Nimi: Tähänkö se kaikki päättyy?
Kirjoittaja: Tilkkutilli
Genre: Fluffy Draama
Ikäraja: S
A/N: Joono tuli nyt vaan mielitko julkasta tämäkin oneshot täällä. Kirjotin tätä yks ilta paperille ja tajusin ettei sitä kuitenkaan sieltä kukaan lue, joten nyt tänne sen tunkasin. Toivottavasti pidätte. Ja varoitan nyt jo näin aluksi, että tää on tosi, tosi lyhyt. Jokaisen lukijan tulisi tietää, että tämän OneShotin päähenkilönä toimii miespuolinen, 20-vuotias mies joka on tavannut 17-vuotiaan, pian 18-vuotiaan tytön, joka on tahtonut aloittaa elämänsä rakkaan kanssa yhteisen elämän. Heillä olisi pian tulossa häät mutta sitten kaikki tämä tapahtui. 17-vuotias tyttö on siis raskaana. Enjoy
***
Suutelimme. En ikinä kuvitellut, että se olisi viimeinen kerta, kun huulemme koskettaisivat toisiaan. Ikinä. Se kuitenkin oli. Liukastuin. Tai oikeastaan minä horjahdin ja kompastuin omiin jalkoihini, hitto sentään mikä kömpelys olin. Putosin portaat alas asti. Muistan kuinka järkyttynyt ilme rakkaani kasvoilla oli, kun karkasin hänen hellästä ja heikosta otteestaan. Kun makasin selälläni portaiden alapäässä, ainoa ajatukseni oli se, että minuun koski. Ja kovasti koskikin. Seuraavaksi kun näin hänet, oman enkelini kasvot omieni yläpuolella, muistin, että rakastan ja minusta on tulossa isä. Vaikka olinkin kovin nuori, olin valmis saamaan lapsen. Lapsen jolla olisi minun punaruskeat hiukseni ja rakkaan enkelini ruskeat silmät. En luovuttaisi nyt. Katselin enkelini kasvoja, kasvoja joita en tietoisesti enään pian näkisi. Nuo kasvot hymyilivät rauhoittavasti, mutta silti myös itkivät. Sen jälkeen kaikki pimeni ja kuulin kuinka hän puhkesi itkuun.
Heräsin sairaalasta, kamalien, piipittävien koneiden keskeltä
'piip, piip, piip...' Joku piteli kädestäni tiukasti, mutta silti hyvin hellästi kiinni. Yritin avata silmiäni, mutta ne eivät pysyneet kovin pitkään auki. Raotin huuliani hiukan.
"Rakastan sinua", kuiskasin, käheällä ja heikolla äänelläni, sillä tiesin sen olevan hän, ruskea silmäinen enkelini.
"Minäkin sinua", hän vastasi nyyhkyttävällä, mutta silti aina niin hennolla, pehmeällä ja kauniilla äänellään. Samassa se korvia vihlova ääni alkoi ja rakkaani puhkesi jälleen itkuun. Hänet vietiin pois luotani, kuulin hänen huutavan nimeäni. Yritin pyristellä pimeyttä vastaan. Minä halusin tulla isäksi, halusin päästä naimisiin ja halusin vielä rakastaa häntä. Silti tuo pitkä, korvia vihlova
piip-ääni vei minua koko ajan kauemmaksi. Se veti minut pimeyteen mukanaan, kunnes se katosi. Näin kaksi valoa. Toinen toistaan kauniimpa. En päässyt kumpaankaan, vaikka kuinka pyristelin. Kuulin vielä hetken aikaa rakkaani sanat, ja hänen itkunsa. Minun teki mieli sanoa hänelle sitä mitä aina kun jokin oli vinossa,
'kaikki järjestyy, me selviämme tästä yhdessä.' En kuitenkaan voinut. Samassa menetin tietoisuuteni ja katsoin. Tähän se kaikki päättyi...
***
Tällainen tästä nyt sitten tuli. Kommenttia ja virheistä saa ja pitääkin ilmoittaa.