Takinkääntäjä K11 T/R, drama 2/2 1.11, FF10

[Milgia]

Title: Takinkääntäjä
Author: Milgia
Genre: Drama, Humor, angst?, songfic
Pairing: Tonks/Remus, sivullisina Molly/Arthur, Ginny/Harry, Hermione/Ron
Rating: K-11. Varmuuden vuoksi. // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Disclaimer: Rowlingin valitettavasti, olisipa Remus minun edes paperilla EI kun onhan tässä Jack Adams minun tuotantoani. Ai perkule ja Oikeesti -kipale on Finlandersin
Warnings: Ehkäpä henkistä väkivaltaa? Ja ehkä pikkiriikkisen fyysistäkin. Ja jos vastutatte Remuksen luonteen uusia ulottuvuuksia kannattaa häipyä nyt

A/N: Tappakaa minut, tätä oli vaikea kirjoittaa, en tiedä miksi ja suunnitelmatkin muuttuivat kymmeneen kertaan tämän aikana. Ja meinasin kirota tämän ficin alimpaan helvettiin, kun joistakin kohtauksista olisi voinut liian helposti jatkaa Molly/Remusta, mutta sitä ei nyt tällä kertaa onneksi tullut. Ainiin, osallistuu FF10 hasteeseen 4. Milloin ja tämä on vähän myös songfic Koittakaa kestää

Takinkääntäjä

1.luku

» Remus? Millaista se on? » Tonks kysyi empien.
» Mikä? » Remus ihmetteli Päivän Profeetan takaa.
» Opettaminen, aion ehkä ottaa sen viran, Tonks sanoi. Remus laski silmälasit pöydälle ja taitteli lehden siirtäen sen sivuun.
»Se on mukavaa, oppilaat ovat mukavia… suurin osa ainakin, Remus hymähti » kun saa auktoriteettia itselleen tunnit helpottuvat. Tuntien suunnitelu on oma lukunsa. Mitä ainetta aiot opettaa? » Remus muisteli.
» Pimeyden voimilta suojautumista. Haluavatko he heti tietää kiroukset sun muut? » Tonks kysyi.
» Eivät, mutta ole tarkkana mitä kerrot ja keille, pysy opintosuunnitelmassa. Oppilaat rakastavat käytännön harjoittelua. Ja tärkein, älä anna heidän päästä niskan päälle, he tekevät kaikkensa että annat periksi. Luulevat että et tajua tai tiedä, olettavat että olet huijattavissa kun et ole opettanut. Älä näytä epävarmuuttasi» Remus selitti.
» Kuulostaa jännittävältä, taidan ottaa sen viran, kiitos... » Tonks sanoi ja väläytti vienon hymyn.
» Hyvä jos pystyin auttamaan» Remus sanoi katsellessaan Tonksin punaisia hiuksia jotka oli vedetty huolimattomasti ponihännälle, kampaus kehysti kauniisti naisen kasvoja.

Nainen oli ihmeen normaali hänen seurassaan, vaikka mies oli kieltänyt kaiken, Tonksin tunteet ja eleet pian lähes kuusi kuukautta sitten.
» Hetkinen, mutta kuinka kauan sinulla on ollut silmälasit? » Tonks ihmetteli.
» Jonkin aikaa, käytän niitä ainoastaan kun luen, Remus sanoi lukiessaan lehteä.

Tänä syksynä Tylypahkaa kohti lähtivät ainoastaan Ginny ja Tonks, joita Molly ja Arthur, Hermione ja Ron, Harry ja Remus olivat saattamassa.

Remus seisoi syrjässä muiden hyvästellessä, potkien kiviä hän piti kädet taskussa, hiljaa katsellen muita.
» Tule hyvästelemään» Molly tuli sanomaan.
» En taida… » Remus mutisi.
» Miksi et Remus? » Molly kysyi varovaisesti.
» En… » Remus sanoi haikeasti silmäillen hymyilevää naishahmoa kauempana.
» En voi pakottaa sinua, mutta hän olisi mielissään, Molly vihjaili.
» Molly…» Remus sanoi rauhallisesti.
» Hyvä on, se on oma valintasi, Molly sanoi mennessään vielä halaamaan kymmenennen kerran Ginnyä.

Remus huokaisi, nosti takin kaulukset korviin. Molly tunkeili joskus aivan liikaa vaikka hyvää hän tarkoitti.
» Remus? » joku tuttu naisääni kuului miehen selän takaa.
» En tule hyvästelemään» Remus sanoi.
» Ei tarvitsekaan, ei sellaiseen saa pakottaa, mutta tulin itse » naisääni nauroi.
» Tonks…» Remus hymähti ja kääntyi naista kohti.
» Minun tulee ikävä sinua, Tonks sanoi kainosti ihaillessaan sinisten saapikkaittensa kärkiä.
»Et sinä sotaan ole lähdössä» Remus totesi.
»Melkein olen… » Tonks huokaisi.

Remus tunsi sirot kädet ympärillään, se tuntui oudolta, tuntea jonkun toisen keho kiinni omassaan, toisen lämpö. Hän ei muistanut koska viimeksi joku olisi halannut häntä sillä tavalla.
» Junasi lähtee, Remus sanoi.
»Suoraan surman suuhun…» Tonks nauroi.

Nainen oli sanoin kuvaamattoman näköinen violetissa laivaston takissaan, sinisissä saapikkaissaan ja punaruskeissa hiuksissaan jotka olivat nutturalla, muutamat hiussuortuvat kehystivät Tonksin sydämen muotoisia kasvoja.

Oli aika nousta junaan, Tonks ja Ginny nousivat ja Remus siirsi katseensa jälleen niihin kiinnostaviin laituri 9 ja ¾ laiturin kivetyksiin. Kun niitä tarkkaan katsoi niistä muodostui kuvioita.

»Tulkaa, keitän teetä ja saatte kirsikkaleivoksia, Molly hoputti kaikkia.
»Remus… tule » Harry huusi vielä, jotta mies varmasti kuulisi.

» Ei kai haittaa Molly jos käyn ensin tekemässä muutamia asioita yläkerrassa? » Remus kysyi Kotiolon eteisessä ripustaessaan takkiaan naulakkoon. Hän halusi kirjoittaa jotakin.

Missä kaikki sulkakynät, mustepullot ja paperit olivat kun niitä kerrankin oikeasti tarvitsisi. Remus mylläsi koko makuuhuoneensa, joku oli lainannut niitä. Jokin kynä löytyi, se oli jokin pahanen jästi mustekynä joita Arthur keräsi ja unohti joka paikkaan.

Tyynyn alta löytyi pieni paperilappunen, jonka Remus otti pöydälle eteensä. Hän aloitti kirjeen, kelle hän sitä edes kirjoitti, hän ei tiennyt.

Hei

Remus yliviivasi tervehdyksen, se ei sopisi tähän kirjeeseen.

