Nimi: Erityinen päivä
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Fandom: Mustesydän-trilogia
Tyylilaji: Romanssidraama
Paritus: Meggie/Doria
Ikäraja: S
Yhteenveto: Ai mikä ystävänpäivä?
Vastuuvapaus: Kaikki mikä siltä näyttää on Cornelia Funken enkä minä hyödy tästä rahallisesti.
Haasteet:
Ystävänpäivä-haaste IIKK: Finissä on liian vähän Mustesydän-ficcejä, siksi. Palaute on aina tervetullutta :3
Erityinen päiväMeggie seisoi kädet selän takana erään luolan suulla, katsellen auringon hidasta nousua metsän puiden ylle. Hänen hiuksensa olivat pörrössä ja sekaisin, punertavan mekon hieman liian pitkä helma oli likainen. Tyttö odotteli mielitiettyään hymyillen. Faridia ei ollut pariin viikkoon näkynyt, mutta Meggie ei nyt ajatellut häntä. Oli toinen, jonka tapaamista hän jaksoi odottaa joka ilta, vaikka he tapasivat joka päivä. Hän odotti Doriaa.
Kärsivällisesti ja aina vain hymyillen Meggie seisoi ja odotti. Aurinko ei ollut ehtinyt hitailla liikkeillään edetä kovinkaan korkealle kun Doria sitten astui äänettömästi Meggien näkökenttään. Poika juoksi loput askeleet.
”Meggie!” Tämä huudahti ja ojensi käsiään. Tyttö kuitenkin piti omansa tiukasti selkänsä takana, ja Doria hämmentyi kylmäkiskoisesta eleestä. Alkaessaan puhua Meggie hymyili edelleen, ja Doria meni vielä enemmän hämilleen kun ei ymmärtänyt mitä tytön päässä liikkui.
”Huomenta Doria! Minä en nyt ole ihan varma olenko oikeassa päivien suhteen, mutta... Siellä mistä minä tulin, vietettiin erästä erityistä päivää kerran vuodessa ja luulen, että tänään on se päivä. Eikä sillä ole niin suurta merkitystä onko se tänään vai ei, mutta siis... Se päivä oli ystävänpäivä.”
”Ystävänpäivä?”
”Niin. Silloin saattoi antaa lahjoja ystävilleen. Siksi minä pyysin Mon apua, ja teimme tämän”, Meggie sanoi ojentaen pojalle suurta mustakantista kirjaa jonka kaikki sivut paljastuivat tyhjiksi kun Doria selasi sitä.
”Sinä voit suunnitella siihen kaikkia niitä laitteita joita rakennat”, Meggie lisäsi ojentaen toisessa kädessään mustepulloa ja sulkakynää.
”Meggie... Kiitos!” Doria hymyili, mutta näytti pettyneeltä.
”Etkö sinä pidä siitä vai miksi olet noin pettynyt?”
”Pidän! Pidän kovasti”, Doria vakuutti laskien tavarat käsistään maahan. ”Se vain, että -
ystävänpäivä?”
”Sillä nimellä sitä kutsutaan. En ymmärrä mikä on vialla.”
”Missä se tulennielijäpoika on?”
”En ole kuullut Faridista viikkoihin, hänhän lähti kiertelemaan. Kakista ulos nyt Doria”, Meggie komensi astuen lähemmäs.
”Jos minä olen vain ystävä...”
”Ai. Taisin jättää sanomatta, että kyllä ystävänpäivänä vaihdettin lahjoja ystävien lisäksi niidenkin kesken jotka -”
”Niiden, joiden katsoessa toisiaan henki kulki kiihkeämmin? Jotka eivät voi irrottaa katsettaan toisistaan ilman, että heti tulee ikävä?” Doria kuiskasi astuen hitaita, lyhyitä askeleita sen verran monta, että hän ja Meggie olivat täysin vastakkain. ”Niiden, jotka olivat
rakastuneita?” Hän henkäisi ja kumartui hieman.
”Niiden jotka olivat toisilleen kuin me”, Meggie mumisi nojaten vasten pojan rintaa, katsoen tämän tummiin silmiin jotka välkehtivät hänen puhuessaan. Doria hymyili ja painoi huulensa Meggien hiuksiin.