Pussauskoppi
Author: hobby
Beta: Picca
Pairing: Marcus/Oliver
Rating: K-11
Genre: fluff, humour
Summary: Mitä Tylypahkassa tapahtuu, kun kaksoset ovat keksineet järjestää peli-illan?
A/N: Tänään vavahduin karuun todellisuuteen, en ole postannut tätä uudestaan tänne uusimpaan finiin. Koska tämä on ehkä oma tekimistäni ficeistä se lempparini, tämän kuuluu olla täällä. Jotenkin pidän tämän ficin Marcuksesta ihan tajuttomasti. Osallistuin tämän kanssa joskus ammoisina aikoina 2.Finfanfunin Leikkificci-haasteeseen.
Ehkä tälle riittää vielä lukijoita.
~*~*~*~
”Huomio kaikki!” Fred Weasleyn huuto kaikui läpi suuren salin, joka oli varattu siksi illaksi vain viides-, kuudes- ja seitsemäsluokkalaisten käyttöön. Tupapöydät oli leijutettu pois tieltä ja niiden tilalle oli ilmestynyt tuoleja ja pieniä pöytiä.
Sali alkoi hiljentyä ja tunnelma tiivistyä. Oppilaat olivat jakautuneet pieniin ryhmiin ja salissa oli havaittavissa selvää jännitystä, joka tietysti oli aiheellista. Eihän kaksosten keksinnöistä koskaan voinut tietää.
”Me toivotamme teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi”, George Weasley jatkoi. Kaksoset olivat hypänneet opettajien pöydän päälle seisomaan ja toimivat näin tapahtuman juontajina. Titteli oli oikeutettu heille, sillä kaksosethan tapahtuman olivat alun perin keksineetkin. Kenelläkään muulla ei ollut varmaa tietoa siitä, mitä sinä iltana tulisi oikein tapahtumaan. Kaksoset olivat hyvin pidättyväisiä suunnitelmansa suhteen.
Lähes jokainen oppilas piteli kädessään jonkinlaista lasia tai pikaria, sillä kenelläkään ei ollut tietoa, paljonko tuleva koitos vaatisi rohkaisua. Kaikki olivat päättäneet varautua pahimpaan ja kerätä paljon rohkaisua erilaisten alkoholijuomien avulla.
”Koulumme aulassa on ollut viimeiset kaksi viikkoa laatikko, johon ihmiset ovat saaneet ehdottaa pariskuntia.”
Kaksoset nauttivat selvästi saamastaan huomiosta, sillä oppilaat alkoivat katsella säikkyinä toisiaan ja kuiskia pelokkaita lausahduksia ja arvauksia, mitä heidän piti parinsa kanssa tehdä.
”Pelin nimi on Seitsemän taivaallista minuuttia”, Fred kertoi yrittäen pitää naamaansa peruslukemilla. Kaksoset olivat nimittäin keksineet rakkaalle isoveljelleen mukavan piristyksen, eikä Fred malttanut odottaa näkevänsä, millaiseksi Percyn ilme venähtäisi laatikon sylkiessä lappunsa.
”Sen idea on yksinkertainen; laatikko sylkee lapun toisensa perään ja pari, joka lukee pergamentilla, suljetaan erääseen näistä kaapeista -”, Fred osoitti komeroita, jotka oli sijoitettu salin reunoille. ”Kaappien ovissa on mittari, joka kertoo meille ulkopuolella oleville, miten kuumat paikat sisällä onkaan.”
Salissa kohahdettiin. Ihmiset eivät tuntuneet pitävän ajatuksesta, että muut tiesivät, mitä he hommailivat kopeissa ollessaan.
”No, aloitetaanko?” George kysyi ja kopautti sauvallaan laatikon kantta.
***
Percy Weasley liikahti vaivaantuneesti Oliver Woodin kyljessä. Oliverin oli pakko myöntää jännittävänsä hieman itsekin, eihän sitä koskaan tiennyt, miten sairas mielikuvitus joillain oli. Hän voisi joutua kenen tahansa pariksi tuonne komeroon!
Rohkelikkopoika katseli ympärilleen, ensijärkytyksen jälkeen ihmiset alkoivat näyttää innostuneilta asiasta. Oliver kuuli, kuinka Fred kertoi ensimmäisen parin olevan Bole ja joku korpinkynsitytöistä.
