Pölystä ja viimasta, S (Ginny/Luna)

[Isilwen]

Nimi: Pölystä ja viimasta
Kirjoittaja: Isilwen
Ikäraja: S
Genre: Fluffy
Paritus: Ginny/Luna
Vastuunvapaus: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.
A/N: Spontaani ajantuksenlento, Lunan näkökulmasta. Omassa mielikuvituksessani sijoitin hänet Skotlannin nummille asumaan.


Sinä saavut aina syksyisin, juuri silloin kun aamuisin tienpientareiden kanervat ovat kuuran peitossa ja vesilätäköissä ritisee jää kenkien alla. Vain kääntymään pariksi päiväksi ja silti viivyt sydäntalveen asti. Minä en koskaan pyydä sinua jäämään, sillä tiedän, kuinka sinä et koskaan halua jäädä paikoillesi. Joka vuosi se kirvelee enemmän, olen huomannut, kuinka vuosien vieriessä kivuista toipuu hitaammin, varsinkin jos kipu asuu sydämessä. Silti aina kun aistin askeleesi nummilla, minä avaan oveni ja päästän sinut sisään.

Sinulla on luudanvarret ja vuoret ja vapaat maantiet. Minä alan vuosi vuodelta muistuttaa pölyisiä kirjahyllyjäni ja Ylämaiden säänpieksemiä kukkuloita. Yksinäisyys on muuttanut asumaan näihin nurkkiin, sekä talon että minun. Sinä sanot aina, että ne nurkat olisi hyvä puhdistaa villakoirista ja ryhdyt tuumasta toimeen. Talven tullen talon nurkissa on edelleen pölyä, mutta minun ihoni on taas tottunut sinun sormiisi.

Me vietämme päiviä lakanoissani, juomme teetä, kun pitäisi puhua ja vaellamme nummilla saksanhirvien poluilla. Vanhan linnan raunioilla lentää vielä viimeisiä muuttolintuja. Minä olen aina rakastanut linnoja. On aivan sama, rakennetaanko ne hiekasta, kivistä vai pilvistä. Ostamme läheisestä velhokylästä skotlantilaista viskiä ja aamuyön humalaisina tunteina haluaisin lipsauttaa rakastavani sinua, mutta enhän minä sellaista voi sanoa.

Sillä talven tullen sinä lähdet ja minä jään. Ja nurkkien villakoiria viskoo Ylämaan viima, ennen kuin ovi sulkeutuu.

[Kiirsu]

En vieläkään tiedä tykkäänkö tästä parista vai en. Jotenkin silti päädyn uudestaan ja uudestaan lukemaan näistä ficcejä. Ehkä vain haluan ymmärtää. Mutta sitten tässä tuli ilmi se miksi en ymmärrä! ! Ginny ja luna on niin erilaisia ihmisiä. Ginny on villi ja vapaa ja sillä on luudat ja seikkailut. Koko maailma odottaa enkä osaa kuvitella häntä nököttämässä missään pienessä mökissä. Luna on toki utelias muttei samalla tavalla seikkailija. He tahtovat niin erilaiset elämät enkä näe heillä yhteistä tulevaisuutta. Ja siksi tämä oli niin täydellinen teksti!  Tällaiseen suhteeseen minäkin uskon. Tuntuu että pitkän etsinnän jälkeen löysin vihdoin tästä parista uskottavan tekstin. Kiitos siitä!!

[Odo]

Minulla ei ole sanoja kuvaamaan, miten paljon tykkäsin mut halusinpa vain siitä huolimatta kertoa pitäneeni. <3

[lurikko]

Tässä on ihanan levollinen ja kuitenkin haikea tunnelma, ja tykkään hurjasti siitä miten tuntuu että yksinäisyys on tässä läsnä ihan koko tarinan ajan silloinkin kun Ginny on paikalla, tuntuu että yksinäisyys ei ole niinkään toisen ihmisen fyysistä poissaoloa vaan ehkä enemmän Lunassa itsessään. Tykkään tosi paljon rauhallisesta kerronnasta ja noista pölypallojutuista/metaforista ja myös siitä, miten nuo Skotlannin ylämaat miljöönä ovat tässä kerronnan kannalta ehkä jotenkin sellainen paikallaan olemisen ja pysymisen paikka, mutta niissähän on myös ihan hirveästi tilaa.

