// Alaotsikko: Astukaatten valokeilaan! -haaste, Jackie/Elton
Author: natte
Beta: Winifred
Fandom: Doctor Who
Rating: K-11 pienen vihjailun takia
Paring: Jackie/Elton
Genre: romance, drama, angst
Disclaimer: En omista, BBCllä kaikki oikeudet Doctor Who'hon ja sen hahmoihin. Eikä rahaa tipu tuon taivaallista, viihteellisin tarkoituksiin kirjoitettu.
Summary: Entäs, jos se kaikki olisikin ollut Jackien näkökulmasta?
A/N: Okei, siispä toinen ficcini Astukaatten valokeilaan! -haasteeseen, jälleen Doctor Who aiheena. Koko juoni on itseasiassa jaksosta
Love and Monsters, toiselta tuotantokaudelta, joskin vaihdoin näkökulmaksi vain Jackien Eltonin sijaan. Enkä tiedä miten hyvin se sitten loppujen lopuksi onnistui, inspis nimittäin katosi ensimmäisen kirjoitusrupeaman jälkeen ja tämä roikkui viikon verran tyhjänpanttina tietokoneeni työpödällä. Eilen illalla sitten otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin loppuun, ja tässä lopputulos.
Ehkä se jotakuta miellyttää :D
Kliseitä saattaa varsinkin loppupuolella olla, pahoittelut niistä, yöllä ei ajatus aina kulje mahdollisimman kirkkaimpana.
Ja minusta tuntuu, ettei tähän ehkä aivan pääse sisälle jos ei ole kyseistä jaksoa katsonut. Jos tahdot lukea siitä huolimatta, ettet ole nähnyt jaksoa, suosittelisin kuitenkin edes lukea lyhyt yhteenveto
wikipediasta (in english), sekin saattaa jo hieman avata koko jakson ideaa. Tai mistäpä minä tietäisin *roll*
Kiitän taas
Winifrediä joka muisti muistuttaa minua että muistaisin kirjoittaa tämän loppuun. Monimutkaisesti ilmaistuna 8)
Love and MonstersOvi kolahti kiinni tyhjässä rappukäytävässä, vaaleahiuksisen naisen raahatessa kahta punaista jätesäkkiä kohti portaikkoa. Korkea ponihäntä, joka piti ylimääräiset hiukset poissa silmiltä paljasti ystävälliset kasvot, jotka nyt punersivat hieman kovan syyssiivouksen jäljiltä. Lattia oli kuurattu, pölyt pyyhitty, tekstiilit tuuletettu ja enää oli jäljellä vain pyykkien ja muutaman koristetyynyn raahaaminen pesulaan.
Tunnetusti Jacqueline Andrea Suzette Tylerin, tuttavallisemmin vain Jackien, pesukone ja muutama muu sähköllä toimiva vempele söivät turhaa tilaa rikkinäisinä tämän asunnossa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kiikuttaa likaiset vaatteet itsepalvelupesulaan, jos tahtoi säästyä nyrkkipyykiltä.
Mickey oli poissa, joten tämänkään puoleen ei voinut enää kääntyä, harmi sinänsä.
Onneksi pesula oli lähellä ja pyykkiä oli vähän.
Matka taittui vikkelästi jalkapatikassa - oikealle Lodge Roadille, Ravenshurst Avenuen risteyksestä kohti Hendonia ja siinä komeili pieni Wash Inn -niminen liike. Onnellisena päästessään pian pyykeistään eroon Jackie ei huomannut tuttua hahmoa vähän etäämmällä kadulla.
"Hei, Jackie!"
Jackie kohotti katseensa ja puhkesi hymyyn huomatessaan ystävättärensä Cecelian astelevan ulos viereisestä puodista.
Pikaiset kuulumiset vaihdettuaan kello helähti, ja Jackie oli sisällä pesukonein täytetyssä huoneessa. Hän asteli umpimähkään lähimmän luokse, heitti kassit maahan ja taputteli kuumottavia kasvojaan.
Huomaamattaan kello kilahti ja ovi kävi jälleen. Tällä kertaa sisään käveli hieman hermostuneen oloinen nuori mies, ruskeassa takissa ja farmarit jalassa. Jackie ei kiinnittänyt tähän kovin huomiota - olihan normaalia, että yleisillä paikoilla liikkui muitakin ihmisiä. Mies, poika pikemminkin, jäi kuitenkin avuttoman oloisena seisomaan viimeisen pesurummun ääreen, kokeili avata luukkua ja tajutessaan sen olevan turhaa, tämä ryhtyi etsimään kolikkoja takkinsa kätköistä.
