että pieni tyttäreni menee jo naimisiin! Vasta kahdeksan vuoden iässä!” hän melkein kiljui.
”Äiti, olenhan ollut jo vuoden kuitenkin täysikasvuinen” muistutin häntä nolostuneen näköisenä. Poskeni varmaan punoittivat hieman, mutta toivoin, ettei se näkyisi meikin läpi.
Kuulin, kuinka alakerta alkoi täyttyä ihmisistä ja muista olennoista, jotka olivat tulossa katsomaan tätä historiallista tapahtumaa. No, ei kai se kaikille olisi kovin historiallinen, mutta itselleni se tulisi olemaan maailman täydellisin päivä.
* * *
Lähdin astelemaan portaita alaspäin Claire ja Alice edelläni ja isäni käsipuolessani. Näytin hänelle nopeasti kuvan, missä kerroin olevani kiitollinen tästä suostumuksesta. Hän vain hymähti vastaukseksi ja väläytti hymyn suuntaani. Nenääni kantautui alakerrasta viherkasvien suloinen tuoksu ja jokin, jota en aiemmin ollut haistanut. Luultavasti jotain Alicen hankkimia kukkia.
Kun viimein saavuimme alakertaan, näin edessäni pitkän, lämpimänvihreän huoneen ja maton, jota pitkin minun tulisi kulkea Alice ja Claire olivat menneet edellä ja nyt oli minun vuoroni kulkea matto fanfaarin saattelemana, vihreän kaaren alle papin ja oman – nyt pian todellakin oman – Jacobini luokse. Näin Rosen soittamassa flyygeliä, mutta se sai tällä hetkellä vain minimaalisen huomion ajatuksissani. Todellinen ajatuksieni kohde seisoi suoraan edessäpäin. Sinne minä halusin.
Kävelin rauhassa – tai vähemmän rauhassa, mutta annoin luulla niin, että rauhassa – maton loppuun asti, kunnes isäni luovutti minut papin eteen. Toistimme papin sanomat sanat innoissamme perässä ja olin vähällä unohtaa, että pitäisi puhua niin kovaa, että kaikki kuulisivat. Viimein tuli ratkaisevan sanan paikka.
”Tahdon” kuiskasin juuri ja juuri kuuluvalla äänellä ja kaikki puhkesivat taputuksiin. Jake vetäisi minut suudelmaan ja upposin siihen täysin. Se loppui kuitenkin liian lyhyeen, kun piti lähteä ottamaan onnittelut vastaan kaikilta.
Kaikki tulivat vuorollaan onnittelemaan meitä ja saimme aika kasan häälahjojakin. Ihan kuin olisimme niitä tarvinneet, mutta mitäs tuosta. Se kuului perinteisiin. Kun oli Emmettin ja Rosen vuoro tulla luoksemme, näin Emmettin ilmeestä, kuinka hän yritti keksiä jotain todella hauskaa sanottavaa.
”Heipä hei siskontyttö ja todella paljon yhteisiä hetkiä teille. Toivottavasti onnistutte säilyttämään matkallanne huoneen edes jonkin näköisessä kunnossa, ettei tule jälkeenpäin ilmoituksia rikkonaisista sängyistä tai lommoisista lattioista” hän töksäytti suoraan ja rupesi nauramaan. Rosalie päinvastoin oli hyvin liikuttunut hetkestäni ja toivotti todella paljon onnea osaksemme. Pian siirryimme muiden juhlavieraiden joukkoon ja juhlat kestivät yli puoleenyöhön, kuten oli ajatellukin.
A/N: Mitenkään en saanut lyhennettyä tätä, joten tuli ehkä vähän turhaakin tuonne alkupäähän. Emmettin lauseet ei välttämättä kuullosta kovin emmettmäiseltä, kun niitä on niin vaikea saada aikaan
Ja kommenttia, kyllä kiitos =)