Kirjoittaja Aihe: Dracula/Teinidracula/Pikku vampyyri-crossover, Draculan matkassa K11  (Luettu 4407 kertaa)

culliina

  • Jälleen täällä!
  • ***
  • Viestejä: 970
  • Illuxit novus dies
// Alaotsikko: Spoilaa alussa Draculaa 3.LUKU 19.4!!!

Draculan Matkassa
Author: Culliina
Fandom: Dracula/Teini Dracula/ Pikku Vampyyri //Sarelon lisäsi fandomin otsikkoon
Genre:  Draama, kauhu, jossain kohtaa Romance/fluffy... vaikee sanoo,
Rating: K11
Warnings:  Taistelu => pari kuolemaa… ei kai muuta
Disclaimer: Vain juoni ja päähenkilö on minun. Muu kuuluu Stephanie Meyerille, Angela Sommer-Bodenburghille ja Teini Draculan luojalle (joka siis on Summerissa näytetty TV-sarja)
Summary: Tyttö 2000-luvulta päätyy jahtaamaan Draculaa Jonathan Harkerin ja Quinsey Morrisin kanssa… Entä, jos Dracula ei kuolekkaan?
A/N: Aika outo idea. Toivottavasti kelpaa! laitoin Fandomiksi myös Teini Draculan ja Pikku vampyyrin (siis Angela  Sommer-Bodenburghin  pikku vampyyri, ei se piirretty) mut niistä on vaan vähän lainattu hahmoja. Juoni spoilaa Draculaa. Kaikki muut hahmot on lainattu kirjoista/sarjoista, jotka on fandomina  :)