Voi näitä nykynuoria, luulisi heidän oppineen ettei mikään ole enää ilmaista.
Rahasta puheen ollen, hän oli itse unohtanut käydä vaihtamassa seteleitä pienemmiksi. Kukkarosta tipahti vain muutama penny, punnista puhumattakaan.
Taskutkin tuntuivat kovin tyhjiltä.
Hiljaa mielessään Jackie kirosi, mutta sattumalta apu oli ilmaantunut pojan hahmossa nopeasti paikalle.
"Anteeksi, olisiko sinulla vaihtaa minulle kahta viisikymmenpennistä?"
Mies katsoi Jackieta hetken hämmentyneenä, kunnes käsi katso huomaamattaan takaisin taskuun.
"Juu, luulisin niin.. ei täällä.. eikä tuolla.. ehkä täältä onnistaa", mies hymyili kaivaessaan taskujaan. Jackie naurahti hyväntahtoisesti.
Viimein oikea rahasumma löytyi vasemmasta taskusta, kohtasi Jackien käden ja sai palkkiokseen hymyn ja kiitoksen.
Ja pesukone toimirahansa.
Tyytyväisenä Jackie kääntyi mieheen päin uudestaan.
"Muuten, olen Jackie."
Piti sitä kai jotain keskustelua niin mukavanoloisen ja -näköisen miehen kanssa edes koittaa viritellä. Ja tylsää siinä yksikseen ihmetellessä tulisi, kirjopyykkiohjelma ei kuitenkaan kestänyt aivan hetkistä.
Mies katsahti uudestaan Jackieen.
"Elton."
"En olekaan tavannut monia Eltoneja, entä sinä?"
Hyväntahtoisen kysymyksen piti kai viittata jotenkin Elton Johniin, ja mies hieman hämillään myötäili ja naurahti mukana.
Lattianrajassa Jackie alkoi lastata vaatearsenaaliaan kohti rummun tummia onkaloita. Oli se aina yhtä ihme, miten pyykkiä tuntui kasaantuvan niin hirveästi ihan vain parissa viikossa. Ja hänellä sentään oli mukavasti vaatteita, eikä Rosekaan ollut kotona.
Jokin osa hänessä koki tarpeelliseksi jatkaa hieman yksipuolista keskustelua Eltonin kanssa.
"Kuule Elton, täällä me olemme, kaksi täysin ventovierasta ihmistä ja minä pesen alusvaatteitani!"
Naurahdus. Jackie päätteli pojan olevan vain hieman ujo ja ehkä tottumaton tämäntapaiseen huumoriin. Ja usein nuoret miehet olivat myös taitavia käsistään, joten miksikäs ei...
"Joudun käymään täällä, koska pesukoneeni sanoi sopimuksensa irti. Mahdatko sinä olla hyvä korjaamaan asioita?"
"Kyllähän niitä on tullut korjattua, juu.."
"Mahtavaa! Tahdotko tulla jo heti nyt meille korjaamaan sen? Olisi niin kallista vielä se korjaamoon, kiskovat sille siellä hintaa tyhjästä monia kymmeniä. En tiedä mikä siinä on oikein ongelmana, mutta jos tulet ja vaikka vain vilkaiset nopeasti, se ei vie kauaa, asun tässä ihan kulman takana..."
Elton ei tässä vaiheessa enää voinut kieltäytyä.
Pesukoneen lisäki Jackie löysi lopulta Eltonille ties kuinka monta muuta asiaa, joita vähän korjailla: oli vinoa naulakkoa, vuotavaa patteria, erilaisia lamppuja sekä viemäriputkia, joita piti hieman korjailla jotta kaikki toimisi taas hyvin.
Palkaksi Jackie maksoi tälle välillä kymmenen puntaa ja tarjosi teetä ja pikkuleipää aina, kun koki, että Elton oli rehkinyt aivan liikaa.
