Title: Wild Eyed Boy
Author: evalanis
Translator: Lew
Genre: Fluff, romance
Pairing: S/R
Rating: S
Warnings: -
Disclaimer: Thanks for J.K. Rowling.
Alkuperäinen:
http://www.fanfiction.net/s/5332275/1/Wild_Eyed_Boy
T/N: Ensimmäinen suomennokseni, joidenkin lauseiden kanssa ollut suomennosongelmia, niinkuin näkyypi.
Otan enemmän kuin mielelläni vinkkejä ja käännöksenparannuksia, joten kritiikki on tervetullutta.
Jokainen kommentti on tärkeä, vaikka siinä lukisi vain, että "kivan käännöksen olet valinnut". Kommentin kirjoittaminen
yleensä merkkaa sitä, että ficci on ollut edes vähän hyvä että on vaivautunut kommentoimaan.
Mutta lukekaa ja nauttikaa;
Wild Eyed BoyRemus Lupinilla oli ongelma. No, toinen ongelma. Tämä ongelma saattoi olla pahempi kuin hänen kuukausittainen ”pieni karvainen ongelma” ja arvostellakseen julmaa tapaa, jolla hänen sydämensä löi, kun ongelma lähestyi, Remus ei ollut täysin varma, että hän olisi kykenevä selviytymään siitä. Ongelmalla oli nimi, todella kiusallinen, jääräpäinen ja älyttömän hyvännäköinen nimi – Sirius Musta.
Kaikkien niiden viiden vuoden aikana, jotka he olivat tunteneet toisensa, Remuksesta oli aina tuntunut, että Sirius tulisi olemaan hänen loppunsa. Sen pystyi näkemään hänen ylimielisestä virneestään ja kesyttömästä katseesta hänen silmissään. Ja voisi olla mahdollista, että sillä oli jotain tekemistä faktan kanssa, että Remus kokonaan ja hillittömästi rakastunut häneen. Tällaiset tunteet merkkasivat, että hänen oli pakko hillitä tunteitaan aina kun he olivat yhdessä. Juuttuminen Sirius Mustan kanssa kirjaston hämäriin kulmiin, oli asioita joita Remus ei ollut halukas riskeeraamaan. Vaikka se ei todellakaan tarkoittanut sitä, että hän ei olisi koskaan kokenut houkutusta. Hän oli kipeästi houkuttunut. Tämä houkutus vain pahentui toisen pojan jatkuvan läheisyyden vuoksi - läheisyyden, joka oli mitä häiritsevin, kun ottaa huomioon kuinka absurdin hyvältä toinen näytti. Ja jopa silloin, kun Sirius ei näyttänyt täydelliseltä hän antoi itsestään huolettoman täydellisyyden vaikutelman. Eikä muiden asioiden lisäksi sekään muisto auttanut, että he olivat suudelleet.
Ensimmäinen kerta kun he olivat suudelleet oli ollut hätäinen, muttei vähemmän suloinen. Hän pystyi vieläkin muistamaan miltä se tuntui. Innostuksissaan, joka oli saatu vahtimestarilta karkuun juoksemisesta, he oli vaihtaneet varautuneen katseen salaisen käytävän pimeydessä. Ahtaassa tilassa heidän vartalonsa olivat painautuneet yhteen ja Remuksen sydän– joka oli valmiiksi lyönyt raivokkaasti – kiihdytti tykytystään Siriuksen silmissä olevan kesyttömän katseen takia. Hän oli jähmettynyt paikoilleen epävarmana tilanteesta, tietämättä pitäisikö hänen siirtyä kauemmaksi vai otettava askel lähemmäs. Hänen onnekseen päätös oli jo tehty. Sirius oli laittanut kätensä Remuksen vyötärölle ja painanut nuoremman pojan kovaa vartaloaan vasten. Oli vielä ollut hetki epävarmuutta, eivätkä kumpikaan poika ollut tiennyt halusivatko ottaa tämän askeleen ja sitten Remus oli nostanut päätään ja hänen huulensa olivat kohdanneet Siriuksen huulet hetkessä, jota hän voisi kutsua parhaaksi hetkeksi hänen nuoressa elämässään.
