Nimi: Ajatus sinusta, ajatus hänestä
Kirjoittaja: Beyond
Genre: Angst, romance
Hahmot: Harry/Cho, Cho-keskeinen
Ikäraja: S
Varoitukset: Eipä kait tässä hirveämmin varoitettavaa ole.
Paitsi se, että tästä ficistä ei välttämättä kovin montaa onnellista hetkeä löydä.
A/N: Angstittaa, angstittaa niin hirveästi! Senpä vuoksi päätin kirjoittaa Harryn ja Chon epäonnisen rakkaustarinan Chon näkökulmasta pohdittuna.
1.Kesäloma oli lopuillaan. Cho tuijotti ilmeettömänä helakanpunaista höyryjunaa, joka veisi hänet ja muut oppilaat Tylypahkaan – kouluun, joka sijaitsi jossain Skotlannin vehreillä nummilla. Aiempina vuosina Cho oli ollut innostunut ja täynnä toivoa aina koulun alkaessa. Uusi lukukausi Tylypahkassa oli tiennyt kurpitsajuhlaa, huispausta ja reissuja Tylyahoon. Aiempina vuosina Cho oli tiennyt näkevänsä ystävänsä ja kulloisenkin mielitiettynsä.
Viidennen lukukauden alussa Cho oli ollut erittäin mielissään paluusta Tylypahkaan. Neljännen vuoden lopulla nimittäin Cedric Diggory oli osoittanut vihdoin kiinnostusta korpinkynteen. Ujo poika oli myöhemmin itse asiassa paljastanut, että hän oli tahtonut kysyä Chota ulos jo miljoonasti ennen ikimuistoisia joulutanssiaisia. Puuhkupuh oli kuitenkin joutunut keräilemään rohkeutta melkoisen tovin. Joka tapauksessa Cho ja Cedric olivat saaneet toisensa joulutanssiaisissa. Aika Cedricin kanssa oli ollut Chon elämän parasta. Cedric oli ollut huomaavainen herrasmies. Poika oli ollut eläessään jokaisen tytön unelma komeine kasvonpiirteineen ja hyvine käytöstapoineen.
Jos Chon oli ollut vilu, oli Cedric aina muistanut asettaa takkinsa tytön harteille tai luopunut kaulahuivistaan. Jos Cho oli ollut murheissaan, oli Cedric saattanut piristää korpinkynttä vinolla pinolla suklaasammakoita tai kauniilla kimpulla lumottuja ruusuja. Cedric oli kertonut Cholle joka päivä, kuinka kaunis mustahiuksinen naisenalku oli. Cedric oli ollut myös yksi niistä harvoista ihmisistä, joka oli ymmärtänyt Chota täysin – ehkäpä jopa paremmin kuin Cho itse. Jokainen muisto Cedricistä oli kaunis.
Nyt Cedric oli poissa ikuisesti. Poika ei enää ikinä pyytäisi Chota kanssaan Tylyahoon tai ostaisi hänelle hupsun suloista ystävänpäivälahjaa. Cho ei enää koskaan tuntisi Cedricin vahvoja käsivarsia ympärillään tai maistaisi tuon pehmeitä huulia omillaan.
Tieto siitä repi Chon sydäntä hetki hetkeltä yhä vaan pienemmiksi palasiksi, eikä sydämestä ollut miltei mitään jäljellä kesän loputtua. Cedric oli ollut aidosti hyvä ihminen, jollaista ei joka päivä voinut tavata. Cedric ei ollut eläessään tehnyt yhtäkään pahaa asiaa. Moista saattoi sanoa rehellisesti äärimmäisen harvasta ihmisestä. Cedric oli kuitenkin poikkeus. Kenelläkään ei ollut yhtäkään pahaa sanaa sanottavanaan pojasta. Cedric ei ollut tehnyt yksinkertaisesti mitään ansaitakseen aikaisen kylmää kuolemaa.
Koko kesän ajan velhomaailma oli mässäillyt ”kuuluisan Harry Potterin” pilkkaamisella. Päivän Profeetta oli oikeastaan painanut Cedricin kuoleman villasella ja nimittänyt sitä ”onnettomaksi ja lähes selittämättömäksi tragediaksi”. Cho oli sanoin kuvaamattoman väsynyt lukemaan kerta toisensa jälkeen moista palturia jo siksikin, että ivatessaan Harryn kertomusta kesäkuun lopun tapahtumista, tuli Päivän Profeetta ivanneeksi tahattomasti myös Cedricin kuolemaa. Eivätkö ne toimittajantyperykset ymmärtäneet, miten halventavaa oli väittää Cedricin menehtyneen jonkun satunnaisen kahjopään käsissä? Cedric oli ollut paljon moista parempi velho! Hän oli ansainnut huomattavasti arvokkaamman kuoleman kuin velhomaailman media oli suonut. Cho kiukustui vain miettiessään sitä sopaa, jota Cedricin kuolemasta kerrottiin.
Cho huokaisi raskaasti, kun junan pilli vihelsi ja kehotti viimeisiäkin asemalla olijoita kiiruhtamaan vaunuihin. Synkeät mietteet pyyhälsivät tytön mielen yli yksi kerrallaan. Mitähän kuudennesta lukuvuodesta tulisi? Tuskinpa mitään...