Jackie nautti siitä, että hänen asunnossaan tuntui olevan taas eloa. Mickeyn lähdön jälkeen kaikki oli tuntunut niin tyhjältä - usein tämä oli nimittäin tullut iltaisin pitämään hänelle seuraa, vaikka vain katselemaan televisiota, jos ei muuta. Rose soitti aivan liian harvoin, ja ystävät ja tuttavat kävivät töissä ja elivät omaa elämäänsä kukin tahoillaan. Olisipa Pete ollut vielä elossa, he olisivat voineet ottaa lomaa töistä ja lähteä vaikka Maltalle tai Kyprokselle tai muualle lämpimään. Siellähän rikkaat lomansa viettivät, eivätkö?
Ei, hän oli jumissa Lontoossa, sateisessa, harmaassa Lontoossa, komean pojan korjatessa hänen asuntoaan parhaansa mukaan. Ehkä hänellä ei ollut sittenkään niin kovasti valitettavaa, olihan tämä oikein kohtelias, mukava ja herrasmiesmäinen, eikä vartalostakaan voinut antaa miinusta...
Eräänä iltana, muutaman viikon jälkeen siitä, kun he olivat tutustuneet toisiinsa, Elton korjaili radion johtoja olohuoneessa, kuten tavallista. Kello oli jo varmasti yli kuuden, ulkona oli pimeää ja sateista. Lämpimänä tuntui pitävän vain paksu villapaita ja kuppi teetä. Joista kumpaakaan Eltonilla ei sillä hetkellä ollut.
"On se omituista kuinka nämä johdot aina vain hajoavat, varmaan kytkennöissä ollut jotain vikaa. Oletko miettinyt ilmoittaa sähkölaitokselle näistä, he voisivat osata sanoa tarkan diagnoosin... Ja noin, siinäpä se olikin, valmista tuli", Elton höpötteli tuttavallisesti olohuoneen nurkasta, Jackien astellessa vaivihkaa miehen taakse, pidellen kahta viinilasia. Oli aika päästä tositoimiin.
Elton näytti suoraan sanoen kovin häkeltyneeltä nähdessään Jackien lyhyessä minihameessa ja ehkä hieman turhan avonaisessa paidassa.
"Hienoa, tässä vähän piristykettä lempijokapaikanhöylälleni", Jackie sanoi ja tarjosi toista viinilasia. Hänen harmikseen mies vaikutti hieman epäröivältä.
"En oikein tiedä, autokin odottaa pihassa, ehkä minun ei pitäisi.."
"Voit aina ottaa taksin tai.. miten vain... katsoa, mitä tapahtuu."
Jackie tiesi tarkalleen, mistä naruista vedellä, ja pian lasit kilahtivatkin iloisesti yhteen. Elton oli niin hurmaava, ja hän oli ollut niin pitkään kovin yksin, joten oli vain luonnollista että hyvännäköinen nuorimies sai Jackiessa samantapaisen reaktion aikaan kuin muuan Pete Tyler melkein kaksikymmentä vuotta sitten.
"Oikein hyvää, onko tämä ranskalaista?" Elton totesi viinistä, koittaen selvästi johdatella keskustelua tavallisimmille urille. Tämä viisveisasi taustalla soivasta romanttisesta musiikista, jonka Jackie oli varta vasten ostanut sitä iltaa varten. Petekin oli ollut melkoisen epäromanttinen ja vaikea, mutta että Eltonkin?
Huoh, miehet.
"Kyllä varmaan, luulisin niin. He tietävät miten asiat hoituvat. Ranskalaiset siis."
Jackie koitti viritellä ilmoille pientä silmäpeliä, mutta Elton tuntui olevan yhtä kylmä ja tahmea kuin omenasiideri.
"O-onko tämä Roselta? Tai siis, onko hän Ranskassa tällä hetkellä?"
"Tyttäreni ei tule kotiin tänä iltana. Ihan vain jos sitä mietit. Meillä on koko asunto käytössämme."
Jackie vaikeroi mielessään - eikö tuota miestä saanut kerrassaan mitenkään viritettyä tunnelmaan? Tietenkään Rose ei ollut Ranskassa - tai mistä sitä tietää, minne Tohtori oli tämän ottanut, ehkä he seikkailivat tällä hetkellä tulevaisuuden Ranskassa missä Eiffeltornin huipulle pääsi ilmalaivoilla ja missä patongit kasvoivat puussa ja-
Huomaamattaan sitä oikeastaan itsekään Jackie tajusi seisovansa lähempänä Eltonia, miehen sinisten silmien kasvaessa hämmennyksestä. Hän ei keksinyt sillä hetkellä, mikä miehessä oli niin ihanaa ja puoleensavetävää, mutta sen hän tajusi, että toisella oli aivan liian paljon vaatetta päällään.
