Viimeinen hirnyrkki, k-11 (Seamus/Voldemort)

[yuuri]

Title: Viimeinen hirnyrkki
Author: yuuri
Raiting: k-11
Pairing: Seamus/Voldemort (+ Dolohov esintyy)
Warnings: kiroilu nyt ainakin
Haasteet: FF100-072. Korjattu

__________________________________________________________________________________________________________________________



Poika tuijotti valkoista valoa. Hän ei hymyillyt. Hän ei itkenyt kuin yhden kyyneleen.
Poika kovetti sydämensä ja antoi itsensä unohtaa.

*

Voldmeort oli kaatunut.
Sota oli ohitse.
Niin monet olivat uhranneet henkensä rauhan puolesta. Kukaan ei silti tuntunut menetettyjä muistavan, vaan he juhlivat läpi yön ja seuraavan päivän.

*

Dolohov POV


Meille, pimeydessä kasvaneille se päivä oli surullinen. Me emme nauraneet, emme edes hymyilleet. Me olimme vaiti ja avasimme pullojen korkit ja unohdimme. Meillä ei ollut enää päämäärää - niin me luulimme.

Hän tuli luokseni sinä yönä ja katsoi minua vaatien. Laskin pulloni alas ja johdatin hänet Mestarin haudalle.

Kivipaasi oli kylmä ja kesäsateen kiillottama. Kaiverretut sanat uhkuivat voimaa, mutta toivoa ei ollut.
"Avaa se. Revi se kappaleiksi", hän sanoi ja minä tottelin. Hänen äänensä oli ehdoton. Se antoi minulle muistoni takaisin. Muistot niistä päivistä jolloin minulla oli vielä jotain, jonka vuoksi elää ja taistella. Revin maan ja avasin haudan. Kuoleman kuuluisi olla lopullinen, mutta hänelle se ei ollut. Hänen silmistään näin toivon ja uskalsin hymyillä.

Hän asteli kuopan reunalle ja tuhahti.
"Olet enää vain varjo itsestäsi, rakkaani... Miten vuodet ovatkaan sinua kohdelleet. Miten oletkaan itsesi unohtanut."
Varovaisesti hän nosti hauraan ruumiin ylös mullasta ja laski sen märälle ruoholle.
"Anna minulle aikaa", hän sanoi minulle. Astelin vaitonaisena hautausmaan portille. Minä suojelin heitä maailmalta ja maailmaa heiltä. Voi kuinka väärässä olinkaan.

*

Seamus POV

Katselin kasvoja edessäni. Ne kasvot eivät olleet sellaiset kuin muistin ja silti rakastin niitä. En tiedä tulisiko hän tuntemaan enää samoin. Niin monta vuotta takanamme. Niin monia taisteluita, mutta halusin yrittää. Halusin nauraa hänen kanssaan maailman epätoivolle ja antaa toivoa niille, jotka sitä kaipasivat.

Painoin huuleni kylmille huulille ja valutin sen kaiken takaisin häneen. Hän antoi sen minulle aikoinaan - nyt minä maksoin velkani.

Katselin kuinka valo virtasi hänen suoniinsa, leviten kaikkialle.Näin kuinka kasvot palautuivat ennalleen. Kuinka lämpö palasi ruumiiseen. Tunsin kuinka sydän löi kerran, kahdesti.

"Sinä jätit minut", karhea ääni moitti. Hymyilin.
"Se ei ollut minun aikani, minun paikkani. Jos olisin jäänyt - en voisi nyt olla kanssasi", vastasin hiljaa. Silmät aukenivat ja tummat tähdet tuijottivat omiani. Niiden tuska ja suru oli jotain, mitä niissä ei aiemmin ole ollut. Käsi kohottautui ja sipaisi pitkää hiussuortuvaani.
"Olet niin paljon vanhempi."
"Vain muutamia vuosia."
"Kaunis."
"Sinäkin olet jälleen. Voit nousta ja aloittaa kaiken alusta, mutta nyt minä seison rinnallasi ja autan sinua. Minä pakotan sinut tuntemaan jotain."
"Kukaan ei voi pakottaa minua."
"Minä voin", vastasin ja painoin huuleni Tomin omille.

*

Dolohov POV

Kuulin äänet ja käännyin katsomaan taakseni. Toivo heräsi minussa. Ehkä tällä kertaa hän osaisi tehdä asiat paremmin - täydellisesti. Ehkä vanhan höyrypään sanoissa oli perää. Ehkä rakkaus olisi vahvempaa kuin viha. Ehkä.

