Title: Syntisen hyvä suunnitelma
Author: narcoleptic
Genre: fluff (humour?)
Pairing: James Potter/Sirius Musta
Rating: K-11
Summary: James nimittäin paiskasi hänet, parhaan ystävänsä, vasten seinää ja runttasi huulensa hänen omilleen. Ja aivan kuin tilanne ei olisi ollut jo tarpeeksi outo, oli Jamesin kasvoilla voitonriemuinen ilme. Tilanne tuntui erittäin kiihkeältä Jamesin osalta, joten Sirius ihmetteli mikä ihmeen kärpänen oli mennyt hänen ystäväänsä.Disclaimer: Rowling-tädin omaisuutta. Itse vain leikin.
A/N En voinut vastustaa kiusausta kirjoittaa one-shottia tällä parituksella, ja tulos on tässä. Toivottavasti pidätte, vaikkei se luultavasti juonellisesti ole mikään sävähdyttävä. Tuli vain mieli kirjoittaa tälläistä perushöttöilyä.
Pidemmittä puheitta...
Syntisen hyvä suunnitelmaSe aamu oli poikkeuksellisen äänekäs. Syitä saattoi luetella monia, mutta luultavasti ilmeisin sekä äänekkäin osasyy löytyi Rohkelikkotornin viidesluokkalaisten poikien makuukamarista.
"Helvetti Sirius! Tämän jälkeen toivot ettet olisi ikinä minua tavannutkaan!" raivopäinen James Potter karjui naama punaisena ja viskaisi tyynyn kohti sängyllään nauravaa poikaa.
"Voi Potter, Potter, Potter, luuletko todellakin että ilo on kokonaan minun puolellani?" Siriukseksi kutsuttu poika naurahti sarkastiseti väistäen samalla ilmassa viillettävää tyynyä.
"No takuuvarmasti se
ilo tulee poistumaan puoleltasi, kun.." James jatkoi huutamistaan.
"Kun mitä, James rakas? Et kai vain aio pommittaa minua tyynyilläsi enää? Kuolisin tähän paikkaan, jos sen tekisit.." Sirius nautti tilanteesta täysin siemauksin.
Illalla herätyskellon äänen kaksinkertaistaminen oli tuntunut ainoastaan loistavalta idealta, mutta nyt aamulla se oli eittämättä paras ajatus jonka hän oli aikoihin saanut. Ja kiitos vaimennusloitsun, ei hän ollut joutunut kuulemaan seurauksista ennen kuin höyrypäinen James oli vetänyt verhot sivuun hänen sänkynsä ympäriltä.
"Hyvä on, rakkaat ystävät, kantanne on kuultu. Voisitte kuitenkin rauhoittua.." unisen näköinen Remus Lupin yritti vaimentaa ystäviään.
"No mutta Kuutamo, luuletko todellakin tuon auttavan?" Sirius nauroi haukahdellen.
"En, mutta en myöskään voinut vastustaa kiusausta olla sanomatta sitä", Remus haukotteli, ja katosi vaimean tuhahduksen saattelemana takaisin peitteidensä alle.
Sirius nousi sängyltään nauruaan pidätellen ja marssi entisen herätyskellonsa luokse. Entinen siitä oli tullut silloin kun James oli kauhuissaan viskannut sen lattialle lopettaakseen sen aiheuttaman mekkalan. Sirius toivoi että olisi voinut saada valokuvan ystävänsä ilmeestä. Se varmasti oli ollut näkemisen arvoinen.
"Katso nyt Sarvihaara mitä teit minun hienolle herätyskellolleni", Sirius väänsi naamalleen surullisen ilmeen astellessaan ystävänsä luokse. Jamesin sen hetkisen mielialan tähden se ei ollut kovinkaan turvallista.
"Olisit ajatellut sitä ennen kuin loitsit sen", James murisi vakuuttavasti huulet mutrulla.
"Ei kuulu tapoihini", Sirius sanoi pidätellen nyt enää vain vaivoin nauruaan.
Eikä aikaakaan, kun ystävykset remahtivat raikuvaan nauruun. Sirius laski kätensä Jamesin harteille estäen itseään putoamasta maahan. Riemu oli molemminpuolinen, mikäli rillipäisen pojan suusta pulppuavaa naurua saattoi yhtään tulkita.
