Kirjoittaja Aihe: Prinsessakertomuksen kääntöpuoli || K-11  (Luettu 4077 kertaa)

Belsissa

  • Ikiunelmoija
  • ***
  • Viestejä: 759
    • Arcane Inspiration - blogini
Prinsessakertomuksen kääntöpuoli || K-11
« : 01.10.2009 16:02:30 »
Alaotsikko: K-11, Bellatrix/Lucius, Lucius/Narcissa, Romance, Angst

Title: Prinsessakertomuksen kääntöpuoli
Author: Belsissa
Pairing: Lucius/Bellatrix, Lucius/Narcissa
Genre: Romance, Angst
Raiting: K-11
Disclaimer: Hahmot ja paikat kuuluvat Rowlingille.
A/N: Osallistuu FF50 - haasteeseen: 019.Kuolema.





”Bella, otatko juotavaa?” Lucius kysyi viileän kohteliaasti ojentaen naiselle punaviinipulloa, mutta tämän kieltäytyessä kaatoikin juomaa omaan lasiinsa.

Lucius, kaksi Mustan sisarista, Nott, sekä Travers olivat kokoontuneet Malfoyn kartanoon nauttimaan lounaasta. Ruokasali oli laitettu oikein koreaksi, vaikka kaikki läsnäolijat olivatkin Malfoyden läheisiä ystäviä, mutta se nyt vain oli tapana, Malfoyt eivät koskaan jättäneet väliin tilaisuutta esitellä kartanoaan parhaimmillaan. Pöytä oli koristettu mitä kauneimmalla, taivaansinisellä pöytäliinalla ja astiastokin oli yksi koreimmista, mitä kartanon kokoelmista löytyi, myös ruoka oli tietenkin ensiluokkaista, tuoretta ja erittäin maukasta. Bellatrixin mielestä moinen oli ehkä hieman liioiteltua, muttei siltikään pistänyt pahakseen ylellistä ympäristöä, jossa hän oli kuin kotonaan.

”Tämä viini on hyvää”, Nott kehaisi miellyttääkseen talon isäntää, jolloin Lucius nyökkäsi keveästi ja selvästikin kovin tyytyväisenä. Miten miestä saattoikaan ilahduttaa noin mitättömätkin kehut?

”Saanhan vaihtaa puheenaihetta viineistä hieman muualle?”, Travers enemmänkin totesi, kuin kysyi,
”oletteko te jo kuulleet uudesta Pimeyden Lordia vastustavasta järjestöstä, Feeniksin killasta?” tämä jatkoi saman tien.

Nott näytti hiukkasen yllättyneeltä, kun taas Lucius ja Narcissa hyvinkin tietäväisiltä. Bellatrix puolestaan tunsi olonsa kovin huvittuneeksi, eikä kyennyt estämään nauruntyrskähdystä, joka kiinnitti muiden huomion saman tien.

”Oi, anteeksi. Minä vain ajattelin, että eihän sellaisesta pikkuporukasta ole Lordille mitään vastusta! Saamme heidät helposti hengiltä vain yhden taistelun kuluessa!”

Travers näytti sangen epäilevältä kurtistaessaan tummanmustia kulmiaan ja todeten sitten:
 
”Etkö ole kuullut, kuka heidän johtajansa on?”
”Voi, Albus Dumbledoreako tarkoitat?” nainen naurahti pilkallisesti.
”No luulisi sinun sitten tietävän, että he voivat olla suurikin uhka meille.”

Yksi posliinilautanen, muutama hopeinen haarukka ja yksi shamppanjalasi tipahtivat lattialle särkyen Bellatrixin hypätessä seisomaan salamannopeasti silmät täynnä uhmaa ja raivoa, suu pelkäksi viivaksi vetäytyneenä.

”Yritätkö sinä sanoa, että se mokoma ukonrahjus olisi mitään verrattuna mestariimme?”
”Ei, en minä sitä suinkaan – käsitit väärin!”
”Mitä sinä sitten tarkoitit, senkin saastainen äpärä?” nainen huudahti vetäisten hopeanmustan sauvan kaapunsa taskusta.
”BELLA!” Lucius huudahti varoittavasti.
”Hän –hän pilkkasi Lordia!” mustahiuksinen huudahti katse yhä tiukasti Traversissa, joka näytti hyvin häkeltyneeltä ja hieman pelokkaaltakin.
”Ei pilkannut! Hän vain sanoi, että meidän kannattaisi olla varuillamme! Pistä nyt se sauva takaisin kaapusi taskuun ja istu alas!” mies kehotti hermostunut vivahde äänessään.

