Nimi: Black Velvet - Mustaa samettia
Ikäraja: S
Paritus: Lucius/Severus, Lucius/Narcissa
Tyylilaji: Tummaa romanssia, pientä angstia, slash, het
Vastuunvapaus: Rowling omistaa, minä kirjoitan, biisi Mylesin.
Varoitukset: Toisen syvemmästä ihastuksesta.
Tiivistelmä: Toisten äänenpainon vivahteiden tiesi usein livahtavan sisälleen ja muodostavan jonkinlaisen tunteen, henkilön sitä itsensä tietämättäkin.Oma sana: Ua ua, satuin kuuntelemaan Alannah Mylesin biisin
Black Velvet samaan aikaan, kun mietin aakkoshaasteeseen ficciä. Siitäpä sitten voidaan sanoa ajatuksen lähteneen. Osallistuu sataseen sanalla
026. Toverit, aakkoshaasteeseen kirjaimella B, slash10:n Lucius/Severuksella, perspektiiviä parittamiseen pahiksilla sekä toki Kilahtaneiden elokuiseen tehtävään, jossa piti kirjoittaa jostain tunteesta. Ajattelin, että jotain haasteellisuutta pitää itselleni kehittää ja tämä ficci ikään kuin vahingossa liittyi haasteeseen
Tunne on
samettinen.Ja hei, tämän ficin myötä tahdon toivottaa
Nukkemestarille oikein hyvää synttäriä! Paritukset eivät ehkä ole sinua, mutta tahdoin kirjoittaa tämän lahjaksi! ^^
Black VelvetToisten äänenpainon vivahteiden tiesi usein livahtavan sisälleen ja muodostavan jonkinlaisen tunteen, henkilön sitä itsensä tietämättäkin. Jos sinulle puhuttiin vihaisesti, se saattoi aiheuttaa ärtymystä sisälläsi, tai jopa pelkoa, mahdollisesti myös surua. Yksi tietty äänenlaatu sai siis myös aikaan paljon erilaisia värähdyksiä meissä.
Lucius taas ei oikein ollut varma, millä sanalla olisi kuvannut Severuksen äänen ja olemuksen aiheuttamaa tunnetta. Tämä sai pelkällä tuhahduksellaankin vakuutettua kanssaeläjänsä, ja monen turvautuessa huutamiseen mielipiteen esille tuodessaan, Severus hiljensi ääntään. Sihahdus hampaiden välistä kertoi pettymyksestä, vihasta, vaikuttuneisuudesta tai sarkastisuudesta, mistä asiasta kulloinkin oli kyse. Ei siis ollut mikään ihme, että Severusta kunnioitettiin ja pelättiin samanaikaisesti.
Narcissan ääni taas... Se oli kaunis, voimakkaan kuohun tyylinen, mutta niin kuin vaahtoutuvalle merellekin kävi, se pirstoutui vasten kalliota ja kokonaisuus hajosi pisaroiksi. Naisen puhetta kuunteli kyllä mielellään, mutta vakavan tilanteen tullen äänensävyssä ei ollut paljon mahtia sen voimakkuudesta huolimatta, ei vakuuttavuuden häivääkään.
Severuksen istuessa jälleen kerran vasten Luciusta Malfoyn kartanon pienemmässä olohuoneessa, koko hetki tuntui täyttyneen kehräyksestä, jota purkautui ilmoille mustahiuksisen miehen puhuessa. Viini keinui kristallilasissa miehen sitä pyöritellessä tottuneen sulavasti ja ilmassa tuoksui makeat kesän marjat. Lucius nyökytteli ystävänsä puheelle, mutta suurin osa asian tarkoituksesta oli mennyt häneltä ohi korvien. Suklaisen äänen sävyt tanssahtelivat ilmassa ja sen nuotit kutittelivat Luciuksen sisintä.
Miehen olo oli kehräävän tumman samettinen; kuohkea kuin kerma ja tahmea kuin kangas. Sanat tuntuivat olevan osoitetut juuri hänelle ja jopa Severuksen ilme oli tarkoituksellisesti seesteinen, silmien sävy tutkiva. Kun tämä naurahti tuhahtavaan sävyyn, jokin euforian ja vilun välinen piikki tökkäsi Luciusta alaselkään ja sai koko miehen olemuksen värähtämään.
“Kuinka sinä nyt noin väriset?” Severus kysyi yhtäkkiä kurtistaen kulmiaan ja sai Luciuksen harmistuneeksi tarinan taukoamisesta. “Takassa loimuaa tuli ja ainakin minulla on lämmin.”
“Äsh, kunhan vain johtui tarinasi luonteesta”, Lucius tokaisi yrittäen muistaa edes jotain yksityiskohtia Severuksen kertomuksesta. “Jatka toki.”
Severus kohotti toista suupieltään hyväksyen Luciuksen vastauksen ja maisteltuaan karvaan makuista viiniä jatkoi taas. Lucius asettui paremmin pehmeään nojatuoliin ja räpäytti silmiään yhden kerran hivenen pidempään. Samettinen olo syveni lämpimän viinin hulahtaessa hänenkin kurkustaan alas ja jostain syvältä rinnasta purkautui kehräys.
