Nimi: Ei ihan vielä
Kirjoittaja: raitakarkki
Oikolukija: turkinpippuri ♥
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Lavender/Seamus
Tyylilajit: romance, fluffy, one-shot
Tiivistelmä: ”No, minä vaikka jättäisin muuttamatta Intiaan sinun vuoksesi”, Lavender puolestaan sanoi hymyillen.
A/N: OTP! FF-100 - Auringonlasku! Jeah!
**
”Joskus me vielä matkustetaan Intiaan”, Lavender henkäisi ja kieputti hiussuortuvaansa tiukemmin etusormensa ympärille. Ilta-aurinko sai vaaleat kiharat kimaltelemaan kullan eri sävyissä ja Lavenderin kasvojen jokainen yksityiskohta näkyi moitteettomasti. Tyttö katsoi kirkkailla silmillään kohti pilviä, muodostaen niistä utuisia kuvioita taivaalle. Hän istui pienen, puuttoman kukkulan päällä, nurmella selällään makaavan Seamusin vieressä ja katseli ympärillä avautuvaa maisemaa. Heidän edessään oli pelkkää loputtomiin jatkuvaa niittyaukeaa, joka tuntui tiivistävän kaikki lämpimät värit yhdeksi sävyksi.
”Miksi?” Seamus ei voinut olla kysymättä, vaikka tiesi vastauksen turhankin hyvin. Lavender piti kaikesta hömpötyksestä ja turhasta ajattelusta, matkustamisesta, maailman näkemisestä ja sen sellaisista syvällisistä jutuista. Intiassa aurinko varmaan hohti hopeana ja Lavender halusi palavasti nähdä sen.
”Olen aina halunnut käydä Intiassa. Tai no, en ihan aina, oikeastaan vasta tästä hetkestä lähtien, mutta Parvati aina kertoo miten hienoa Intiassa on, niin nyt mieleeni pälkähti että meidän on ihan pakko matkustaa Intiaan”, Lavender sanoi, nyppäsi nurmikosta voikukan ja pyöritteli sitä silmiensä edessä.
”Onko hän käynyt Intiassa useinkin?” Seamus kysyi vain kiusatakseen ja saikin Lavenderin kulmat rypistymään.
”On hän nyt ainakin kaksi kertaa. Mitä väliä sillä muutenkaan on, minä haluan sinne”, Lavender sanoi venyttäen sanaa haluan ja kääntyen Seamusin puoleen anova katse kasvoillaan. Poika pyöräytti silmiään ja ehti juuri ja juuri väistää Lavenderin hänen olkapäähänsä suuntaaman mottauksen kierähtämällä vatsalleen.
”Sinä olet aina tuollainen, kun minä oikeasti haluan jotain!” Lavender sanoi ja tuhahti äänekkäästi. Lavender halusi aika usein jotain, mutta se oli Seamusin mielestä vain hauskaa. Nytkin poika tuijotti Lavenderia hieman huvittuneena, mutta sovitteli kasvoilleen jonkin säälittävänsekaisen ilmeen ja sai Lavenderin hymyilemään pienesti.
”Totta kai me menemme Intiaan, kaikkoonnutaanko heti?”, Seamus sanoi ja yritti mönkiä Lavenderin viereen, mutta tytön hymy vaihtui irvistykseksi ja tämä käänsi katseena pois
”Taas teit sen!”
”Anteeksi”, naurahti Seamus. Hän nykäisi Lavenderia hellästi olkapäästä ja tämä kellahti Seamusin vierelle nurmikolle. Hetken kaksikko vain tuijotti toinen toistaan silmiin, sanakaan sanomatta. Iltatuuli pörrötti molempien hiuksia ja lennätti pari kiharaa Lavenderin naamalle, jotka Seamus pyyhkäisi pois.
”Sinun vuoksesi minä vaikka muuttaisin Intiaan ”, poika kuiskasi ja sai Lavenderin kikattamaan. Seamusia hymyilytti muistaessaan tuon naurun, joka oli kuulostanut hänen korviinsa aina yhtä kauniilta ne viisi vuotta, jotka hän oli Lavenderin kanssa viettänyt.
”Se kikatushan on hänessä juuri ärsyttävintä – tai ei, kaikki on hänessä ärsyttävintä!” oli Dean sanonut kauan sitten, kun Seamus oli eräänä iltana maannut Tylypahkan makuusalissa sängyllään ja kertonut jälleen Lavenderista. Dean oli luultavasti edelleen samaa mieltä, mutta koska hän oli kuitenkin halunnut säilyttää parhaan ystävänsä, ei hän enää maininnut Lavenderin puutteita Seamusin läsnäollessa.
”No, minä vaikka jättäisin muuttamatta Intiaan sinun vuoksesi”, Lavender puolestaan sanoi hymyillen.
”Jättäisitkö?” Seamus sanoi ja yritti näyttää mahdollisimman hämmästyneeltä. Tällä kertaa Lavenderin käsi osui kuin osuikin Seamusia rintaan.
”Mikset usko, tietenkin jättäisin!” tyttö sanoi ja näytti hieman loukkaantuneelta.
”Hei – auts! Ihan oikeastiko?” poika sanoi ja hieraisi kohtaa, johon Lavenderin nyrkki oli äsken tömähtänyt.
”No kyllä, melkein”, sanoi Lavender jälleen nauraen ja kieltään näyttäen. Seamus tuijotti toista, väännellen alahuultaan ja niiskaisten teatraalisesti. Lavender hymähti, nousi takaisin istumaan, kietoi kätensä jalkojensa ympärille ja nojasi polviinsa, tutkiva katse edelleen Seamusissa. Poika tuijotti räpäyttämättä takaisin.
”No okei, jättäisin menemättä”, tyttö puuskahti päättäen tuijotuskisan ja kumartui suutelemaan Seamusia tämän hymyillessä voitonriemuisena.
Kun he auringon laskiessa edelleen istuivat sen pienen kukkulan päällä Lavender käpertyneenä Seamusin kainaloon, Seamus lupasi itselleen, että veisi Lavenderin vielä joskus Intiaan.
Joskus, mutta ei ainakaan ihan heti. Sillä nyt he olivat siinä, yhdessä, hengittäen samaa raikasta ilmaa, sydämet samaan tahtiin sykkien.
Ei ihan vielä.