*

Voldemort/Tom POV

Nousin ylös vanhan ystävän, rakastettuni avustamana. Ruumiini oli vielä heikko ja hiljainen kipu valatsi kehoni kuolonkankeuden paetessa.

"Tule. Meillä on paljon tehtävää. Niin monia ystäviä tervehdittävänä. Niin monia kidutettavana. Maailma valloitettavana."
"Minä tulen kanssasi aina ja kaikkialle."

Nauroin. Se ei ollut ääni, johon vuosien varrella olin tottunut. Se oli ääni, jonka olin unohtanut. Ehkä olin menneessä tehnyt jotain oiken. Vilkaisin miestä vierelläni.
Ehkä voisin vihdoin rakastaa - edes häntä, joka oli pysynyt uskollisena minulle.

*

Seamus POV

Me astelimme rinta rinnan. Me tulisimme johtamaan rinta rinnan.
Me olisimme toivoja niille, jotka sitä kaipasivat.
Me olisimme tuho niille, jotka meitä vastustaisivat.

*

Dolohov POV

Minä seuraisin heitä, minne he ikinä menisivät. Minä nauraisin heidän kanssaan. Minä viljelisin tuhon siemenet. Minä olisin osa heidän airueestaan, joka toisi kuolemaa niille, jotka sen ansaitsisivat, elämän niille, jotka sen halusivat.

He olivat jotain, johon saatoin uskoa, luottaa. Saatoin vihdoin toivoa.

*

Hän otti takaisin nimensä ja kunniansa.
Tom Lomen Riddle.
Hänen nimensä tulisi tuomaan pelkoa ja toivoa.
Hänen rakastajansa tulisi seisomaan hänen vierellään.
Hänen seuraajansa olisivat uskollisia hänelle.

Hän oli palannut kuolemasta ja tunsi jälleen.
Se teki hänestä vaarallisemman.
Valo oli tuhoon tuomittu.

*

Mies suuteli rakastettuaan. Heille muu maailma oli vain leikkikenttä, jossa he saivat salaisimmatkin haaveensa ja fantasiansa toteuttaa. He olivat yhdessä. Aina ja kaikkialla.


_____________________________________________________________________________________________________________

A/N: rähmä..tästä tuli outo, mutta pidän siitä..outoudesta

[insatiable]

Hmm, paritus, johon en ole koskaan ikinä törmännyt. Mutta jollain yllättävällä tavalla se kuitenkin toimi kaikessa outoudessaan. Seamus ja Volde... Heeh. Anteeksi, olin vaan tosi hämmästynyt, kun avasin tän. Mutta se ei ollut negatiivista; on vaan ihanaa, että saa kokea yllätyksiä!

Teksti itsessään oli jotenkin yllättävän herkkä siihen verraten, miten kova Voldemort on hahmona. Hän ei ollut ehkä kovinkaan IC, mutta ei aina tarvitse ollakaan. Myös toiset kaksi olivat ehkä ooc, mutta sekään ei häirinnyt juurikaan. On oikeastaan vaan mahtavaa, että joku uskaltaa lähteä jonnekin aivan muualle hahmojen kanssa ja johdattaa ne kauemmas siltä mukavuusalueelta!

Tunnelmaltaan tää ficci oli aika rakkauden/hempeyden täyteinen, joka on mahtavaa, koska olen tainnut ehkä kerran aikaisemmin lukea sallaisen ficin, jossa Voldemort on toisena osapuolena ja tunnelma oli tämän kaltainen. Tuo maailmanherruuskin tuli esille tuolla, joka on jeesjees; ei ole Volde kuitenkaan tavoistaan eroon päässyt! Dolohov oli jotenkin ehkä vähän raukka jollain tavalla, semmoi perässähiihtäjä, voi toista

Kirjotuksesta sen verran, että siellä oli pikkusia typoja tullut sekaan, joita en nyt jaksanut tähän lähteä poimimaan, mutta ehkä haluat ne sieltä korjailla, jahka etsiskelet ne. Ja jos on tapana, että niitä tulee, niin beta on tosi jees siihen hommaan - ite en melkeen osais ees laittaa tekstii ilman betausta. Mut tää nyt on vaan mun mielipide. Muuten ei oo kyllä mitään valittamista tän tekstin kohdalla, oli oikein toimiva kokonaisuus! ^^

Kiitän siis sinua tästä ja etsiskelen kyllä enemmänkin sun tekstejä käsiini! 

xo, ins