A/N: Noniiiin, tässä seuraava luku. Enempää ei valitettavasti ole valmiina, joten alan huomenna kirjottaan ^^
5. luku
Seuraavalla viikolla, Adara uhrasi koko iltapäivän siihen, että hän Fleuria ja Ginnyä ”vahtiessaan” karkasikin kävelylle kaupungille. Fleur ja Ginny taas lähtivät perhetuttaviensa, rouva ja herra Lupinin kanssa katsomaan kylään saapuneita upseereita.
Adara vähät välitti heistä, joten hän poikkesi kauppoihin pyörimään. Hän harvoin osti mitään, mutta tällä kertaa hän koki tarvitsevansa uuden vyönauhan, joka sopisi hänen vihreään mekkoonsa.
Hän kuitenkin kaupan luo päästyään totesi sen olevan kiinni, joten hän lähti kävelemään poispäin kylästä, eräälle viehättävälle metsäpolulle jonka toisessa päässä asui Sir Ted Tonks perheineen. Polku ei kuitenkaan ollut heidän yksityinen, vaan kulki monta mailia erään joen viertä pitkin, ja sinne Adara suuntasi askeleensa.
Taivas näytti hieman uhkaavalta sateen suhteen, mutta Adara ei antanut sen häiritä itseään. Saapuessaan joen varrelle, hän näki jonkun jo vallanneen hänen suosikkipaikkansa. Herra Malfoy seisoi erään kiven vieressä, jolle Adara tapansa mukaan istuutui. Adara ei tehnyt poikkeusta tapoihinsa, vaan istuutui kivelle.
Herra Malfoylla kesti hetken huomata, että tuo enkeli oli ilmaantunut hänen vierelleen. Kun hän lopulta hänet huomasi, hän näytti hiukan hämmentyneeltä.
”Neiti Weasley, kauanko oikein olette olleet siinä?”
”Hetkisen vain. En tohtinut häiritä mietteitänne, enkä antanut teidän häiritä kun halusin istuutua vakiopaikalleni”, Adara vastasi. Herra Malfoy vaikeni hetkeksi.
”Käytte täällä siis usein?”
”Ohimennen… Sir Ted Tonksin kodille pääsee tätä polkua pitkin ja jään joskus tähän istumaan ollessani matkalla hänen tytärtään tapaamaan”, Adara vastasi. Herra Malfoy nyökkäsi ja heidän välilleen syntyi kiusaantunut hiljaisuus.
”No… Ehkä minä tästä lähden, antaen teille kaipaamanne rauhan”, herra Malfoy lopulta totesi, kumarsi pienesti ja lähti melko kiireellä pois. Adara kurtisti kulmiaan, muttei loppujen lopuksi uhrannut paljoakaan ajatuksia tuota herraa kohtaan.
Kun hän, Fleur ja Ginny palasivat takaisin kotiin, oli Cho sillä välin lähtenyt. Rouva Weasley sanoi hänen saaneen kutsun herra Diggoryn kartanolle syömään. Mutta lounaalle osallistuisi kuulemma vain rouva Goyle, neiti Diggory ja herra Goyle, sillä herra Diggory itse lähti Lontooseen herra Malfoyn kanssa. Adara mietti oliko herra Malfoy juuri ollut kävelemässä kaupunkiin vaunuille, kun hän oli hetkeksi jäänyt ihastelemaan jokea. Jostain syystä herra Malfoy oli näyttänyt hyvin ajatuksiinsa vaipuneelta.
Adara heräsi ajatuksistaan, huomattuaan että ulkona oli alkanut sataa kaatamalla.
”Cho on varmaankin jo ehtinyt kartanolle, vaikkeipä tuo sade vaunujen sisällä istuessa haittaa”, Adara totesi.
”Voi ei, ei Cho lähtenyt vaunuilla. Hän lähti ratsain”, rouva Weasley totesi.
”Mitä?!” Adara huudahti. ”Hänhän kastuu läpimäräksi!”