Moi

Se ei ollut Remuksen tapaista, eikä se sovi kirjeen saajalle.

Morjens

Liikaa jonkun toisen oma, jos Remus saisi kirjeen se alkaisi noin, mutta Remuksen kirjoittamat eivät koskaan.

Hyvä neiti

Liian teennäinen, Remus jälleen yliviivasi otsikon, pian paperi oli täynnä pelkkiä tervehdyksiä.

Päivää

Outo, eikä sovi kirjeisiin, Remus turhautui, asiaa helpottaisi jos tietäisi kelle on kirjoittamassa kirjettä. Olisiko kirjettä helpompi kirjoittaa ilman tervehdystä, mies sivuutti sen ja mietti mitä kirjoittaisi itse kirjeeseen.

Minun täytyy kertoa sinulle jotakin…

Remus aloitti kirjeen, huokaisi ja jätti paperin pöydälle lähtiessään alakertaan keittiöön. Kirje sai levätä pöydällä koko päivän.

Kului päiviä, kului viikkoja, Remus oli muuttunut kärsimättömäksi, hän katsoi kirjettä ensimmäisenä ja viimeisenä päivän aikana. Se kummitteli hänen mielessään, punaruskeahiuksinen nainen kummitteli hänen mielessään. Hänellä oli ikävä Tonksia, hänen nauruaan, outoja juttujaan ja
kasvoja, ja kömpelyyksiä.

Molly joutui eniten kärsimään Remuksen kärsimättömyyttä, kun mies kärkkyi koko ajan hänen jaloissaan. Remus oli lipsauttanut naiselle että hänellä oli sittenkin tunteita Tonksia kohtaan.

» Molly, koska heillä on seuraavan kerran lomaa? Milloin he tulevat? » Remus kyseli Mollylta koko ajan.
» Remus lopeta! Olet rasittava, sinä ärsytät minua. Hus siitä, olet vain tiellä. » Molly tuhahti häätäessään miestä muualle.
» Molly kiltti minun täytyy kertoa hänelle. Etkö muista heidän lomiaan? » Remus intti.
» Miten aikuinen mies voi olla noin rasittava, mene jo hus, kirjoita hänelle tunteistasi » Molly hätisti jälleen miestä pois keittiöstä.
» En osaa, en osaa edes sanoa ääneen, saatikka sitten kirjoitta » Remus huokaisi.
» No sitten minä en voi asialle mitään, koita kestää,» Molly sanoi.

Elämä oli suorastaan helvetillistä, nyt kun toinen oli poissa, tajusi kuinka häntä kaipasi, ja tunteet nousivat esille. Remus katui että oli kieltänyt kaiken kun nainen oli kertonut tunteistaan. Hän antaisi mitä vain jotta uskaltaisi kertoa asiasta Tonksille.
Remus oli aloittanut vähintään sata kirjettä, mikään ei tuntunut oikealta tavalta.

»Jääthän tänne ensi yöksi? » Molly kysyi Remukselta.
» En minä voi jäädä, olen vaaraksi sinulle ja Arthurille» Remus totesi.
»Remus, sinun parhaaksesi ja otathan sinä sudenmyrkkyjuomaakin, Molly sanoi lempeästi.
»Olet sen jälkeen heikoimmillasi… ajat ovat vaaralliset, tilannettasi voidaan käyttää hyväksi» Arthur lisäsi tukien vaimoaan.
»Minun tilannettani... joka kerta yhä törkeämmäksi menee,» Remus murahti.
»Anteeksi» Arthur sanoi. »Minun täytyy lähteä Molly, hän jatkoi ja suuteli vaimoaan poskelle.
Remus tuhahti. Otsa rypyssä mies pyöritteli lasia hajamielisesti.

Remuksen katse oli tyhjä, hän pyöritteli yhä lasia sormillaan. Ajatukset olivat aivan jossain muualla, kaukana Kotikolosta.
»Onko jokin vialla? » Molly kysyi huolestuneena.
»On. Ei. Ei, tai siis on. Ei! » Remus mutisi vaivaantuneesti.
» Eli on, helpottaa jos kerrot, Molly hymyili. Nainen heilautti sauvaansa ja punainen rätti kiisi pyyhkimään pöytää.
»En voi… liian… no ei kuulu muille» Remus sanoi ja lipesi paikalta Mollyn silmien alta.

Hän oli saanut olla omissa oloissaan lähes koko päivän, hän nautti hiljaisuudesta ja yksinolosta.
»Remus tule syömään, sinun pitää ottaa sudenmyrkkyjuomasi» Molly huusi rappujen alapäästä, pyyhkiessään käsiään kirjavaan essuun. Remuksella ei ollut kovin nälkä, mutta Kotikolossa ei voinut kerta kaikkiaan kieltäytyä ruuasta.

»Syöpä nyt, niin jaksat illalla. Saisinko sitten kenkäsi päivällisen jälkeen? » Molly sanoi lempeästi antaessaan lautasen miehen eteen. Lautasella oli perunamuhennosta, herneitä ja lihakastiketta.
»Mihin tarvitset minun kenkiäni? Etkö sinä syö? » Remus ihmetteli.
»Kiillotan Arthurin kengät, samalla menevät myös sinunkin kenkäsi ja syön vähän myöhemmin, Molly sanoi.
Molly, minkä vuoksi huolehdit minusta, en ansaitse sitä, enkä myöskään ole perhettä» Remus mietti.
»Olet kuin oma poika, joten siitä ei ole vaivaa. Ansaitset huolenpitoa ja rakkautta» Molly hymyili niin että silmäkulmiin ilmestyivät naururypyt ja poskille hymykuopat.
»Niin, sinä jos kuka ansaitset huolenpitoa ja rakkautta» Molly toisti ja painotti viimeistä sanaa katsahtaen myös Remukseen.
»Molly, mitä tarkoitat? Tämä ei liity mitenkään, ei yhtään mitenkään» Remus kiihtyi mutta lopetti kun tajusi melkein puhuneensa itsensä pussiin.
»Hyvä on, Molly nauroi taas. » Sudenmyrkkyjuomasi on täysin valmista nautittavaksi, Molly jatkoi kaataessaan nestettä kauhallaan lasiin.
» Kiitos vain… » Remus kiitti hyvin hämillään ja paneutui herkulliseen annokseensa.
»Sudenmyrkkyjuomasi on pian valmis, Molly sanoi hämmentäessään noidankattilan sisältöä.

»Kiitos, hävettää oikein kun en osaa tehdä tuota itse» Remus melkein punastui ja hörppäsi juomaa. Hän ei ollut vieläkään tottunut sen makuun, se jos mikä sai Remuksen irvistelemään.
»Herkullista kuten aina» Remus virnuili perään.

