Nimi: Jaetut kyyneleet
Kirjoittaja: Annie Black
Fandom: McLeod's Daughters [McLeodin tyttäret]
Disclaimer: En omista McLeodin tyttäret sarjaa, enkä kappaletta, johon kirjoitukseni pohjautuu. Sarja kuuluu Posie Graeme-Evansille ja Caroline Stantonille ja kappale Rebecca Lavellelle [tosin sen on muistaakseni säveltänyt ja sanoittanut Posie, en ole aivan varma.]
Hahmot: Claire ja Jack McLeod [sekä mainintoina postimies Bob, Tess ja Ruth Silvermann, Meg Fountain sekä Alex & Nick Ryan]
Ikäraja: G (S)
Genre: Angst, draama [?]
Paritus: Ei ole
Summary: Ruthin ja Tessin lähdettyä Clairen ja Jackin on selvittävä omillaan.
A/N: Miulla ei ole hajuakaan, onko täällä montaakaan sarjaa seuraavaa, mutta miun teki mieli kirjoittaa välillä jotain muuta kuin Harry Potteria. Tämä on ensimmäinen McLeodin tyttäriin perustuva ficini ja taitaa olla ensimmäinen paritukseton! ;> Pohjautuu [löyhästi] myös sarjassa monesti kuultuun, Rebecca Lavellen
Am I Crazy?-laulun osiin, ei aivan koko kappaleeseen. Enjoy!
Days drift by
Sometimes I cryRuskea kirjekuori, joka sisälsi Claire McLeodin haparalla käsialalla kirjoittaman kirjeen nuoremmalle sisarelleen, lojui koskemattomana hänen isänsä suurella, tummanruskealla kirjoituspöydällä. Se oli samalla paikalla minne tummahiuksinen tyttö oli sen muutamaa päivää aikaisemmin jättänyt. Muuten kaikki oli työhuoneessa tavalliseen tapaansa hieman epäjärjestyksessä, kuin mitään ei olisi tapahtunut, kuin mitään ei olisi puuttunut. Vanhat, pölyiset kirjat ja erilaiset palkinnot pitivät ylpeänä paikkaansa seiniä vierustavilla kirjahyllyillä ja takanreunuksella. Tapetoituja seiniä koristelivat taulujen ja valokuvien lisäksi lapsenomaisella tyylillä taiteillut hevosaiheiset piirustukset.
Pieni, luiseva käsi suuren työtuolin käsinojalla tärisi hieman. Sen omistava tyttö ei usein saanut mahdollisuutta istua isänsä tuolissa, kuinka huone näyttikään niin erilaiselta paremmalta puolelta pöytää! Tyttö saattoi nähdä kellon, joka näytti seitsemäätoista vaille kahtatoista, toisella puolella huonetta ja hevosia, häntä sekä isäänsä esittävät valokuvat sen vieressä. Ikkunasta sisälle huoneeseen tunkeutuva auringonvalo näytti tytön poskia raidoittavat kyynelvanat.
Never really understood
I always thought that you'd be there”Claire, minulla on paljon töitä tekemättä, mene vaikka pihalle leikkimään.” Jack McLeodin ennen niin tyttärensä kaltaiset hiukset olivat jo saaneet harmaata sävyä ja komeat kasvot olivat saaneet ryppyjä ennen aikojaan. Huolet olivat uurtaneet hänen otsalleen merkkejä, jotka eivät olleet poistuneet viikkoihin, eikä Claire enää uskonut niiden häviävänkään. Väriään menettänyt, ruudullinen flanellipaita oli pukenut miestä jo useampana päivänä peräkkäin.
”Isä, milloin lähetät Tessille kirjeeni?” Clairen ääni oli hiljainen, mutta ei kuulostanut enää itkuiselta ja värisevältä, niin kuin ensimmäisinä viikkoina hänen äiti- ja sisarpuolensa lähdön jälkeen, vaan omalta vahvalta itseltään.
