// Alaotsikko: S, AD/GG, angst, raapalekasa
Nimi: Silmukkakaava
Paritus: Albus Dumbledore/Gellert Grindelwald (hirtän itteni jos kirjotin väärin Gellertin sukunimen)
Ikäraja: S, ei tässä mitään ole paitsi joku ikkupikku maininta seksiin
Koko homma yhdessä lauseessa: Yksin muiden yläpuolella, siinä oli unelma huonolla jalalla, linkaten ja raahautuen eteenpäin tahdolla mutta ilman keinoa.
A/N:Luin suomennosta, kirjottelin. Tämä on enemmänkin kasa pikkukirjotuksia, ei kokonainen ficci. Saatan jopa lisäillä tänne jos tulee lisää. Ja btw, kun googlaatte "feenikseksi", google ehdottaa tarkoititteko "penikseksi." En tiedä miten tämä on relevantti. Feeniks-sanaa on vaikea taivuttaa.
Silmukkakaava
Poika, melkein mies muttei ihan, ei ymmärtänyt, mikä ironia oli saanut kuun paistamaan tänään hopeisena. Usein se oli vain valkoinen sinertävällä sävyllä, joskus hieman kellanruskeampi, mutta tänään se oli hopeaa. Raskaat verhot ikkunan edessä eivät auttaneet, jäi aina pieni rako, josta valo pääsi rikkomaan hänen pimeän luolansa, tunnottoman tyhjiön.
Tänään ei harmaa pöllö naputtaisi ikkunaan, tänään eivät liian suuret suunnitelmat lentäisi siivillä pienen kylän yli. Mutta sillä ei ollut väliä suunnitelmien kannalta, ne levittyivät ja punoutuivat mielessä saartaen jokaisen kuitenkin ja heidän yllään hän loisi mielen lankaa. Mikä suurenmoinen suunnitelma, varsinkin jos kaksi ihmistä kutoisivat tuota lankaa ja ne kietoutuisivat yhteen, niin erilaiset. Molemmat kuitenkin yhteisesti nuoria ja sokeutuneita mielikuvista, miten kukaan voisi leikata sitä lankaa kun hän oli kysynyt jo hanakasti: "Miksei?" ja toinen toistanut tämän maailman säännöt, jotka he kyllä vielä jonakin päivänä rikkoisivat. Siihen saakka he pystyisivät vain leikkimään rajoilla. Yksin muiden yläpuolella, siinä oli unelma huonolla jalalla, linkaten ja raahautuen eteenpäin tahdolla mutta ilman keinoa.
Sauvan kärjestä purkautui pieniä nauhoja, jotka vaelsivat pitkin ilmaa etsien tukea. Hitaasti ne verkostoituivat yhdeksi pinnaksi ja nopeutuen pinta taipui, muodostaen siivet, pitkän kaulan ja ylvään nokan, feeniks, joka loisti omana kuunaan, mutta kukaan ei sitä ulkona nähnyt.
"Albus, mitä minä nyt teen?" ja hopeinen valo piirtyi tiukkenevalla leualle.
---
Sumu oli tiheää, liian tiheää, hän ei pystynyt näkemään selvästi eteensä. Mikä suunta tahansa, mikä polku hyvänsä, kaikki olivat peittyneet sumuun, parin metrin jälkeen ne katosivat samaan harmaaseen, joka piti otteessaan kaikkea. Taaksepäin ei voinut paeta, sillä siellä häntä odottaisi vain vielä kytevät rauniot ja hän itse oli sytyttänyt vanhan, vanhan talon yrittäessään rakentaa uutta.
Taskut tuntuivat pehmeiltä, niin monet kerrat oli toinen pistänyt omat kätensä niihin, katse suoraan silmiin. Sormet tarttuivat kylmään metalliin ja muistutus menneestä pelosta oli kivulias. "Pidä tämä ja me löydämme vielä toisemme" ja niin he olivat löytäneetkin, halu oli kohdannut tarpeen, kädet rintakehän ja huulet perässä. Mutta toinen ei taitaisi ilahtua näkemisestäsi juuri nyt, ilahtuisiko? Hän oli syypää, hänen sauvassaan oli loistanut punainen valo, eikä toinen ollut uskonut. Toinen oli näyttänyt niin erilaiselta silloin, kirkas valo tehden hänet sairaaksi ja petos oli hionut raudallaan kasvoja, kaivautunut sisään ja pysynyt siellä, muuttuisi rypyiksi vanhan kasvoille.