Remuksesta tuli koko ajan levottomampi, minuutti minuutilta, tunti tunnilta. Täysikuu läheni koko ajan. Mies ei ollut sekuntiakaan paikoillaan.
»Molly, hyvää yötä, pärjääthän, Arthur tulee aivan pian,» Remus sanoi löysätessään tumman ruskeaa kravattiaan huolen rypyt otsallaan.
»Pärjään, minun kuuluisi kysyä sitä sinulta,» Molly sanoi nojatuolistaan.

Oppilaat olivat lukeneet vaihtelevalla menetyksellä päivällä olleisiin kokeisiin. Hän halusi korjata kokeet heti saman päivänä mutta päivä oli ollut pitkä ja tänään oli ollut myös opettajainkokous.

Tonksin työpöytä oli ikkunan alla, vanha ikkuna oli raollaan. Keskittymisestä ei tullut mitään, naisen katse harhaili koko ajan ikkunaan jossa näkyi pian keskitaivaalla nouseva täysikuu. Tonks tarkasti muutaman kohdan, laski sulkakynän pergamenttien päälle ja huokaisi syvään.

Tuolla jossakin kaukana, muuan mies kärsi muutosta edeltävistä tuskista, yksin ilman tukea. Tai olihan Molly siellä ja Arthur, mutta se ei ollut sama asia. Nainen itse olisi halunnut olla hänen vierellään.

Siellä sekunnilla kun täysikuu tuli keskitaivaalle, Remus karjaisi kivusta, puristi nyrkkinsä suppuun, sykkeen noustessa, Tonks tunsi ahdistusta sydämessään ja levottomuutta.

Kun Remus muutti täysin muotoaan, Tonks ei enää kestänyt katsoa täysikuuta, hän käänsi katseensa täysin toisaalle.
Tummaturkkinen ihmissusi ulvahti, tassutteli lukitussa huoneessa, susi loikkasi sängylle ja käpertyi peitteen päälle nukkumaan.

Täysikuu laski, Remus ulvahti, loikaten sängyltä, muodonmuutos takaisin ihmiseksi oli raskas ja kivulias. Voimattomana Remus pian makasi lattialla. Häntä väsytti, jokainen liike oli yhtä tuskaa, mies hapuili kädellään jotain vaatetta päälleen, mutta hän ei ylettynyt. Oli pakko nousta, Remus pujotti jalat puntteihin ja rojahti sängylle.

Refleksit, lihakset ja näkö eivät toimineet kunnolla muutoksen jälkeen, tunto oli puutteellista, ainoastaan kuulo ja haju toimivat moitteettomasti.

Mies nukahti hengittäen raskaasti. Huoneessa oli viileää, mutta Remusta väsytti, ettei hän jaksanut sulkea ikkunaa.

Myöhään aamulla, lähes aamupäivästä, Arthur koputti huoneen ovea ja avasi lukon. Lukko narahti ja naksahti. Remus nukkui mahallaan poikittain sängyllään.
»Huomenta Remus» Arthur sanoi hiljaa.
»Oliko hirveä yö? » Mies kyseli.
»Mitäs kuulet, haluaisitko antaa tuon punaisen t-paidan? » Remus murahti noustessaan ylös venytelläkseen. Remus tarkasti silmämääräisesti, oliko tullut suurempia naarmuja, haavoja tai sinelmiä. Käsivarteen oli tullut haavoja, selässäkin tuntui olevan jonkinlaista kipua, revähdys tai haava.

»Tämä saa riittää,» Remus sanoi yllään punainen t-paita ja yöpuvun housut.
»Kyllä se riittää, tule jo niin saat ravitsevan aamiaisen,» Arthur huudahti käytävästä.
»En ole kovin nopea» Remus tuhahti toisen perään.

Haukotellen Remus löntysti keittiöön jossa Molly hääri aurinkoisena joka puolelle.
»Huomenta,» Molly tervehti hymyillen Remusta.
»Huomenta. Olisiko teillä kynää ja pergamenttia lainaksi? » Remus kysyi etsiessään niitä katseellaan.
»Kelpaako tämä? » Molly ehdotti näyttäessään pergamenttia jonka löysi kaapista.
»Juu, kelpaa se» Remus ojensi kätensä ottaakseen sen vastaan.
»Meinasin unohtaa, sinulle tuli kirje» Arthur sanoi.
»Kukaan ei kirjoita minulle, mutta kiitos silti» Remus sanoi ja taitteli kirjekuoren katsomatta sitä tarkemmin.

Kynä liikkui kuin itsestään, samalla kun Remus söi paahtoleipää Mollyn valvovan silmän alla. Mainen kysyi useaan otteeseen mitä Remus kirjoitti, mutta ei saanut vastausta. Ei edes Remus itse tiennyt mitä hän oikein kirjoitti.

Joka päivä kaiken aikaa
mietin onko tämä totta ollenkaan
Että kanssas tätä taikaa rakkauden
nyt koetaan.
Että kantaa oikeasti tämä tunne
aina päivään huomiseen
ja taas hetken ihanasti
tunnen sydämeni lentoon lähteneen…

Remus luki kirjoittamaansa ja tajusi sen olevan jonkun sortin runo, rakkaus runo, hän yritti keksiä mistä kaikki kumpusi paperille.
»Mitä oikein kirjoitat? Kun et ole vielä edes lukenut sitä kirjettä» Molly ihmetteli. Remus mietti kuumeisesti mitä voisi kertoa.
»Eräänlaisia muistiinpanoja» Remus vastasi pikaisesti ja palasi paperiin. Eikä hän suoranaisesti edes valehdellut.

   …Tahdon oikeasti olla sinun
   enkä vain leikisti rakastaa
   kanssas oikeesti kokea kaiken
   mikä ollut on unelmaa.
   Tahdon syliisi painaa pääni
   tahdon lämpöösi nukahtaa.
   Olla kanssas oikeesti onnellinen
   sua oikeesti rakastaa…

Kynä pysähtyi, ei kuitenkaan sen takia etteikö hän tietäisi mitä kirjoittaisi, vaan sen takia että hän voisi lukea saamansa kirjeen.
Se oli naisen käsialaa, jota Remus ei tunnistanut vaikka muisti nähneensä sitä jossakin.

Hei Remus

Kirjoitan sinulle koska luotan sinuun ja olet itsekin opettanut. Mollyn ei tarvitse tietää, mutta… Minun on pakko kertoa jollekin mitä eilen tapahtui, enkä todellakaan tiedä jatkanko loppuun asti.

Kirjoittaja oli siis Tonks, Remus huolestui yhä enemmän, rivi riviltä. Jotain oli sattunut. Hän ei kyennyt jatkamaan kirjeen lukemista heti. Paperille ilmestyi jälleen lisää sanoja.

   …Uskonut en silloin ennen
   että todellakin sen onnen löytäisin
   kun mä aina tullen mennen
   sitä juuri pakenin.
   Mutta nyt on kaikki toisin
   luotas lähteä mä koskaan tahdo en.
   Olet nainen suurenmoisin mulle lahjoitit
   sä aidon rakkauden…

Mies vaihtoi jälleen kirjeeseen, ristiriitaisin tuntein. Hänellä oli halua lukea eteenpäin, mutta myös halua jättää se lukematta.

