Ficin nimi: This Ain't No neverland
Kirjoittaja: PadfootLover
Tyylilaji/Genre: Angstiahan tämä taitaa olla
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Mainintana Sirius/?
A/N: Tällainen pikkuinen angstipätkä, nopeasti kirjotettu, eli virheita saattaa löytyä.
This Ain't No Neverland
[/u]
Nuori Sirius musta halusi olla kuin Peter Pan. Ei koskaan kasvaa aikuiseksi. Hän halveksi aikuisia ympärillään: Vanhempiaan, joiden ihannepojaksi Sirius ei koskaan pääsisi, ja pikkuveljeään, joka oli kuin pieni aikuinen. Poika, jollaiseksi Siriuksenkin olisi pitänyt tulla.Tietoinen itsestään, kylmä, kova ja suosittu oikeissa piireissä.
Kyllä, Sirius halusi olla kuin Peter pan. Hänellä oli uskoa maailmaan, hän toivoi ja uskoi että jos hän pysyisi samanlaisena, myöskään maailma ei muuttuisi. Se turvallinen, lämmin maailma, hänen kylmän, välipitämättömän perheensä ympärillä.
Helinä-keiju, oli jotain mitä Sirius ei ymmärtänyt. Sitä kiintymystä tämän ja Peter panin välillä. Sirius ei ollut nähnyt mitään sellaista, ei tuntenut mitään sellaista. Se oli outoa, ja jotain jota Sirius ei edes halunnut kokea. Hän vihasi tyttöjä, kuten useimmat ikäisensä pojat. Ne kiljuivat, hienostelivat ja käyttivät kaiken aikansa ulkonäköönsä. Miksi pitäisi sitoa itsensä sellaiseen henkilöön koko elämäkseen?
Vanhempana Siriuksen mielipide tietysti muuttui. Tytöt olivat hyvää ajanvietettä. Osa jokaisen teinipojan elämää. Silti Sirius ei koskaan tuntenut tarvetta rakastaa jotain heistä ikuisesti, mennä naimisiin ja perustaa perhe. Tytöt olivat yhä samanlaisia kuin vuosia aikaisemmin. Kiinni itsessään, siinä miltä näyttivät ja niissä jotka huomasivat sen.
Vain Sirius oli muuttunut. Hän oli kuin muutkin. Kertoi kavereilleen mitä tapahtui historian luokassa, ja kenen kanssa, kommentoi tyttöjen ulkonäköä ja teki kaikkea muutakin tavallista. Hän ei ymmärtänyt Jamesia. Kiintymystä jota hän koki Lilyä kohtaan. Tietysti sitä oli ensin kutsuttu himoksi, mutta se ei ollut sitä. Se oli jotain syvempää, jotain jota Sirius ei ollut koskaan tuntenut, tai tulisi tuntemaan ketään tyttöä kohtaan.
Yhä edelleen Sirius halveksi kaikkia aikuisia. Heidän negatiivista ajattelutapaansa, ryppyä silmien välissä aina kun puhuttiin tulevaisuudesta, kivistä olemusta joka oli kasvanut heidän ympärilleen. Sirius eli hetkessä, välittämättä siitä mihin hänen tekemisensä johtaisivat. Muiden syy tälle oli: ” kerranhan sitä vain ollaan nuoria”. Se ei kuulunut Siriuksen ajatuksiin. Hän uskoi yhä pysyvänsä ikuisesti samanlaisena. Nuorena, villinä ja vapaana.
Aikuiset käskivät käyttäytymään, ja sanoivat: ” Perhonen heilautti siipiään, ja maailman toisella puolella syntyi pyörremyrsky.” He kai yrittivät opettaa että kaikella on seurauksia. Sirius vihasi noita lauseita. Mitä väliä sillä oli? Se ei vaikuttanut häneen. Hänellä oli yhä ympärillään turvallinen, lämmin maailma, jossa perheen kylmyys oli vain kaukainen lumihiutale.
Lopulta Sirius ymmärsi miltä Peter Panista tuntui. Hän oli löytänyt Helinä-keijunsa. Sirius oli rakastunut. Kaikki ne kerrat kun joku kuvaili sitä tunnetta, kaikki eri sanoin. Silti kukaan ei osannut kuvata sitä oikein. Se oli onnellisuutta ja ahdistusta, elämän jakamista ja yksinäisyyttä, se oli kuolemaa. Sirius toivoi pysyvänsä ikuisesti nuorena, ja maailman kuluvan pois ympäriltään, sen kylmyyden ja pahuuden, sen rakkauden, vain haihtuvan pois ja jättävän hänet paikalleen.
Aikanaan Sirius tietysti aikuistui, ja maailma hänen ympärillään pysyi varmana ja selkeänä. Mikään ei ollut mennyt niin kuin hän oli uskonut. Maailma oli kylmä paikka, täynnä pahuutta ja kuolemaa. Siriuksesta oli tullut juuri sellainen ihminen jota hän oli vihannut: Kylmä, kova, varovainen ja vailla uskoa.
Tietysti kaiken pimeyden keskellä, maailmassa oli rakkautta, mutta se ei tuonut Siriuksen näkökenttään minkäänlaista valopilkkua. Se syövytti hänen sisintään. Sirius ei ollut hankkinut vaimoa ja liutaa lapsia. Hän oli rakastunut ihmiseen, jonka kanssa mikään tämä ei olisi mahdollista. Parhaaseen ystäväänsä.
Sirius vihasi lapsia. Juuri sellaisia kuin hän oli ollut, huoleton ja täynnä toiveita ja uskoa. Mihin se kaikki oli kadonnut? Sirius ei ollut Peter pan. Hän oli kapteeni koukku. Tyhjä maailman vainoama pahis. Maailma purki hänen sisuksiaan, syövytti hänen olemassaoloaan. Sirius ei halunnut olla nuori. Hän ei voinut elää elämäänsä onnellisena loppuun asti. Hän halusi olla kuollut. Kaukana maailmasta, joka oli joskus vaikuttanut niin lämpimältä, oli kylmä ja harmaa kuin hautakivi. Sirius tahtoi vain hautautua ympärillään vallitsevaan tuskaan ja kurjuuteen ja unohtua.
Kommentit tervetulleita