Oliver puristi kätensä nyrkkiin, jos kaksoset nyt kostaisivat hänelle sen, että joutuivat kuuntelemaan hänen huispausteorioitaan kaikkien harjoitusten päätteeksi? Mitä jos he olivat laittaneet laatikkoon lapun, missä luki hänen ja jonkun luihuistytön nimet? Hän ei kyllä alkaisi hommailemaan mitään kenenkään kanssa, se oli varma!
Toisaalta, eihän kukaan voisi pakottaa häntä tekemään yhtään mitään kenenkään kanssa, eihän?
Percy kumartui lähemmäs häntä.
”Mitä tahansa teetkin, muista, että hän on luihuinen”, punahiuksinen poika sanoi ja loi häneen tuiman katseen. Oliko Percy saanut sisäpiirintietoa kaksosilta?
”Kuka on luihuinen?”
Oliver ei voinut uskoa, oliko Percy todellakin laittanut hänen nimensä laatikkoon? Oli siinäkin ystävä! Hetken aikaa Oliver joutui miettimään, eihän hän vain ollut missään välissä kertonut Percylle ihastuksestaan?
Rohkelikon mieleen muistui kuva eräästä tylsästä perjantai-illasta, kun hän ja Percy olivat pelanneet ’Totuus vai paise’ -nimistä peliä. Hän ei ollut koskaan uskonut, että Percyn sisällä eli sellainen tyhmyri! Poika pakotti hänet kertomaan mitä kummallisimpia asioita seksuaalisesta toiminnastaan ja muista henkilökohtaisista asioistaan. Tosin samalla pelikerralla hän oli saanut tietää, että Percyn suurin fantasia oli päästä hommailemaan Dumbledoren kansliaan ja että hän oli valmis kipuamaan Taikaministeriöön vaikka jonkun reittä pitkin. Oliveria hymyilytti, sinänsä sääli, ettei Toffeeta voinut sulkea Percyn kanssa samaan koppiin.
Siinä samassa Oliver tunsi rajun tönäisyn selässään ja poika oli lentää kumoon.
”Äääh… Hemmetti, Flint, mikä sinun ongelmasi on?” Oliver tiuskahti ärtyneenä.
”Onko vain yksi?” Marcus kysyi sarkastiseen sävyyn ja virnisti ilkeästi. ”Sinä vain satuit tielleni.”
”No ole hyvä ja jatka matkaasi”, Oliver sanoi liioitellun kohteliaasti ja teki tietä luihuispoppoolle. Marcus tuhahti vähätellen, mutta jatkoi kuitenkin matkaansa.
Kaksoset olivat ehtineet arpoa jo kymmenisen paria. Oliver katsahti vieressään seisovan kopin mittaria ja kauhistui. Viisari oli heilahtanut mittarin punaiselle alueelle ja teksti: ”Panopuuhissa” vilkkui mustana.
Rohkelikko otti äkkiä muutaman askelen taaemmas, nyrpisti nenäänsä ja kiitti kaksosia siitä, että nämä olivat tajunneet tehdä kopeista äänieristettyjä.
”Niin mitä olitkaan, Percy, sanomassa luhuisista?” Oliver muisti äkkiä kysyä. Punahiuksisen kasvot alkoivat äkkiä punoittaa.
”Enpä mitään. Mutta tiesitkö, että tuonne voi joutua kaksi poikaakin?”
Oliver tyrskähti. Totta kai tylypahkalaisten piti päästä kiusaamaan toisiaan oikein urakalla, mikä olisi nöyryyttävämpää kuin joutua koppiin toisen pojan kanssa? Entä jos joku oikeasti piti kumppanistaan ja viisari heilahtaisi punaiselle? Paristahan tulisi kuumin juorunaihe moneksi viikoksi!
”Ketkä sinne sitten ovat joutuneet?”
”Lee ja Higgs”, Percy kertoi saaden Oliverin hymyilemään. Hänestä Higgsille oli aivan oikein joutua välillä häpeään. Mitäköhän heidän mittarinsa näytti?
Oliver katsoi kelloa, joka näytti puolta kahdeksaa. Tapahtuma oli vasta alussa ja hän oli varma, että joutuisi jonkun kikattavan puuskupuhtytön kanssa koppiin. Silloin mittari kyllä pysyisi sinisellä, kohdassa: ”Kuin kaksi jäävuorta”. Higgskin olisi ollut parempi kuin joku puuskupuhtyttö, olihan tämä ihan suloinen, vaikka luihuinen olikin. Ja poika.