En uskalla… minä pelkään Remus. Tätä on tapahtunut aiemminkin. Eilen illalla, kuun nousun (anteeksi…) jälkeen lähdin kävelylle, jotta saisin raitista ilmaa. Olin korjannut kokeita koko illan.

Käsiala muuttui haparoivammaksi, Remus pelkäsi pahinta, mutta jatkoi silti lukemista.

Se uusi lientenopettaja Jack, tuli minua vastaan, kävelimme yhtä matkaa, juttelimme niitä näitä, sitten hän…

Sanoista ei saanut kunnolla selvää kun kirjaimet olivat levinneet kyynelten voimasta.

hän yritti suudella minua, en antanut. Hän kävi minun päälleni, ahdisti seinän ja hänen väliinsä, yritti suudella ja riisua kaapuani. Hän yritti muutakin… en muista mitä. Itken yhä… Pääsin huoneeseeni ja olen valvonut koko yön, en ole kerta kaikkiaan pystynyt nukkumaan silmäystäkään.

Terveisin Tonks

Mies oli hyvin kiihtynyt lukiessaan kirjeen viimeisiä sanoja. Minervalle pitäisi kirjoittaa, ei se olisi liian hidasta, pitäisi käyttää nopeampaa tapaa Remus ajatteli.
»Minun täytyy mennä. Arthur onko hormiverkko järjestelmä käytössä, mikä Tylypahkan takka on kytkettynä? » Remus kysyi kiihtyneenä.
Miten niin? On käytössä, tietenkin. Ainoa taitaa olla Minervan työhuoneessa» Arthur vastasi hämillään otsa rypyssä.
»Kiitos» Remus sanoi, kaappasi jauhetta kourallisen, meni takkaan.
»Mikä hänelle tuli, onko jotain tapahtunut? » Molly uteli.
» En tiedä, ehkä kirjeessä oli jotain,» Arthur arveli.
»Tonksille on varmasti käynyt jotain,» Molly huolestui heti.
»En usko ja jos on niin uskon että Remus osaa varmasti hoitaa asian» Arthur lohdutti vaimoaan.
»Niin…» Molly sanoi hieman vaisusti.


A/N2: Joku valittaisi kumminkin tästä pituudesta joten poikkaisin noin puolesta välistä että jaksatte lukea kokonaan.

[Rowena]

Onneksi et kironnut tätä ficciä alimpaan sinne jonnekin, kuten A/N:ssä kirjoitit. Tämä on nimittäin mielenkiintoinen! Eikä tästä huomaa, että tätä oli vaikea kirjoittaa, vaikka niin sanoit. Okei, on tässä pari epäloogisuutta, mainitsen niistä, vaikka ehkä pidät sitä turhana käninänä. Mutta en voi itselleni mitään.

Ihan heti alussa ihmetytti, että Remus ei muista, mitä ainetta Tonks aikoo opettaa, vaikka on itsekin opettanut juuri pimeyden voimilta suojautumista. Remuksen opettajataustaan vetoan myös huomauttaessani, että kyllä kai Remus Tylypahkan lomat muistaa.

Kohtaus, jossa Tonks lähtee junaan, sai minut repimään hiuksiani. Kyllähän Remuksessa täytyy olla miestä hyvästellä! Ei hän voi tulla asemalle, mutta olla sitten sanomatta Tonksille mitään. Tuon kohtauksen pelastaa kuitenkin "Et sinä ole sotaan lähdössä" -repliikki, se on loistava! Ja kiva, että Tonks ja Remus saavat hyvästeltyä, vaikka Remus ensin nynnyileekin.

Hauska yksityiskohta tuo, että Arthur keräilee jästimustekyniä ja jättää niitä lojumaan milloin minnekin!
 
Vähän minua häiritsee se, että vaikka Remus on tässä ficissä aikuinen mies, hän käyttäytyy kuin teini-ikäinen. Toisaalta minusta on vähän väärin nipottaa tästä, koska Remuksen kuvaaminen ihastuneena teinipoikana voi olla ihan puhtaasti sinun tieten tekemä ratkaisusi, koska Mollykin taivastelee, että Remuksen pitäisi käyttäytyä kuin aikuinen mies. En halua puuttua kirjoittajan taiteelliseen vapauteen, jokainen tietenkin tekee omat ratkaisunsa, mutta minusta Remus on paikoin hiukan liian naiivi ollakseen keski-ikäinen mies. Mutta kai rakkaus tekee keski-ikäiset miehetkin hullukkaiksi!


»Hyvä on, Molly nauroi taas. » Sudenmyrkkyjuomasi on täysin valmista nautittavaksi, Molly jatkoi kaataessaan nestettä kauhallaan lasiin.
» Kiitos vain… » Remus kiitti hyvin hämillään ja paneutui herkulliseen annokseensa.
»Sudenmyrkkyjuomasi on pian valmis, Molly sanoi hämmentäessään noidankattilan sisältöä.


Tuossa on pieni ristiriita sudenmyrkkyjuoman valmistamisen suhteen.  


»Pärjään, minun kuuluisi kysyä sitä sinulta,» Molly sanoi nojatuolistaan.

Oppilaat olivat lukeneet vaihtelevalla menetyksellä päivällä olleisiin kokeisiin. Hän halusi korjata kokeet heti saman päivänä mutta päivä oli ollut pitkä ja tänään oli ollut myös opettajainkokous.


Tämä hyppäys on sekava, minusta pitäisi osoittaa selvemmin, että nyt vaihtuu tilanne ja näkökulma.

Hiukan hassua, että Remus ei reagoi isommin siihen, että joku on lähettänyt hänelle kirjeen, jos kerran kukaan ei koskaan kirjoita hänelle. Yleensä ihmismielen uteliaisuus heräisi heti, ehkä jopa toiveikkuus siitä, että kirje saattaisi olla juuri rakastetulta. Mutta sitten taas toisaalta Remus kokee juurikin tuossa kohtauksessa luomistyön iloa, ja kuten tiedämme, jos kirjoitusinspiraatio iskee, ympäröivä maailma on täysin yhdentekevä.

Upea kohtaus on tuo, jossa kerrotaan lomittain Remuksen muodonmuutoksesta ihmissudeksi ja Tonksin täysikuun katselemisesta. Pidän kovin, hieno oivallus.

Kuitenkin kaikkein eniten pidän lopun yllätyksestä. Olin tippua tuolilta lukiessani Tonksin kirjoittamaa kirjettä. Hieno käänne tuo päällekarkaus! Odotan innolla, mitä Remus aikoo tehdä ja miten hänen ja Tonksin suhteilulle käy. Mielenkiinnolla myös odotan selitystä ficin nimelle.

Oi voi, innostuin tästä kovin! Toivottavasti toinen osa tulee pian!