”Tänään. Lupaan lähettää sen iltapäivällä Bobin matkaan.” Tyttö päästi isänsä istumaan omalle tuolilleen, mistä hänet saattoi löytää Ruthin lähdön jälkeen yhä useammin. Claire käveli hiljaa ovelle ja jäi hetkeksi katsomaan isäänsä, joka hieroi kädellään leukaansa, jota peitti hienoinen parransänki.
”Niin sinä sanoit eilen ja sitä edellisenä päivänäkin.” Jackin nostaessa katseensa papereistaan tyttö oli jo juossut ulos huoneesta pihalle.
Was I crazy, crazy?
Sometimes... its so unfairHawk oli Clairen mielestä tallin kaunein hevonen. Se oli rautias ruuna, yksi Jackin omista kasvateista, joka oli syntynyt samana vuonna kuin Clairekin ja varttunut samaa tahtia hänen kanssaan. Hevosella oli päässään valkoinen piirto ja jaloissaan pitkät valkoiset sukat, se oli luonteeltaan rauhallinen, epäluonnollisen rauhallinen ikäänsä nähden. Drovers Runin työmiehet jaksoivat vieläkin nauraa nähdessään parivaljakon, johon kuului rauhallinen ratsu ja temperamenttinen sekä itsepäinen ratsastaja. Ratsukko oli kuitenkin aina apuna karjanajossa siinä missä muutkin, silloin kenelläkään ei ollut varaa nauramiseen. Jack oli aina ollut ylpeä tytöstään, tämä ei välittänyt muiden sanomisista, vaan piti yhtä hevosensa kanssa. Hawkin erinomaisia liikkeitä olivat kehuneet useat tilalla vierailleet ja jopa Ryanin veljekset, joilla oli isänsä hankkimat, hyväsukuiset hevoset ratsastettavinaan, olivat kateellisia siitä.
Claire vietti yhä enemmän aikaa lempihevosensa kanssa, joka viihtyi aina omistajansa seurassaan ja vartioi kiltisti tytön unta, kun hän nukahti heinäkasaan. Niin sinäkin iltana, kun Jack oli etsinyt tilan taloudenhoitajan, Megin, kanssa tyttöä joka puolelta, tämä viimein löytyi vartijansa hyvästä huomasta, keskeltä kasaa kuivia heiniä.
Don't know much at all
But it ain't much fun aloneSeuraavan kerran Claire heräsi isänsä työtuolissa, mutta löysi itsensä tällä kertaa isänsä lämpimästä ja turvallisesta sylistä. Jack silitteli hiljaa tyttärensä silkkisiä, lainehtivia hiuksia ja hyräili tuttua sävelmää. Claire niiskautti nenäänsä ja hiljainen hyminä lakkasi.
”Olen pahoillani, Claire. Olen pahoillani, etten lähettänyt kirjettäsi.” Tyttö nosti päätään ja näki kirjeensä odottamassa lähtöään pöydänkulmalla. Hän kohotti kirkkaiden silmiensä katseen isänsä kasvoihin ja näki kyynelten noruvan tämän silmistä.
”Ei se mitään, isä.” Tytön omat kyyneleet matkasivat nyt kilpaa juosten pitkin pieniä, pehmeitä poskia, jokainen yrittäen selvitä voittajana alas.
Ulkoa kuului hiljaisia ääniä, mutta sisällä vallitsi hiljaisuus, jonka rikkoi vain vakaa hengitys ja kellon tikitys. Takan punaisena hehkuvat hiilet toivat lämpöä ympärilleen ja loivat heikon valon tummien hahmojen ympärille. Kuunvalo paljasti isän ja tyttären jakamien kyynelien märiksi juovittamat kasvot.
Guess I'll work it out
What else can you do
Maybe life goes on with one instead of twoA/N2: Jos olet tänne asti päässyt, kirjoita toki kommenttia! (;