Oliver päätti keskittyä jälleen lappujen arpomiseen, hänen ajatuksensa alkoivat todellakin lipsua kielletylle alueelle.
Percy otti aina välillä kulauksia lasistaan, mutta Oliver ei halunnut juoda mitään. Se ei sopinut urheilijan imagoon. Hänen piti pysyä selvänä.
Kaikessa rauhassa rohkelikkopojat tarkkailivat, kuinka kukin pari komennettiin kaappeihin seitsemäksi minuutiksi, kunnes heidän viereisensä kopin ovi aukeni. Se oli sama komero, jonka mittari oli äsken ollut punaisella. Nyt mittarin väri oli siirtynyt ulos tulleiden kasvoille. Kun korpinkynnen huispauskapteeni Roger Davis ja tämän puuskupuh-seuralainen astuivat kaikkien nähtäville puolialastomina, Oliver painoi päänsä Percyn kainaloon mutisten jotain epämääräistä traumoista ja myötähäpeästä. Hän ei todellakaan tahtonut nähdä niin paljoa paljasta ihoa…
”Kappas, tämä rohkelikkokaksikko ei ehdi edes kaappiin asti”, humalainen Marcus hörähti kävellen heitä kohden hieman haparoiden. Oliver nosti kasvonsa vain todetakseen Marcuksen juopuneeksi, tämä ei nähtävästi tukenut hänen kantaansa urheilijoiden tipattomasta elämästä.
”Mitäköhän itsesi on tullut hommailtua, kun noin punoitat? Ei kai jotain Higgsin kanssa?”
”Mitä se sinua kiipposhtaa – ei kun – khainostaa – öööh…”
”Kiinnostaa?” Percy ehdotti yrittäen kuitenkin olla kuulematta toisten sananvaihtoa.
”Juuri niin! Mitä she shinua khiinnostaa, mitä minä khenenkin khanssa teen?”
”Miksi itseäsi kiinnostaisi, vaikkemme ehtisikään Percyn kanssa kaappiin?”
”Pidä minut erossa tästä”, punapää komensi Oliveria.
”No mutta totta khai minua kiinnoshtaa, mitä noissha pikku phökshyissäshi tapahtuu…” Marcus kuiskasi Oliverin korvaan niin, ettei kukaan muu voinut saada tämän sammalluksesta selvää. Rohkelikko ei aivan ymmärtänyt, mitä toinen tarkoitti sanoessaan noin ja olikin juuri vaatimassa toiselta selitystä, mutta kuullessaan Georgen huutavan Percyn nimen, hän hiljentyi.
”Kenet sinä sait pariksesi?”
”Toistan, Cedric Diggory ja Percy Weasley koppiin seitsemän!”
Leveästi virnuileva Diggory ja lievästi pahoinvoivalta näyttävä Percy lähtivät molemmat kohti komero seitsemää. Percy kumosi lasinsa tyhjäksi ennen astumistaan koppiin ja Oliver olisi vaikka voinut vannoa nähneensä Diggoryn iskevän silmää jollekin ystävistään ennen kuin sulki oven.
Oliver huokaisi. Mihinköhän hän oli ajautunut? Marcus, joka oli selvästi humalassa yritti kuljettaa häntä väkivalloin erääseen kaappiin ja vaikka hän miten sanoi tälle, ettei aikonut tulla tämän kanssa mihinkään, toinen vain intti inttämistään.
”Minä mojautan sinua muuten!” Marcus uhosi kerta toisensa jälkeen. Mutta aina, kun poika yritti motata häntä, tämän nyrkki osui puolisen metriä ohi.
Rohkelikko alkoi olla jo epätoivoinen, hän oli seissyt viimeisen vartin paikoillaan Marcuksen pitäessä käsiään hänen housujensa takataskuissa. Percy oli tullut ulos kaapistaan Diggoryn kanssa ja jatkanut saman tien matkaansa tämän kanssa. Ilmeisesti heiltä oli jääneet asiat hieman kesken, ainakin jos Percyn punehtuneita kasvoja oli katsominen.
