Title: The winner takes it all
Author: Evette
Beta: minä itse, eli syyttäkää minua kaikesta mikä tökkii
Ikäraja: k-11 kai..?
Genre: kai vähän angst? draama?
A/N: eli tää on mun eka ficki ikinä minkä laitan tänne. älkää hirttäkö tai vastaavaa. genret ja ikäraja voi olla vähän miten sattuu vaikka tuliki aika hyvin opiskeltua noi kaiken maailman ohjeet sun muut. palaute saa olla ihan rehellistä vaikka tästä ei ihan sun lempitarinaa ois tullukkaa. kertokaa mikä tökkii nii ehkä seuraava on vähän parempi. jos sellasta kehtaan edes kirjotella..
The winner takes it all
Kaikki oli hyvin. Elämäni oli ihanaa ja vakaalla pohjalla. Ja nyt saattaisin menettää kaiken. Hän päättäisi tulevaisuudestani. Oli ironista, että ainoa ihminen jonka sillä hetkellä luulin vihaavan itseäni sai päättää kuinka elämäni jatkuisi. Jos vain saisin anteeksi.
Eräänä aivan tahallisena päivänä hiivit salakavalan hiljaa taakseni, kiedoit kätesi omistavasti lanteilleni ja painoit helliä suudelmia niskaani. Vaikka huomasin, että se olit sinä, etkä poikaystäväni, en työntänyt sinua pois. Sanoin sinulle tasan kaksi sanaa. Kaksi sanaa, jotka olisi pitänyt jättää lausumatta: ¨Ei täällä.¨
Tunsin kuinka virnistit voitonriemuisesti niskaani vasten. Olit voittanut tämän erän. Olin langennut ansaasi, niin kuin monet muutkin ennen minua.
Tiesithän sinä olevasi lähes vastustamaton, mutta kun kaikkien niiden kertojen jälkeen jolloin olin torjunut sinut annoin sinun vihdoin koskea itseeni, tunsit itsesi oikeaksi voittajaksi. Olin sinulle vain yksi haaste, jota et ollut aikaisemmin saanut voitettua.
Lähdit johdattelemaan minua ostoskeskuksen pyörätelineiltä kohti sisäänkäyntejä. Katsoin sinua kummastuneena: poikaystäväni ja suurin osa ystävistämme olivat sisällä ostoskeskuksessa, eikä heidän tosiaankaan pitäisi nähdä tätä. ¨Vessaan¨, vastasit lyhyesti äänettömään kysymykseeni.
Käskit minun mennä edeltä jottemme herättäisi niin paljon huomiota. Itse suuntasit tervehtimään pikaisesti ystäviämme ja minä menin odottamaan sinua lyhyelle käytävälle, jonka varrella vessojen ovet olivat.
Mitä ihmettä olin tekemässä? kysyin itseltäni. Minähän olin onnellinen poikaystäväni kanssa. minulla oli kaikki mitä tarvitsin. Tai oikeastaan kaikki mitä halusin. Oikeastaan halusin kokeilla jotain uutta. Kokeilla miltä tuntuu olla joku muu kuin se kiltti tyttö, jona minut tunnettiin.
Keskeytit ajatukseni pujottamalla sormesi omieni lomaan ja lähdit johdattamaan minua kohti miesten vessaa.
Heti sisälle päästyämme painoit minut lähes väkivaltaisesti kylmää kaakeliseinää vasten, mutta kuitenkin suutelit minua hellästi pehmeillä huulillasi. Suudelma oli pehmeä ja kevyt kuin ensisuudelma, vaikka varsinkin sinä olit jo kokenut suutelija.
Irrotimme hetkeksi toisistamme hengittämään, jonka jälkeen suudelma jatkui paljon vaativampana. Päästin vastahakoisesti käteni seikkailemaan raidallisen hupparisi alle, omasi olivat lanteillani.
Siirryit suultani suutelemaan poskeani, korvaani, kaulaani… Huuliltani pääsi tukahtunut huokaus: kaula oli aina ollut herkkä kohtani. Painoit juuri lanteitasi tiukemmin omiani vasten kun ovi avattiin. Sisään astui henkilö, jonka viimeisenä olisin halunnut astuvan keskelle sitä tilannetta: poikaystäväni.
Vaistomaisesti työnsin sinut kauemmas itsestäni, mutta se oli jo myöhäistä. Hän oli nähnyt.