Hieman närkästyneenä Bellatrix totteli istahtaen sinisellä sametilla verhoilulle, tammesta veistetylle tuolille huomioimatta tipauttamiaan astioita ollenkaan tai suomatta niille edes ajatusta.

”Kiitos”, Lucius totesi tavoittaen jälleen normaalin, viileän, jopa hieman sieluttoman kuuloisen äänensä, eikä ollut huomaavinaankaan, kun Travers kuiskasi Nottille jotakin selvästi Bellatrixiin liittyvää, johon sisältyi ainakin sanat ”helvetin” ja ”hullu”.

”Mitä ehdotatte meidän tekevän näille kiltalaisille? Lordi on antanut käskyn hankkiutua heistä eroon, mutta kysymys kuuluukin, että miten?” Travers kysyi.
”Minä en osaa sanoa, ehkä meidän kannattaa –”

Kesken Luciuksen lauseen alkoi kuulua ulvovaa sireeninääntä, joka oli särkeä heidän kaikkien korvat saman tien. Se ei kuitenkaan ollut suurin huolenaihe, sillä jokainen huoneessa olija tiesi, mitä tuo kirkuva ääni merkitsi.

Joku oli tunkeutunut kartanoon


”Kilta”, Nott kuiskasi äänellä, josta kuulsi pelko.
”Tilaisuutemme koittaa”, Lucius totesi virnistäen täysin pelottomana, oikeastaan enemmänkin odottavana.

Bellatrix kuitenkin tiesi, että tilanteesta olisi leikki kaukana. Heillä ei ollut pienintäkään aavistusta, ketä tunkeutujat mahdollisesti olisivat ja ennen kaikkea, kuinka monta heitä olisi. Bellatrixin lisäksi koko kartanossa olisi vain Lucius, Travers ja Nott, sekä Narcissa, josta tuskin olisi apua, sillä tämä osasi olla välillä turhankin hysteerinen.

”Miksi ihmeessä he ovat täällä? Miten he ovat onnistuneet rikkomaan suojaloitsut?” Narcissa panikoi tärisevällä äänellä.
”Heillä on Dumbledore”, Travers selitti ja hänenkin äänestään saattoi kuulla vivahteen uinuvasta kauhusta.
”Mutta miksi? Miten voi olla, että juuri kuin puhuimme heistä, niin mokomat ilmestyvät tänne!”
”Itse asiassa olin juuri aikeissa sanoa, että sain juuri aikaisemmin päivällä kuulla, että he tekevät yllätyshyökkäyksiä kuolonsyöjien koteihin”, Travers selitti.
”Sauvat esiin!” Lucius komensi äkisti.

Miehen ilme oli päättäväinen, eikä tällä nähtävästi ollut aikomustakaan perääntyä. Hän seisoi ruokasalin ovella valppaana ja niin ylväänä, että kuka tahansa tuntisi olonsa alhaiseksi hänen seurassaan.

”Lucius! Me emme voi! Sinä et tiedä, ketä kaikkia siellä mahdollisesti on!” Bellatrix kiljaisi.
”Sinä voit perääntyä, en syytä sinua siitä, mutta en usko killasta olevan meille juurikaan vastusta!” Lucius uhosi.

Bella ei saattanut käsittää miehen asennetta, hänen mielestään se alkoi olla jo uhkarohkea. Olisi suorastaan typeryyttä marssia alas kiltalaisia vastaan ja antaa heidän tappaa itsensä tuosta vain. Kartanosta oli monia pakoreittejä, joita myöten pääsisi vallan hyvin pakoon vihollista, mutta Lucius vain tahtoi taistella.

Alhaalta kuului yllättäen ryminää, joka kertoi vihollisen edenneen jo sisälle asti. Tällöin Lucius lähti rivakoin, tarkasti harkituin askelin etenemään kohti portaikkoa, Traversin ja Nottin seuratessa perässä hyvin epävarmannäköisinä.

”EI LUCIUS, ÄLÄ MENE!” Bellatrix huudahti juosten miehen perään.