Mies itse ei sitä kuitenkaan vielä tiedostanut, vaan kiinnitti viimein huomionsa erääseen toiseen seikkaan.
"Mukavaa musiikkia."
Jackien teki mieli läppäistä poikaa päänsisäisesti, mutta sinnitteli.
"Il Divo."
"Niin arvelinkin."
Hyvä on, kovat otteet käyttöön.
Askel pari eteenpäin ja Elton suorastaan makasi tapetilla, Jackien viinin melkein roiskuessa yli laitojen. Muutama mitäänsanomaton virke ja mies oli kuin tarjottimella. Ja taisi itsekin tajuta sen.
"Eikö sinustakin täällä ole kovin kuuma? Voisit hyvin ottaa tuon takkisi pois päältä."
"Eipä tässä mitään-"
"Eläs nyt, mahdat paahtua!"
Enää viini ei muistanut pysyä lasissaan vaan pirskahti Eltonin paidalle.
Jackien toinen käsi etsiytyi pahoittelevasti huulten eteen.
"Oi, anteeksi, olen niin pahoillani."
Elton katseli paitaansa, jossa komeili komea, tummanpunainen viinitahra. Toisen kasvoilta pystyi miltein lukemaan harmistuksen, ja Jackieta melkein kadutti, että oli mennyt tietoisesti pilaamaan toisen puseron. Onneksi kuitenkin vain melkein.
Mies mutisi vastalauseita, sanoi että hyvin se pienestä tahrasta huolimatta päällä pysyi, se pusero, Jackien koittaessa epätoivoisesti inttää toista riisumaan se.
"Voin laittaa sen pesuun, tai ainakin likoamaan."
"Elä viitsi, se on vain pieni tahra-"
Jackien käsi vain heilahti hieman ja tällä kertaa yli puolet viinistä päätti hypätä yli laitojen.
Sininen paita muuttui äkkiä rinnasta punaiseksi, eikä Jackie enää voinut kovin helposti peittää voitonriemuaan.
Eikä Elton harmistustaan.
"Nyt se näyttäisi olevan lopullisesti pilalla", Jackie totesi, eikä Eltonin tarvinnut edes vastata.
Pojan syöksyessä kylpyhuoneeseen Jackie säntäsi peilin eteen. Hiukset olivat hyvin, meikki pysyi kaikesta kuumuudesta huolimatta kasvoilla, vaatteissa ei ollut turhia ryppyjä, makkarat olivat hyvin paidan kätköissä - sanaan tiivistettynä Jackie koki itsensä kovin kauniiksi. Pian hän toivottavasti toteuttaisi jotain kovin tuhmaa kuolettavan komean apumiehensä kanssa ja hänen elämänsä palaisi taas eloisille raiteelle-
Pirr. Pirr. Pirr.
Puhelin. Rose!
Jackie rynnisti nojatuolin viereen ja tarrautui luuriin, istahtaen käsinojalle. Tuttu ja rakas ääni tuntui täyttävän huoneen. Kuka kaipasi eloisaa ja rietasta elämää, kun oma tytär oli jälleen läsnä tässä ja nyt?
Sydän pakahtuen onnesta Jackie kuunteli, kun Rose selitti innoissaan galakseista ja planeetoista, joilla he olivat olleet. Kertoi elävästi olennoista, joita olivat nähneet, ja eikä Jackie voinut auttaa itseään olemasta sydän syrjällään toisen äänensävyn johdosta. Rose puhui kummajaisuuksista ja torahampaisista hirviöistä, kuin ne olisivat olleet aivan arkipäivää eivätkä suinkaan vaarallisia. Vaikka Tohtori olikin luvannut pitää Rosen turvassa, mitä tahansa voisi kuitenkin tapahtua, Rose voisi kuolla, Tohtori voisi kuolla, kaikki se hetkellinen onni voisi olla mennyttä. Eikä hän saisi tietää sitä koskaan. Hän vain odottaisi, odottaisi päivästä toiseen, vuodesta vuoteen kuullakseen turhankin tutun koneiston kummallisen ääntelyn kulman takaanta.
Hän luotti Tohtoriin, mutta miten paljon? Rosea ei saanut enää pidettyä kotonakaan, sen hän tiesi. Olivat kokeneet liikaa yhdessä voidakseen päästää toisistaan irti.