***
Junassa Cho suoriutui kunnialla pakollisista rituaaleistaan. Hän tervehti ystäviään teennäisen reippaasti, vaikka yksinolo houkutteli tyttöä enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös Chon ystävät hymyilivät lämpimästi, vaikka heistä yksikään ei kyennyt peittämään katseensa sääliä aivan kunnolla. Salaa sisimmässään Cho oli niin helpottunut kuin pettynytkin siitä, ettei kukaan korpinkynsistä vaivautunut kysymään, miten Chon kesä oli mennyt. Oli sanomattakin selvää, että Cho suri yhä Cedricin kohtaloa, ja sen mainitseminen teki kovin kipeää. Toisaalta oli melko turhauttavaa, että kaikki välttelivät mustahiuksisen tytön katsetta niin visusti. Ennen pitkää Cho tunsi olonsa turran kyllästyneeksi. Eikö ystävien olisi kuulunut halata ja pahoitella? Eikö ystävien olisi tullut osoittaa edes jonkinlaista kiinnostusta? Oli toki hieman epäreilua vaatia huomiota, kun pahoista tapahtumista oli kulunut jo aimo annos aikaa. Toisaalta Cho kaipasi lohdun sanoja kipeämmin kuin koskaan aiemmin. Tyttö ei voinut olla miettimättä, missä Harry oli. Miten rohkelikko oli käsitellyt tapahtumat? Miten hän oli pärjännyt kesällä? Oliko hän lukenut kaikki ne ilkkuvat artikkelit?
Mitä enemmän Cho mietti Harrya, sitä enemmän hän tahtoi tavata rohkelikon. Ainakin Harry oli jotakuinkin tilanteen tasalla. Ainakin Harry saattaisi tietää, miltä Chosta tuntui sillä hetkellä. Olihan poika kantanut itse Cedricin ruumiin ja nähnyt omin silmin tuon kuoleman. Lopulta Cho ei voinut enää hillitä kiusausta. Hän nousi pystyyn.
”Minä… Tahtoisin kierrellä vähän junassa”, Cho sanoi. Tytön ystävät käännähtivät katsomaan puhujaa hieman hämmentyneinä. Vain hetkeä aiemmin he olivat naureskelleet jollekin kepeän mukavalle aiheelle välittämättä Chon poissaolevuudesta tippaakaan.
”Tulen ihan hetken päästä takaisin. Tahdon vain tavata jonkun”, Cho vakuutti pakottaen pienen hymyn huulilleen. Todennäköisesti luultiin, että tyttö oli aikeissa mennä lähimmän nurkan taakse itkemään. Siinäpähän luulivat! Vaikka Cho ei voinutkaan kieltää surumielisyyttään, oli hänelläkin ylpeytensä.
Kesti hetken ennen kuin Cho löysi oikean vaunuosaston. Matkalla sinne hän näki lukuisia tuttuja, muun muassa Korpinkynnen huispausjoukkuelaiset. Heitäkään eivät murheet vaikuttaneet painavan. Cho ehätti saamaan kuusi kannustavaa olantaputusta ja muistutuksen siitä, että Korpinkynsi pyrki yhä huispausmestaruuteen aiempien vuosien huonosta menestyksestä huolimatta.
Huipaus… Cedric oli ollut etsijä, vieläpä varsin hyvä sellainen – toisaalta niin oli Harrykin.
Ristiriitaiset tunteet velloivat Chon sisimmässä, kun hän asteli oikean vaunuosaston eteen. Mitä hän kuvitteli ylipäätään saavansa irti Harrysta? Vastausta tyttö ei nimittäin itsekään tiennyt aivan täysin. Oikeastaan Cho tunsi olonsa ennen kaikkea hermostuneeksi liu’uttaessaan oven auki.
Epävarmuus kaikkosi hetkessä, kun oven takaa paljastui neljä hahmoa. Äimistys korvasi kaikki aiemmat tunteet toviksi. Harryn seurassa olivat nimittäin Lööperin Lunan lisäksi Neville Longbottom ja Ginny Weasley. Longbottom piteli kädessään jotain hyvin omintakaista kasvia. Haju vaunussa oli vähintäänkin yhtä oudonlainen kuin itse kasvi. Jokainen paikalla olija oli yltä päältä epämääräisen mönjän peitossa.
”Ai… Terve Harry”, sai Cho lopulta sanotuksi.
’Tämä… Tämä ei mene lainkaan niin kuin ajattelin’, korpinkynsi huomasi ajattelevansa lähes katkeransuloisen huvittuneesti.
”Hmm… Huono ajankohta?” kysyi hän sitten. Cho ei ollut edelleenkään varma siitä, mitä hän oli odottanut tapaamiselta – ei ainakaan mitään vastaavissa määrin kiusallista! Myötähäpeän puna nousi korpinkynnen poskille. Hän ei ollut todellakaan tarkoittanut nolata Harrya sellaisella surkealla ajoituksella saati sitten nähdä poikaa tyystin sen epämääräisen tahmean sotkun päällystämänä.
”Ai… moi”, Harry vastasi sävyttömästi Chon tervehdykseen.
”Hmm…” Cho aloitti tietämättä oikein, mitä muutakaan sanoa.
”Tuota noin… ajattelin vain tervehtiä… hei sitten”, korpinkynsi takelteli yhä häpeissään ennen kuin sulki oven jättäen muut siistiytymään rauhassa. Ei olisi mitään mieltä koettaa keskustella vakavasti niin vaivaannuttavan tilanteen jälkeen. Jostain syystä Cho tunsi olonsa kiusaantuneen lisäksi hitusen pettyneeksi kävellessään takaisin omaa vaunuosastoaan kohti. Hänen oli vain myönnettävä, että spontaani tapaaminen Harry Potterin kanssa oli ollut huono idea. Naurettava… Toivottavasti Harry ei tuntisi oloaan kovin epämukavaksi tapaamisen jäljiltä. Cho nimittäin puhuisi vielä Harrylle jonain parempana ajankohtana aivan varmasti.