Hän ei antaisi Luciuksen typeryyksissään tapattaa itseänsä. Miksi tämän täytyi olla noin pirun kunnianhimoinen? Bellatrix itse osasi sentään vaistota tilanteet, joissa kannatti taistella saadakseen mainetta ja kunniaa osakseen, mutta tämä ei todellakaan ollut sellainen. Alhaalla ei odottaisi mikään muu kuin kuolema.

Mies ei ollut kuulevinaan hänen sanojaan vaan jatkoi matkaansa tyynenä ja varmana itsestään. Bellatrix kiihdytti askeliaan ennestään, yrittäen epätoivoisesti tavoittaa Luciusta huutaen edelleen tämän perään.

”Sinä vain tapatat itsesi! Älä tee sitä!”
”Pötyä, Bella! Luuletko, etten pärjää muutamaa kiltalaista vastaan?” mies naurahti kääntämättä katsettaan naiseen.

Bellatrix tunsi olonsa mitättömäksi, kun Lucius ei edes välittänyt kuunnella häntä. Paniikkikin alkoi vähitellen nousta pintaan, sillä nainen todella pelkäsi Luciuksen kuolevan typerän uhkarohkeutensa takia.

Bella ei voinut estää itseään, vaan juoksi juoksemistaan, työntäen tieltään Nottin ja Traversin, saavuttaen Luciuksen viimein ja syöksyen tämän eteen.

”Väisty, Bella!” mies huudahti kylmästi.
”Ei, en! En voi antaa sinun mennä tuonne kuolemaan!” nainen huusi huomaamatta, että puristi miehen käsivarsia aivan liian kovasti kynsillään niin, että raapi vahingossa tämän käsiin pienen pieniä haavoja.
”Sinä olet typerä ja hysteerinen!” Lucius tuhahti halveksuvasti, yrittäen ravistaa Bellan kädet irti omistaan.
”Sinä olet itse typerä!”
”Lopeta jo! Minä en jaksa tällaista nyt! Anna olla!”
”Mutta Lucius… minä en voi”, Bellatrix huudahti turhautuneena ja tunsi kyynelien yrittävän nousta pintaan, mutta esti niiden synnyn viime hetkellä.
”Minkä takia muka et voisi?” mies naurahti.
”Minä – minä – rakastan sinua”, nainen sai vaivoin änkytettyä.

Lucius huokaisi ja tarttui tätä olkapäistä, ohjaten Bellan varovasti seinän vierelle, katsoen tätä mahdollisimman rauhoittavasti silmiin.

”Tiedät itsekin, että minun on mentävä. Tästä on tehtävä loppu.”

Bella käänsi katseensa pois miehestä, koska ei tahtonut itkeä. Hän tunsi, kuinka paniikki Luciuksen puolesta kasvoi vain kasvamistaan ja tuntui tappavan hänet kiduttavan tuskaisesti.

”Lucius, älä tee tätä…”

Hetken Bellatrix luuli sanojen karanneen omasta suustaan, mutta pian hän huomasi Narcissan, joka seisoi ruokasalin ovella. Naisen lumivalkeat kasvot olivat aivan märät kyynelistä ja tummat silmät täynnä kauhua. Sisar näytti siltikin kauniilta, suorastaan enkeliltä seisoessaan siinä, kaiken kaaoksen keskellä ja sillä hetkellä tästä välittyi kaikki, jonka heidän perheensä oli joutunut kestämään, vanhempien kuolema sodassa, ponnistelu elintason säilyttämiseksi, sekä jokin, mitä Bellatrix ei ollut ennen nähnyt – pelko rakkaimman puolesta.

Lucius tuijotti näkyä, kuin lumottuna, kykenemättä irrottamaan katsetta noista silmistä, jotka rakastivat häntä niin puhtaasti ja vilpittömästi, että luulisi sellaisen sattuvan katsojaan.

Silloin mies irrotti otteensa Bellan olkapäistä ja lähti kävelemään epävarmasti ensimmäistä kertaa elämässään lähestyen Narcissaa hiljalleen ja tämä vuodatti aina vain enemmän kyyneliä.

”Travers, Nott, lähdetään täältä”, hän yllättäen käski tiukasti.