Draculan matkassa
1.luku[/b]
Olen Culliina, 16 vuotta. Minulla on pitkät, vaaleat hiukset ja vihreät silmät. Olen melko kaunis, mutta minulla ei silti koskaan ole ollut ystäviä.
   Luokallani minua sanotaan nörtiksi, vaikka en itseasiassa ymmärrä tietokoneista mitään! Luen vain paljon ja viihdyn yksikseni. Erityisesti pidän  Bram Stokerin Draculasta ja Tolkienin Silmarillionista.
   Lempinimeni on Cu ja minulle irvaillaan siitä jatkuvasti myönnettyäni, että se on Sormusten herran sindar-haltiakieltä ja tarkoittaa jousta.
   Kaiken kaikkiaan elämäni oli melko ankeaa ja normaalia, mutta eräänä päivänä tapahtui jotain ennen näkemätöntä.
   Olin siivoamassa huonettani, kun löysin vanhan Dracula-kirjani. En ollut nähnyt sitä vuosiin ja luulin jo kadottaneeni sen kokonaan.
   Olen aina uskonut vampyyreihin- siinä yksi syy, miksi minulla ei ole ystäviä. Kaikki pitävät minua hulluna.
   Aloin lukea innoissani kirjaa ja päästyäni kohtaan, jossa Quinsey Morris ja Jonathan Harker ovat ratsastamassa Ciganyjen kimppuun -joilla oli siis Draculan arkku- huomasin sivun alareunassa outoa tekstiä.
   Teksti oli hyvin epäselvää ja yritin tavata sitä ääneen.
Yhtäkkiä koko maailma ympärilläni pimeni, ja ennen kuin ehdin edes säikähtää, löysin itseni hevosen selästä. En tunnistanut paikkaa. Olin jossain metsässä ja takaani kuului joen kohinaa. En kuitenkaan uskaltanut kääntyä katsomaan, sillä en koskaan ole ollut hyvä ratsastamaan.
   VIerelläni ratsasti kaksi miestä ja ihmetyksekseni tunnistin heidät Jonathan Harkeriksi ja Quinsey Morrisiksi. Olinko päätynyt 1800-luvulle Draculaa jahtamaan?!
   Ilmeisesti, sillä Quinseyhän kuoli kirjan lopussa, joten kyse ei voi olla sen jälkeisestä ajasta.
   Sitten edestäpäin alkoi kuulua mekkalaa ja seuraavaksi löysin itseni keskeltä taistelua. Kyse oli ilmeisesti kohdasta, jolloin Dracula pyrki takaisin linnaansa ja oli Ciganyjen vaunujen kyydissä.
   Ensijärkytyksestä toivuttuani huomasin vyölläni pitkän, terävän puukon ja liityin taisteluun.
   Ciganyja tuntui olevan miljoona. Aina kun sain väistettyä yhtä, toinen oli jo kimpussani. En ole koskaan ollut hääppöinen taistelija -vaikka harrastankin miekkailua- ja olisin varmaan päässyt hengestäni, ellei Quinsey olisi tullut avukseni. Hän suojeli minua lopputaistelun ajan.
   Olin jäykkänä pelosta. Ympärilläni pyöri verinen taistelu ja Kreivi Dracula makasi vierelläni arkussaan. Sitten tajusin, että jokin oli väärin.
   Kirjassa Dracula tuhottiin juuri ennen auringonlaskua, mutta siinä katsellessani aurinko laski puiden taa ja tuli pimeää. Ympärillemme ilmestyi kymmeniä vampyyreja. Ne kävivät kimppuumme ja rupesivat repimään kappaleiksi. Jostain syystä kukaan ei koskenut minuun, kunnes eräs pitkä, mustahiuksinen ja uskomattoman komea vampyyri kääntyi puoleeni ja loikkasi minua kohti.
   Suljin silmäni ja valmistauduin kuolemaan.
   Tunsin kylmien käsien tarttuvan itseeni ja rutistin silmäni entistä tiukemmimn kiinni. Sitten kuulin maailman ihanimman äänen kuiskaavan jotain korvaani ja samassa tunsin terävät hampaat kaulallani.
   Sitten kaikki pimeni.
Avasin silmäni. Taistelu oli ohi. Joka paikassa lojui irtonaisia käsiä ja jalkoja. Veren haju oli kammottava. En kuitenkaan tuntenut pelkoa, vaikka näin ystäväni revittynä edessäni ja vaikka maa oli verestä märkä, sillä tunsin kylmät kädet kietoutuneena ympärilleni.
   Kaikki tuntui muuttuneen. Vaikka oli pimeää, näin kaiken selvästi. Olisi pitänyt olla hiljaista: vampyyrit olivat lähteneet ja aukiolla oli pelkkiä kuolleita, minä ja tyhjä arkku. Draculan arkku!
   Kurkkuani kuristi, kun huomasin sen. Draculaa ei tuhottukaan, jokin oli mennyt väärin.
   Samassa muistin kylmät kädet ympärilläni.
   Käännyin katsomaan ja näin edessäni saman, komean vampyyrin, joka oli hyökännyt kimppuuni. "Tervetuloa perheeseen", hän sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin.
   Silloin totuus iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta: oli vampyyri. Kuin itsestään käteni kohosi kaulalleni kohtaan, jossa olin terävät hampaat tuntenut. Ja tosiaan, tunsin sormieni alla pari pientä pistohaavaa.
   Vampyyri hymyili ja tarttui käteeni.
   Hän lähti johdattamaan minua metsään. Yhtäkkiä hän alkoi puhua: "Olien Boris, Boris Dracula. Kreivi on setäni. Vien sinut linnaan ja saat tavata uuden perheesi. "
   "Mi-mitä?!" änkytin typertyneenä. En käsittänyt alkuunkaan.
   "Olet nyt vampyyri ja siis osa perhettä" hän sanoi tämä-on-maailman-yksinkertaisin-asia- äänensävyllä.
   Ajattelin asiaa hetken hiljaisuuden vallitessa, eikä se kovin pahalta tuntunut.
   Minulla oli aina ollut ongelmia vanhempieni kanssa (he eivät ymmärtäneet minua). Ja olin aina uskonut vampyyreihin, joen shokkikaan ei ollut kovin kova. Nyökkäsin Borikselle sen merkiksi, että olin ymmärtänyt.
   Sitten mieleeni nousi uusi kysymys:  "Taistelussa oli paljon muitakin ihmisiä kuin minä. Miksi juuri minusta tuli vampyyri?"
   "Sinusta tuli vampyyri, koska purin sinua." hän ei selvästikkään halunnut vastata kysymykseen.
   "Mutta miksi juuri minä?" jatkoin inttämistä.
   Hän epäröi hetken kuin miettien, mitä vastaisi. "Kolme vuotta sitten", hän aloitti, "ollessani unimaailmassa sain, hmm... näyn", hän piti tauon. "Näyssä näin sinut ja niityn. Kohtauksen, joka äsken tapahtui. Lisäksi näin sinut asumasssa meidän kanssamme." Hän katsoi minuun kauniilla, mustilla silmillään. "Siitä asti olen odottanut."
   Kävelimme pitkään hiljaisuuden vallitessa, kunnes saavuimme valtavan linnan eteen. Draculan linna.
   Nielaisin, astuin sisään ja kohtasin uuden perheeni.
« Viimeksi muokattu: 17.11.2014 12:20:31 kirjoittanut Beyond »
Kunhan t*ppara häviää.