Mutta näin se aina meni. Riitoja heidän välillään totta totisesti oli enemmän kuin olisi ollut tarpeen, mutta kumpikaan ei pystynyt pitämään vihaansa yllä kovinkaan kauaa. Murjotuksen karkoittamiseen tepsivät loistavasti toisen sarkastiset kommentit tai mahdoton nauru. Ei heitä luultavasti turhaan parhaiksi ystäviksi kutsuttu.
Pikkuhiljaa molemmat rauhoittuivat - ja jos se oli mahdollista - kokosivat itsensä.
"En uskonut koskaan joutuvani sanomaan tätä, mutta Kuutamo, raahaa ahterisi ylös tai myöhästymme", James huokaisi teatraalisesti.
Sanojen vaikutuksesta Remus ponkaisi ylös sängystään, ja katsoi ystäväänsä kuin tälle olisi kasvanut kolme päätä lisää. Myös Sirius huokaisi liioitellun hämmästyneesti, ennen kuin kääntyi ympäri ja alkoi kaivamaan vaatteitaan matka-arkusta.
"Anna anteeksi kun kysyn Sarvihaara, mutta miten ajattelit Kuutamon raahaavan karvaisen ahterinsa ylös tuolta? Eikö se olisi pikemminkin nostaa tai kohottaa?" Siriuksen ääni kuului vaimeana sen paidan läpi, jota hän juuri yritti vetään päälleen.
"Lopeta jo ennen kuin edes aloitat Sirius", James juoksutti väsyneenä käsiään läpi sotkuisen hiuspehkonsa.
"Ihan miten vain", Sirius jätti asian sikseen oikoessaan hiuskuontaloaan toisin kuin ystävänsä, jonka päämääränä oli epäilemättä saada se mahdottomaan sotkuun.
"Ja sinä myös Peter, ylös sieltä pikku rotta", James kävi tökkimässä erään ystävänsä kylkeä.
"Aivan pian Remus", Peter Piskulian sanoi ja käänsi vaivalloisesti kylkeään.
"Remukset sinulla on housuissasi Matohäntä", James ärähti ja veti pieneltä pojalta peiton.
Peter nousi kavahtaen pystyyn ja katseli suuren hämmenyksen vallassa häntä hoputtanutta poikaa. Ilme oli lähestulkoon samanlainen kuin Remuksella hetkeä aikaisemmin.
"Kuinka
sinä päädyit tuohon tilaan?" Peter kysyi varovaisesti loikattuaan pois sängystään kuin tuli hännän alla.
"Äh, halusin vain kokeilla miltä tuntuu olla tehokas", James naurahti ja kiskoi yöpaitansa pois päältään.
"Ja paras vain jättää se kokeiluksi kuomaseni. Onko kukaan nähnyt minne Cordell on livistänyt?" Sirius kysyi vetäessään housujaan jalkaansa.
"Katosi siinä samassa kun viskaisin tuon kellosi pellolle", James sanoi nyökäten päällään kohti roskakoria, jonne Sirius oli viallisen kellonsa heittänyt hetkeä aikaisemmin.
"Luultavasti kasteli housunsa pelkästä säikähdyksestä", Sirius yritti näyttää pohtivalta, mutta haukotus teki hänen aikeensa tyhjiksi.
"No teitä kahta sietäisikin pelätä", Remus naurahti ja lähti ulos oleskeluhuoneeseen johtavaan portaikkoon ystävät kannoillaan.
Eikä kulunut kauaakaan, kun ystävysten äänekäs porukka oli vallanut rohkelikkojen tupapöydän keskiosan. Ihmiset heidän ympärillään näyttivät nyrpeää naamaa, kun valtavat naurunpuuskat halkoivat ilmaa. Tämä oli toki jo tuttua Suuressa Salissa. Aamupalaa ei saanut nauttia täyden hiljaisuuden vallassa, paitsi silloin kun James tai Sirius puuttuivat. Ja sitä tapahtui enää vain aniharvoin, sillä James oli jo niin taitava huispauksen pelaaja, ettei enää joutunut sairaalasiipeen joka ottelun jälkeen. Ja Siriuksellehan ei koskaan tapahtunut mitään, josta olisi koitunut hänelle harmia. Se oli yleisesti tiedossa. Ainoastaan McGarmiwan antamat jälki-istunnot olivat poikkeus.
"Hei Sarvihaara, ihmettelen missä Ruikulimme on", Sirius sanoi pälyillen ympärilleen.
"Varmaan uittamassa päätään öljykattilassa", James nauroi todettuaan erään tietyn luihusen olevan poissa.
