Nimi: Niin minäkin sinua
Kirjoittaja: minää
Genre: pikkuisen fluffya ja angstia, one shot
Paritukset:Lily ja Severus
Ikäraja: S
Summary: Lily ja Severus kohtaavat Godrickin notkossa ennen murhailtaa
A/N: Kun luin Kuoleman Varjelukset-kirjan "Prinssin tarina" luvun, tunsin pyhää inhoa Jamesia kohtaan, ja paloi halusta kirjoittaa jotakin tällä parituksella, ja nyt sitten haaveeni toteutin! Toivottavasti tykkäätte=) Kommentoikaahan;)
Severus Kalkaros istui puistonpenkillä, syystuuli leikitteli hänen takkinsa helmoilla. Syksy oli saapunut Godrickin notkoon.
”Severus?” hän kuuli äänen takaansa, ja kääntyi katsomaan. Puiden lomassa seisoi punahiuksinen nainen. Nainen lähti juoksemaan kohti Severusta. Kun hän oli aivan likeellä, tämä pysähtyi ja hengitti raskaasti. Severus asetti kätensä tämän viileille poskille. Pitkät sormet tunnustelivat hymyileviä kasvoja.
”Lily”, Severus kuiskasi, ”se olet sinä”
Lily virnisti.
”Siitä on paljon aikaa”, hän sanoi.
”Viime tapaamisella vain riitelimme. En tahdo toistaa sitä uudestaan”, Severus huokaisi.
”Aika on kullannut muistot”, Lily naurahti ja istui penkille jossa Severus oli äsken istunut yksin.
”No, mikä sinut tänne johdatti?” hän kysyi.
”Tulin vain, tarkkailemaan ympäristöä”, Severus vastasi. Ei hän olisi voinut kertoa totuutta; hän oli Voldemortin toimesta Godrickin notkossa.
Lily nauroi, ja samassa Severus painoi huulensa hänen huulilleen. Syystuuli oli jähmettänyt Severuksen huulet, mutta itse suudelma oli lämmin.
”Severus, minä en voi”, Lily sanoi itku kurkussa.
Severus nyökkäsi hiljaa. Hän oli ollut erossa Lilystä viisi vuotta, ja nyt kun hän viimein oli lähellä, heidän välillään olivat nuo kaikki viisi vuotta, Lilyn poika Harry, ja James.
James oli ollut Severuksen pahin kiusaaja, jo pelkästään pilkkanimet ja Keholeijus-loitsut satuttivat, mutta kun Lily kertoi seurustelevansa Jamesin kanssa, hän oli murtunut, sillä Lily oli se jota hän oli aina halunnut, rakastanut.
”Minulla on aviomies ja lapsi, en vain voi suudella kanssasi puistossa”, Lily valitteli.
”Älä minua mieti. Mutta nyt sinun täytyy kuunnella minua”, Severus aloitti.
”Kuulostat huolestuneelta Severus, onko jokin vialla?”
”En voi paljastaa liikaa, mutta sinun täytyy lähteä tänä yönä mukaani”
”Mitä?”
”Lily, sinun täytyy luottaa minuun”
”Mitä sinä oikein horiset? Minulla on lapsi, en minä voi lähteä mukaasi! Ja mitä minä Jamesillekkin sanoisin?” Lily kimpaantui.
”Sinua uhkaa seuraavana yönä suuri vaara, jos et tule mukaani, en voi taata turvallisuuttasi”
”Tarkentaisitko hieman”
”En pysty! Sinun täytyy lähteä”
”En”
”Olet suuressa vaarassa, Lily, usko minuun”
”Miksi uskoisin?”
”Koska...”
”Koska mitä?”
Severus keräsi hetken rohkeuttaan.
”Koska minä rakastan sinua, Lily”
Lily oli hiljaa, hän tunsi kyyneleen vierähtävän poskelleen. Severus pyyhki sen nopeasti hihansa kulmaan.
”Todista se” Lily kuiskasi lähes äänettömästi, ja samassa Severus kaivoi sauvansa esiin. Hän heilautti sitä ja mumisi suojelus-loitsun. Sauvan päästö purkautui ensin hopeisia kiteitä joita seurasi suuri, hopeinen naaras-hirvi. Suojelus oli sama kuin Lilyn. Severus antoi hirven laukata ympäri puisto-aluetta. Lily hyimyili haikeana, toki Severus oli hänelle erityisesti tärkeä. Jos asiat olisivat menneet eri tavalla, he saattaisivat olla yhdessä. Ei Lily väittänyt olevansa onneton Jamesin kanssa, mutta eivät onnelliset ihmiset mieti päivittäin, millaista elämä olisi jonkun toisen kanssa.
Severus työnsi sauvan povitaskuunsa.
”Severus tilanne on niin vaikea...”, Lily aloitti, mutta Severus asetti sormensa tämän huulille.
”Lähdetkö mukaani?” tämä kysyi. Lily pudisti päätään. Severus nyökkäsi surullisena, hän oli jäänyt Jamesille taas kakkoseksi.
”Jos Harrya ei olisi, tilanne olisi toinen”, Lily kiirehti selittämään, mutta Severus painoi taas sormensa tämän huulille.
”Lily, minä tiedän. Jos sinä selviät hengissä huomiseen asti, lupaatko tulla luokseni?”
Lily nyökkäsi ja antoi kevyen suukon Severuksen huulille.
Tämä nousi ja lähti kävelemään sanaakaan sanomatta pois, jos asiat menisivät hänen mielensä mukaan, jo huomenna hän ja Lily olisivat yhdessä.
Lily jäi istumaan penkille. Kun Severusta ei enää näkynyt, hän kuiskasi suuntaan jonne tämä oli lähtenyt:
”Niin minäkin sinua”