Ava a la zilah

Historiusa

  • ***
  • Viestejä: 38
Vs: Draculan matkassa K13
« Vastaus #1 : 02.03.2010 21:05:16 »
Ooh, taas löysin yhden uuden ficin johon kukaan ei ole kommentoinut, mutta on aivan mahtava. Tää on tosi hyvä ficci ja siks mä ihmettelenki miks kukaan ei oo kommentoinu tähän. Eli tuleeko tähän jatkoa? Vai jääkö tälläiseksi? Ite toivon ja odotan mielelläni et saisit jatkoa aikaseksi.

Vastausta odotellessa Hisse   :-*

culliina

  • Jälleen täällä!
  • ***
  • Viestejä: 970
  • Illuxit novus dies
Vs: Draculan matkassa K13
« Vastaus #2 : 03.03.2010 19:42:20 »
Jatkoa tulee, ainakin yksi luku. Se on jo valmiina ja odottaa vain, että näpyttelisin sen koneelle. Voi tulla enemmänkin, jos innostun kirjottamaan ja haluutte  :)
Hisse: Kiitos tuhannesti kommentista. Pelkäsin kauheesti tän ficin suosioo. Kiva, kun kelpaa
Kunhan t*ppara häviää.

Ava a la zilah

culliina

  • Jälleen täällä!
  • ***
  • Viestejä: 970
  • Illuxit novus dies
Vs: Draculan matkassa K13
« Vastaus #3 : 02.04.2010 10:57:22 »
A/N: oho, en ollutkaan laittanut tätä lukua! Anteeksi. Se on ollut valmiina jo hyvän tovin ja kolmaskin on jo ehkä puolessavälissä
2.luku
   50 vuotta myöhemmin
   Elämä vampyyrina on ihanaa. Asun edelleen Draculan linnassa, minulla on oma huone tornissa ja kaikki ovat ystäviäni. Olen onnellinen.
   Eniten aikaa vietän Boriksen ja Willin kanssa ja  he ovatkin ainoa asia, joka estää minua hyökkäämästä raivostuttavan  "siskoni" Ingridin kimppuun (Ingridhän on Willin tyttöystävä)
   Elämä täällä on vauhdikasta. Kokoajan tapahtuu jotain. En ole juurikaan miettinyt entistä elämääni enkä todellakaan kaipaa takaisin siihen surkeuteen.
   Nyt minulla on ihana perhe ja saan tehdä, mitä haluan. Minun ei tarvitse edes käydä koulua! En kyllä voisikaan, vaikka haluaisin, sillä ihmiset karttavat meitä vaistomaisesti, mikä on melko surullista: olisi mukavaa mennä kylään ja ystävystyä parin tytön kanssa. En kuitenkaan sure sitä. 
   Paras muistoni lienee se, kun äitini Magda Dracula opetti minut lentämään. Miten ihanaa onkaan tuntea tuulen suhina korvissaan ja suhahtaa läpi ilman ajatusta nopeammin!
   Kävimme usein metsästämässä Karpaateilla. Siellä on paljon suuria villieläimiä, joiden metsästys on paljon hauskempaa, kuin vaikka kanojen (hyi!) Ihmisistä en liioin välittänyt. Minun oli vieläkin hieman vaikea tajuta, etten ollut enää ihminen.
   Muut kohtelivat ihmisiä kuin eläimiä (mitä ne heidän kannaltaan olivatkin), mutta minä itse en vieläkään pystynyt tappamaan ihmistä. Minulle naurettiin siitä usein ja Kreivi oli suorastaan vihainen: hän sanoi minun tahraavan vampyyrien maineen (paraskin puhuja. Kerrankin hän tuli aamulla kotiin yltäpäältä höyhenissä ja nokkimajäljissä, hän oli saanut turpiinsa kanaparvelta.
   Seuraava mainittava muutos elämässäni tapahtui eräänä lauantai-iltana, (mikä on siis aamu vampyyreille) kun olin korjaamassa Zoltania Ivanin ja Kreivin jäljiltä.
