Title: Koskematon
Kirjoittaja: Snitie, eli minä
Genre: slash, angst, romance, one-shot, sijoittuu FK:aan
Paritus: Remus Lupin/Sirius Musta (vähän pienempiä ja vähän suurempia viittauksia toisiin parituksiin Sirius Musta/James Potter, Sirius Musta/Harry Potter, Remus Lupin/Harry Potter)
Ikäraja: K-11
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot ja maailman, minä vain hiukan lainailen niitä.
Summary: Tarina koskemattomasta rakkaudesta, joka satutti.
Varoitukset: Alle 16-vuotiaan suhde aikuiseen // Beyond lisäsi.
A/N: Tämän ficin alkua innoitti Stellan kappale Piste, sillä sen kauniit sanat loivat tämän tarinan mieleeni, ja lopun sinetöi James Bluntin No Bravery.
Tämä ficci on kirjoitettu kauan sitten ja olen ollut melko hyvän ajan jo poissa fanfictionin maailmasta, mutta nyt uudestaan innostuneena päätin julkaista muutamia vanhoja tekstejäni ja katsoa, jos ehtisin kirjoitella lisää.
”Sirius, miksei me koskaan tehdä tätä minun sängyssäni?” Remus kysyi ja antoi Siruksen huulien vaeltaa hänen kaulallaan.
”Siksi, koska tässä on parempi.”
Vasta myöhemmin Remus tajusi, että verhojen raosta oli suora näköyhteys rauhallisesti nukkuvan Jamesin sänkyyn.
*
Hänen askeleensa olivat pehmeitä, hiljaisia kuiskauksia autioilla käytävillä. Hänen silmissään oli lasittunut katse, joka ei muuttunut edes hänen kävellessä oleskeluhuoneen läpi portaikkoon. Vasta kun hän tuli viidesluokkalaisten rohkelikkopoikien makuusaliin, hän antoi kaiken surun, kivun ja vihan kohota silmiinsä. Kaikki oli nyt loppu, vaikkei mitään ollut koskaan alkanutkaan. Vuosien pelonsekaiset tunteet, häpeä, syyllisyys ja kaipaus olivat kaikonneet, ja tilalle oli tullut pelkkä tyhjyys. Aivan kuin sydämestä olisi repäisty pala.
Remus Lupin ei kuitenkaan antanut hakkaavan sydämen tai vapisevien käsien estää häntä, vaan hänen rauhalliset askeleensa veivät hänet punaisella viltillä peitellyn sängyn luo. Se oli ollut Siriuksen sänky, kun he olivat olleet nuoria. Siinä he olivat loikoilleet tekemässä esseitä, pelaamassa korttia tai muuten vain pelleilemässä. Siinä samaisessa sängyssä hän ja Sirius olivat jakaneet ensimmäisen suudelmansa ja myöhemmin ensimmäisen kertansa. Nyt tuo sänky kuului Harrylle — kaikissa mahdollisissa mielissä.
*
”Sirius, tuletko...”
”Ei nyt, Kuutamo. Pitää mennä huispaamaan Sarvihaaran kanssa.”
”Tiedätkö...”
”Ei nyt, Remus. James löysi uuden salakäytävän, ja me mennään tutkimaan sitä.”
”Sirius, haluaisitko sinä tänä iltana...”
”Ei nyt, Lupin. James lupasi hankkia meille tuliviskiä, ja me aiotaan vetää kaikki pullot tänä iltana.”
Remus ei ollut koskaan antanut itsensä huomata, että sen tuliviski-illan jälkeen Siriuksen lanteilla oli ollut yksi mustelma enemmän kuin viimeksi.
*
Remus kuljetti kättään siististi taitellun viltin pintaa pitkin ja antoi itsensä upota muistoihin.
Remus muisteli, oli aina muistellut, ensimmäisiä kouluvuosiaan lämmöllä. Hän oli silloin onnensa kukkuloilla, kun oli päässyt kouluun ja sen lisäksi vielä saanut kolme hyvää ystävää. Nämä kolme poikaa olivat osoittaneet, miltä todellisen ystävyyden piti näyttää. He nauroivat ja remusivat yhdessä, leikkivät ja pelleilivät. Jokaisella oli oma roolinsa ryhmässä, oma paikkansa, eikä kukaan saanut tunkeutua heidän välillensä. Opettajat kauhistelivat poikien villiyttä ja päivittelivät, kuinka nämä olivat aina jossain hankaluuksissa. Salaa mielissään he olivat kuitenkin tyytyväisiä, kuinka ystävyys poikien välillä tuntui syvenevän joka vuosi. Ruusuisen alun jälkeen tulivat piikkipaatsamat.
Pojat tulivat siihen ikään, että tyttöjä alettiin katsoa sillä silmällä, ja Jamesin lapsellinen ihastus Lilyyn muuttui lähes pakkomielteeksi. Remus sai kuulla joka päivä valitusta, anelua, huutoa ja lähes itkua siitä, kuinka hänen tulisi puhua Evansille Jamesin mahtavuudesta, olihan hän tämän kanssa parhaissa väleissä nelikosta. Samaan aikaan Sirius kävi yhä levottomammaksi, ja hänen mielensä muuttui vuoristoradan tahtiin. Remus ei tiennyt, oliko tämän mieli ollut radan huipulla vai pohjalla, kun eräänä iltana tämä oli vetänyt Remuksen sänkyynsä ja lahjoittanut hänelle nopean suudelman punaisten verhojen takana.
