Orastava Harry/Draco
Sallittu
Fluff..?
Vastuunvapaus: hahmot ja taikamaailma eivät ole keksintöäni ~~~
Yhteenveto: jollakulla on jäänyt ilmiintymisluvat hoitamatta, siitä johtuva häiriö on nyt erään konttorirotan harteilla. Maanantaiaamuna krapula ja vapina...
Kirjoittajan sananen: Thelinan ihanista toimisto-drarryista osaksi inspiroitunut oneshot! Lukuiloa <3
//: Edit. Kuten opin myöhemmin, finistä löytyy samalla parituksella tämän fikin kaima 🙈 toyhton fikki on tosi hauska myös! Olisi pitänyt tarkistaa ennen otsikointia (tai julkaisemista...), mutta minunkin fikissä on unelmia ja toimistohommia 😎Unelmia ja toimistohommia
Sulkakynien ja pergamentin välisestä kitkasta muodostuva rapina sekä lumottujen kirjoituskoneiden näppäinten jatkuva taonta muodostivat äänimaailman Taikaministeriön pitkästyttävimpään toimistoon. Kuudennessa kerroksessa sijaitsivat taikaliikenneosasto, hormiverkkokonttori, luutasäännösten valvomo, porttiavainvirasto sekä ilmiintymiskoekeskus. Ja siellä Draco Malfoy suureksi ilokseen työskenteli niinä aikoina.
Hän nojasi silmäkuoppiaan rystysiinsä ja hieroi sitten hieman niskaansa. Kolmas kahvitauko olisi tehnyt terää siinä vieläkin aavistuksen krapulaisessa olotilassa, mutta hän oli päättänyt hoitaa kunnialla loppuun viimeisen hormiverkkolupa-asiansa, kunnes siirtyisi uusiin tehtäviinsä ilmiintymisen puolella.
Kas kuutoskerroksen työtehtävät olivat niin hirvittävän puisevia, että virastolla oli käytössään varsin virkistävä kiertosysteemi, jossa kerran kuussa työntekijät vaihtoivat vastuualueitaan. Draco oli aloittanut kuutoskerroksessa työnsä vasta neljä kuukautta aikaisemmin ja ilmiintymislomakkeiden puolelle hän ei ollut vielä kertaakaan päässyt.
Viimeinen allekirjoitus takansiirtoanomukseen ja hän oli valmis. Sauvan heilautuksella Draco keräsi tarvikkeensa avokonttoripöydältään ja kokosi kaiken nahkaiseen salkkuunsa. Uusi työpiste oli aivan toisella puolella kerrosta, vastassa matami Syrjäkurkku nyökkäsi hänelle tervehdykseksi.
”Sinä siis pääset tähän ihanaan hommaan seuraavaksi!” matami puuskahti. ”Onnea vaan!”
Sitä Draco ei ymmärtänyt, miksi kukaan olisi ollut vapaaehtoisesti töissä taikaliikenneosastolla, hänelle itselleenkin se oli rangaistus tuhmista teoista. Toisaalta Draco ei ollut koskaan tullut kysyneeksi kollegoiltaan, joten ehkäpä jokainen osastolla työskentelevä oli valinnut pestinsä Azkabanissa istumisen sijasta.
Ilmoitusfaksi naksutteli vihertävää pergamenttia tulostusaukostaan.
Ilmiintymisrike #36482
Potter, Harry
Laiton reittimatka välillä Long Ashton, Bristol ja Dundry, Bristol.
Annettava huomautus.Draco repäisi pergamentin koneesta ja luki uudelleen. Potterilla ei ollut lisenssiä ilmiintyä. Kuinka se saattoi olla mahdollista? Kurssihan järjestettiin Tylypahkassa. Hänen täytyisi selvittää, voiko ilmiintymislupa mennä vanhaksi, sehän olikin hänen työtään nyt. Faksi naksutti jälleen.
Ilmiintymisrike #36483
Potter, Harry
Laiton reittimatka välillä Dundry, Bristol ja Portishead Beach, Bristol.