   Olin kyykistyneenä Zoltanin ääreen, kun kuulin rahisevaa naurua takaani. Käännyin katsomaan ja näin edessäni ehkä 17-vuotiaan, mustaan viittaan pukeutuneen vampyyrin. Tiesin hänen olevan vampyyri, sillä näin hänen terävät kulmahampaansa.
   "Ajattelin ensin hyökätä kimppuusi", muukalainen sanoi, "mutta sitten tajusin sinut vampyyriksi. Taidat olla uusi täällä." hän katsoi minuun hetken arvioivasti ja mietin, mitä hän oikein halusi.
   "Minä olen muuten Lumpi, Lumpi Von Schlotterstein", hän esitteli itsensä ja kätteli minua.
   "Culliina Dracula, sano vain Cu." Olin vaihtanut sukunimeä, sillä 1800-luvulla ei todennäköisesti ollut romanialaisia Swaneja.
   Lumpi virnisti. "Vai oikein Dracula", se virkkoi sanaa maistellen, "No, tahtoisitko tavata perheeni?" Vastausta odottamatta hän tarttui käteeni ja lähdimme lentoon.
   Hän oli erikoinen lentäjä. Ensin hän eteni melko tasaista vauhtia ja yhtäkkiä suhahti ohitseni kuin tuulispää. Sitten hän oli taas rinnallani, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
   Pian hän aloimme jo laskeutua, ja tajusin meidän olevan Viscrin, valkokirkon, pihalla.    
   Nopeasti kävellen hän johdatti minut kirkon taakse ja vanhan kuusen luo. Hän nosti maassa olevan hautakiven ja sen alta paljastui tunnelin suu.
   "Tervetuloa Von Schlottersteinien hautakammioon", Lumpi sanoi, ja hyppäsin tunneliin.
   Pudotus oli lyhyempi, kuin odotin, ja pian jo näin edessäni käytävän, jonka molemmilla sivuilla oli ovia. Ihminen ei olisi nähnyt mitään, mutta vampyyrien pimeänäön ansiosta näin kaiken yhtä selvästi kuin päivällä.
   Lumpi johdatti minut syvemmälle ja saavuimme pieneen, kynttilöillä valaistuun, arkkuja täynnä olevaan huoneeseen, jossa oli maaseinät. Ihmisestä siellä olisi varmasti haissut kamalalle. Koko maanalaista rakennusta ei oltu tuuletettu ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen ja seinät olivat täynnä hämähäkinverkkoja. Olin kuitenkin jo tottunut tunkkauteen ja  outoon hajuun, joka vampyyreista lähti, Draculan linnassa enkä kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.
   Kammiossa oli myös kaksi nuorempaa, ehkä yhdeksän- tai kymmenenvuotiasta vampyyria. Toinen oli tyttö.
   "Hei, kuka tuo on?" poika kysyi epäluuloisena.
   "Ystävä, jonka tapasin", Lumpi vastasi ja esitteli meidät.
   Tytöllä oli punaiset, pörröiset hiukset ja hän esittäytyi Annaksi
   Poika oli ehkä vähän Annaa vanhempi ja mustahiuksinen. Hänen nimensä oli Rydiger.
   Lienee turha edes sanoakaan, että meistä tuli heti hyviä ystäviä. Olimme yhdessä lähes joka yö: lentelimme Karpaateilla tai seurailimme jotain monista maisemaa halkovista joista, kunnes aamu alkoi jo sarastaa.
   Siihen tarinani tältä osin päättyy. Vaikka se jatkuikin vielä pitkään ja jatkuu edelleenkin. Olen nyt hieman alle 300-vuotias ja asun edelleen Draculan linnassa.
   Boris ja Will ovat edelleen parhaat ystäväni ja tietysti myös Von Schlottersteinit.
   Olen nyt onnellisempi kuin kertaakaan edellisessä elämässäni -onnellisempi kuin kertaakaan ihmisenä.
Kunhan t*ppara häviää.