Nämä katsoivat toisiaan hiukan ihmeissään, ymmärtämättä tilannetta kovinkaan hyvin. Bellatrix toivoi hartaasti, että olisi voinut olla heidän asemassaan, ettei hänen tarvitsisi ymmärtää ja kokea sitä hirvittävää puristusta sydämessään, jonka rakkaus pakotti hänet tuntemaan. Bellatrix oli varma, että kuolisi pian, sillä hän tuntui räjähtävän sisältäpäin. Hänestä tuntui, että tuhannet käärmeet olisivat lähteneet liikkeelle hänen raajoistaan kuristamaan tämän sydäntä. Naisen teki mieli ainoastaan käpertyä kokoon ja lakata olemasta.

”Älä pelkää, enkelini, vien sinut pois täältä”, Lucius kuiskasi Narcissalle sulkien tämän syliinsä, eikä Bella enää kyennyt katsomaan.

Hän ei ollut koskaan kyennyt myöntämään sitä itselleen, mutta tiesi sen olevan totta: prinssit rakastuisivat prinsessoihin, herkkiin ja haavoittuvaisiin lasienkeleihin, jotka kaipasivat jonkun vahvemman suojelua.

Ei yksikään prinssi saattaisi koskaan rakastua ilkeään ja rumaan sisarpuoleen, vaikka tämä leikkaisi jalkateränsä irti vuodattaen vertansa mahduttaakseen lasikengän jalkaansa. Lumous kestäisi muutaman sekunnin, haihtuisi sitten, kun sisimmän ääni sydämen syvimmistä sopukoista laulaisi prinssille totuuden tytöstä, jota tämä hetken luuli prinsessakseen.

« Viimeksi muokattu: 02.11.2017 08:39:45 kirjoittanut Belsissa »
Arcane Inspiration - lifestyleblogini
Virvatulilaulu - kirjallisuusblogini

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 792
Vs: Prinsessakertomuksen kääntöpuoli
« Vastaus #1 : 31.12.2009 19:42:57 »
Odotin otsikon perusteella pelkkää angstista romantiikkaa ja oletin Narcissan olevan ficin angstaava prinsessa. Aukaistuani ficin ja luettuani kymmenen ensimmäistä riviä huomasin, että tässä on muutakin kuin pelkkää prinsessa-angstia. :P

Kuolonsyöjät on ensin ihan tavallisissa tunnelmissa syömässä Malfoyn kartanossa. He ovat vähän kireitä ja stressaantuneita, mutta aiheestakin: vastarintaliike eli Feeniksin kilta tekee hyökkäyksiä kuolonsyöjien koteihin. Kolmiodraama ei valtaa tästä syystä liikaa tilaa, mutta sitä on tarpeeksi pinnassa. Olen lukenut monia Bellatrix/Lucius -ficcejä (muun muassa sellaiselta prolta kuin Gwynethiltä) ja se on vaikuttanut siihen, että miellän kyseisen parituksen mahdolliseksi ja realistiseksi. Noissa tulkinnoissa Lucius ja Bellatrix eivät ole niinkään rakastaneet toisiaan, vaan heidän suhteensa perustui kuolonsyöjätoveruuteen ja seksiin; intohimoinen Bellatrix on jääprinsessasisarensa vastakohta, joten Lucius huomaa ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella. Sinun romanttisempi Bellatrix-tulkintasi eroaa valtavirrasta. Minä en osaa kuvitella Bellatrixin rakastaneen edes nuorena ketään muita kuin Voldemortia. Bellatrix on tässä liian rakastava ja tunteellinen eikä hänen fanaattisuutensa ole pinnalla kuin siinä kohdassa, jossa hän sättii Traversia pimeyden lordin pilkkaamisesta.
 
