Kirjoittaja: Annabelle
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
Tyylilaji: Angst
Vastuuvapautus: Kaikki muu paitsi idea ja teksti kuuluu Stephenie Meyerille.
Yhteenveto:
Seinä pysyi hiljaa. Se pysyi aina. K/H: Meitsin 50 auki, tämä liittyy hyvin löyhästi sanaan
024. Kuulo. Hahmona tässä pääosassa Caius, mutta tähän kävisi kyllä ihan oikeasti tavallaan kuka tahansa, mutta Caius nyt sitten. Kommentti olisi kiva
HiljaisuusSeinä pysyi hiljaa. Se pysyi aina. Sanoipa Caius sille mitä tahansa tai tuijottipa hän sitä ties kuinka monta tuntia lasittuneilla punaisilla silmillään, se pysyi hiljaa. Ei vastannut Caiuksen kysymyksiin tai katseisiin. Oli vain hiljaa. Pysyi paikallaan liikkumattomana.
Hiljaisuus oli ollut Caiuksen mielestä mielenkiintoinen asia aina. Hän oli kuunnellut hiljaisuutta elämässään niin paljon, ettei edes huomannut enää, kun se kietoi hänet ympärilleen, vei mukanaan ja lopulta katkaisi hänen niskansa. Niin hän oli aina hiljaisuutta miettinyt.
Hiljaisuutta oli Caiuksen mielestä kahdenlaista. Oli sellaista tappavaa hiljaisuutta – sellaista, joka laskeutui huoneeseen koko Volturin väen seistessä suuressa salissa ja punnitsemassa joidenkin nihilistien kohtaloa heidän vastustettua Volterran sääntöjä. Se hiljaisuus oli painostavaa, tunkkaista, ja silloin pystyi vain kuuleman Aron ajatusten juoksun sekä syytetyn polvien vapinan. Se tukki korvat ja teki kuuroksi koko muulle maailmalle. Caius vihasi sitä. Eikä hän ollut edes ikinä pitänyt tappamisesta. Hän teki sitä vain, koska oli yksi kuuluisista Voltureista.
Sitten oli se toinen hiljaisuus. Lämmin, lempeä, suloinen hiljaisuus. Sellainen, jota olisit voinut kuunnella koko elämäsi. Se solisi korvissa kuin puro kevätaamuna kirkkaassa auringonpaisteessa. Se ei ollut missään nimessä mitenkään painostavaa. Vain solisevaa ja vapauttavaa. Silloin antoi vain ajatuksiensa leijailla hiljaa yksikseen, ilman mitään kiirettä tai häiriöitä. Sitä Caius rakasti. Sitä hän olisi voinut kuunnella ikuisuuden.
Seinä ei taaskaan puhunut mitään, ja Caius laski katseensa pukunsa hihaan. Yksi saumoista alkoi purkautua ja lankoja roikkui siellä täällä. Hän hymähti yksikseen.
Pitäisi tämäkin korjata.
- Annabelle