Marcus laski päänsä Oliverin olalle ja muiskautti pahanmakuisen suukon suoraan hänen huulilleen. Oliver alkoi tuntea itsensä koko ajan entistä ahdistuneemmaksi ja lopulta hän alkoi toivoa, että kaksoset sulkisivat hänet komeroon jonkun kikattelevan puuskupuhtytön kanssa. Oliveria hämmensi suunnattomasti, mitä hän teki edelleen siinä, seisomassa Marcuksen edessä. Miksi hän antoi toisen tunnustella itseään noin? Ei se ollut normaalia!
”Seuraava parimme onkin nähtävästi jo löytänyt toisensa”, Fredin ääni kantautui salin etuosasta, ”nimittäin Oliver Wood ja Marcus Flint! Olkaa hyvät ja menkää koppiin kolme.”
Oliver kauhistui suunniltaan, hän alkoi rimpuilla entistä voimakkaammin pois toisen otteesta, mutta se ei auttanut. Marcuksen kädet olivat ja pysyivät hänen ympärillään. Hitaasti luihuinen alkoi johdattelemaan heitä kohti kolmoskoppia.
Oven sulkeuduttua heidän takanaan Oliver parahti tuskissaan. Seitsemän minuuttia tässä kopissa, jonka ala oli puoli metriä kertaa puoli metriä?! Marcus oli tehnyt olonsa kodikkaaksi ja istuutunut lattialle. Luihuinen avasi paitansa vetoketjua hieman saaden Oliverin silmät laajenemaan.
”Jos sinä kuvittelet, että hommailisin kanssasi tällaisessa - ” Oliverin lause kuitenkin päättyi kesken pojan huomatessa Marcuksen kaivavan paitansa kätköistä taskumatin.
”Anna se tänne, minä tarvitsen sitä enemmän kuin sinä”, Oliver ärähti ja alkoi kumota juomaa suuhunsa. Sen polttelevuudesta saattoi huomata, ettei aine ollut mitään kermakaljaa, eikä edes sen extra-wahvaa-versiota, vaan jotain tuliviskin ja hehkusiman välimaastossa.
Marcuksen silmät kiiltelivät hauskasti hämyisässä valaistuksessa, Oliver laskeutui polvilleen ja nojasi selkäänsä oveen. Juoma vaikutti epäilyksettä todella nopeasti, sillä rohkelikko alkoi huomata vartalossaan jo lievää rentoutuneisuutta.
Hän painoi päätään taaksepäin, kunnes kolautti sen oveen. Oliver katseli Marcusta, sillä eihän hänellä ollut komerossa muutakaan tekemistä. Mitäköhän heidän mittarinsa näytti? Tuskin kuitenkaan jäävuori –kohtaa, mutta eivät he myöskään olleet ’panopuuhissa’. Mitkäköhän olivat jääneet siihen väliin?
Oliverin teki yllättäen mieli painautua lähemmäs Marcusta, ja luihuisellakin näytti olevan jotain sen suuntaisia ajatuksia, sillä tämä oli levittänyt jalkojaan ja taputti nyt niiden väliin jäävää tyhjää tilaa.
Oliver kohottautui hieman seisomaan ja lämähti toisen syleilyyn istumaan. Marcus veti toisen lähemmäs itseään ja sepusti jotain humalaista Oliverin korvaan.
”Mitä sinä oikein teet?” Oliver kysyi taivuttaessaan päätään hieman taaemmas ja antautuen näin Marcuksen huulten vietäväksi.
”Suutelen sinua, pöhkö”, Marcus vastasi, mutta ei kuulostanut enää lainkaan humalaiselta.
”Mitä sinun puheellesi on käynyt?”
”Ai miten niin?” Marcus kysyi suukkojen välissä. Poika alkoi leikitellä sormillaan Oliverin vetoketjun kanssa.
”No kun et kuulosta enää humalaiselta.”
Marcus ei vastannut mitään, vaan livautti kätensä Oliverin paidan alle tunnustelemaan tämän vatsalihaksia. Oliverin vartalon läpi kulki kevyt mielihyvän aalto, joka poisti kaiken ärtymyksen. Hän ei ollut enää vihainen, vaikka kaksoset olivatkin sulkeneet hänet koppiin Marcuksen kanssa ja ehdoton plussa oli myös se, ettei Marcus vaikuttanut enää lainkaan humalaiselta.
”Eikö se ole hyvä juttu?” Marcus kysyi ja nipisti Oliverin nännin sormiensa väliin puristaen sitä kevyesti.
”On…” rohkelikko huokaisi ja suukotti Marcuksen leukaa.
