Twilight: Hiiltynyt hopeariipus | K-11 Jane, Angst

[Blinky]

Ficin nimi: Hiiltynyt hopeariipus
Kirjoittaja: Blinky
Beta: -
Tyylilaji: Angst
Ikäraja: K-11
Fandom: Twilight
Disclaimer: Hahmot Meyerin, juonenkäänteet suurimmilta osin minun.
Päähenkilöt: Jane
Varoitukset: Hyvin, hyvin epämääräisesti kuvailtu kuolema.
Yhteenveto:  Hän oli muuttunut typeräksi vegetaristiksi vasta kuukausia sitten, ja luuli nyt olevansa joku maailmanvaltias. Se tittelihän oli kuulunut minulle. Hän oli vienyt minulta kaiken.

(A/N: Tämäkin päivä tuli sitten nähtyä; Blinky kirjoittaa angstificin Volterran hahmoista. Kaksi seikkaa jolle en erityisemmin ole lämmennyt koskaan, mutta never say never ja niin pois päin. Tuli vain mieleen, että mitä Aamunkoin lopussa Voltureiden mielessä liikkui, ja Jane oli hahmoista mielenkiintoisin.)

Hiiltynyt hopeariipus

Meillä oli alivoima.
Alivoima.
Käsite jonka luulin olevan mahdoton, totaalisen utopistinen, meistä puhuttaessa.

Alecin imelä ja turruttava sumupilvi kiersi nämä kuin väistäen näkymätöntä kupua. Syy oli idioottimaisen ruskeahiuksisen omahyväisen vampyyrin, joka oli olevinaan niin onnellista oman pikkuperheensä kanssa. Tosiasiassa tyttö ei tiennyt onnesta mitään.
Se olisi pitänyt tappaa heti ensimmäisellä kerralla Italiassa.
Minä yritin tykittää tuskaatuottavaa kipuillusiotani tätä virnuilevaa perheenäitiä kohden. Ei mitään reaktiota, vaikka tiristin voimiani viimeiseen pisaraan. Koitin vielä iskeä joukon laitimmaisiin, eikä mitään vaikutusta silloinkaan. Tein kaikkeni.

Jos minä olin paholainen, mikä tämä vampyyrinsikiö sitten oli? Hän oli muuttunut typeräksi vegetaristiksi vasta kuukausia sitten, ja luuli nyt olevansa joku maailmanvaltias. Se tittelihän oli kuulunut minulle. Hän oli vienyt minulta kaiken. Merkitykseni vampyyrimaailmassa, asemani, voimani, kunniani. Haluni elää.

Aro sanoi, ettemme tappelisi. Että lähtisimme rauhassa. Ja ehkä tapaisimme vielä joskus mukavimmissa merkeissä.
Minun osaltani niin ei tulisi enää koskaan käymään.

”Caius. Minulla olisi yksi pyyntö. Tiedät, että olet minulle sen velkaa. Muistathan?”
Hyvästi Alec. Hyvästi Aro. Hyvästi ikuisuus. Hyvästi epäinhimilliset kidutusaseeni.

En tiennyt minne tieni veisi, vai veisikö se enää minnekään. En tiennyt mitä tulisin kohtaamaan, enkä halunnutkaan tietää. Kaikki mitä juuri nyt rakastin ja halusin kuulla, oli pieni, viaton, leimahtava liekki. Joka pyyhki palaessaan minusta kaiken pois.

Jäljelle jäisi vain pieni kasa tuhkaa, ja hiiltynyt, hopeinen riipus. Siinä kaikki mitä minulla oli enää tälle vääristyneelle maailmalle tarjottavana.

[rolyat]

Oot hyvin kuvaillu tässä tätä Janen mielialaa, huomasin tän vasta nyt ja ajattelin käydä lukasemassa. En ymmärrä miksei kukaan oo kommentoinu tähän, tää oli tosi hyvä!

[NiNNNi]

Wou!
Tää oli hyvä, ja hyvin janemainen. (:
Sulta on aina ihana saada uutta tekstiä, kun olet noinkin lahjakas kirjoittamaan. (: Angstia varsinkin osaat kirjoittaa lahjakkaasti ja aidon tuntuisesti. (;
Jane on myös mielestäni kiinnostava, ja siksi olikin kiva lukea kuinka hän menettää elämän'ilonsa', vai miksi sitä pitäisi kutsua ja tahtoisi kuolla. Sillä nimittäin hän vaikutti kirjanpohjalta, siltä ettei hän luovuta ennen kuin on saanut haluamansa, oli se sitten mitä tahansa. :D Joten oli mukavaa saada lukea Janesta tuollaista erilaista tekstiä, kuitenkin hahmon kuullostaessa itseltään. (:

Halipusuin,

ninnni~

[Classick]

Wau...
Tää oli hyvä! Tosi vangitseva ja... ja... M-A-H-T-A-V-A!
Mutta yksi asia jäi mietityttämään: Noinko helposti volturit luopuivat Janesta?
Eipäs mulla muuta. Hyvä fic!

~Classick

[Blinky]

Kiitos teille ihanista kommenteistanne, ja kiva kuulla jos onnistuin edes jotenkuten Janen näkökulmassa - oli muutes tavallista hankalampi saada hahmosta mahdollisimman IC.

Mutta yksi asia jäi mietityttämään: Noinko helposti volturit luopuivat Janesta?

Jätin ficin lopun tarkoituksella hiukan salaperäiseksi, mutta jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä, miksi juuri Caius totteli Janea, ja mikä se "velka" oli. Muut Volterran tyypit siis eivät olisikaan luopuneet Janesta, ja tuo nirhaaminen tapahtui muiden näkemättömissä.

[Kiera]

Tykkäsin. Tosi paljon. Janen tunteita kuvasit tässä ihan mahtavasti, ja pystyin tosiaan samaistumaan noihin tunteisiin.

Syy oli idioottimaisen ruskeahiuksisen omahyväisen vampyyrin, joka oli olevinaan niin onnellista oman pikkuperheensä kanssa. Tosiasiassa tyttö ei tiennyt onnesta mitään.

Lempparikohtani

Ja kirjoitusvirheitä en bongannut lainkaan Valittelen ettei tämän parempaa kommenttia tule, jotain oli kuitenkin pakko kommentoida, niin mahtava tää oli.

Kiitos tästä kovasti.

[Lööperiikka]

i like.
Todella ihana.

Jäljelle jäisi vain pieni kasa tuhkaa, ja hiiltynyt, hopeinen riipus. Siinä kaikki mitä minulla oli enää tälle vääristyneelle maailmalle tarjottavana.

jotenkin ´surullinen ihana ja vieläkerran surullinen kohta.
Kiitos! <33