"Ah, no mutta niinpä tietenkin, ihmettelinkin miksi ruoka on tänää niin kuivaa. Pikku Ruikuli on varmasti mennyt varastamaan kaikki öljyt keittiöstä. Sillä koukkunokalla ei ole kyllä tapoja sitten yhtään!" Sirius päivitteli kauhistuneena.
"Ja sinullahan niitä sitten on?" Remus kysyi kohottaen kulmiaan.
"Tuo sana ei takuulla kuulu edes Anturajalan sanavarastoon."
"No mutta juurihan minä sen sanoin James! Kuinka idiootti sinä oikeasti olet?"
"Yritit vain tehdä vaikutuksen, Antura. Voisin lyödä vaikka vetoa että et tiedä edes mitä se tarkoittaa."
Ja näin keskustelu jatkui samaa rataa siihen asti, kunnes Remus ystävällisesti muistutti kaikkia että tunnit alkaisivat viiden minuutin kuluttua. He lähtivät kiireen vilkkaa pimeyden voimilta suojautumisen tunnille.
Päivä kului nopeasti, ilman sen suurempia suunnitelmia. Severus Kalkaros ei ollut näyttäytynyt koko päivänä, joten sillä säästyttiin liioilta sanakahakoilta. Joskin Jameksen ja Siriuksen päivä tuntui äärimmäisen tylsältä, kun ei ollut ketään ketä ärsyttää. Päivän ainoa valopilkkui tuntui olleen professori Binnisin huijaaminen. Mikä ei kyllä ollut saavutus eikä mikään heidän mielestään.
"Kuinka tylsäksi päivä voi oikeasti mennä", James valitti turhautuneena rummutellen veitsellään pöytään.
"No tuskin enää huonommaksi", Sirius totesi aivan nuutuneena.
"Ajatelkaa asian valoisaa puolta. Nyt teillä on aikaa tehdä läksyjä, kun ette ole kalastelleet jälki-istuntoja", Remus ilmoitti tutkien samalla tylsistyneitä ystäviään.
James ja Sirius tyytyivät katsomaan murhaavasti ystäväänsä. Oli hänellä otsaa ehdottaa tuollaisia mielettömyyksiä.
"Edes Peter ei pidä tuota hyvänä ideana", silmälasipäinen tuhahti.
James antoi katseensa kiertää koko Suuren Salin. Ihmisiä oli harmillisen vähän, sillä he neljä olivat saapuneet erittäin myöhään lounaalle. Eikä myöhästymisen syykään ollut sen kummempi kuin, että Kuutamo oli halunnut vaihtaa muutaman sanan McGarmiwan kanssa tunnin jälkeen. James olisi voinut sillä hetkellä lahjoittaa koko suklaasammakkokortti kokoelmansa saadakseen Ruikulin näköpiiriinsä. Hänellä oli tylsää.
Tyyylsää."James, katso äkkiä korpinkynnen pöytään! Näetkö Colinin ja Keithin! No tuo on jo enemmän kuin kaapista ulos tulemista. Suorastaan pornoa!" Sirius herätti Jamesin ajatuksistaan.
James katsoi nopeasti Siriuksen osoittamaan suuntaan, ja näki sen mitä koko koulu oli odottanut viimeiset kaksi vuotta. Colin Fielding sekä Keith McGurdy söivät toistensa kasvoja koko koulun edessä. James saattoi nähdä Colinin työntävän kieltään Keithin kurkkuun. Tuon irstaammaksi se ei kerta kaikkiaan voinut enää mennä ruokasalissa.
"No jo oli aikakin. Luulin että joutuisimme lukitsemaan heidät luutakomeroon, ennen kuin tuo tapahtuisi", James nauroi silmät ilkamoiden. Ja sitten idea vieri hänen päähänsä sellaisella voimalla, ettei se voinut olla edes terveellistä.
"Sirius, nyt keksin mitä voimme tehdä, tule äkkiä", hän sanoi ja hyppäsi pois paikaltaan innostusta huokuen. Sirius näytti hetken epäröivältä, mutta houkutus hauskanpidosta oli liian suuri.
He kävelivät rivakoin askelin kohti jotakin, jonka ainoastaan James tunsi tietävän. Siriuksesta kuitenkin tuntui uhkaavasti siltä, että he olivat menossa sille sisäpihalle, joka tuntui olevan sinä vuonna ekaluokkalaisten suuressa suosiossa. Vanhemmat oppilaat kuluttivat enemmän aikaansa eteläisellä puolella linnaa, joten Itä jäi kokonaan ensiluokkalaisten valtaan.