Pohjattomalta tuntunut, syrjään sysätty ahdistus alkoi painaa hänen rintaansa, jälleen kerran, syöden pois iloisuuden ja eloisuuden, mitä Elton oli hänessä herättänyt. Hänen ei tehnyt enää mieli koko miestä. Hän tahtoi vain oman tyttärensä tänne, lojumaan sohvalle, katselemaan TVtä ja valittamaan elämänsä tylsyydestä ja typeristä työtovereista.
Mutta siinä hän taas oli, rynnistämässä vaarasta toiselle planeetalle, toiseen aikaankin.
"Nähdään pian. Ole sitten varovainen, rakas. Hei!"
Elton pelmahti paidattomana paikalle juuri, kun linja katkesi.
"Onko kaikki hyvin?" mies kysyi ilmiselvästi huolissaan.
"Se oli tyttäreni. Voi ei, katso nyt sinuakin. Olin vain typerä."
"Ei se mitään. Onko hän kunnossa?"
Sanat vain lipesivät Jackien huulilta ennen kuin hän ehti hillitä itseään.
"Hän on niin kaukana. Hän jättää minut yksin aina välillä.. enkä tiedä missä hän on, mitä tahansa voisi tapahtua, mitä tahansa. Välillä tuntuu, että tämä järjestely ajaa minut sekopäiseksi. Katso nyt sinuakin, ole kiltti ja laita paitasi takaisin päällesi."
Kaikki äskeinen into oli valunut viemäriin. Jackie ei tahtonut muuta kuin ystävän, joka voisi ymmärtää häntä. Mutta kukapa voisi? Eivät muiden ihmisten tyttäret juoksennelleet tähdeltä toiselle muukalaisen käsikynkässä, eivät he vain käsittäisi hänen huoltaan.
Elton kuitenkin jäi ovensuuhun.
"Missä hän on?"
"Onko sillä niin väliä? Olen pahoillani."
Jackie oli pahoillaan itsensä, Eltonin sekä Rosen puolesta. Tyttö oli arvannut, että oli keskeyttänyt jotain, Elton oli vasta lämmennyt hänelle ja hän, nelikymppinen yksinhuoltajaäiti, vokottelemassa varmaan puolet itseään nuorempaa? Oliko hän todellakin näin yksin?
"Sinun olisi ehkä parasta lähteä", Jackie lisäsi surullisesti.
Elton oli jo lähtemässä pois, Jackien huokaistessa hiljaa itsekseen. Taasko kaikki oli pilattu, niin hieno ilta mennyt täysin hukkaan?
"Kuule."
Eltonin äänessä oli jotain sellaista, mitä Jackie ei ollut kuullut pitkään aikaan. Se tuntui pehmeältä, lohduttavalta, ystävälliseltä.
"Ei välitetä Rosesta. Ei nyt. Aion laittaa paitani päälle ja hakea meille molemmille pizzaa, koska sinä, Jackie, sinä kaipaat nyt todellista piristystä!"
Voi miten ihanan suloisen mahtava poika, Jackien olisi tehnyt mieli hypätä ja halata toista. Onnellinen hymy ei pysynyt poissa hänen huuliltaan.
"Hän vain lähti pois ja kenet hän jätti tänne huolehtimaan sinusta? Joten ehdotan pizzaa ja mukavaa köllöttelyä sohvan ääressä, television huonoa visailuohjelmaa katsellen, mitä mieltä olet?"
Pystyikö siihen muulla tavalla vastaamaan?
"Tottakai, kuulostaa ihanalta!"
Niin Elton puki vikkelään paitansa päälle, nappasi takkinsa taskusta kukkaron ja kurvasi portaat alas läheiseen pizzeriaan. Koska Jackie tiesi, että mies ei ottaisi häneltä rahaa pizzoja varten, hän mietti sujauttavansa kympin tämän takin taskuun, ihan vain koska toinen oli niin kovin mukava. Ennen suunnitelmansa toteenpanoa Jackie käväisi kuitenkin keittiössä laittamassa vedenkeittimen päälle ja varasi pari mukia ja teepussit heitä varten. Pohtiessaan Eltonin ylenpalttista ritarillisuutta hän tajusi, että miehen takki roikkui yhä naulakossa. Huoli läikähti mielen taka-alalla - toivottavasti toinen ei nyt vain vilustuisi, olihan sitä sentään jo kylmä syksy.