En huomannut voitonriemuista hymyä, joka valaisi hetken kasvojasi katsoessasi häntä. Muodostit huulillasi sanat: ¨Minähän sanoin.¨ Rakkaani, tai entinen rakkaani, en tiennyt, työnsi minut epäuskoisesti pois luotaan, kun yritin hänen poskeaan suukottaen selittää tapahtunutta.
¨Miten..? Miksi sinä..? Tuon kanssa..?¨, hän keskeytti selitykseni saamatta kuitenkaan yhtäkään lausetta kokonaan ulos suustaan. ¨Miten sinä saatoit?¨, Hän sai kuitenkin lopulta soperrettua. Hetken olimme hiljaa kaikki kolme, kunnes sanoin ääni väristen: ¨En minä tiedä.¨ Yksinäinen kyynel vierähti poskelleni silkasta syyllisyydestä.
¨Voitko koskaan antaa minulle anteeksi?¨ kysyin varovasti. Hän nosti lähes huomaamattomasti hartioitaan, huokaisi raskaasti ja lähti ulos ovesta, jota hän ei ehtinyt edes sulkea. Olin jo lähdössä hänen peräänsä, kun sinä tulit takaani ja painoit oven edessäni hitaasti kiinni.
¨Tämä on kaikki sinun syytäsi¨, sanoin lähes huutaen ja potkaisin kipakasti ovea. ¨Sinun syytäsi!¨ jatkoin purskahtaen itkuun. ¨Kaikki on pilalla sinun takiasi¨, tilitin kääntyessäni ympäri. Hakkasin rintaasi voimattomasti nyrkeilläni.
¨En minä sinua ole mihinkään pakottanut¨, sanoit rauhallisesti. ¨Et sinä estänyt minua¨, jatkoit ja otit ranteistani kiinni, jotta lakkaisin lyömästä sinua.
Sait kaiken kuulostaman korvissani sitä kuin olisin ainoa syypää kaikkeen. Ja olinhan minä. Kyyneleet virtasivat pitkin poskiani, enkä saanut sitä millään loppumaan.
Painoin pääni olkapäätäsi vasten ja sinä kiedoit kätesi ympärilleni. Vajosimme yhdessä lattialle istumaan. Vedit minut syliisi ja annoit puhuessasi huultesi hivellä kiusoittelevasti poskeani.
¨Ei se mitään¨, sanoit kuin sinä olisit ollut se jota olin pettänyt. ¨Jos hän ei anna anteeksi saat kyllä paremmankin.¨ Sain kylmiä väreitä tuntiessani sanasi poskellani.
Yhtäkkiä tunsin itseni likaiseksi sylissäsi. Minähän olin juuri pettänyt tärkeimpäni sinun kanssasi. Koska todella rakastin vain häntä, enkä sinua minun pitäisi olla paraikaa anomassa anteeksiantoa häneltä, eikä istua siinä sylissäsi.
Tilaisuuteni pakoon koitti, kun hetken keskeytti keski-ikäinen mies, joka jäi nuhtelemaan minua siitä että olin miesten vessassa. Jokuhan saattaisi vaikka haluta käyttää pisuaareja. Kun en heti vihjeestä huolimatta lähtenyt mies sulkeutui yhteen kopeista.
Miehen napsautettua oven lukkoon sanoin hiljaa sinulle, että minun olisi tosiaan parempi mennä.
Näin pettymyksen silmistäsi, Olit selvästi odottanut jotain enemmän, mutta se ei sillä hetkellä kiinnostanut minua vähääkään. Onnekseni et edes yrittänyt estää minua lähtemästä.
Juoksin hädissäni kysymään ystäviltämme minne hän oli mennyt, jonka jälkeen juoksin kadulle toivottavasti edes oikeaan suuntaan.
Hänellä nyt oli hyvä syy kääntää kaikki ystävämme minua vastaan ja kääntyä itse minua vastaan ja särkeä kaikki mikä oli elämässäni hyvää. Voisitko koskaan unohtaa? Voisitko koskaan antaa edes anteeksi?
A/N: ja nimestä älkää ihmeessä sanoko mitään. mut ku äiti kuunteli abbaa ja mulle tuli tällai ihme inspis ja.. no tällanen nyt sit tuli. eihän tää nyt ihan tismalleen niitten sanojen mukaa mee mut perusidea on suunnilleen sama.
laitoin tän siis tänne uuteen finiin kans ku vahassa en ehtiny lukee yhtään kommentteja (jos niitä ees tuli?).
