Nimi: De gustibus non est disputandum
Tekijä: Karolain
Genre: Seikkailu, huumori, angst
Ikäraja: K-11
Paritukset:
Löytyy tulkinnan varaisiaSummary: Perustuu myyttiin Hylaksesta. James ja Sirius lähtevät ystävineen matkalle laivalla.
A/N: Jep, tämä on vastaukseni kauan sitten annettuun myytti -haasteeseen. Tämä ficinpoikanen on kaksiosainen eikä tällä tällä hetkellä ole oikolukijaa, joten jos joku olisi ystävällinen ja ilmoittelisi sitten niistä virheistä jos näkee niitä.
Ficin nimi ei ole mitenkään kuvaava koko ficciä kohtaan, vain ensimmäistä lukua ...
De gustibus non est disputandum tarkoittaa siis
makuasioista ei voi kiistellä.
Genre -kohdassa lukee huumori, mutta se saattaa olla niin outoa ettei kukaan tajua sitä, mutta laitoinpahan sen sinne.
Lisää tietoa myytistä ja hahmovalinnoistani yms. yms. saatte toisen luvun ilmestyttyä. En kulje mitenkään tarkasti myytin mukana vaan olen aika paljon käyttänyt mielikuvitustani.
I lukuElipä kerran upeassa valtakunnassaan kuningas Potter yhdessä kuningattarensa ja poikansa kanssa.
Elämä oli silloin ollut kerrassaan ihanaa ja rentoa, mutta sitten eräänä päivänä kuningas Potterin valtakuntaan saapui mustaakin mustempi Musta, Orion Musta. Miekkonen oli käynyt aikaisemminkin Potterien valtakunnassa ja varastanut kuningas Potterin lempipöllön kuninkaan yksityisestä pöllölästä, ja siksi kuningas oli raivoissaan mustaakin mustemman Orion Mustan paluusta.
Kuningas Potter oli raivon vallassaan haastanut Orion Mustan kaksintaisteluun, vaikka hänen kuvankaunis vaimonsa oli häntä yrittänyt estää. Tietysti Orion Musta oli suostunut kaksintaistoon, ja viekas ja voimakas kun mustaakin mustempi Musta oli, hän voitti kuninkaan ja tuli tappaneeksi hänet ja kuningattaren. Kuninkaan ja kuningattaren poikaa, Jamesia, hän ei kuitenkaan tappanut vaan hän säästi pojan hengen ja kasvatti tämän kuin omanaan.
Jamesin elämä ei ollut kurjaa, kuten monet saattoivat olettaa, ehei, poika eli erittäin ylellistä elämää ja hänellä oli myös ikäistään seuraa. Orionilla nimittäin oli kaksi poikaa vaimonsa Walburgan kanssa, Sirius ja Regulus, ja Sirius oli Jamesin kanssa samanikäinen. James siis kasvoi komeaksi täysi-ikäiseksi Mustan suvun kasvattilapsena ja Sirius Mustasta tuli hänen parhain ystävänsä.
Niin kerran James ja Sirius matkustivat ystäviensä kanssa upealla laivalla kohti auringonlaskua. He olivat jättäneet Mustan suvun taakseen, sillä he eivät halunneet kannattaa mitään vanhaa luukasaa, joka kutsui itseään Pimeyden lordiksi.
Se laiva siis, jolla kaksikkomme seilasi oli sen ajan parhaimpien käsien tekemä. Se oli tehty vankasta puusta, joka oli koristeltu upein koukerokuvioin, se ei vuotanut, laivan purjeet olivat hohtavan valkoiset ja ehjät, mutta ennen kaikkea se laiva oli jästien tekemä. Vain harvat olisivat uskoneet, että jästit olisivat tehneet sen mutta totta se oli.
James ja Sirius siis matkasivat jästien tekemällä laivalla vailla huolen häivääkään. He eivät tienneet minne olivat menossa, mutta he eivät antaneet tietämättömyyden häiritä heitä. Kaksikko nautti laivan kannella iltahämäränpunaisesta taivaasta ja lokkien suloisesta kirkunasta. Ilmassa tuoksui suola ja meri oli niin leuto kuin meri nyt yleensä pystyi.
“En tajua miten suostuinkaan astumaan tämän laivan kannelle”, eräs merimiehistä jupisi toiselle merimiehelle, joka ei kylläkään miestä ollut nähnytkään.