Ja se oli ollut sitä. He olivat suudelleet, heidän huulensa olivat sivelleet toisiaan. Se oli ollut hempeää ja kaunista. Sitten he olivat erkaantuneet ja tuskin uskaltaneet vastata toistensa katseeseen, palatessaan takaisin heidän oleskeluhuoneeseensa. Siellä Sirius oli palautunut riehakkaaksi omaksi itsekseen, vitsaillut villisti Jamesin kanssa ja Remus oli esittänyt, ettei hänen maailmansa juuri ollut luhistunut. Kaikki näytti unohtuneen, mutta se ei ollut. Ensimmäisestä yhteisestä hetkestä lähtien (tarkalleen neljä kuukautta, kolmentoista päivää, kaksikymmentäyksi tuntia ja viisi minuuttia sitten, jos olit ihmetellyt), he olivat suudelleet lukuisia kertoja, ja jokainen kerta seurasi samaa kaavaa; vartalot hivelivät toisiaan pimeydessä, Sirius kurotti Remusta lähemmäs, heidän sydämensä hakkasivat kiivaasti yhdessä, ja Remus korotteli päätään, jotta hänen huulensa voisivat koskettaa Siriuksen huulia. Heidän suudelmat olivat aina makeita ja hätiköityjä. He liikkuivat hiljaisuudessa ja päättivät hiljaisuudessa, palasivat nopeasti maailmaan jossa he olivat ystäviä, vain yksi osa pahamaineisia kelmejä.
Tilanteen naurettavuuden takia Remuksen teki mieli lyödä päänsä johonkin
Oli päiviä, jolloin häntä houkutteli jättää kaikki sikseen, poistaa Sirius kokonaan elämästään, mutta Remus tiesi, että hän ei koskaan olisi kykenevä siihen. Totuus oli, että Remus Lupin roikkui kiinni Sirius Mustassa. Se oli ollut Sirius, kuka oli ehdottanut muita kelmejä ryhtymään animaageiksi tukeakseen Remusta. Se oli ollut Sirius, kuka oli ollut hänen tukenaan, kun Remuksen äiti oli kuollut. Se oli Sirius, kuka laittoi auringon paistamaan kirkkaammin, kun Remuksella oli ongelmia nousta sängystä aamulla. Se oli Sirius, kuka poikkeuksetta toi hänelle suklaata täyskuun jälkeisenä aamuna. Ja se oli Sirius, ja vain Sirius, kuka sai hänet hymyilemään, ikään kuin maailmassa olisi yhtään ongelmia. Ei väliä miten paljon kipua toinen oli aiheuttanut hänelle vuosien aikana, Remus ei koskaan voisi vapaaehtoisesti hylätä noita mielihyvän ja rakkauden hetkiä.
Ja siinä onkin Remuksen tämänhetkisen ongelman juuri.
Hän oli rakastunut Siriukseen. Hän ajatteli toista poikaa enemmän kuin mitään. Oikeastaan, oli vaikeata lopettaa Sirius Mustan ajatteleminen. Mutta hän oli hyvin varma, että vanhempi poika ei antanut vastalahjaksi hänen tunteitaan. Ja hänellä oli todiste – todiste, joka seisoi aivan hänen edessään, muodostui Siriuksesta ja Mary MacDonaldista flirttailemassa. Flirttailemassa! Aivan tässä, hänen edessään.
Epävarmoina hetkinä näytti, että Sirius ei voisi koskaan asettua aloilleen yhden ihmisen kanssa. Hän ymmärsi sen, ainekin joissain määrin. Oli villiyttä, joita ei Sirius Mustasta voinut hallita – ei ollut mitään tapaa millä voisi kontrolloida noin paljoa energiaa. No, ainakaan käyttämättä muutamaa tainnutustaikaa. Mutta silti Remus kaipasi enemmän kuin mitä Sirius näytti olevan valmis antamaan. Suudelmat, joita kaksikko oli jakanut olivat loistavia, enemmän kuin loistavia, mutta ne eivät koskaan jatkuneet. Nuo sydämen pysäyttävät, maailman muuttavat suudelmat olivat harvoja, ja olivat kaukana toisistaan. Ja silloin kun Sirius ei ollut suutelemassa häntä, oli kuin niitä ei olisi tapahtunutkaan. Remuksen oli pakko katsoa kun Sirius flirttaili tytön, tytön perään, samalla kun Sirius kohteli häntä häntä samoin kuin Jamesia tai Peteriä. Se saattoi häntä hulluksi, ja Remus ei tiennyt kuinka paljon hän voisi vielä kestää.