Annettava huomautus.”Rauhoitu, Potty”, Draco mutisi pidellen vihreää lappua kummassakin kädessään. Hän laski rikeilmoitukset pöydälleen ja tutki uutta työpistettään. Matami oli ollut siisti lähtiessään, hän huomasi mielissään. Faksi naksutti jälleen. ”Mihin sinulla on noin hirveä kiire? Etkös juuri mennyt rannalle..” Draco mutisi itsekseen, huomatakseen ettei seuraava rike kuulunut enää Potterille.
Mutta tunnin ja kahden muun rikeilmoituksen kuluttua faksi naksutti tiedon siitä, että Potter ei enää nauttinut syksyisestä merituulesta rannalla, vaan oli jatkanut matkaansa bristolilaisen jästipubin eteen.
Draco poimi kaikki kolme Potterin rikeilmoitusta käsiinsä ja huomasi sitten sivupöydällä pahvilaatikon, joka pursusi vihreitä lappuja. Se pisti silmään muuten niin siistissä toimistossa. Jokaisessa laatikon ilmoituksessa oli Potterin nimi.
No niinpä tietysti.”Unohdin sanoa… ah, huomasit itsekin. Harry Potterin rikeilmoitukset voit vain laittaa sinne”, Syrjäkurkku sanoi kurkatessaan avokonttorin seinäkkeen yli.
”Miksei niitä käsitellä..?”
”Olen ollut siinä käsityksessä, ettei ministeriö halua vaivata häntä näin triviaalilla pikkuasialla.” Faksi naksutti jälleen yhden Potterin liikkeistä viestivän lappusen ulos uumenistaan. ”Hänhän on kuitenkin-”
”Kyllä, kyllä. Sankarimme.”
Seinäkello kilkatti kolmasti, mikä tarkoitti sitä, että koko toimisto saisi laittaa pillit pussiin.
”Niitä tulee paljon, minä taisin tyhjentää tuon laatikon neljä kertaa omalla vuorollani. Pergamentin tuhlausta, jos minulta kysytään”, matami sanoi vielä ja asetteli sitten noidanhattunsa harmaille hiuksilleen.
Valot räpsähtelivät jo sammuksiin, mutta Dracoa kutsui vielä laatikollinen Potterin menoja. Jotain syntisen kiinnostavaa oli siinä, että hän saattoi seurata tämän liikkeitä ympäri Britanniaa ja kuvitella, mitä toinen oli mahtanut eri paikoissa tehdä.
Vaikutti tosin siltä, että Potter oli vain käynyt katselemassa nähtävyyksiä, viettänyt öitään retkeilyalueilla, ravannut paljon baareissa ja seikkaillut saarta pitkin poikin.
Potter oli elänyt vapaasti ja se sai outoja tuntemuksia aikaan Dracossa, joka heräsi joka aamu seitsemältä, suoritti rutiinilla tylsät päivänsä toimistolla, joi mahdollisesti yhden oluen päivänsä päätteeksi ja palasi sitten kotiinsa Viistokujalle, missä hän asui vuokralla yksin.
Päätään pudistellen Draco tipautti laput takaisin laatikkoon ja lähti kotiinsa.
Viikko uudessa työpisteessä sujui lähestulkoon yhtä tylsästi, kuin hormiverkkopuolellakin, mutta vihreät rikeilmoitukset Potterilta toivat hänen päiviinsä omituista mielenkiintoa. Hän huomasi jossain vaiheessa pettyvän, kun lapussa lukikin jonkun aivan toisen velhon nimi, jolle Dracon täytyikin sitten kirjoittaa ja lähettää huomautus.
Potter ilmiintyi laittomasti Lontooseen, kertoi tuttu naksutus. Ehkäpä velhomaailman pelastajalle tosiaan oli ihan okei suoda joitakin erivapauksia, mutta kyllä hänen ilmiintymislupa-asiansa täytyi hoitaa kuntoon, tai Draco tulisi hulluksi. Vihreä lappu tulostui jälleen.