Sinulla on luudanvarret ja vuoret ja vapaat maantiet. Minä alan vuosi vuodelta muistuttaa pölyisiä kirjahyllyjäni ja Ylämaiden säänpieksemiä kukkuloita.

Tämä on tiiviydessään tosi kaunis kuvaus näistä kahdesta ihmisestä, ja sitten taas toisaalta musta tuntuu että eiväthän he hirveän erilaisia edes ole, vuoret ja vapaat maantieteet kuulostavat mulle joltain kantilta aika samanlaisilta kuin säänpieksemät kukkulat vaikka tajuan kyllä pointin että toinen haluaa liikkua ja toinen pysyä paikallaan.

Ai niin, ja Ginnystä tulee vähän Nuuskamuikkus-viboja kyllä tässä, hän vaikuttaa vähän sellaiselta hahmolta joka aina lähtee vaeltamaan koska on pakko ja jota ei vaan voi millään pitää luonaan vaan täytyy tyytyä kaipailemaan. Ja me vietämme päiviä lakanoissani on ihanasti sanottu.

[Sokerisiipi]

Alkutietoja laiminlyödessäni luulin aluksi, että kertojana toimiikin Ginny eikä Luna (ajattelin Lunan matkailevan maailmalla eri mysteerien perässä.) Sinällään on mielenkiintoista, että kumpikin naisista sopisi tähän jääjän rooliin, mutta molemmat voisivat myös olla se, joka aina lähtee, joskin kummassakin tapauksessa heillä olisi eri syyt.

Otsikko kiinnitti huomioni ja houkutti lukemaan. Tykkään hirmuisesti sanasta viima, ja yksinkertaiset otsikot ovat niitä parhaimpia. Tämä oli erityisen onnistunut ja henki ficin haikean surumielistä tunnelmaa.

Luonto ja Luna on kiva yhdistelmä, ja Ginny tosiaan on enempi se viima, joka tulee yllättäen ja pölyttää koko huushollin. Pidin tämän tunnelmasta ja kauniista ilmauksista. Tässä suosikkini:

-- minun ihoni on taas tottunut sinun sormiisi.
-- juomme teetä, kun pitäisi puhua --
Ja nurkkien villakoiria viskoo Ylämaan viima, ennen kuin ovi sulkeutuu.

Tuo teen juominen, kun pitäisi puhua. Näen sen sieluni silmin. Vähän kiusaantunut hiljaisuus ja Lunan tarve puhua, sanoa, että rakastaa oikein rätisee ilmassa, mutta nainen tukahduttaa sen, ja sitten juodaankin vain teetä, koska suu täynnä ei voi puhua. Ginny taas esittää, ettei ole mitään sanottavaa tai ehkä nainen vain pölisee jotain merkityksetöntä eikä tärkeille sanoille jää tilaa.

Loppu oli myös ihana. Jos se olisi jäänyt tuohon roolien toteamiseen, se ei olisi tuntunut kovin merkitykselliseltä, ja siellä mainittiin se sama viima kuin otsikossakin ja sulkeutuva ovi on myös kivan symbolinen lopetus.

Kiitos tästä tunnelmatekstistä, nautin kovin!

[Lunalotta]

Ei mullakaan ole sanoja, selasin Hunajaherttuaa ja löysin tämän, ja Luna/Ginny on se paritus mikä toimii kutsuhuutona sille, että saa minut lukemaan. Minusta taas nämä kaksi sopivat niin täydellisesti yhteen juurikin siksi, että he ovat niin erilaisia - vastapuolet vetävät toisiaan puoleensa ja niin edespäin, vai miten se meni. Luna voi omalla seesteisyydellään hillitä Ginnyn räiskyntää, ja Ginny voi yrittää saada Lunan ymmärtämään maailmaa vähän realistisemmassa valossa, kun Luna on se haaveilija ja pilvilinnailija, joka on huoleton ja näkee maailman suloisen yksinkertaisena, kauniina paikkana elää.
Kiitos tästä tekstistä, tämä oli ihana <3

[Isilwen]

Voi, olen näemmä unohtanut keväällä vastata kommentteihin.

