Title: Se tyttö kulki koko ajan kuoleman rinnalla
Author: A.M.Charlotte
Beta: -
Rating: K11, oon vähän epävarma ton suhteen. Mut korjatkaa jos on korjattavaa.
Genre: Angst, Drama
Warnings: Rumaa kielenkäyttöä muutamassa kohtaa, et ei sen pahempaa. Niija sit mainitaan itsemurha.
Disclaimer: Pakko hehkuttaa että omistan kaikki hahmot, juonen, paikan yms. ^^
Summary: "Kaikki ties et se tyttö viilteli, ja se ties et kaikki ties."
A/N: Kirjoitustyyli nyt on mitä on, syynä on Sieppari ruispellossa. Olen lukemassa sitä ja se kirjoitustapa on jäänyt mulle päälle, en tiedä miten. Kaikki sen kirjan lukeneet tietävät, että siinä on aika paljon tyhjää jaarittelua - ainakin mun mielestä. Koitin sitä turhaa pälätystä hieman välttää. Joku voi väittää että tämä kuuluu Toiseen ulottuvuuteen, mutta itse tykkään pitää tämän orginaalien joukossa.
Kaikki ties et se tyttö viilteli, ja se ties et kaikki ties. Mut ei se muista välittäny, se ei edes pelännyt, että terkkari tai maikka sais selville sen viiltelystä. Se oli varmaan liian väsynyt välittämään. Koko ajan kun se oli ollut täällä West Cheltonissa, se oli joutunut kuunteleen muiden paskanjauhantaa itestään. Kai se oli tottunut.
- Ei se aina ole ollut tuollainen, muut kuiski – On se ollut joskus ihminenkin.
Mä aina vaan nauroin muiden mielipiteille, kun ne ei pitäneet sitä edes ihmisenä. Kaikki meijän koulun oppilaat oli just tommosia pelkureita, haukkuu selän takana mut antaa sitten joulukortin jossa lukee ”maailman parhaalle ystävälle!”. Aika koomista.
Mut siis todellakin, se viilteli ja ”oli joskus ollut ihminen”, muiden puheita lainaten. Silloin joskus se oli ollut kuulemma tosi onnellinen, mut näemmä se oli jotenkin onnistunut hankkimaan masennuksen. Se oli ollut toises koulussa silloin, mut yks jätkä tunsi jonkun tyypin sen vanhasta koulusta ja kuuli sen menneisyydestä. Ei se tietty osannut pitää päätänsä kiinni, vaan jo viikon päästä kaikki ties ja kiersi uuden oppilaan kaukaa. Se varmasti tykkäsi matalaa.
Se tyttö oli kuulemma lempannu sen poikakaverin jonkun toisen jannun takia. Sen eksä oli mennyt ihan tolaltaan ja melkein tappanut sen tytön uuden kundikaverin. Siinä välissä oli jotain muuta sälää, ja jotenkin se tyttö sai kaikki syyt niskoilleen. Niukasti se välttyi linnalta, mut se erotettiin ja joutui muuttamaan pois kaupungista.
Taas se käveli mun ohi. Tyttö oli kova kiertämään koulua ympäri ja kuuntelemaan musaa. Mä tykkäsin vahdata sen tekemisiä – ei sillä että olisin lätkäs siihen – mut se jotenkin kiinnosti mua. Ehkä mä jossain syvällä sisimmässäni olisin halunnut olla sen pelastava enkeli, kuka tietää. Mua vaan kiinnosti nähdä, kuinka kauan se kestää tätä paikkaa. Kaikki sen ties, et se kuolisi oman käden kautta.
Aika kauan se kesti oikeastaan, peräti lukukauden loppuun. Se tyttö kulki koko ajan kuoleman rinnalla. Joka päivä joku taisi motata sitä, lyödä mahaan tai muuta tosi ilkeetä. Joskus kun mä tarjosin sille pastillia, ihan säälistä, niin se vaan pudisti päätään pelokkaasti ja haihtu paikalta. Silloin mun teki mieli lyödä jokaselta sitä kiusanneelta tyypiltä leuka mäsäksi.
Jotkut jannut oli hakanneet sen sen kuolemaa edeltävänä päivänä pahaa kuntoon, kesken koulupäivän vielä! Se ei edes mennyt terkkarille, eikä maikatkaan saatana edes välittäneet. Musta niiltä kaikilta pitäisi ottaa opettamisoikeudet pois. Se oli vika kerta kun kukaan näki sen hakattua naamaa, seuraavana päivänä se ei tullut kouluun. Maikat ei kyselleet sen perään tai mitään, eikä kukaan maininnutkaan sen puuttumista. Tieto kulki nopeasti.
Kukaan ei puhunut mitään, mut kaikki tiesi mitä sille oli käynyt.