Hän makasi sängyllään, selaillen kirjeitä, etsien inspiraatiota, mutta jäi jumiin vain rakastajan haamuun. Kiintymyksellä kirjoitettuja kirjeitä ei ollut paljon (hän ei ollut vielä tajunnut, että jokainen kirje, jokainen sana kieli rakkautta) mutta ne olivat todisteita kaikesta, jonka hän oli murskannut pilke silmäkulmassaan ja syntyvä hulluus rikkoutuneessa virnistyksessä. Hulluus varmasti myös kutsui toisen äänen tänne, sillä hänen rakas Albuksensa ei enää puhuisi hänelle paitsi lunastaessaan kostoaan, eikä toinen ollut sellainen.
Jos hän oli hullu, korkeammat voimat varmasti sallisivat hänen olla hullu vielä pidempään.
"Gellert, miksi juuri sinä?"
---
He löysivät tiensä lopulta, he löysivät vastauksensa. He eivät löytäneet muistihäiriötä kahdelle kuukaudelle. Kaksi kuukautta heidän pitkissä elämissään ei ollut mitään, mutta ne olivat Grindelwaldin (sillä Gellert oli kuollut, unohdettu ja osa Albuksestakin oli jäänyt Gellertin käsivarsille odottamaan nousuvettä, kadotuksen aaltoa) nöyrtymisen kuukaudet, sillä Albus oli ollut joku, joka oli pystynyt voittamaan hänet keskusteluissa, jotka jättivät kurkun huutamaan vettä. Eikä Dumbledorekaan (silti Albus muttei Albus, ei se samanvertainen vaan se, jota katsottiin turhaan ylös, vaikka hänet olisi parhaiten nähnyt suoraan silmien tasolta) voisi unohtaa niitä menetyksien kuukausia. Nähdessään hopeisien kipinöiden matkaavan hänen luokseen, sammuen ja syttyen kuin nopeutettu universumi ja muotoutuvan feenikseksi, kutsuen hänet liian miellyttävästi tapaamiseen, hän tiesi, että oli menettänyt uudestaan.
---
"Gellert", hän hymyili ilman kaunaa ja se joko lisäsi tai pyyhki toisen kaunan, "tämän jälkeen se on ohi. Kahdesta kuukaudesta, sitä edeltävistä tapahtuneista, syntynyt ketju."
"Mutta Albus, vain meidän silmukkamme."
"Joka linkittyy toiseen eikä sitä voi lopettaa, ei ole asiaa.."
"..joka ei liittyisi toiseen."
He olivat kääntäneet ajan taaksepäin tai sitten menneisyys vyöryi nykyisyyteen, sillä yhden hymyn, jonka muodosti kaksi suuta, ajan kaikki oli taas siitä kesästä.
"Tiedäthän, me olemme muuttuneet", sillä nyt oli kaksi, ei vain Grindelwald ja Dumbledore, joiden jäljet ajassa olivat niin erilaiset kuin oli suunniteltu, sillä ne olivat ilman vastaparia.
"Olosuhteet, sanoisin. Suojeliuksesi on varsin kiinnostava."
"Omasikaan ei ole muuttunut", sillä kai ihailu ja arvostus painoi enemmän kuin ailahtelevan sydämen suunta? Rakkauden saattoi kuka tahansa ansaita, kunhan sielu asui tarpeeksi kauniissa vartalossa ja omisti edes hiukan säihkyvät silmät.
"Olet oikeassa", ja vieläkin ilmeet tarkoittivat samaa, vino kulmakarvan kohotus kysyi lupaa aloittaa.
Kun molempien sauvojen kärjissä paloi tuli, he olivat taas palanneet historian lehdille, hylänneet todellisuuden ja jokainen keltainen juova, joka esti punaisen oli vain taulu, uusi silmukka alkamassa, eivätkä he tienneet, pääsisikö kumpikaan mukaan siihen rakennelmaan.