Lainaus
Hetken Bellatrix luuli sanojen karanneen omasta suustaan, mutta pian hän huomasi Narcissan, joka seisoi ruokasalin ovella. Naisen lumivalkeat kasvot olivat aivan märät kyynelistä ja tummat silmät täynnä kauhua. Sisar näytti siltikin kauniilta, suorastaan enkeliltä seisoessaan siinä, kaiken kaaoksen keskellä ja sillä hetkellä tästä välittyi kaikki, jonka heidän perheensä oli joutunut kestämään, vanhempien kuolema sodassa, ponnistelu elintason säilyttämiseksi, sekä jokin, mitä Bellatrix ei ollut ennen nähnyt – pelko rakkaimman puolesta.--
   Lucius tuijotti näkyä, kuin lumottuna, kykenemättä irrottamaan katsetta noista silmistä, jotka rakastivat häntä niin puhtaasti ja vilpittömästi, että luulisi sellaisen sattuvan katsojaan.
   ”Älä pelkää, enkelini, vien sinut pois täältä”, Lucius kuiskasi Narcissalle sulkien tämän syliinsä, eikä Bella enää kyennyt katsomaan.
   Hän ei ollut koskaan kyennyt myöntämään sitä itselleen, mutta tiesi sen olevan totta: prinssit rakastuisivat prinsessoihin, herkkiin ja haavoittuvaisiin lasienkeleihin, jotka kaipasivat jonkun vahvemman suojelua.
Erilaisesta hahmotulkinnasta huolimatta mä pidän tästä. Tuossa lainaamassani kohtauksessa on tosi tajunnan räjäyttävää ja ihanaa kuvailua. Kaunista kuvailua kauniille pariskunnalle. Mä kuvittelen nuoren Cissyn just tuollaiseksi herkäksi ja hauraaksi suojelua kaipaavaksi enkeliprinsessaksi ja Luciuksen hänen prinssikseen. Lucius on kovin rakastettava ja jollain tavalla suloinen eikä lukijalta jää huomaamatta miten paljon Lucius ja Narcissa rakastavat toisiaan.

Lukukokemus oli miellyttävä sekoitus angstista kolmiodraamaa, riipaisevaa romantiikkaa, kuolonsyöjyyttä ja Tuhkimo-vaikutteita. Tämä oli ehdottomasti kauneimpia Lucius/Narcissa -tulkintoja. :) <3


Kiittäen,
Lavinia

Fantomatique

  • ***
  • Viestejä: 68
Vs: Prinsessakertomuksen kääntöpuoli
« Vastaus #2 : 02.01.2010 17:16:57 »
Minä pidin tästä. Tässä oli hyvää kuvailua ja mieleen jääviä lauseita. Suunnattomasti pidin Bellan yksipuolisesta (?), aika läpinäkyvästä rakkaudesta Luciusta kohtaan. Minulle tuli vähän sellainen 'awww'-olo, kun Lucius näki Narcissan, ja hänelle nousi tämä pakollinen tarve suojella rakastaan. Kuten Lavinia jo sanoikin, Luciuksen ja Narcissan rakkauden aitous ei todellakaan jäänyt epäselväksi. Pidin siitä. Tykkään kovasti fikeistä, joissa Lucius on urhea prinssi, joka tekee mitä vain rakkaansa, hauraan ja kauniin prinsessansa, Cissyn vuoksi. Awws!
Vaikka minusta oli outo ajatus, että kiltalaiset hyökkäisivät selvällä ylivoimalla pahaa-aavistamattomien kuolonsyöjien koteihin, oli tämä kuitenkin erittäin jännittävä ja mukavaa lukea. Olet taitava kirjoittaja, kiitos tästä!
 ~Fantsu

Belsissa

  • Ikiunelmoija
  • ***
  • Viestejä: 759
    • Arcane Inspiration - blogini
Vs: Prinsessakertomuksen kääntöpuoli
« Vastaus #3 : 08.01.2010 13:09:30 »
Lavinia: Kiitos paljon pitkästä kommentistasi! On mukavaa kuulla, että olet pitänyt tekstistäni!

Tuosta Bellatrixin tunteellisuudesta, itse en myöskään ajattele häntä kovinkaan tunteellisena, mutta minulla on jostain syystä joku kumma pakkomielle tehdä joskus kylmistäkin hahmoista pehmeämpiä. Lisäksi hänen luonteensa poikkeavuuteen vaikutti myös, että hän ei ollut ollut vielä Azkabanissa, jossa uskon hänen kovettuneen entisestään.

Mutta niin, olen kovin otettu. Paljon kiitoksia! :)

Fantomatique: Kiitos paljon kommentistasi! On ihanaa kuulla, että tekstini miellytti. Olen kovin otettu myös sinun kommentistasi, piristi mukavasti päivääni lukea kaksi näin positiivista palautetta. :)
Arcane Inspiration - lifestyleblogini
Virvatulilaulu - kirjallisuusblogini