Ava a la zilah

miukeli

  • Blaubeere
  • ***
  • Viestejä: 497
Vs: Draculan matkassa K13
« Vastaus #4 : 03.04.2010 21:37:05 »
Nyt ensiks ihan aiheen vierestä, miks sul on mun entinen ava! ;D Yäääh, tekis mieli heti mennä vaihtamaan pikku Caius takas, muuuut sit mulle tulis ikävä Billaa :'( päättäminen on vaikeeta, huoh ;)

Nojoo, toivottavasti en säikäyttäny tolla ;D, jäin vaan hetkeks tuljottaa et "mitä, mut enhän mä tätä oo kirjottanu??!!! Miks siin on mun ava?!"
Nojoo, en koskaan lue ficcei, joissa ei oo slashii, tai paritusta, joten sinänsä mielenkiintosta, et päädyin silti lukee tän.
Aika kiva kyllä, must tää oli hyvin kirjotettu, ihan kivasti kuvailuaki. Hieman nopeasti tuntu kyllä tapahtumat menevän, mut joo...
Virheitä en oikeen huomannu, mitä nyt piste sinne tai tänne
Übrigens, mä haluun jatkoa :)

culliina

  • Jälleen täällä!
  • ***
  • Viestejä: 970
  • Illuxit novus dies
Vs: Draculan matkassa K13
« Vastaus #5 : 18.04.2010 18:21:56 »
Miukeli: Kiva, että tykkäsit. Määkin olen parikertaa saanu tollasen sätkyn (mikä mulle on ihan normaalia). Jatkoo on tulossa, mutta onnistuin saattamaan sen patti-tilaan ja jouduin poistamaan kamalan ison pätkän  >:( . Nyt pitäisi sitten kyhätä jotain muuta kivaa tilalle... Ottaa päähän
Kunhan t*ppara häviää.

Ava a la zilah

culliina

  • Jälleen täällä!
  • ***
  • Viestejä: 970
  • Illuxit novus dies
Vs: Draculan matkassa K13
« Vastaus #6 : 19.04.2010 20:30:21 »
A/N: No niin, ilkeän pitkän tauon jälkeen: 3.Luku! (Jee, jee  ;D ) Sainpas kirjoitettua. Tän luvun kanssa on sählätty vähän enemmän, kuin edellisten ja sain aivan mahtavan idean pariin seuraavaan lukuun. Ne tulevatkin ehkä nopeammin. Jos jotakuta kiinnostaa, niin etsiskelen parhaillaan Betaa -olisin kiitollinen.
Enemmittä löpinöittä:
3.Luku