Seuraavana aamuna Draco keräsi lattialle yön aikana faksautuneet ilmiintymisrikeilmoitukset. Vain kolme niistä ei kuulunut Potterille. Toinen oli jälleen yötä myöten ravannut maita ja mantuja ja lopulta päätynyt ilmeisesti yöksi johonkin walesilaiseen majataloon.
Draco ei ollut ehtinyt riisua vielä päällysviittaansa, joten hän vain nappasi tuoreimman rikeilmoituksen käteensä ja lähti sen osoittamaan osoitteeseen.
Majatalon seinää pitkin kasvoi ruskassa punastunut villiviini. Valtavia talvikurpitsoja kasvoi kasvimaalla ja suurin osa puutarhan kukista oli jo kuihtuneet. Paikka oli hyvin viehättävä, eikä Dracoa yllättänyt ollenkaan, miksi Potter oli päättänyt paeta juuri sinne. Yhtäkkinen katumuksen aalto yllätti Dracon. Potter oli mahdollisesti oikeasti juuri
paennut kyseiseen paikkaan ja nyt Draco oli rynnännyt hänen peräänsä.
“Malfoy..? Mitä..!”
“Hyvää huomenta, herra Potter. Ilmiintymiskoekeskuksen puolesta tänään liikenteessä. Menen suoraan asiaan, nimittäin sinulta on ilmeisesti vanhentunut ilmiintymislupa… Millaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut, tai sitten sinä et koskaan virallista koetta ole suorittanutkaan. Tästä syystä nimeesi on liitetty noin viisituhatta ilmiintymisrikehuomautusta.”
“Mitä helvettiä....”
Potter näytti niin hölmistyneeltä, että Dracoa hieman hymyilytti. Pehmoisen näköisen pipon alta karanneet hiuskiehkurat tuiversivat tuulessa ja mies kietoutui käsivarsiinsa. Takkia tai viittaa Potterilla ei ollut.
“Hmm. Jahas, tuota noin…” Potter mutisi ja potki maata hirvittävän kuluneilla jalkineillaan. “Enpä tullut ajatelleeksikaan… Sinulle, tai siis, virastolle siis tulee ilmoitus
joka kerta, kun minä ilmiinnyn?”
“Valitettavasti kyllä.”
Vihreät silmät tuijottivat Dracoa tuimasti, mutta hän ihaili vain toisen kesällä keräämiä, miltei mustia pisamia, jotka läikittivät tämän ruskeaa ihoa. Harry Potter oli aina ollut laittoman hyvännäköinen. Tai, ei nyt ehkä
aina, mutta viimeiset kaksi vuotta nyt ainakin. Rumista kengistään huolimatta toinen oli alkanut jossain vaiheessa käyttää sopivan kokoisia vaatteita, jotka tietystä resuisuudestaan huolimatta sopivat toisen huolittelemattomaan tyyliin saumattomasti.
“No, Malfoy, mitä minun pitää tehdä?”
Lähde vaikka kanssani kahville?“Kaikkoonnutaan yhdessä Ministeriöön, uskon, että asia hoituu muutamalla lomakkeella. Ilmiintymistaidoistasi on tuhatmäärin näyttöä, joten tuskin joudut kokeeseen enää tässä vaiheessa.”
Potter näytti huojentuneelta, joskin edelleen hieman epäileväiseltä. Tämä nyökkäsi ja tarttui Dracoa käsivarresta tiukasti, mutta ilman väkivaltaa ja se tuntui ihmeelliseltä. “En taida saada ilmiintyä enää yksin?”
Draco nyökkäsi hymyillen ja kuljetti heidät sitten työpaikalleen.
Iltapäivään mennessä Potter oli allekirjoittanut kahdeksantoista lomaketta ja lomakkeen lomaketta ja lomakkeen lomakkeen liitettä ja lisäselvitystä. Hänen elämän kolhimat, mutta yllättävän sorjat sormensa olivat sotkeutuneet musteeseen, jota tahriutui myös hänen poskeensa ja otsaan. Hän signeerasi viimeisen asiakirjan ja pyyhki sitten kasvoihinsa lisää myrkynvihreää sotkua.
“Potter! Olet aivan mahdoton. Etkö tiedä, ettei mustekynää saa painaa noin kovasti!”