Suudelmat olivat myöhemmin saaneet lisäkseen vaeltelevat kädet ja lantion kokeilevat kiehnäykset, mutta Remus ei millään pystynyt sanomaan, milloin viaton kokeilu muuttui joksikin muuksi. Alussa Siriuksen huulet olivat olleet hellin asia maailmassa, mitä Remus tiesi. Tämän koko olemus oli rauhallinen, hallittu, aivan erilainen kuin sen vilkkaasti pölisevän pojan. Remus oli vieläkin jokseenkin varma, että heidän ensimmäisellä kerralla Sirius oli ollut täysissä sielun voimissa mukana.
Aikojen kuluessa Siriuksen mielenmuutokset tulivat näkyviin myös heidän yöelämäänsä. Remus tiesi, että hellät suudelmat ja kiusoittelevat kosketukset tulivat huispauspelipäivinä, kun taas hikiset kädet ja kovat otteet olivat seurausta tylyahoviikonlopuista. Kaikki tämä johtui siitä, että huispauspelien aikana James oli aina kannustamassa Siriuksen rinnalla, mutta tylyahoviikonloput oli pyhitetty Lilylle. Remus oli aina keksinyt jonkun toisen syyn Siriuksen käytökselle.
*
”Sirius... mikä minä olen?” Siriuksen otsalle ilmestyi pari ryppyä tämän miettiessä toisen sanoja, mutta ne häipyivät pian.
”Remus, sinä olet yksi Kelmeistä ja velho. Älä koskaan anna itsesi hävetä suttasi”, Sirius sanoi ylpeänä omasta viisaudestaan ja lahjoitti nopean suudelman Remuksen huulille.
Remus puri huultaan turhautuneena eikä jaksanut esittää kokonaista kysymystään, kun Sirius innostui puhumaan Jamesin viimeisimmästä tempauksesta.
Hän oli tarkoittanut ”mikä minä olen sinulle”.
*
”Remus”, mies kuuli Harryn kuiskaavan, kun pojan pää pilkisti ovenraosta. Kuului hiljainen oven narahdus ja hiljainen jalkojen töminä, kun Harry tallusti sänkynsä luo.
Pojan silmät olivat kosteat luultavasti itkemisen jäljeltä, ja nenä oli punainen. Harry ei ollut koskaan näyttänyt enemmän lapselta, avuttomalta orvolta, joka ei muistuttanut uljasta isäänsä pienimmässä määrinkään. Remus ei voinut ymmärtää, mitä Sirius oli nähnyt tässä pojassa; tämä ei ollut James missään määrin.
Kaikesta huolimatta Remus ei voinut estää kättänsä koskettamasta Harryn poskea siinä toivossa kuin naamion alta paljastuisi joku muu. Sormet tekivät matkaansa kauniisti punertavalta poskipäältä otsalle ja sieltä nenävarren kautta rosohuulille. Harry värähti kosketuksesta, muttei vetäytynyt pois vaan antoi Remuksen jatkaa hiljaista tutkiskeluaan
Näitä piirteitä Sirius oli palvonut, ihannoinut, rakastanut... Remus ei voinut estää kylmää värähdystä kehossaan.
*
”Sirius, älä mene. Kaikkien näiden vuosien jälkeen...” Remus aneli oikea käsi Siruksen ranteessa kiinni.
”En virunut Azkabanissa turhan vuoksi!”
”Mutta se on liian vaarallista! Kuolema olisi siunaus, jos kuolonsyöjät saisivat sinut”, Remus yritti vakuuttaa, mutta Siriuksen käsi oli jo lipsumassa hänen otteestaan.
”Remus, etkö sinä ymmärrä? Hän on Harry, Jamesin poika.”
*
Harry kiersi kätensä kömpelösti Remuksen kaulan ympärille ja lähes yhtä kömpelösti käpertyi Remuksen syliin kuin hakemaan turvaa. Remus vain puristi poikaa lähemmäs itseään ja hengitti pojan suloista, lähes viatonta tuoksua. Se muistutti aivan liikaa Siriuksesta nuorena, vaikkei tämä koskaan viaton ollutkaan.
Remus veti kätensä Harryn tummien kiharoiden läpi eikä voinut olla ajattelematta, kuinka Sirius oli luultavasti tehnyt aivan samoin. Oliko hän nauttinut pojan karheista hiuksista käsiään vastaan? Oliko hän muistanut Jamesin? Oliko hän nautinnon huipulla joutunut puremaan huultaan, ettei olisi vahingossakaan huutanut Jamesin nimeä? Oliko hän koskaan nähnyt Harrya?
Remus antoi huuliensa painaa Harryn kaulalle hellän suudelman. Hän ei tiennyt, miksi tunsi sääliä poikaa kohtaan, sillä tämähän oli vain vienyt Siriuksen häneltä. Poika oli vain varas, häikäilemätön jo nuorella iällä. Silti Remus ei voinut olla myöntämättä, että todellisuudessa Sirius ei ollut koskaan ollutkaan hänen ja että se oli ollut James, jolle Sirius oli antautunut.
*
Remuksen käsi siveli verhon tummunutta pintaa, ja hän melkein pystyi kuvittelemaan, kuinka Sirius pian hyppäisi verhon takaa ilkikurinen virne kasvoillaan. Mutta tällä kertaa tämä ei ollut pilaa, ei ollut, vaikka kuinka Remus sitä toivoi.
Sirius oli poissa.
*
Sinä iltana Remus nukkui Harryn sängyssä kädet tiukasti kierrettyinä pojan ympärille. Hän kyllä tiesi, mitä menettämisen tuska oli.