“Argus hyvä, voisitko mitenkään olla valittamasta koko ajan. Etkö kerrankin voisi vain nauttia tästä matkasta ja upeasta ilmasta?” toinen merimiehistä huokaisi. He eivät olleet matkanneet kuin päivän verran ja jo nyt joku valitti. Ja se joku oli tietenkin Argus Voro, kukaan muu ei olisi tajunnut edes valittaa tällaisessa tilanteessa. Monet olisivat maksaneet tällaisesta matkasta ja he olivat päässeet sellaiselle ilmaiseksi.
“Etkö sinä tajua, Minerva! Albus on taas huijannut meidät johonkin päättömään seikkailuun”, Argus intti edelleen vastaan toiselle merimiehelle. Minervaksi kutsuttu merimies huokaisi tympääntyneenä ja solmi kädessään olevaan köyteen solmun.
“Voi sinua Argus, Albus ei ole
taas huijannut meitä mihinkään seikkailuun. Me olemme lomalla, onko se niin vaikeaa tajuta?” Minerva tuijotti Argusta tuimasti silmälasiensa takaa. Argus kiemurteli vaivaantuneena naisen pistävän katseen alla ja oli juuri pyytämässä anteeksi typeryyttään mutta ruokakellon kirkas kilahdus keskeytti hänet. Argus huokaisi helpotuksesta ja juoksi sisälle laivaan. Hetken päästä Minerva seurasi perässä ja ilmestyi pian huoneeseen, jonka keskellä oli pitkä pöytä ja seiniä koristivat erilaiset kartat ja meriaiheiset taulut. Seinältä löytyi myös messinkinen ilmapuntari ja kompassi.
Huoneessa olivat jo kaikki muut laivalla olijat, joihin kuuluivat muun muassa Sirius, James, laivan kapteeni Albus, Argus, Minerva sekä monia muita. Huoneesta puuttui kuitenkin yksi ihminen, Sibylla, laivan keittäjä. Muut odottivat kärsimättöminä keittäjättären saapumista mutta minuutit matelivat eikä naista kuulunut eikä näkynyt.
Sen sijaan kyökin puolelta alkoi leijailla palaneiden sukkien tuoksua ja savua.
“Sibylla! Onko kaikki hyvin?”
Kaikki ryntäsivät kyökin puolelle nähdäkseen mikä siellä oli hätänä.
“Yhh, mikä täällä haisee?”
“Hei! Missä minun sukkani ovat, jätin ne tähän uunin lähelle kuivumaan!”
“Sibylla!” Dumbledore huokaisi helpotuksesta, kun löysi värikkäisiin huiveihin kääriytyneen naisen keittiön työtasojen väliin jäävästä, polttopuille tarkoitetusta, kolosta käpertyneenä.
“A-Albus… sisäinen silmäni varoitti minua liian myöhään. Hartiahuivini liepeet ehtivät syttyä ennen kuin ehdin estää sitä”, Sibylla Punurmio sanoi tärisevällä mutta kuitenkin uneliaalla äänellä. Kun muut huomasivat, ettei kyökissä ollut mitään Sibyllan palaneita huiveja jännittävämpää, he palasivat nälkäänsä nuristen karttahuoneeseen. Sirius ja James menivät myös muiden mukana mutta tajusivat sentään ottaa suolakorppuja ja viinikarahvin mukaansa, muuta niistä ruokakaapeista ei löytynytkään.
“Ei kukaan sattuisi piilottelemaan taskussaan vaahterasiirappia, se antaisi lisäsäväyksen näihin kuiviin korppuihin?” Sirius kysyi pirteästi, mutta ei saanut kuin äreitä murahduksia ja mulkaisuja vastauksekseen. Hän ei kuitenkaan niistä välittänyt, kohautti vain olkapäitään ja kehotti Jamesia seuraamaan häntä.
Pian suloisen näköinen kaksikko istui aivan laivan keulassa Sirius kaiteella keikkuen ja jalkojaan laivan ulkopuolella heilutellen. James istui Siriuksen vieressä ja mutusteli korppuaan. Kumpikaan pojista ei näyttänyt pelkäävän putoamista hyiseen mereen, mikä nyt ei ollut mikään ihme pojat kun sattuivat olemaan velhoja ja vielä täysi-ikäisiä. Saattoi kyllä olla myös niin ettei velhoudella ollut osaa eikä arpaa koko huimapäisyyteen, vaan pojat olivat vain päästänsä sekaisin ja seikkailunhaluisia. Mereen putoaminen kun saisi tähänkin jokseenkin kuumaan päivään jotain piristystä.