“Sano Harry vain, niin kaikki tekevät”, Potter naurahti ja vinkkasi silmäänsä koomisen liioitellen.
“En taatusti sano.”
“Oliko tämä oikeasti viimeinen? Jesss”, Harry tömäytti käsivartensa pöydälle ja nojasi otsansa niiden väliin. Hänen vasemmassa kämmenselässään luki vaalein arpikirjaimin:
en saa valehdella. Se herätti Dracossa kysymyksiä, joihin hän onnistui pikaisen päättelyketjun myötä vastaamaan itse.
“Dolores Pimento?” Draco kuiskasi ja painoi etusormensa arven päälle.
“Sammakko itse”, Harry mutisi pöytää vasten.
Draco siirsi etusormensa Harryn otsalle ja nosti tämän kasvoja pöydältä. “Lähdetäänkö oluelle? Rikeilmoitusten perusteella sinä vietät pubeissa usein aikaa ja minulle maistuisi nyt kylmä tuoppi.”
”Samapa tuo, paremmalta se seurassa maistunee”, Harry myöntyi virnistäen puolittain. ”Oli seura millaista hyvänsä.” Nyt virne valaisi komeat kasvot kokonaan.
Harry kaikkoonnutti heidät tuliterillä ilmiintymisluvillaan ‘suosikkibaariinsa’. “Tämä on sitten jästipaikka”, hän varoitti tarpeettomasti.
“Kyllä minä nyt sen näen…”
Baariin oli sisutettu mauttoman paljon puupaneelia ja sen lattia oli tahmainen. Draco yritti todella keksiä, mikä teki paikasta Harryn suosikin, muttei löytänyt yhtäkään hyvää ominaisuutta ainakaan sen ulko- tai sisätiloista. Harry toi pöytään kaksi tummaa olutta, eikä juomassa onneksi ollut mitään valittamista.
“Juotko sinä sitten yleensä yksin?” Draco kysyi.
“No, kaikki ystäväni ovat Tylypahkassa.”
“Aivan… Sinuako ei sitten kiinnostanut suorittaa S.U.P.E.R.:eita loppuun?”
“Ei ilmeisesti sinuakaan.”
Draco pohti hetken, minkä verran hän uskaltaisi paljastaa. Kyseessä oli kuitenkin Harry Potter, minkä merkityksellisyyden hän tuntui kokoajan unohtavan. Harry Potterhan saattoi olla vaikka auroriosaston peitetehtävissä.
“Minä kuvittelin, että sinusta tulisi aurori”, hän päätti vastata. “Olen kuullut Pansylta ja Blaiselta, että kahdeksansilla on koulussa aika kivaa.”
“Niin minäkin olen kuulut, Hermione pauhaa kirjeissään jatkuvasti tuparajojen rikkoutumisesta ja yhteisistä opiskelupiireistä, puhumattakaan illanvietoista... Täytyy sanoa suoraan, että toisinaan minua kaduttaa, etten mennyt takaisin. Kesän lopussa olin vain vielä liian hajalla.”
Harryn sanat olivat satuttavan samaistuttavia. Se teki tilanteesta aikaisempaakin erikoisemman. Siinä he kaksi istuivat nyt vastakkain, jonkun pikkukaupungin pienessä ja nuhjuisessa olutravintolassa ja kävivät tavallista keskustelua. Ihan kuin he eivät olisi jakaneet aivan järkyttävää historiaa. Harry naurahti hermostuneesti ja hörppäsi itselleen vaahtoviikset.
“Ymmärrän sinua”, Draco sanoi käheästi ja yskäisi. “Kuten sinun täytyy varmasti tietääkin, minut tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Sain kaksi vaihtoehtoa, palata Tylypahkaan tai aloittaa työ Ministeriön leivissä. Työpaikka tuntui paljon siistimmältä ja oma asuntokin… Mutta ei se oikeastaan ole yhtään siistiä. Se on ihan pirun tylsää ja yksin asuminen on yksinäistä.”