   Tarinani jatkuu 1900-luvun alkupuolelta. Asuimme edelleen Romaniassa, Draculan linnassa.
   Eräänä aamuna juuri ennen nukkumaanmenoa linnan oveen koputettiin. Siellä oli täysin vieras, nuhjuisen näköinen vampyyri, joka pyysi turvapaikkaa. Nuorehko, ehkä parikymppinen mies näytti hätääntyneeltä ja päästin hänet sisään.
   Kreivi otti hänet vastaan epäluuloisena, mutta suostui pienen suostuttelun jälkeen ottamaan hänet meille pariksi yöksi. Miehelle annettiin arkku kryptasta ja menimme nukkumaan.
   Mies näytti minusta oudolta jo tavatessamme, mutta seuraavien päivien tapahtumat todistivat, että en ollut silloin vielä outoa nähnytkään.
   Hän puhui huonosti saksaa,  mutta oppi onneksi nopeasti. Päällsin puolin hän oli vain hieman outo -sisältä hän oli täysi kummajainen.
   Hänen mielialansa vaihtelivat jatkuvasti. Ensin hän nauraa ja laukoo vitsejä ja sitten, vaikka kesken vitsin, hänen ilmeensä muuttuu tyhjäksi ja sitten tumman vakavaksi. Silloin häntä ei pidä ärsyttää.
   Lumpi todella sai kokea tämän nahoissaan.
   Kerran, kun mies, joka oli muuten sanonut nimekseen Diego, sai taas oudon kohtauksensa ja muuttui jälleen kuoleman vakavaksi, Lumpi laukaisi erittäin rivon vitsin. Hyvällä tuulella ollessaan Diego olisi antanut samalla mitalla takaisin. Nyt kävi kuitenkin toisin: jokin hänen kasvoissaan muuttui. Ne muuttuivat raivokkaammiksi ja raivokkaammiksi, kunnes jo luulin hänen seuraavaksi murhaavan Lumpin -oikeasti. Onneksi paikalle saapui Kreivi. Se sai Diegon hieman rauhoittumaan ja sen sijasta, että olisi tappanut Lumpin, hän tyytyi  saattamaan tämän huonoon maineeseen Kreivin silmissä -todella huonoon. En sen seurauksena saanut tavata Lumpia kuukauteen.
   Diegon oltua meillä pari päivää, Kreivi alkoi jo hermostua häneen.
   ”En toki tahdo olla töykeä”, hän aloitti eräänä iltana kaikkea muuta kuin sen näköisenä, ettei todella tahtoisi, ”mutta olette viipyneet jo kaksi päivää. Miten pitkäksi aikaa aiotte jäädä? Minulla ja perheelläni olisi joitakin asioita hidettavana.”
   Kohteliaan lauseen rivien välistä pystyi lukemaan suoran käskyn poistua. Diego oli kuitenkin kuin ei huomaisi mitään.
   ”Voi, en tietenkään tahdo olla vaivaksi, hoitakaa vain asioitanne, ja kyllä, ajattelin viipyä vielä jonkin aikaa.”
   Kreivi suorastaan kihisi raivosta ja näin parhaaksi livahtaa nopeasti pöydänalle turvaan mahdolliselta tulevalta tunnepurkaukselta.  Sitä ei ihmeekseni kyllä tullut ja lähdin etsimään Borista -minun olisi jo aika päästä metsästämään.
   Löysin Boriksen tämän omasta huoneesta, missä hän oli lukemassa erästä linnan monista kirjoista -joista suurin osa käsitteli tavalla tai toisella verta ja minua inhotti lukea niitä, en tajua, mikä niissä häntä kiehtoi. Hän lähti mukaani ja lensimme  kohti Etelä-Karpaatteja -siellä on paljon villieläimiä ja Will oli toissa päivänä käynyt Ingridin kanssa pohjoisessa, eikä yhden alueen eläinkantaa kannata harventaa liikaa.
   Nautin olla Boriksen kanssa. Toisinaan hän oli hiljaisen rauhallinen (kuten nyt) ja joskus taas hän toi mieleeni hovinarrin: lähes tauotonta piruilua ja (huonoa) läppää. Kuitenkaan hänen mieltään ei voinut sanoa vaihtelevaksi: tiesin aina, millä tuulella hän oli ja yleensä olin itsekin samanlainen.
   Niin oli tälläkin kertaa.
    Emme sanoneet sanaakaan toisillemme koko metsästyksen aikana ja palasimme vasta myöhään aamulla. Silti tuntui, kuin olisin tietänyt hänen jokaisen ajatuksensa ja ymmärtänyt häntä täydellisesti. Muut nauroivat meille tästä usein ja saattoihan se kieltämättä hauskalta näyttää: kaksi vampyyria tekemässä jotain yhdessä, saumattomalla yhteistyöllä, sanomatta silti sanaakaan.
   Palattuamme menin heti torniini aikomuksenani käydä nukkumaan, mutta yllättäen en tuntenutkaan itseäni väsyneeksi. Päätin lukea hetken, ehkä se autaisi. Aurinko oli kuitenkin juuri nousemassa, joten suljin ensin ikkunan ja tiivistin sen vielä varmuudenvuoksi jesarilla -hyödyllinen pikku kapine, yksi 1900-luvun parhaista keksinnöistä. Hain alakerran suuresta hyllystä kirjan ja aloin lukea. Kirja valintani oli kuitenkin huono, enkä päässyt ensimmäistä lukua loppuun, ennen kuin minun täytyi jo rynnätä oksentamaan.



Boris PoV.
   Seisoin hiljaa huoneessani. Silmät kiinni. Huokasin hiljaa. Miten maailmassa pystyikään olemaan mitään hänen kaltaistaan! Rakastin häntä. Rakastin. Rakastin, mutta olin liian... ujo, niin sen kai voisi ilmaista, kertomaan siitä hänelle.
   Silti minusta tuntui, että hän piti minusta.
   Se tapa, jolla hän minua katsoi. Silmissään kaunis liekki, joka niihin syttyi aina kun hänen katsoessaan minuun. Rakastin häntä.
   Nautin olostani hänen kanssaan. Sain olla oma itseni -häpeilemättä, eikä minun tarvinnut miettiä, mitä hän minusta ajattelisi aina tehdessäni jotain. Hän piti (rakasti?) minua tälläisenä.
   Ravistauduin irti ajatuksistani ja kiipesin arkkuuni. Oli jo myöhä. Aurinko nousisi minä hetkenä hyvänsä.
   Makasin kuitenkin vielä kauan valveilla saamatta unta.
   Kuuntelin linnan muurien ulkopuolelta kantautuvia ääniä. Yksi osa luonnosta paneutui nukkumaan, toinen otti vallan -kunnes jälleen illalla osat vaihtuisivat. Niin oli aina ollut. Niin tulee aina olemaan. Ikuisesti.
   Vuosisatojeni aikana en koskaan vielä ollut pystynyt unohtamaan luontoa, olla ajattelematta sen moninaisuutta, vaihtuvuutta, mutta silti niin tuttua ja turvallista rytmiä. Yhtäkkiä korviini kantautui vahva yökkäämisen ääni. Se kuului alakerrasta eikä selvästikkään kuulunut osaksi luonnon ihmeellistä harmoniaa.
   Päätin lähteä katsomaan, ettei mikään ollut hätänä.