Jackie nappasi ruskean takin naulasta, sujautti kenkänsä jalkaan, ja marssi nopeasti ovea kohti. Hetkessä hän kuitenkin joutui kääntymään takaisin, koska huomasi, että takin taskuissa oli muutakin kuin kukkaro ja auton avaimet.
Valokuva leijaili lattialle. Valokuva turhankin tutusta ihmisestä. Jackie kumartui nostamaan kopion tyttärestään, vihan leimahtaessa hänen sisällään.
Kädet kävivät lävitse nopeasti muutkin taskut, ja kuvia löytyi yhä enemmän. Joissakin komeili sininen poliisipuhelinkoppi, toisissa Rose.
Olisihan se pitänyt arvata.
Ei koskaan ollut kyse hänestä, tottakai Elton, limainen, niljakas Elton oli vetkutellut hänen suosioonsa saadakseen tietoja Tohtorista. Mutta toisin tulisi käymään, mikäli Elton kuvittelisi, että hän laulaisi tälle kuin mikäkin pelkuri! Hän suojelisi tytärtään ja Tohtoria hengellään, kovistelisi häntä kuka tahansa. Hän ei suostuisi pettämään Rosea, ei, vaikka tämä olikin jättänyt hänet yksin.
Suivaantuneena hän tarttui takkiin ja lähti miestä vastaan. Kymppi oli unohtunut eteisen pöydälle.
Elton oli melkein perillä, kun Jackie pyyhälsi häntä vastaan.
"Mennään sisälle, muuten pizza jäähtyy", mies totesi hieman kummastuneena. Tämä oli kuvitellut Jackien jääneen sisälle odottamaan. Nainen katsoi toista tuimana.
"Ajattelin, että ensimmäisen kerran elämässäni minä olisin avokätinen ja maksaisin pizzat, ja koska et kuitenkaan olisi ottanut minulta rahaa vastaan, ajattelin sujauttaa sinulle setelin takkisi taskuun. Ja katso mitä löysin."
Jackie kaivoi Rosen kuvan taskun uumenista. Eltonin kasvot valahtivat.
"Kuvan tyttärestäni."
"Ei ei ei, minä voin selittää, en todellakaan ollut hänen perässään, en ole pervo tai mitään, etsin Tohtoria, tahdoin vain tavata hänet."
"Kyllä minä sen osasin päätellä, en ole niin typerä. Se en ole koskaan minä, enhän?"
"Niin se kaikki vain alkoi, mutta mieleni muuttui-"
"Anna minä kerron sinulle jotain meistä, jotka jäävät jälkeen. Se on kovaa, ja sellainen sinusta tulee - kova ja turta. Mutta jos olen jotakin oppinut, niin sen, että en ikinä petä häntä. Suojelen heitä molempia lopun elämäni, joten mitä tahansa tahdotkin, varoitan sinua - pysy kaukana minusta!"
Jackien silmät löivät kipinää, sydän pomppi kurkussa ja mieli oli niin sakea ja synkkä kuin petetyllä vain voi olla. Kyyneleet tuntuivat kihoavan vauhdilla silmänurkkiin, poskien punoittaessa kevyesti suuttumuksesta. Elton koitti selitellä, mutta mitä se auttaisi? Varmaan valheita nekin, kieroja, likaisia valheita nekin, joilla koittaa luoda uusi, kaunis illuusio kivuttomasta maailmasta.
Mikä paskiainen.
"Jackie-"
"Jätä minut rauhaan! Painu helvettiin!"
Hän heitti takin miehelle, kääntyi ja juoksi, juoksi kovaa takaisin sisälle, vaipuen lopulta ulko-oveaan vasten jalkojen pettäessä alta. Kyyneleiden juovittaessa hänen kasvojaan Jackie rojahti istumaan eteisensä lattialle, haudaten päänsä kasvoihin. Koittaen unohtaa, että juuri Elton oli korjannut eteisen reistailevan lukon. Juuri Elton oli tehnyt hänen elämästään ihanaa ja mukavaa näiksi muutamaksi viikoksi, häätänyt kylmyyden hänen asuntonsa nurkista ja saanut kuolleet kukat versoamaan uudestaan.
Olisi se pitänyt tietää, ettei sellaiseen enkelipoikaan voinut luottaa. Ei enkeleitä ollut olemassakaan.