[Milgia]

Rowena: Turhat käninät  voivat olal juuri niitä joilla saan ficcini paremmiksi
No hei, ei se nyt oo mikään epäloogisuus jos Tonks vaan kysyy että Millaista se on? Voishan se vaik tarkottaa... tai no joo en sanokaan mitään :''D Ja nuo lomat, noh pistetään se turhautuneen ihastumisen piikkiin...

Remus on mukamasrohkea nynny :''D  en tiedä miksi, mutta mä olen kuvitellut että se on tuollaisissa arkisissa tilanteissa kauhea nynny (kuten YJ:ssä myös) ja taisteluissa sellanen uhkarohkea U know.

Ja opin sinun takiasi uuden sanan, jouduin nimittäin oikein googlettamaan naiivin kun en tiennyt mitä se tarkoittaa ^^ Njaa, nyt kun tarkemmin moista ajattelee niin ehkäpä hän on vähän liian teinipoika, tai no mistä minä tiedän millainen Remus on kun hän ihastuu...

Voi kamala... Iih, korjaan tuon, pian, yritän keksiä mill' tavalla, kauheeta kun tollanen tupla lause tuolla >.<Ja tuo hyppäys, hups, en ole varma mutta ehkä kaavailin siihen jotakin minkä unohdin.. Hyvä minä.

No näinpä, yleensähän Remuksemme lukee heti kirjeensä mutta kun hän kirjoittaa niin sillä tavalla ei käy, inspiraatio voi kadota.

Kiitos paljon, punastun oikein hyvä että se oli onnistunut, pelkäsin nimittäin että hypin liikaa.

HAHA! Tuo oli perimmäinen tarkoitukseni saada ihmiset heräämään Onnistuin siis hyvin ainakin sinun kohdallasi. Ja valitettavasti nimelle selityksen löydät 2-luvun lopusta.

Kiitos kommentistasi

M

[Milgia]

A/N: Kiitos vielä Rowena   Tän kakkos-osan julkaisu jännittää paljon enempi ku ykkönen, en tiedä miksi toivotavasti pidät.
 
2.OSA

Remus posahti rehtorin kanslian takkaan, pyyhki tomut ja rauhallisuutensa pois.
»Tonks! Missä Tonks on? » Remus huudahti.
»Remus keskeytit meidät,» Minerva huokaisi, vasta sitten Remus katsoi ympärilleen.
» Ah, anteeksi ministeri» Remus sanoi.
»Missä Tonks on Minerva? » Mies kiihtyi jälleen.
»Rauhoitu» Minerva pyysi ja pahoitteli ministerille katseellaan.
» En nyt, missä hän on? Entä se Jack, teidän uusi opettajanne? » Remus kiivastui.
»Tonksilla on vapaa päivä, eli hän on luultavasti huoneessaan, Jack taasen on pitämässä tunteja tyrmissä. Mihin oikein tarvitset noita tietoja? » Minerva ihmetteli.
»Näet pian, kunhan minä vain hänet löydän…» Remus mutisi.
» Mikä hänen sukunimensä on? » Remus kysyi vielä.
»Adams» Minerva vastasi hyvin pölmistyneenä kuten myös ministeri katseli sivusta.
»Anteeksi keskeytys» Remus sanoi ministerille ja lähti pois.

»Adams, Jack Adams, missä olen kuullut sen nimen,» Remus pohti ääneen kävellessään rivakasti käytävää pitkin tyrmiin, liemien luokkaan.

Ovi pamahti selkosenselälleen, oppilaat kääntyivät katsomaan Remusta.
»Kuka hän on? » kuiski jokainen oppilas vuorotellen.
»Kuka te oikein olette? » Jack kysyi.
»Remus Lupin» Remus tuhahti ja napautti sauvaansa niin että näytti siltä kuin tuulen vire olisi pamahtanut Jackin kasvoja päin.
»Et koske häneen, en vastaa teoistani jos näen sinut vielä,» Remus murahti, silmät kiiluivat tummina vihasta.
»Mitä tämä oikein on, tulet kesken tuntini» Jack piteli nenäänsä.
»Ulos! En salli tuollaista keneltäkään» Remus sanoi kiivaasti.
»Tu- tunti on ohi,» Jack sanoi hiljaa.

Remus piti murhaavan katseensa Jackissa. Oppilaat lähtivät juosten pois, jotta ehtisivät nauttimaan vapaasta ja levittämään juoruja.
»Minä pystyn tappamaan sinut, vaikka heti» Remus sihahti osoittaen Jackia sauvallaan.
»Miksi? » Jack kysyi kylmästi.
»Sinä, sinä helvetinmoinen paskiainen, kävit Tonksin päälle. En taida tappaa sinua sittenkään, se olisi liian armollista,» Remus tuhahti.
»Ai, no hän ei suostunut,» Jack yritti mutta turhaan.
»Siksi juuri, sinä menet tilille asiasta Minervan luo,» Remus sanoi.
»Hy- hyvä on,» Jack vingahti kun sauva oli kiinni hänen kurkussaan.

Remus tuuppasi miestä eteenpäin, pitäen sauva aivan liki.
»Kerrot että sinulla on tunnustettavaa, vaadit Tonksin paikalle,» Remus kuiskasi miehen korvaan.

Kaksikko meni Rehtorinkanslian portaita ylös, vaivalloisesti mutta kuitenkin. Minerva oli tullut katsomaan rymistelyä.
»Remus, miksi uhkailet opettajaani sauvallasi? » Minerva kysyi tuohtuneena.
»Kuulet pian, haluaisitko pyytää Tonksin myös? Jack ja Tonks kyllä kertovat mitä on tapahtunut, totuusseerumia jos ei muuten… minun täytyy lähteä» Remus sanoi yhä kireänä nojatessaan takan kulmaan.

Remus katosi samalla sekunnilla kun Tonks tuli huoneeseen, yrittäen näyttää siltä kuin ei olisi itkenyt koko aamua.
»Oliko sinulla jotain asiaa? » Tonks kysyi pyyhkiessään silmiään.
»SINÄ! Miten olet vielä täällä ja mitä sinulle on oikein tapahtunut,» Tonks totesi pingottuneella äänellä.
»Sinun miehesi…» Jack sanoi hyvin katkerana. Tonks nosti päätään näyttäen hyvin hämmästyneeltä.
»Mieheni…» Tonks varmisti asian.
»hän tavallaan löi minua, Remi se taisi olla,» Jack mutisi.
»Remus» Tonks korjasi ärsyyntyneenä.

Minerva oli katsonut kaksikon sanailua hyvin hiljaisena. Rohkaistuen kuitenkin puuttumaan asiaan.
»Mitä oikein on tapahtunut, vaadin kertomaan. Sinä ensin Nymphadora» Minerva pyysi jämäkästi.
»Tuo… hän on käynyt useasti minun päälleni… eilenkin… yritti,» Tonks selitti nikotellen.
»Jatka vain, hän ei tee mitään» Minerva sanoi ja mulkaisi miestä pistävästi.
»En minä pysty professori…» Tonks sanoi vältellen molempien katseita, kädet ristissä rintojensa päällä.

