Nimi: Ojenna kätesi rakkaudelle
Fandom: Moonlight
Kirjoittaja: R.H.E
Ikäraja: varmuuden vuoksi K11
Genre: one-shot, fluff, romance (angst)
Paritus: Mick/Beth
Summary: Miksi on niin vaikeaa myöntää se, mitä me molemmat tiedämme todeksi ja haluamme niin kovasti?Vastuuvapaus: Omistan juonen mutten miljöötä tai hahmoja (ikävä kyllä!). Eli sarjan tuottajille muu, enkä tienaa tästä mitään.
A/N: En ole koskaan kirjoittanut Moonlightista, mutta toivon että meni ihan hyvin. Mick/Beth on paras paritus sarjassa, ja nyt kun ikävä sarjan loppumisesta kaihertaa, voimme muistella katolla vietettyä auringonlaskua, josta tämä kertoo. Eli tunteiden syvennystä vain
Niin ja sarjassamme hyviä otsikoita ^^' Kommenteista tykkään aina.
*
Ojenna kätesi rakkaudelle”Totta puhuen minäkin odotin vähän erilaisia treffejä”, Beth sanoo surumielisesti. Hänen siniset silmänsä kiiltävät laskevan auringon valossa ja katolla puhaltava tuuli sekoittaa toisella olkapäällä levänneet hunajaiset hiukset. Hän näyttää kerta kaikkiaan herkulliselta – kaksoismerkitys suorastaan pakotti itsensä ajatuksiini.
Omat silmäni etsivät piileviä tunteita Bethin katseesta, joka on samalla kertaa pettynyt ja aneleva. Minä en vastaa sanoihin, oikeastaan en edes jaksa muistaa niitä, sillä yritän kuumeisesti miettiä. Tietysti minä tiedän mitä Beth pyytää sanojensa takaa, vihjaa siihen että vielä kutsuessani hänet tänne olimme molemmat ihmisiä, ja lisäksi jotain syvempää; hän haluaa tietää päätökseni. Mihin olen valmis hänen kanssaan? Miksi on niin vaikeaa myöntää se, mitä me molemmat tiedämme todeksi ja haluamme niin kovasti?
Beth nousee ylös ja suoristaa paitansa. Hän käyttäytyy epävarmasti, yrittää rohkaista itseään. Tiedän mitä on tulossa.
”Mick, tiedän että vampyyrin ja ihmisen suhde on vaarallinen ja monimutkainen, kuten aioit varmasti pian muistuttaa. Mutta minusta tuntuu…” Beth puhuu hiljaisella ja silti kovin kiihkeällä äänellä. Kuulen hänen sydämensä lyöntitahdin nopeutuvan ja hengityksen tihenevän. Nousen itsekin ylös, yhtä sulavasti kuin meikäläiset aina.
”Niin?” kehotan aistit jännittyneinä.
Beth vetää henkeä. ”Minusta tuntuu, että pelkäät itse saavasi siipeesi. Älä unohda, että minä tiedän miltä tuntuu kuin rakkaimmat kuolevat ympäriltä. Mutta sen vuoksi ei pidä lakata rakastamasta, vaan jatkaa eteenpäin.”
Pahinta on, että minä tiedän tämän kaiken, koska minä
rakastan, rakastan tälläkin hetkellä niin että olen pyörtää kaikki aikaisemmat päätökseni ja lausua ne viattomat sanat.
Beth, minä rakastan sinua.Ja minä myös pelkään. Kuinka voisin olla pelkäämättä hänen vuokseen?
Bethin pää painuu. Hän kuiskaa: ”Tiedän myös, että tämä ei johdu siitä että olet vampyyri, vaan sinusta itsestäsi.”
Se sattuu. Ja vielä enemmän tunnen kipua hänen kääntäessään minulle selkänsä, sillä se on sama kuin hän kertoisi, etten merkitse hänelle enää mitään.
Arvaamatta jonkinasteinen ymmärrys läpäisee mieleni. Tai ehkä se on vain jätetyksi tulemisen tunne yhdistettynä adrenaliiniin, sekä ikävä. Mutta mikä tahansa se onkaan, se saa minut ojentamaan käteni. Sormeni tavoittavat Bethin ranteen silmänräpäyksessä, niin nopeasti että oletan niiden olleen valmiit reagoimaan näin jo ennen päätöstäni. Vetäisen Bethin syliini ja hän antautuu ilman pienintäkään vastarintaa. Vaikka voimieni vastustaminen on liki mahdotonta, olisi typerää väittää, että hän ei olisi tullut mielellään.
Ja yhden sydämenlyönnin jälkeen minä suutelen häntä ensimmäistä kertaa, enkä edes yritä uskotella itselleni sen olevan oikein. Se vain tuntuu niin hyvältä.
Olen keskellä ristiriitoja; veri Bethin suonissa kohisee houkuttelevana, mutta en voi keskittyä kuin häneen. Hänen huulensa ovat täydellisen pehmeät ja mukailevat, iho ja hiukset tuoksuvat mintulta ja sateelta, johon on sekoittunut merivettä. Lisäksi haistan hänessä itseni. Tunnen, kun kulmahampaideni kärjet pitenevät uhkaavasti, mutta sitten Beth kietoo kätensä kaulaani ja minä kiedon omani hänen vyötärölleen, enkä osaa enää irrottaa.
Ehkä lopulta kaikessa ei olekaan kyse siitä etten uskonut itseeni, uskonut meihin, vaan siitä että en uskaltanut kohdata tosiasioita. Ja tosiasia on, että rakastan häntä niin, etten edes halua muita vaihtoehtoja.
*
End.