”Se on juuri tarkoituksenikin. Nyt hänellä ei ole vaihtoehtoja, kuin jäädä odottamaan sateen loppua. Parhaassa tapauksessa hän joutuu olemaan siellä vielä huomisen, kun herra Diggorykin jo palaa kotiinsa”, rouva Weasley sanoi ja virnisti.
”Jos Cho saa keuhkokuumeen sinun takiasi, niin muistuta äiti, että saat maksaa siitä”, Adara sanoi tylysti ja kiiruhti valittamaan asiasta isälleen.
Sirius näytti hiukan vakavalta asian kuultuaan, mutta lopulta hän vain virnisti ja totesi, että jos Cho tosiaan kuolee keuhkokuumeeseen, niin ehkä se on lohdullista, että hän kuoli ensirakkautensa takia.
Adaraa tämä ei naurattanut, vaan hän olisi halunnut lähteä itsekin kartanolle vaunuilla Chota hakemaan.
Seuraavana päivänä Adaran huonot aavistukset olivat käyneet toteen, kun hänelle saapui kirje Cholta, että hän oli sairastunut eilisen sateessa kastumisen takia, ja että hänen uudet ystävänsä eivät salli hänen lähteä, ennen kuin hän on parantunut.
Adara päätti tämän uutisen kuultuaan lähteä Chota katsomaan. Koska vaunuja ei ollut tarjolla, Adara päätti lähteä kävellen, vaikka hänen äitinsä oli tiukasti sitä vastaan ("Mitä hekin ajattelevat kun saavut sinne aivan kurassa?!").
Matka oli vaivaiset kolme mailia, mutta kuraisessa maastossa se oli hiukan raskaampi taival. Adaran hameen liepeet olivat aivan kurassa jo puolivälissä matkaa, kuten rouva Weasley oli pelännytkin, mutta ei se häntä haitannut. Chota tuskin haittasi millaisessa hameessa hän saapuisi paikalle.
Saavuttuaan kartanolle, hänet kuitenkin ohjattiin ensin tapaamaan paikalla olevia neiti Diggorya, rouva Goylea, herra Goylea ja - Adaran yllätykseksi – herra Malfoyta. Hän oli palannut etuajassa Lontoosta, ilman herra Diggorya. Neiti Diggory ja rouva Goyle pitivät järkytyksenä sitä, että Adara oli kävellyt kolme mailia yksin niin huonossa säässä. Herra Goylea ei jaksanut edes kiinnostaa sillä hänellä oli edessään maittava, runsas aamiainen. Herra Malfoy taas oli vaikuttunut siitä kuinka kauniin eleen Adara oli tehnyt sisarensa vuoksi, vaikkakin silti hienon naisen oli melko sopimatonta kävellä niin pitkä matka yksin. Silti, Adaran arvo hänen silmissään oli noussut jälleen korkeammalle. Adara-parka taas oli liian sokea tälle, vaan hän murehti sisarensa vointia, joka lääkärin mukaan ei ollut kovin kehuttava. Hän oli vilustunut hyvin pahasti, eikä häntä tulisi missään nimessä kuljettaa kotiin, ennen kuin hän on parantunut.
Kun oli iltapäivä, Adara totesi että hänen olisi aika lähteä.
”Voi, älä mene!” Cho sanoi säikähtäneenä. ”Herra Diggory tulee kotiin pian, enkä kehtaa kohdata häntä täällä yksin… Adara-kiltti, älä hylkää minua.”
Adara ei voinut ohittaa Chon toivomusta, joten hän puhui neiti Diggoryn kanssa, jolle sopi varsin mainiosti että hän jäisi Chon paranemiseen asti Netherfieldiin.
Neiti Diggoryn kerrottua tämä uutinen herra Malfoylle, menetti miehen kasvot värinsä. Hän saisi viettää monta päivää neiti Adaran kanssa saman katon alla. Joko jumalat pilkkasivat häntä ja koettelivat hänen kärsivällisyyttään, tai sitten antoivat tämän ihastukselle siunauksensa, hän tuumi.