Huoneessa oli kiusallinen hiljaisuus, Minerva katsoi molempia vuorotellen, Jack väisti katseita ja Tonks yritti parhaansa mukaan olla rauhallinen hakien turvaa Minervan läsnäolosta.
»…Hän kävi käsiksi, yritti suudella minua… kosketella,» Tonks sai vihdoin sanotuksi.
»Onko se totta Jack? Minun on pakko erottaa sinut, tuo ei nimittäin ole ensimmäinen kerta» Minerva sanoi. Kukaan ei sanonut mitään.
»Totuusseerumia» Minerva tokaisi. Hän kävi hakemassa sinisen pullon työpöytänsä laatikosta.
»Kulaus riittänee,» Minerva sanoi mitatessaan annosta lasiin.

Tonks meni kauemmas kun Jack istui tuolille hänen vierelleen.
»Ole hyvä» Minerva sysäsi lasin miehen käteen, joka mukisematta joi lasin tyhjäksi.
»Oletko Jack Adams? »
»Olen»
»Kävitkö hänen päälleen?»
»Kyllä»
»Vastusteliko Tonks? »
» Vastusteli»
»Jaaha, miksi silmäsi on musta? »
»Hänen miehensä löi tavallaan minua. En tiennyt Tonks että sinulla on aviomies»
»Pysy kysymyksissä. Tuo on sinulle aivan oikein. Oletko käynyt oppilaiden päälle? »
»Olen»

»Joudun erottamaan sinut, Hagrid tulee saattamaan sinut ja Tonks minulla on sinulle asiaa,» Minerva sanoi. Jack tuhahti ja Tonks huokaisi helpotuksesta.
»Miehesi on aika hurja, oletko varma ettei hän ole kuolonsyöjä? » Jack kysyi varovaisesti.
»Olen ja hän ei kylläkään ole minun mieheni, vain ja ainoastaan hyvä ystävä» Tonks sanoi.
»Olisikin mieheni,» nainen mutisi perään niin hiljaa etteivät toiset kuulleet. Jack teki lähtöä, hän loi viimeiset silmäykset kansliaan.
»Jack, odota! Mitä Remus oikein teki sinulle? Suostutko vastaamaan? » Tonks huudahti ennen kuin mies ehti poistua.
»Tuli kesken tunnin, löi minua, uhkasi tappavansa minut, pitäen sauvaansa kaulallani ja pakotti minut tänne,» Jack sanoi olkiaan kohautellen kadotessaan rappusiin.
Tonks katsoi Minervaan kysyvästi, ja ravisteli päätään.

Minerva viittoi Tonksia istumaan tuoliin pöydän eteen.
»Voitko hyvin ja pärjäätkö? Saat lomaa, sinun täytyy rauhoittua ja olla sinut asian kanssa vaikka se ei helppoa olekaan» Minerva sanoi.
»Voin, nyt. Kyllä minä pärjään, varsinkin nyt kun Jack lähti. Enkä tarvitse lomaa» Tonks nyökkäsi.
»Tonks, vaadin sinua ottamaan lomaa, tai oikeastaan käsken,» Minerva sanoi rauhallisesti.
»En minä tarvitse lomaa! Töitä minä tarvitsen! » Tonks huudahti.
»Hyvä on, mutta heti jos kuulen, näen tai saan tietää jotain poikkeavaa niin passitan sinut kotiin,» Minerva henkäisi.

Aika kului nopeasti, pian oli jo joulukuu. Tonks oli haudannut tapahtuneen syvälle mielensä sopukoihin ja jatkanut töitään. Minerva ei ollut löytänyt mistään lientenopettajaa, joten määräsi nykyisiä opettajia opettamaan ainetta vuorotellen, hän itse mukaan lukien. Kukaan ei olisi uskonut jos olisi nähnyt kuinka kärsimätön Remus oli.

»Molly… » Remus aloitti mutta vaikeni Mollyn mulkaistessa vastaukseksi.
»Älä edes aloita, yritä hyvä mies nyt kestää vielä kolme päivää» Molly huokaisi.
»En minä sitä olisikaan kysynyt, vaan sitä että mitä haluaisit joululahjaksi? » Remus kysyi.
»Sinäkö ostaisit minulle joululahjan? Ehei kultaseni, minä en tarvitse lahjoja, teidän ilonne riittää minulle. Voisit tietenkin ostaa lahjan jollekin toiselle naishenkilölle» Molly sanoi leipoessaan rusinatorttua jouluksi, johon tulisi myös vaniljakuorrutusta ja pieniä joulukuusia koristeiksi.
»En minä osaa hänelle joululahjaa, enkä yleensäkään naisille» Remus tuhahti.
»Noh noh, kyllä sinä jotain keksit. Tiedän että osaat kirjoittaa, kirjoita hänelle jotain hienoa» Molly ehdotti salaperäisesti.

Remus mietti kuumeisesti mitä pukisi päällensä, häntä ärsytti, hänellä oli aina samantyyppiset vaatteet yllään. Piti keksiä jotain uutta, muuta kuin kauluspaidat ja puvunhousut. Sitten Remus muisti sen hupparin jonka oli kätkenyt kaapin perimmäiseen nurkkaan.
Petrolin sininen huppari ja farkut, ne tuntuivat mukavilta sillä hetkellä.

Molly ei ollut tunnistaa miestä kun tämä tuli alakertaan.
»Miksi sinulla on jästivaatteet? » Molly ihmetteli.
»Mieleni teki laittaa,» Remus sanoi ohimennen.
»Monelta lähdemme heitä vastaan? » Remus kysyi kaataessaan kahvia kuppiin.
»Kahdeltatoista, eli ehdit syödä ennen sitä jotakin,» Molly sanoi kummastellen yhä Remuksen asuvalintaa.

Kello löi viittä vaille kahtatoista, Remus nousi pöydästä, vei astiat tiskiin ja haki viittansa naulakosta.
»Tiskaan sen jälkeen, voimme lähteä» Molly sanoi pukeutuessaan villatakkiinsa.
Arthur oli tullut töistä kahdeksitoista ministeriöstä lainatulla autolla johon kaikki mahtuivat hyvin tavaroita myöten.


Kaikki palasivat kotiin iloisina, myös Tonks. Remus ei taaskaan ollut ollenkaan mukana iloisessa jälleen näkemisessä.

Tonks oli jäänyt kauemmas Remuksesta, mitään ei tapahtunut kun kumpikaan ei tehnyt mitään. Pian kaikki tunkeutuivat yhtä aikaa Ministeriön Ford Angliaan. Tonksin ja Remuksen välissä istuivat Ron, Hermione, Ginny ja Harry. Autossa oli vaitonaista, nuoret parit kihersivät keskenään jotain ja aikuiset olivat hiljaa.