Pian heidän hyvä ystävänsä liittyi seuraan, koska ei kestänyt sitä palanutta hajua, mikä levittäytyi koko laivan sisäosiin. Remus kun sattumalta poti hieman merisairautta. Ihan pienenä hän ei sitä vielä potenut, vaan vasta sitten kun ihmissusi oli purrut häntä ja hänestä oli tullut ihmissusi. Sudet ja ihmissudet kun satutaan tuntemaan siitä, etteivät nämä siedä veneessä aikaansa viettämistä. Korventuneiden sukkien haju siis ei yhtään parantanut Remuksen oloa, eikä laivan tasainen keinuminenkaan auttanut.
“Kyllä tämä tästä, Remus. Yöllä kun me nukutaan, tämä laiva keikkuu vielä enemmän ja epätasaisemmin”, Sirius yritti helpottaa susiystävänsä oloa, mutta tulokset olivat päinvastaiset.
“Yhh, taidan oksentaa”, Remus ulvaisi ja kurkotti päänsä laivan laidan yli.
“Mitä minä sanoin väärin?” Sirius kysyi hämmentyneenä Jamesilta, joka kohautti tietämättömänä olkapäitään. Niin kolmikon ympärille lankesi hiljaisuus ja vain merenkohina sekä Remuksen vaimea vaikerointi rikkoivat sitä. Pitkän aikaa pojat olivatkin hiljaa, James ja Sirius mutustelivat korppujaan ajatuksissaan ja Remus hillitsi vatsaansa.
“Sirius rakas, tiedätkö mitä?” James kysyi lopulta heittäen lopun korpustaan kaloille. Sirius nosti katseensa kannen tummanruskeista lankuista.
“James hyvä, minä en ole ajatusten lukija. Tietenkään minä en tiedä”, Sirius sanoi Jamesille aivan kuin tämä olisi ollut pieni lapsi, joka ei tajunnut jotakin asiaa.
“Minulla on jano.”
“No, ota tästä sitten tätä makoisaa viiniä”, Sirius sanoi ja ojensi viinikarahvia Jamesille, joka kuitenkin pudisti päätään.
“Ei, enhän minä tuota nyt voi juoda. Viini saa minut vielä enemmän janoiseksi, tahtoisin mieluummin vettä”, James huokaisi, pudottautui kaiteen päältä alas kannelle ja lähti kyökin suuntaan etsimään juomakelpoista vettä. Remus ja Sirius päättivät tulla perässä.
Pian selvisikin ettei laivasta löytynyt tipan tippaakaan juomakelpoista vettä. Niin kolmikko mietti, mistä he oikein hankkisivat vettä.
“Hei, mehän olemme keskellä merta!”
“Oletpa sinä fiksulla päällä tänään, Sirius”, James huokaisi silmiään pyöritellen. Sirius ei kuitenkaan tästä välittänyt vaan kauhaisi mukaansa ämpärin ja katosi kannelle. James seurasi päätään pudistellen ystäväänsä.
Kannella Sirius sitoi ämpäriin narun ja heilautti sen laidan yli. Pian kuuluikin iloinen molskahdus kun ämpäri osui aallokkoon. Ämpärin upottua veteen Sirius veti sen sieltä ylös kannelle ja veti taikasauvansa esiin.
“Ystävä hyvä, mitä ihmettä sinä nyt aiot tehdä?” James kysyi taikasauvaa käsissään mietteliäästi pyörittelevältä Siriukselta.
“No tietysti minä aion taikoa suolan pois tuosta vedestä ja sittenhän se onkin juomakelpoista, eikö?”
“Oletettavasti kyllä”, Remus vastasi Siriukselle. Hänkin oli tullut kannelle katsomaan mitä Mustan suvun vanhin vesa puuhasi. Sirius virnisti ystävilleen ja käänsi sitten katseensa kimmeltävää vettä täynnä olevaan ämpäriin. Keskittyneen näköisenä Sirius mumisi muutaman sanan ja yhtäkkiä ämpäristä pöllähti kannelle merivedestä erotettu suola. James katsoi vesisankoa ihmeissään, mutta kumartui kuitenkin maistamaan vettä. Ei siinä suola maistunut, sen James totesi, mutta eipä siinä vedessä maistunut mikään muukaan. Joku sanoisi ettei veden pidä maistua miltään mutta pitäähän veden maistua sentään vedeltä. No, suolasta erotettu merivesi ei maistunut miltään, ei edes vedeltä.
“
De gustibus non est disputandum”, James sanoi muille, “meidän on pakko rantautua lähimmälle saarelle hakemaan juomakelpoista vettä.” Sirius näytti myrtyneeltä, koska hänen taikansa ei ollut toiminut niin kuin hän oli toivonut.
---
A/N:Joku ihana ihminen voi löytää jonkinlaista vihjailua Sirius/James paritukseen ... ^^