A/N: Noita lukukertoja silmätessäni huomasin, että niitä ompi kertynyt jo melko monta. Tykkäisin kommenteista toooosi kovaa!  ;D Ja tosiaan, jos joku voisi kuvitella rupeamista betaksi niin olisin suunnattoman kiitollinen  :)
« Viimeksi muokattu: 19.04.2010 20:34:12 kirjoittanut culliina »
Kunhan t*ppara häviää.

Ava a la zilah

miukeli

  • Blaubeere
  • ***
  • Viestejä: 497
Vs: Draculan matkassa K13
« Vastaus #7 : 20.04.2010 18:25:59 »
Ich, ich, ich! Mä rupeisin oikeen mielelläni betaks, jos kukaan muu ei oo kerenny tarjoutua(?) Mielenkiintuinen taas, ehkä himpanverran lyhyehkö...mutta eihän sitä aina metriä tarvii ollakkaan. Tässä sitä kuvailuu oisin kaivannu aika lailla lisää, hieman liian "välinpitämättömiltä" nää tapahtumat tuntu. Mm. tosta saalistuksesta ois voinu kertoo enempi ja niin...
Mul ei muuten oo hajuukaan, kuka toi Boris on. Onks se sun oma hahmo, vai jostain kirjasta? Nimi kuulostaa tutulta, mutta mutta...
Ilmoita vaikka sitten yksärillä siitä betaamisesta :)
Oottelen sitten jälleen...Jatkoa! ;D

culliina

  • Jälleen täällä!
  • ***
  • Viestejä: 970
  • Illuxit novus dies
Vs: Draculan matkassa K13
« Vastaus #8 : 12.11.2010 19:56:49 »
Miukeli: kiitos, koitan jatkossa panostaa kuvailuun -sillähän saisi kivasti lisää pituuttakin.
Boris on siis Teini Draculan hahmo ja Vladin serkku (Kreivin velin, Ivanin, poika) <3

Ohhoh!  Yli puoli vuotta kulunut viime luvusta... hävettää  :-[  Nyt on kuitenkin oma elämä sen verran sekaisin, että en jatkoa ihan lähiaikoina varmaankaan tule  :( Vaikka ficci=elämä, niin menee se perhe kuitenkin kaiken muun edelle

//Sarelon yhdisti tuplapostauksen
« Viimeksi muokattu: 13.11.2010 00:29:58 kirjoittanut Sarelon »
Kunhan t*ppara häviää.

Ava a la zilah

Arrow

  • Vieras
SÄÄ JULKASIT TÄN! (jee!)
Tykkään tästä edelleen ihan järjettömästi -sulla on tollanen jännä, persoonallinen kirjotustapa ja tykkään lukee sun tekstiä
Harmi, että jatkon kanssa kestää, mutta tottakai se ymmärretään  :)
Saisko tähän jotenki Darren Shaniaki mukaan? Olis  niiiiiin ihana, jos toi vaikka rupeis seurusteleen Darrenin kanssa...  ::) Mut joo, ehkä se on sitten jo ihan oma ficcinsä

culliina

  • Jälleen täällä!
  • ***
  • Viestejä: 970
  • Illuxit novus dies
Arrow: kiitus, ja tottakai mää tän julkasin! vähä tyhmää kirjottaa ficci ja jättää se oman koneen vangiks... 
Aika mielenkiintonen idea toi culliina/Darren paritus... se taitaa kumminkin mennä seuraavaan ficciin, hoidellaan nyt ensin tuo Diego  :)

Sellanen juttu vielä kaikille, että en siis ole kirjoittanut ficciä itsestäni, vaan otin nikin tästä ficistä, jonka ekan osan kirjoitin jo ennen kirjautumistani :D
Kunhan t*ppara häviää.

Ava a la zilah