Heidän kävellessä eteenpäin James ei virkonnut sanaakaan, joka sai Siriuksen erittäin epävarmalle mielelle. Hän kävi päässään läpi vaihtoehtoja, jotka olisivat saattaneet löytää tiensä myös Jamesin päähän. Mikä tuskin oli kovinkaan todennäköistä.
Pian heitä vastaan käytävällä käveli poika, jonka Sirius muisti nähneensä Puuskupuhin pöydässä. Jos hän muisti sen vuoden lajittelusta yhtään mitään, saattoi puuskupuhin nimi olla Darry, tai jotain vielä juntimpaa.
Yhtäkkiä kuitenkin tapahtui jotain, joka vei Siriuksen ajatukset tehokkaasti pois puuskupuhien junttinimistä.
James nimittäin paiskasi hänet, parhaan ystävänsä, vasten seinää ja runttasi huulensa hänen omilleen. Ja aivan kuin tilanne ei olisi ollut jo tarpeeksi outo, oli Jamesin kasvoilla voitonriemuinen ilme. Tilanne tuntui erittäin kiihkeältä Jamesin osalta, joten Sirius ihmetteli mikä ihmeen kärpänen oli mennyt hänen ystäväänsä.
Sirius kuuli sivultaan kauhistuneen henkäyksen, sekä poispäin kipittävät askeleet. Ja sitten kaikki oli yhtä nopeasti ohi kuin oli alkanutkin. James jätti Siriuksen seinää vasten ja puhkesi mielipuoliseen nauruun. Vanhempi poika joutui tukeutumaan polviinsa naurun ravistellessa hänen koko kehoaan.
Mikä Siriukselta oli nyt mennyt ohi?
"Viitsisitkö selittää mitä hittoa äsken tapahtui, Sarvihaara?" Sirius murisi. Häntä todella otti päähän jos hänen ystävänsä nauroi hänelle, eikä hän edes tiennyt syytä.
"Voi, etkö nähnyt sen pojan naama kun hän näki meidät", James nauroi ja tuli Siriuksen viereen nojaamaan seinään, jossa vain hetki sitten oli tapahtunut jotain, jonka ulkopuolinen olisi voinut luokitella erittäin intiimiksi.
"Voi harmi kun en ehtinyt.. Nimittäin päässäni pyöri hieman muut ajatukset kuin housuihinsa kusevat ekaluokkalaiset!" Sirius ärähti nyt jo erittäin tuohtuneena.
"Niin joo, tarkoitat kun suutelin sinua? No ehkä se oli hieman hämmentävää, mutta.."
"Hieman!?" Sirius parahti. Hänen ystävänsä oli lopulta kokenut sen minkä Sirius oli aina tiennyt koittavan. Tuo poikaparka oli menettänyt olemattoman kokoiset aivonsa kokonaan.
"No ehkä hieman enemmänkin, mutta eikö ollutkin mahtava idea? Pelästytetään ensiluokkalaisia Colinin ja Keithin tapaan", James puhui silmissään sellainen hullunkiilto, joka lisäsi ystävänsä epäilyjä entisestään.
"No aivan varmasti. Pieneen ja epäilemättä kadonneisiin aivoihisi Sarvihaara, tuskin on tullut sellaista ajatusta, että sen jälkeen koko koulu pitää meitä jonkin sortin homppeleina!"
"Äh, luuletko tosissasi että ne puhpallurat uskaltaisivat edes avata suutaan sen jälkeen?"
"Hei, jos yhtään muistat.." Sirius ehti aloittaa erittäin valaisevan puheen yksitoistavuotiaiden aivojen toiminnasta, kunnes häntä taas vietiin. James paiskasi hänet vasten seinää kertaalleen, aiheuttaen jyskyttävää kipua Siriuksen takaraivossa sen osuttua kiviseinään. Edellisestä kerrasta kuitenkin hitusen viisastuneena hän loi katseensa olioon joka seisoi vain muutaman askeleen päässä. Pikkupojan ilme oli tosiaankin näkemisen arvoinen, kun Sirius päätti viedä kätensä Jamesin takapuolelle.
"Mitä sinä siinä tuijotat?" James lisäsi vielä kärkkäästi natiaiselle, ennen kuin hyökkäsi Anturajalan päälle jälleen. Siriuskin halusi kantaa oman kortensa kekoon, ja päästi suustaan kovaäänisen huokauksen. Vinkaisu, ja ensiluokkalainen oli ottanut jalat alleen.