Kuukausien aikana hän oli hyväksynyt vain ainoastaan osan Siriuksen luonteenlaadusta. Toinen poika oli luonnollisesti flirttailija, tämän verran oli varmaa. Mutta niin riitti. Oli mahdotonta, että Sirius voisi suudella häntä samalla määrällä tunnetta ja huolta, kuin hän teki ja sitten siirtyä flirttailemaan jonkun naurettavan lumpun kanssa seuraavan tunnin ajan. Ja ei vain flirttailla, Remus korjasi, kun hän pälyili sinne missä Sirius seisoi, - Mary MacDonald suuteli häntä! Pussaili, jopa. Sitä ei saisi sallia, ja Remus ei aikonut sallia sitä enää.
Hänen tuolinsa raapi lattiaa vasten, kun hän heitti sen taaksepäin, mutta Remus ei välittänyt kuinka paljon ääntä hän aiheutti. Normaalisti Remus Lupin olisi voinut olla jähmettynyt kirjaston hiljaisuuden rikkomisesta, mut ei tänään, ei nyt. Nyt hänellä oli tehtävä. Ilman, että antoi itsensä miettiä asioita läpi, Remus kiirehti kohti paikkaa, jossa Sirius ja Mary olivat painautuneet toisiaan vasten, hämärästi kuullen, mutta välittömästi erottaen mitä toinen poika kuiskasi.
”Se oli, mm.. kivaa, ja olet tosi kiva Mary, mut oikeastaa tykkään-”
Sirius keskeytti lauseen puolivälissä, katsoi Maryn olkapään yli Remusta, selvästi hämmentyneenä toisen pojan yllättävää ilmaantumista. ”Remus?” hän kysyi, toinen kulmakarva kohosi ylemmäs kuin toinen. Jumala, Sirius ajoi hänet hulluksi. Yhdellä nopealla liikkeellä Remus kiskaisi Maryn syrjään, välittämättä hänen järkytyksestä aiheutuneesta itkusta, ja ennen kuin Sirius ehti rekisteröidä mitä oli tapahtumassa, hän oli ympäröity nuoremman pojan käsillä. Remus oli tietämätön kirjastossa aiheuttamastaan vaikutuksesta. Hän seisoi siellä täysin tietämättömänä Maryn närkästyneistä kommenteista ja tuijotuksesta, jonka hän ja Sirius kaikilta heitä ympäröiviltä. Hänellä oli Sirius – täällä, sylissänsä – ja hän ei suunnitellut antaa hänen mennä lähiaikoina.
”Tämä riittää”, hän sanoi, nojaten otsaansa Siriuksen otsaa vasten. Hänen sydämensä hakkasi raivokkaasti nähdessään Siriuksen toisen kanssa, sekoittuen himoonsa poikaa kohtaan. ”Ei enää.” Remus nosti päätään, hänen anelevat meripihkanväriset silmät kohtasivat harmaat silmät, ja hän oli järkyttynyt nähdessään Sirius hymyilevän. Näky sai hänen sydämensä pauhaamaan rinnassaan, ja hetkellisen ajan, hän ihmetteli, jos kaikki muutkin voisivat kuulla sen.
”Veipä sinulta kauan tajuta”, Sirius totesi, hänen äänessään kuului pöyhkeys, joka tuli tuli luonnollisesti ja kävi täydellisesti voittoisaan virneeseen hänen huulillaan. Remus vietti hetken ihmetellen omituisuutta toteamuksessa, ennen kuin ravisti päätään. Hänellä oli paljon tärkeämpää tekemistä, kuin käyttää aikaa Sirius Mustan omituisen mielen ymmärtämiseen. Tällä kertaa ei ollut minkäänlaista epäselvyyttä, ei minkäänlaista epäröintiä. Remus Lupin tiesi mitä halusi, ja mikään ei voinut estää häntä saavuttamasta sitä. Piittaamatta ympärillä olevasti hälistä ja kuiskimisesti, Remus tiukkasi käsiään vanhemman pojan ympärillä ja kallistui ylöspäin painaakseen huulensa Siriuksen huulille.
Suudelma ei ollut makea. Se oli sydäntenpysäyttävä, maailmanmuuttava, ja ensimmäistä kertaa; se ei ollut hätiköity.
Täysin vastakohta.
~~~