Marcus ei kokenut tarpeelliseksi kertoa Oliverille, että ei hän missään vaiheessa ollut mitenkään humalassa. Mitä nyt hieman huppelissa, muu meni esityksen piikkiin. Olihan se nyt mahtavaa, että Oliver antoi hänen olla kerrankin lähellään ilman fyysistä väkivaltaa. Mutta kieltämättä Marcusta mietitytti, tekikö tämä sen vain hehkusiman tähden?
Marcus katsahti kelloa, jossa näkyi jäljellä oleva aika. Heillä oli vielä kaksi ja puoli minuuttia, se ei millään riittänyt. Miksei pelin nimi voinut olla vaikka taivaallinen tunti?
”Hei, Wood”, Marcus murahti tuntiessaan Oliverin käsien valahtavan hänen housuihinsa.
”Mitä?”
”Meillä on kaksi minuuttia aikaa, jos et aio käydä turbolla, me emme ehdi hoitaa tätä tässä.”
”Turbo sinulla on housuissasi”, Oliver sanoi näykäten Marcuksta kaulasta. Luihuinen oli suunnitellut toimintasuunnitelmansa valmiiksi ennen iltaa, sillä hän oli pakottanut Higgsin laittamaan pergamentin, jossa luki hänen ja Oliverin nimet, laatikkoon. Marcus oli suunnitellut, kuinka pakottaisi Oliverin ottamaan häneltä suihin, mutta nyt toisen vapaamielisyys pilasi sen suunnitelman. Hänen oli keksittävä jotain muuta.
Marcus ärähti tuntiessaan toisen käden seikkailevan boksereidensa päällä. Sormet puristivat hänen hieman suurentunutta miehuuttaan. Oliko Oliver harjoitellut jonkun kanssa, vai miten tuo sujui noin hyvin?
”Minulla ja Weasleylla taitaa olla samanlainen maku”, Marcus totesi, ”miten muuten sinä tietäisit, miten haluan sinun koskevan minua, jos et olisi harjoitellut jonkun kanssa?”
Oliver tuhahti vähätellen ja nappasi Marcuksen alahuulen hampaidensa väliin. Juuri kun rohkelikko oli päässyt asettumaan toisen syliin, puristamaan jalkansa tämän ympärille ja keskittymään elämänsä parhaaseen suudelmaan, ovi rämähti auki ja kymmenkunta uteliasta silmäparia pääsi todistamaan heidän herkän hetkensä.
”Mitä minä sanoin!”
”Ovatko he homoja?!”
”Wood ja Flint, ei voi olla totta!”
”Hehän ovat aina toistensa kurkussa kiinni.”
”Joo, ja nyt he yrittävät tukehduttaa toisensa, vai?”
Kun poikien suudelma loppui ja he ymmärsivät ihmisten tuijottavan, he erkanivat toisistaan ja tomaatinpunainen Oliver astui ensimmäisenä ulos komerosta.
Marcus, joka tuli hänen perässään mulkoili ihmisiä vihaisesti. ”Mitä te tölläätte?”
Eräs Oliverin ikäinen rohkelikkotyttö ryntäsi pojan luo kumartuen kuiskaamaan tälle jotain. Marcus ei pitänyt siitä, vaan yritti riuhtaista toista mukaansa. Hän halusi pois suuresta salista, hän halusi Oliverin nopeasti, mutta poika kuunteli toisen kertomuksen ja sen päätyttyä punastui –jos mahdollista - vieläkin syvemmin.
”No, mitä hän sanoi?” Marcus kysyi heidän selvitessään aulaan. Oliver virnisti tahtomattaan pienesti ja naurahti.
”Hän sanoi, että mittarilla oli vaikeuksia päättää, kuulummeko ”Hellää söpistelyä” vai ”Irstasta esileikkiä” –osioon”, Oliver kertoi saaden Marcuksen näyttämään puulla päähän lyödyltä.
Hetken molemmat olivat hiljaa, aivan kuin he vasta nyt olisivat ymmärtäneet, mitä oikein oli tapahtunut.
”Minä olen sitä mieltä, että kuulumme jälkimäiseen”, Marcus sanoi vakavasti ja tuli siihen tulokseen, että hän oli keksinyt uuden suunnitelman.
”Minun puolestani voisimme nyt mennä tuonne”, Marcus sanoi ja osoitti luutakomeron ovea muutaman kymmenen metrin päässä, ”ja syventää esileikkiämme.”
*~*~*