"Emme me olleet noin säikkyjä kun tulimme kouluun", Sirius pyöritteli päätään työntäessään Jamesin poispäin itsestään.
"No emme tietystikkään, unohdat että olemme Potter ja Musta!"
Sirius jatkoi päänsä pyörittelyä, mutta ei ainoastaan ystävänsä kommenteista. Hän ei osannut aivan selittää itselleen mistä se johtui, mutta hän olisi halunnut jatkaa Jamesin suutelemista. Olihan hän ennenkin suudellut poikia, lähinnä vetojen tai alkoholin tähden. Eikä sen siis pitänyt olla täysin uusi kokemus, vaan jo kertaalleen testattua. Mutta James oli jotenkin onnistunut aiheuttamaan muljahduksen mahanpohjassa. Ehkä Sarvihaara oli syynä tähän tilapäisen järjenpuutteeseen, hairahdukseen hänen päässään. Suuteleminenhan ei luultavasti ollut ystävien keskuudessa kovinkaan yleinen tapa viettää vapaa-aikaa?
Merlinille kiitos siitä, että heitä ei enää keskeytetty ennen kuin he saapuivat suurille ulko-oville, jotka johtivat Jamesin määränpäähän. Sirius ihmetteli, miksi hänen ystävänsä pysähtyi siihen ovensuulle. Ehkä James oli sittenkin käsittänyt suunnitelman huonouden ja Sirius saisi mahdollisuuden paeta tästä oudosta tilanteesta.
"Sarvihaara, jos nyt päätät livistää, niin sanonpahan vain, että on jo hiukan liian myöhäistä."
"Pois se minusta Anturajalka. Mutta en nyt ole sentään niin hullu että ryntään keskelle pihaa valemuhinoimaan kanssasi. Jos he katsos näkevät meidät yksitellen, eivät ne otukset uskalla puhua. Mutta jos he näkevät meidät suurissa ryhmissään, juorut ovat taattuja. Luulitko että sisuliskot ovat sulattaneet aivoni täysin?"
"No jotakin sen suuntaista kyllä ajattelin. Mutta ehkä aivosi ovatkin vain kutistuneet haistellessasi liemihöyryjä."
James pyöräytti silmiään. Sitten hän kiskaisi itsensä sekä ystävänsä lähimmän kulman taakse samaan aikaan kun heidän takanaan ollut ovi narahti. Sieltä ei kuitenkaan astunut kukaan sisään, joten Sirius huokaisi pettyneenä. James nosti kysyvästi kulmiaan ystävänsä reaktiolle, Siruksen vain vastatessa kulmien kohautuksella. Hänen nyt vain olisi tehnyt mieli suudella Jamesia eriitäin intohimoisesti sekä kiihkeästi.
"Nyt sieltä tulee joku", James kuiskasi saaden ystävänsä tyrskähtämään. Siriusta tilanne oli alkanut huvittamaan siitä saakka, kun James alkoi vilkuilemaan vaivihkaa sen kulman takaa. Aivan kuin he olisivat leikkineet niitä yksityisetsiviä joita kaikissa jästikirjoissa aina vilisi.
"Aivan varmasti Sarvihaara. Homeiset korvasi eivät enää erottaisi enää edes Riesun rääkäisyä, vaikka sen.." Sirius aloitti, mutta jälleen kerran hänet keskeytettiin varsin tehokkaalla tavalla. Eroa toki edelliseen kertaan oli, sillä nyt James oli itse painautuneena vasten kovaa kiviseinää, kiskottuaan Siriuksen päälleen.
Sirius hämmästyi reaktiotaan, kun James laski huulensa hänen omilleen. Se ei ollut niin riehakas kuin kaksi edellistä, ja tästä syystä nuorempi poika tunsi tunnon katoavan jaloistaan.
Mikä hiton loitsu häneen oli taas isketty? James oli vienyt kätensä ystävänsä lanteille ja jos koko touhu oli aluksi ollut pelkkää esitystä nuoremmille oppilaille, ei se ollut sitä enää. Sirius näet tunsi kielen tunkeutuvan hänen huuliensa muodostamasta raosta, ja Jameksen ote hänestä kiristyi. Mahdollinen ensiluokkalainen tuskin olisi nähnyt kielien kamppailua. Pojista nuorempi kiersi kätensä parhaan ystävänsä kaulalle, palaen halusta päästä koskettamaan sotkuisia mustia hiuksia. Sirius ei kyennyt enää miettimään kunnolla ja viimeisetkin itsehillinnän rippeet katosivat, kun James päästi nautinnollisen hymähdyksen suustaan. Se, että Sirius sai pojan huokailemaan tuolla tavoin, ajoi hänet kerta kaikkiaan hulluksi. Niinpä hän painautui vielä enemmän kiinni Jamesiin, eikä poika tuntunut pistävän pahakseen.
