Kirjoittaja: Annabelle
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
Paritus: Jane/Demetri
Tyylilaji: Romanssi/angst
Vastuuvapautus: Kaikki muu paitsi idea ja teksti kuuluu Stephenie Meyerille, lyrikat aivan nerokkaalle Scandinavian Music Groupille.
Yhteenveto: Tyttö kääntää päätänsä innokkaasti, silmät kirkkaina, sokeana rakkaudesta.
K/H: En oikein tiedä. En ihan pidä tästä, mutta onhan tässä joitain hyviäkin kohtia. Jane ja Demetri ovat molemmat hahmoja, jotka ovat jotenkin aina esillä, mutta silti heistä ei ole juuri mitään tietoa. Muutenkin paritus on aika jännä, ja outoa kirjoittaa Voltureista romancea.. Osallistuu FF50:n sanalla 015. Rakastavaiset.
Rakkaudesta ja odottamisesta
Jane puhaltaa huuruiseen ikkunalasiin ja nostaa kämmenensä sitä vasten. Kylmä kipristelee jo pakkasenkylmissä sormissa ja lumenvalkeat rystyset heräävät eloon samassa tahdissa mitä tämä kättään liikutteli. Pitkä huokaisu karkaa hänen huuliltaan. Missä olet? Missä ihmeessä oikein olet?
Linna kumpuilee hiljaisuutta. Janen sormet naputtavat hiljaa ikkunalautaa ja askeleet kaikuvat käytävässä. Tyttö kääntää päätänsä innokkaasti, silmät kirkkaina, sokeana rakkaudesta. Ketään ei tule, ei kaipaa. Ryhti lysähtää kasaan taas ja pettymys ryöppyää koko huoneeseen. Hiljaisuuden verho on katala.
Meri nousi ja laski
ja kuu näytti aikaa
Jane laskee minuutteja, putoavia pölyhiukkasia, kadotettuja päiviä. Silmät leijuvat seinillä, kukaan ei jaksa kiinnittää häneen huomiota.
Se oli enne
tai sitten ei
Hymy kaartuu huulille, tuttu hahmo pysähtyy oviaukkoon. Vaaleat hiukset valahtavat alaselkään kimaltelevina, aivan kuin kultainen polku purossa. Houkuttelevana ja salaperäisenä, kiellettynä. Silmät hakevat toisia ja vihdoin kohtaavat. Tuoli kaatuu tönäisyn voimasta ja Jane juoksee Demetrin kaulaan.
Jos sen on oltava niin
olkoon sitten niin
Mies tuoksuu alppivuokoilta ja raikkaalta pakkasaamulta. Takki roikkuu käsillä viitan sijasta, hiukset ovat sotkussa viimasta. Kädet sivelevät Janen kasvojen muotoja ja vaaleita suortuvia hempeästi, hunajainen ääni kuiskaa taas muutaman lempeän sanan korvaan.
Olen matkalla taas
olen matkalla takaisin sinne
minne kerran toivotit minut
Demetri katsoo Janea nauravin silmin ja suutelee tätä. Jane ei ollut tuntenut olevansa näin rakastunut ikinä.
”Missä olit? Olin niin huolissani!” Jane sanoo. Ääni on huolestunut, mutta ilme on iloinen. Käsi sivelee Demetrin kättä, liittää sormet yhteen.
”Shh. Kerron myöhemmin”, mies vastaa ja syleilee Janea jälleen. ”Älä sinä siitä kuitenkaan huolehdi.”
Ja että se mikä on tärkeää
on tärkeää myös myöhemmin
Eikä Jane huolehdikaan. Hän ei halua. Hän ei viitsi. Hän tietää Demetrin rakastavan häntä, ja se riittää.
- Annabelle
