Raapaleita metsästin, joten sitä kautta tieni tänne eksyi, heipä hei. : )
Lokakuussa syntyneenä en voinut vastustaa himoa avata tämä otsikon vuoksi, mutta myös parituksella ja hahmoilla on oma vaikutuksensa siihen. Lunasta kertovat ficit ovat aina yhtä ihastuttavaa luettavaa, ja jos mukaan on lyöttäytynyt myös joku puna(tai musta!)tukkainen henkilö, teksti on pakko lukea. Tekstissä on mukava, aavistuksen surullinen ja haikea tunnelma, ja Lunaa käy kyllä sääliksi. Vaikket sano suoraan, niin minä ainakin tahdon ajatella niin, että Ron on vain lähtenyt sanaakaan sanomatta, koska se olisi niin ronmaista. Ei siis mitään yhteistä päätöstä suhteen/tapailun lopettamisesta, hyi hyi.
Ikkunasta näki pihalle, sehän on itsestäänselvää, ja pihalla oli myöhäinen syksy, lokakuun loppu.
Näppäilyvirhe on näköjään iskenyt ja välilyönti unohtunut. Itsestään selvää ei nimittäin tule yhteen. :> Ihastuin tähän lauseeseen juuri tuon itsestään selvää lisäyksen vuoksi, koska se jotenkin vain.. hmm.. kuuluu tuohon ja on niin luonnollinen. Vau!
Mutta aina tälläisinä hetkinä, kun suru ja ikävä yllätti, se vei vahvana Lunan alas mustaan maailmaan, josta nouseminen on aina yhtä vaikeaa.
Tämä oli tuon ensimmäisen lainaamani kohdan lisäksi toinen, johon pieni kirjoitusvirhepaholainen on eksynyt. Tälläisinä-sanan oikeampi muoto on tällaisina. Virhe oli oikeastaan tälläkin kertaa vain sivuseikka, ei se pääsyy, jonka vuoksi halusin kohdan lainata. Syy, jonka vuoksi tämän lainasin, on se, että ihastuin sanavalintoihin ja rytmitykseen. Maailma on todellakin musta silloin, kun suru ja muut negatiiviset tunteet jylläävät yllä, ja on vaikeaa päästä pois vellomasta näitä tunteita sisällään. Kohdassa on myös jotain runomaista, joka voi johtua siitä, että maailmaan ja vaikeaa rimmaavat keskenään. (Runomaisuus on aina kivaa! :3)
Kiitos!
~ Herkku.