»Tonks, kuule…» Remus sanoi.
»Mitä? » Tonks tuhahti. Mies huomasi ettei Tonks ollut kovin hyvällä päällä, mutta silti hän halusi yrittää.
»… En osaa sanoa, äh, miksi kaiken pitää olla näin vaikeaa,» Remus mutisi.
»Yritä, haluaisin nimittäin vaihtaa vaatteet,» Tonks tuhahti elehtien levottomasti.
»Tonks, koita nyt kuunnella… minulla on sinulle kerrottavaa,» Remus huokaisi.
»Kerro sitten, tiedän että hallitset puhumiset hyvin,» Tonks sanoi rohkaisevasti.
»Minä… minulla… sinua… tunteita…» Remus mokelsi niellen puolet sanoista.
»Ei se voi olla noin vaikeaa» Tonks sanoi.
»Tonks, voi hemmetti soikoon, voisitko edes vähän esittää kiinnostunutta? En minäkään… kuuntelin sinua» Remus tiuskaisi.
»Sinä mitä? Liittyykö tämä jotenkin? » Tonks ihmetteli.
»Kyllä, sinun tunteillesi on nyt vastakaikua,» Remus sanoi.

Hetki oli jäinen, molemmat tuijottivat toisiaan epäuskoisesti. Kumpikaan ei tehnyt elettäkään mihinkään suuntaan.
»Tarkoitat siis että… Remus myöhästyit, sinä särjit sydämeni, olin kuolla tuskasta, mutta nyt olen unohtanut sen kaiken, myös tunteeni. Annoin kaikkeni sinulle mutta et ottanut niitä vastaan. Remus, niitä tunteita ei enää ole» Tonks sanoi kylmästi.
»Niinpä tietysti» Remus sanoi, ihan kuin asialla ei olisi mitään merkitystä.
»Anteeksi Remus» Tonks sanoi lähtiessään.
»Unohda kaikki! » Remus huusi naisen perään.
»Mikä kaikki? » Tonks palasi.
»Helvetti, ihan kaikki» Remus huusi.
»Ei tarvitse huutaa» Tonks tuhahti.

Mies ei käsittänyt tapahtunutta, hän oli ikävöinyt Tonksia ja oli valmis kertomaan tunteistaan, mutta sitten ei saanutkaan vastakaikua. Tonksilta oli varmaan tuntunut samalta alkuvuodesta.
Remusta ärsytti koko maailma, jonka oli antanut sen kuvan että toivoa olisi vielä.
Hänen teki vain mieli karjua ja lyödä jotakin.

Remus rymisteli normaalisti rappuset alas.
»Onko kaikki hyvin? » Harry kysyi.
»Todellakin, kaikki on erinomaisen hyvin,» Remus sanoi ja väänsi kasvoilleen tekopirteän hymyn.
»Ai» Harry ihmetteli mutta antoi kuitenkin asian olla.

Remus piti yllä tekohymyään mennessään olohuoneen halki keittiöön.
»Haluaisitko auttaa minua vähän? » Molly kysyi.
»Toki» Remus vastasi ja otti kattilan hellalta.
»Kiitos» Molly sanoi.
»Eipä kestä » Remus sanoi ja läksi ulko-ovea kohti.
»Palaan pian, ei tarvitse olla huolissaan» Remus huudahti ulkoa ja paiskaisi oven kiinni.
»Selvä» Molly vastasi itsekseen. Remuksella ei ollut kaikki kunnossa, mutta vähän aiemmin mies oli ollut iloisempi ja mukavampi, nyt hänen äänestään oli kuultanut tekopirteys ja ärsyynnys.
Mollylla oli aavistuksensa kestä kaikki johtui.

Koko joulun Remus käyttäytyi ärsyyntyneesti, muka pirteästi. Tervehti, auttoi, puhui ja hymyili mutta hyvin teennäisesti. Mollyn mielestä pyhät menivät pilalle moisesta, mutta hän ei halunnut puuttua Remuksen ja Tonksin varsin tulehtuneisiin väleihin.

Remus purki kiukkuaan teennäisyydellä, tuhoamalla kaikki kirjoittamansa jotka liittyivät Tonksiin jollain lailla. Kumpikaan ei myöskään puhunut toiselle.

»Nyt riittää, en jaksa katsella kun olet tuollainen, mikä oikein mättää? » Mollykin jo ärsyyntyi.
»Ei mikään,» Remus sanoi ja hymyili taas.
»Pyyhi tuo idioottimainen tekohymy kasvoiltasi ja vastaa kunnolla» Molly tuhahti.
»Ei minulla mätä mikään» Remus sanoi nyt ilman hymyä.
»Remus, voi sinun kanssasi, minä näen kyllä koska sinä valehtelet, olet valehdellut koko joulun ja sen pyhät. Mikä oikein on vialla? Tai älä sanokaan, taidan arvata, olisiko muuan nainen nimeltä Nymphadora Tonks? » Molly sätti miestä.
»Voi olla…» Remus sanoi välinpitämättömästi.
»REMUS JOHN LUPIN, kuinka sinulle pitää oikein vakuuttaa että näen lävitsesi, kenties korvapuustilla vai millä? » Molly alkoi jo suuttua.
Remus ei sanonut yhtään mitään, kohautti vain olkiaan.
»Ryve sitten säälissä ja vihoissasi, mutta älä kosta sitä muille» Molly kihahti.
»Kai minulla on oikeus olla vihainen,» Remus ärähti.
»On, mutta ei oikeutta kostaa muille» Molly tuhahti.

Keskustelu käytiin täysin turhaan, Remus ei puhunut, eikä kyllä parantanut tapojaankaan. Myöhemmin illalla, illallispöydässä Remus oli täysin sietämättömän tekopirteä.
»Millä sinut saa tolkkuihisi, ei Tonksikaan kiusaa muita tuolla tavalla» Molly sähähti Remuksen korvaan.

»Ojennatko lihan» Tonks pyysi Remukselta.
»Toki, saisiko olla muuta? » Remus kysyi ojentaessaan sinisen vadin.
»Miten olisi vaikka ystävällinen sana» Tonks sai naljaillullaan Remuksen nousemaan rymisten pöydän äärestä.
»Tonks! » Hermione huudahti.
»Te ette osaa kumpikaan käyttäytyä» Molly sanoi kovaan ääneen.
»Turha murehtia moista, katoan silmistäsi ikiajoiksi,» Remus huusi lähtiessään pois.
»Tule tolkkuihisi mies! Maailma ei lopu siihen» Molly meni Remuksen perässä.