Sen sanominen ääneen tuntui sekä helpottavalta, että pelottavalta. Eikä hän ollut ehkä tajunnut edes tilanteensa todellista asianlaitaa. Hän
oli hirvittävän yksinäinen. Harry hymyili silmillään. “Kuka olisi arvannut…” hän mutisi ja pyyhki suutaan arpiseen kämmenselkäänsä.
“Minä olisin oikeasti halunnut olla sinun ystäväsi. Alusta saakka. Uskon, että… Uskon, että me olemme pohjimmiltamme melko samanlaisia ihmisiä. Oletko samaa mieltä? Miksi muuten olisimme niin kovasti…” Draco ei edes tiennyt, mitä hän yritti sanoa. Harryn hätkähdyttävän komeat kasvot saivat hänen ajatuksensa sykkyrään. Harry oli niin lähellä, niin siinä. Kaikkien tapahtumien jälkeen hän
viimein soikin kujeilevan virneensä juuri Dracolle ja nauroi hänen vitseilleen ja osui vahingossa hänen polveensa polvellaan.
“Niin, miksi muuten olisimme astuneet toistemme kasvoille ja repineet rintalihaksia auki? Olemmehan niin samanlaisia kuitenkin”, Harry sanoi ja vinkkasi jälleen kömpelösti silmäänsä. “Okei, okei, ehkä niistä asioista ei oikein sovi vitsailla, mutta olet varmasti oikeassa. Enkä minä vain
jaksa enää vihollisia. Siksi en halua auroriksikaan. En halua enää pelastaa ketään, en halua enää olla niin helvetin vihainen koko ajan.”
“Sama.”
Harry nauroi taas. Se kuulosti hyvin kauniilta ja sopi hänen kasvoilleen paljon paremmin kuin ankaruus.
“Kaiken lisäksi on hyvin vaikeaa pitää vihollisenaan ihmistä, joka on noin hyvä, hauska ja kuuma”, Draco jatkoi, tietäen että todennäköisesti ylitti rajan ja reippaasti. Hän ei vain jaksanut välittää, eikä salailla. Mitä järkeä? Hän oli ihaillut kaukaa ja unelmoinut Potterin seurasta ikuisuuden.
“Kuuma? Mitä, minustako puhut?” Harry hymyili leveämmin, laski kätensä poskelleen ja kallisti päätään.
Draco pyöräytteli silmiään, mutta hymy tarttui liian helposti. Harry oli liian kiva.
“Ehkä.”
Harry näytti vasemman käden rystysiään. “Kun tässä nyt näin lukee, niin sanotaan nyt sitten, että… sinäkin olet ihan todella,
todella kuuma. Ja hauska, ilmeisesti”, hän sanoi ja virnisti. “Mutta en nyt tiedä, kuinka
hyvä.”
“Olen parempi! En enää yhtään niin paljon harrasta anteeksiantamattomia kirouksia!”
“Hyvä kuulla”, Harry mutisi ja imaisi alahuultaan. “Alkaa olla myöhä…”
“Kuinka ihmeessä minä jatkossa kestän, kun en enää saa liikkeistäsi kymmentä ilmoitusta päivässä? Saatan jopa huolestua.”
“Kyllä sinä pärjäät!”
Iloisesti virnistellen Harry Potter nousi pöydästä, he poistuivat yhdessä baarista ja kiersivät sen nurkan taakse. Harry heilautti kahta sormea ohimoltaan ja kaikkoontui ihan luvan kanssa, jättäen Dracon ihmettelemään omituista päiväänsä.
Muutamaa tylsistyttävää työpäivää myöhemmin Ministeriön sisäinen posti toi viestin, joka oli saapunut yleiseen pöllölään. Kuoressa luki rumin kirjaimin hänen nimensä.
Hullo!
Halusin vain ilmoittaa, että olen tänään Cambridgen yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa kymmeneltä illalla. Se on silloin virallisesti kiinni, mutta me olemme eteviä velhoja ja jästilukot avautunevat ongelmitta. Tiesitkö, että suurin osa eksoottisista kukista tuoksuu hurmaavasti öisin?
Uusi ystäväsi,
Harry