Hetken jos toisenkin kuluttua Sirius alkoi manailemaan sitä, että oli ihminen, ja hapen puute alkoi olla vakava ongelma. Hänen oli pakko irroittautua toisesta pojasta, siinäkin pelossa, ettei saisi enää tapahtuneelle uusintaa. Joten hän siis astui askeleen taaksepäin, ja veti huulensa irti Jamesin omista. Seinää vasten likistynyt poika päästi protestoivan inahduksen, saaden Siriuksen varpaat kipristelemään. Tämä oli kerrassaan hullua.
Jos tilanteesta täytyi etsiä jotain positiivista, oli se ehdottomasti se, ettei James ollut vielä rynnännyt karkuun. Tosin kiivaasti kohoileva rintakehä ja napakat hengenvedot saattoivat olla esteenä. Siriuskin haukkoi happea ja aina silloin tällöin häntä huimasi.
"Ei sieltä ovesta tainnut tullakkaan kukaan", James sai lopulta sanottua.
"Mmh."
"Söikö kissa kielesi, Anturajalka?"
"Ei, kun sinä", Sirius virnisti, ja loi katseen ystäväänsä.
Hento puna kohosi Jamesin poskille ja hän köhi hämmentyneenä. Siriuksen virnistys leveni ja muuttui hymyksi, kun hän astui askeleen lähemmäs vaivautunutta ystäväänsä. Harvoin sitä sai James Potterin punastumaan.
"Mitä? Eikö se ole ihan ilmiselvää?" Sirius naurahti, ja kuroi välimatkan heidän väliltään umpeen.
"Niin, no.. Saattoihan siinä niin käydä", James sanoi ja virnisti itsekkin pienesti.
"Mutta en pistä sitä ollenkaan pahakseni, tiedäthän sen Sarvihaara."
"No.. Ei se minustakaan hullummalta tuntunut.."
"Tarvitaanko lisää ensiluokkalaisia, että voin suudella sinua uudestaan?"
"En usko että jaksaisin odottaa niin kauaa", James sanoi itsestäänselvällä äänellä, ja kuroi välimatkan umpeen heidän huuliensa väliltä.
***
"Teillähän kesti", Remus totesi kohotten kysyvästi kulmiaan.
Sirius ja James kompuroivat sisään muotokuva-aukosta erittäin hyväntuulisina. Sanotaanpa vaikka poikien osalta niin, että asiat olivat johtaneet toiseen.
"Juu.." James takelteli luoden salaisia silmäyksiä vierellään kulkevaan ystäväänsä.
"Hyvä on, alkakaahan puhua", Remus käski napakasti ja laittoi käsissään olleen kirjan syrjään.
"Mistä?" James ihmetteli erittäin vakuuttavasti.
"En ole ennen kuullut teidän selittelevän tekemisiänne yhdellä sanalla. Alan jo huolestua? Mitä teitte, kun Sarvihaara raahasi teidät pois niin innostuneena?"
"No sanotaampa vaikka näin.." Sirius avasi suunsa, saaden Remuksen huomion itseensä, " että kissa vei kielemme."
"Kissa?" Remus toisti hämmentyneenä.
"Niin, James-kissa."
"James.. mikä? Nyt minulta on mennyt jotain ohi."
"Et ole ensimmäinen", Sirius naurahti, ja lähti raahaamaan Jamesia perässään heidän yhteiseen makuukamariinsa. Remus jäi heidän taakseen ihmettelemään yksinään, sillä Peter oli nukahtanut sohvalle.
Remus odotti suunnattoman naurunremakan alkua, mutta sen sijaan, että tärykalvot olisivat haljenneet, hän kuuli ainoastaan oudon vingahduksen sekä tömähdyksen jonkin osuessa sänkyyn. No, pojat kertoisivat kyllä hänelle mitä oli tekeillä jos näkisivät sen tarpeelliseksi.
Jättäen ajatukset yläkerrassa olevista pojista mielensä perukoille, otti hän suuren opuksen jälleen käteensä ja jatkoi siitä mihin oli jäänyt.
A/N: Jos jaksoit tänne asti lukea, tohtisin pyytää kommentteja.