Kiirsu olen samaa mieltä, että tämä on aika vaikea pari. Mukavaa jos onnistuin tekemään siitä kuitenkin uskottavan. Kiitos paljon kommentistasi! <3

Odo, kiitos paljon <3

toyhto, kiitos paljon kommentistasi! <3 Jäin pohtimaan tuota, että vuoret ja säänpieksemät kukkulat ovat hyvin samankaltaisia ja huomaan, että olen huomaamattani kirjoittanut hahmoista kuitenkin jollain lailla samankaltaisia, ja siksi ehkä myös yhteen sopivia. Tästä juuri tykkään toisten ihmisten kommenteissa, löytää omasta tekstistään uusia asioita

Sokerisiipi, kiitos paljon sinullekin kommentistasi! <3 On mielenkiintoinen havainto tuo, että kumpikin naisista voisi oikeastaan sopia kumpaankin rooliin ja se tekeekin parista ja hahmosta hyvin kiinnostavia

Lunalotta, kiitos paljon kommentistasi! <3

[Tikkis]

Ai vitsi, olipa jotenkin tosi mielenkiintoista kuvailua ja vahva tunnelma. Vaikka teksti oli lyhyt, siinä kerrottiin usean vuoden tarina ja se, miten hahmot ovat kasvaneet. Mä itse asiassa kanssa jotenkin missasin kokonaan alusta tuon "kirjoittajalta"-kohdan ja tuumailin, että kummankohan näkökulmasta mahdoit kirjoittaa, mutta lopulta tämä lause sai mut tajuamaan, että kertojana on Luna.

Sinulla on luudanvarret ja vuoret ja vapaat maantiet.

Mulle jäi tästä ehkä jopa sellainen fiilis, että Ginny on huispauspelaaja, jonka elämää on kierrellä huispaustreeneissä ja -peleissä, eikä sillä ole sillä tavalla oikeastaan kotia, minne mennä, joten Luna on oikeastaan Ginnyn koti aina sen hetken, kunnes on aika taas mennä. Toisaalta voisin hyvin kuvitella Ginnyn olevan myös niin impulsiivinen hahmo, ettei se oikein pysty jäämään paikoilleen, joten ehkä se menee muuten vaan ilman, että sen olisi pakko.

Voisin quottaa melkein jokaisen lauseen, koska viehätyin todella paljon tyyliisi ja sanojesi käyttöön. Tykkäsin tästä tosi paljon!

[Vuorna]

Iltapäivää! Tän parituksen kaipuussa riensin Hunajaherttuan syvyyksiin etsiskelemään sopivia tekstejä, ja ilolla sitten nappasin tämän mun lukulistalleni. Mua aina kiinnostaa nähdä miten lyhyet tekstit onnistuvat sisältämään niin paljon kaikkea, tässäkin oli valtavasti kaikkea sisällytetty lyhyeenkin tekstiin.

Kuten muutkin ovat sanoneet, tässä oli ilahduttavan levollinen tunnelma, joka on levollisuudestaan huolimatta erittäin vahva ja vakuuttava. Sun käyttämä kieli oli tosi vaikuttavaa ja kaunista, jos sille tielle lähtisi niin voisin melkein lainata jokaisen lauseen tästä tekstistä! Erityisen paljon mä pidin siitä, miten kuvailit Ginnyä ja Lunaa: Ginny villi ja vapaa, Luna taas paikallaan. Lunan yksinäisyyden pystyi helposti aistimaan tästä, ja sen läsnäolo lisäsi semmoisen haikean melankolisenkin puolen tähän tekstiin. Tavallaan sen ymmärtää, että Ginnylle ei sovi paikallaan oleminen vaan hänen täytyy päästä lähtemään, mutta Lunan tietynlainen suru oli aika raastavaakin. En ihan tälläisiä tekstejä ole tottunut lukemaan tästä parituksesta, mutta tämä taitaakin olla sellainen astetta realistisempi teksti – tämän pystyisi helposti kuvittelemaan olevan totta. Ginny ja Luna tosiaan ovat erilaisia ja vaikka he sopivatkin sen takia hyvin yhteen, ei sen myötä kaikki ole vain pilvilinnoja ja hattaraa.

Tykkäsin kovasti myös siitä, miten vahvasti tuo Skotlanti oli tässä mukana, se sopi jotenkin täydellisesti miljööksi tähän tekstin. Kaikkiaan mä pidin tästä kovasti, tämmöisiä tunnelmallisia tekstejä on aina ihana lukea ja sun tapa kirjoittaa on hyvin hieno! Tän tekstin lähestymistapa tähän paritukseen oli ainakin mulle suht uusi, ja pidin paljon tämmöisestä haikeammasta ja tietyllä tapaa epätäydellisestä kuvauksesta! Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta, tää teksti herätti mussa tunteita ja ajatuksia, mikä on aina kiva!