Kukaan ei sanonut mitään, kaikki ihmettelivät tapahtunutta ja kuuntelivat tarkkaavaisesti mitä eteisessä tapahtui, kuului kiivasta sanailua joka päättyi läpsähdykseen. Peräkanaa kaikki ryntäsivät katsomaan mitä oli tapahtunut, he näkivät poskeaan pitävän Remuksen ja vihaisen oloisen Mollyn.
»Äiti ei ole ikinä ollut noin vihainen» Ginny sanoi hiljaa.
»Ja sinä et mene mihinkään» Molly kohdisti puheensa Tonksiin joka yritti siirtyä sivummalle.
»Meidän pitäisi varmaan poistua,» Hermione sanoi.
»Paras idea mitä olet ehdottanut tänään,» Harry jatkoi. Nelikko hävisi vähin äänin yläkertaan.

Arthurista tuntui kuin hän olisi suoraan tulilinjalla, joten hän otti ohjat käsiinsä.
»Nyt rauhoitutan kaikki,» Arthur sanoi hyvin rauhallisesti ollen kaikkien välissä.
»Vaikka te näytätte vihaan toisianne, voisitte silti kuitenkin yrittää tulla toimeen edes jollain tavalla. Mistä tämä sitä paitsi edes johtuu? » Arthur kysyi.
»Remus ei kuitenkaan sano mitään. Hän kertoi että hänellä on tunteita minua kohtaan, mutta torjuin hänet kun tunteeni ovat jo kylmenneet. Hän suuttui minulle ja minä hänelle» Tonks tuhahti.
»En suuttunut, olen suorastaan raivoissani, mutta en sinulle vaan itselleni» Remus äyski kädet puuskassa.
»Tonks! Sinähän kerroit minulle viime viikolla että et ole unohtanut ja että Remus teki sinuun vaikutuksen,» Mollylta lipsahti osiksi vahingossa mutta kuitenkin tarkoituksellisesti.
»Enhän… tuo on sinun käsityksesi asioista,» Tonks sanoi, äänestä kuulsi katuvuus mitä Remus ei omilta vihoiltaan tajunnut.

»Nymphadora, kerro totuus » Remus pyysi.
»Mutta… en minä, Molly on väärässä,» Tonks änkytti.
»Kerro, tämä on käsky ei pyyntö,» Remus tuhahti.
»Kyllä minä sinua … rakastan,» Tonks sanoi ja meni lähemmäs Remusta, joka taas yritti kauemmas.
»En usko sinua, en enää pysty. Petit minut ja itsesi» Remus sanoi. Hän puristi nyrkkejään rystyset valkoisina, hammasta purren pidätti kyyneleitä.
»Remus anna anteeksi, en minä valehtele, en nyt enkä silloin. En… se vain lipsahti… » Tonks sanoi hiljaa.
»Ei, en pysty, sinä leikit sydämelläni, minä en tehnyt niin» Remus käänsi katseensa pois.

Molly ja Arthur katselivat jännittyneinä sivusta tätä sovitteludraamaa.
»Meidän olisi varmaan hyvä lähteä, antaa heidän sopia keskenään…» Arthur ohjasi vaimonsa keittiöön vaikka tämä yritti vastustella.
»Kuuntelisit nyt minua... minä olen oikeasti pahoillani, en voinut mitään…» Tonks aneli.
»Sinä VALEHTELIT minulle, valehtelit… teit sen ainoan jota en pysty antamaan kellekään ikinä anteeksi, en koskaan,» Remus sanoi painottaen tiettyjä sanoja. Vahvistukseksi hän katsoi Tonksia suoraan silmiin.

TÖ ENT

M

[Rowena]

Yli kaksi kuukautta meni, että saan aikaiseksi kommentoida. Go me.

Ensiksi pakollinen käninä: pilkku aina repliikkilainausmerkkien jälkeen! Paitsi jos repliikki loppuu kysymys- tai huutomerkkiin.

Toisen luvun aloituslause on erittäin iskevä, on aina hyvä, jos päästään heti suoraan asiaan. Hienoa sanaleikkiä tuo, että Remus pyyhkii rauhallisuutensakin tomun ohella pois. Minervan ja Remuksen dialogi taasen on hiukan ontuvaa, esimerksi se, että Remus kysyy suoraan Jackin sukunimeä ja Minerva vastaa. Toimivampaa ehkä olisi, että se nimi lipsahtaisi Minervalta vahingossa. En usko, että Minerva antaisi Remukselle tietoja noin helposti, varsinkin, kun mies on kiihtyneessä tilassa.

Aah, ihana tuo Tonksin ja Jackin dialogi, jossa Jack luulee Remusta Tonksin mieheksi! Ja on hieno ja riipivä yksityiskohta, että Tonks pitää käsiään ristissä rintojensa päällä kertoessaan Jackin päällekarkausyrityksistä Minervalle. Erittäin ymmärrettävä itsesuojelureaktio.

Haha, hauska, Remus sanoo, ettei osta joululahjoja naisille, vaikka on juuri kysynyt Mollylta, mitä hän haluaa lahjaksi . Molly Weasley ja kadotettu naiseus, kas siinä olisi idea ficciin.

Pieni näppäilyvirhe:
Remusta ärsytti koko maailma, jonka oli antanut sen kuvan että toivoa olisi vielä.

Herkullinen dialoginpätkä:
»Ojennatko lihan» Tonks pyysi Remukselta.
»Toki, saisiko olla muuta? » Remus kysyi ojentaessaan sinisen vadin.
»Miten olisi vaikka ystävällinen sana» Tonks sai naljaillullaan Remuksen nousemaan rymisten pöydän äärestä.

Hyvinkirjoitettua dialogia ovat myös Remuksen ja Tonksin keskustelu joululoman alussa ja Mollyn ja Remuksen keskustelu Remuksen tekopirteydestä.

Haha, tästä pätkästä syntyy hauska mielikuva, varsinkin tuo "peräkanaa"-sana on varsin oivallisesti valittu:
Kukaan ei sanonut mitään, kaikki ihmettelivät tapahtunutta ja kuuntelivat tarkkaavaisesti mitä eteisessä tapahtui, kuului kiivasta sanailua joka päättyi läpsähdykseen. Peräkanaa kaikki ryntäsivät katsomaan mitä oli tapahtunut, he näkivät poskeaan pitävän Remuksen ja vihaisen oloisen Mollyn.

Tuo lopetus on LOISTAVA. Vaikka olenkin T/R-shipperi, on varsin virkistävää lukea välillä myös onnettomia loppuja eikä aina sellaisia, jossa suudelma poistaa tuhat tuskaa. Erittäin hyvä ja iskevä lopetus! Varmasti vaihtelua sinullekin kirjoittaa jotakin noin raadollista. Muutenkin tämä ficci on hyvä osoitus siitä, että kannattaa kirjoittajana hypätä rohkeasti sellaisiin tyyleihin ja teemoihin, joita ei ole aikaisemmin kokeillut. Ei esimerkiksi ole kamalan helppoa kirjoittaa päällekarkauksesta, mutta olet onnistunut hyvin.

Tykkään, kiitos!