Palanen valkeaa taivastaAuthor: Minttushka
Pairing: Draco/Ginny
Genres: Drama, H/C & Fluff
Rating: S
Warnings: hiukan kiroilua alussa!
Disclaimer: Rowling omistaa, en minä.
Summary: Kun pimeät ajat ovat valloillaan, saattaa löytää lohtua yllättävistä ihmisistä. Näin käy Dracolle ja Ginnylle molempien kamppaillessa omien ongelmiensa kanssa, mutta löytäessään yhtäläisyyksiä juuri siitä syystä.
A/N: Minä vannoin joskus, etten ikinä kirjoittaisi fluffya, varsinkaan Draco/Ginnyna. No mutta kiitos Kohtaa ennakkoluulosi –haasteen, minun oli pakko. Yritin kuitenkin saada tämän onnistumaan, ja toivottavasti vältyin kliseiltä; en tiedä kuinka paikkaansa pitävä se on, mutta toivon. Nimi on jälleen kerran vähän hassu ja tulee biisistä, jota käytin lopussa. ’I catch a glimpse of heaven’. Hih, no mutta, tässä se on – varmaan ensimmäinen fluffy, joka saattaa olla ihan onnistunutkin…
***
Lempeät hiutaleet levittäytyivät ympäri Tylypahkaa, leijailivat rauhallisina kiinni linnan kiviseiniin ja levittivät hiljaisuutta. Draco Malfoy oli kaiken sen valkeuden keskellä, mutta tunsi olonsa siitä huolimatta harmaaksi, kuin liian useasti pesty villasukka, joka vanui pois muodostaan. Hän eli päivä päivän jälkeen samaa elämää, takertui rutiineihin ja yritti niin välttää kaikkea sitä, mitä ei halunnut kohdata. Maailma painoi hänen harteitaan alaspäin ja pakotti kyyryasentoon.
Ginny Weasley ei ollut kuten Draco, vaikka ei hänkään voinut kutsua itseään onnelliseksi. Harryn lähdettyä Tylypahkasta hänellä ei ollut jäljellä muuta kuin rippeitä, palasia siitä, mitä hän oli ennen ollut. Vastarinta piti hänet kiireisenä, kun hän yritti kannatella sitä pinnalla, mutta Tylypahkan synkkä tunnelma laski sitä koko ajan. Hän tunsi käsiensä väsyvän ja halusi vain nukahtaa, mutta huusi vastaan ja taisteli.
Mutta taistelu väsytti molempia ja sai heidät luovuttamaan paineiden alla. Ginny ei myöntänyt sitä kenellekään, edes itselleen, mutta kaiken ottaessa ylivallan hän kaipasi Harrya enemmän kuin mitään muuta. Draco ei ollut koskaan ajatellut, että joku muukin voisi tuntea edes ripauksen samaa kuin hän, ja yllättyi kuullessaan jonkun itkevän käytävällä. Hän otti epäröiviä askelia tietämättä, mitä tehdä ja sanoa, mutta nähdessään Ginny Weasleyn seisovan seinää vasten, kasvot käsiin haudattuna ja punainen tukka niitä kehystäen, hän ei voinut peitellä yllättynyttä huutoaan.
”Weasley?”
Ginnyn itkusta punoittavat silmät kaventuivat, kun näkivät Dracon kasvot. Hetken hän vain katseli toista, pyyhkäisi silmäkulmaansa ja tärisi, koska ei osannut itkunsa läpi sanoa mitään. Draco vain seisoi ja katsoi, miten hiutaleet heijastuivat Ginnyn silkkisistä hiuksista.
”Anna olla. Paskiainen”, Ginny vain mutisi ja otti askeleen lähteäkseen. Se tuli Dracolle yllätyksenä; hän oli aina pitänyt Ginnya vahvana, eikä sellaisena joka istuisi yksin keskellä käytävää itkien. Ginny pyyhälsi Dracon ohitse sanomatta mitään.
Seuraavina päivinä Ginny varmisti, ettei nähnyt Dracoa missään. Häntä nolotti ja hämmensi ajatus, että juuri hän oli sattunut paikalle, kun Ginny oli itkenyt lohduttomasti. Joten aina, kun hän näki Dracon jossain, hän lähti päinvastaiseen suuntaan tai piiloutui jonnekin. Draco ei koskaan oppinut ymmärtämään, miksi Ginnya hävetti niin paljon, eikä jaksanut ruveta pohtimaan syitä eri vuosilta. Hänen mielensä oli jo tarpeeksi täynnä ilmankin lisädraamaa, jonka pieni rohkelikko aiheutti.
Ajan kuluessa Ginnya alkoi kuitenkin kaduttaa, että oli sanonut Dracolle ilkeästi – eihän poika ollut tehnyt hänelle mitään. Vaikka hänen vatsanpohjassaan velloi yhä viha ja inho toista kohtaan, hän ei halunnut toiselle jäävän huono kuva hänestä. Vaikka hän tiesikin, että oli myöhäistä muuttaa sitä kuvaa, minkä hän oli jo kerran antanut.
Joten Ginny etsi Dracon käsiinsä, ja poika yllättyi nähdessään tutun punapään edessään. Tyttö veti Dracon syrjemmälle käytävään pois melusta ja nieleskeli hetken hermostuneena.
”Olen pahoillani”, tyttö sanoi ja katsoi toisen harmaansinisiin silmiin. Ne vastasivat takaisin kiinnostuneina ja hieman yllättyneinä. Ginny nuolaisi varovasti huuliaan ja jatkoi: ”Minä sanoin tökerösti, tai siis kun… ei. Olen pahoillani tästä koko ajasta, kun olen ollut todella vihainen ja tyhmä. Sinun käyttäytymisesi ei ole ollut parempaa, okei, mutta… me olemme kasvaneet. Sinä olet kasvanut. Etkö olekin?”
Draco katsoi toista takaisin hämmästyneenä, melkein sekaisin siitä, mistä toinen puhui. Hän kelasi toisen puhetta mielessään eteen- ja taaksepäin, kunnes sai kiinni ideasta, jota Ginny tarkoitti. ”Minä… joo. Uskoakseni.”
Ginnyn ilme kirkastui, mutta silmistä ei poistunut epävarmuus. ”No… okei. Ronin ei tarvitse tietää tästä”, hän sanoi nopeasti.
”Tietää mistä?”
Ginny punastui ja kääntyi lähteäkseen.
***
Aika tuntui kuluvan hitaammin, kun joulu oli tulossa mutta jätti hämmentyneet oppilaat odottamaan. Draco oli melkein unohtanut koko jutun Ginnyn kanssa ja keskittyi Voldemortiin, joka ei ollut valmiina antamaan Dracon olla. Hän suunnitteli asioita, jotka olivat täysin Dracon ymmärtämisen ulkopuolella. Ginny sen sijaan piti Albuksen Kaartia yllä, mutta pelkäsi hirveästi Harryn puolesta samaan aikaan. Molempien päät olivat niin sekaisin, että unohtivat toisensa kokonaan.
Kunnes Draco oli eräänä iltana kävelyllä Tylypahkan pihamaalla, ja kuullessaan askelet takanaan hän huomasi olevansa jälleen punatukkaisen kanssa kaksin. Ginnyn ilmeestä päätellen hän ei tosin ollut suunnitellut seuraavansa toista, vaan hymyili hämillään toiselle.
”Tungettelenko minä?” hän kysyi, ja Draco pudisti huokauksen yhteydessä. Ginny kääntyi katsomaan järveä, jonka pinta kimmelsi lasinohuen jään ja auringon toimesta.
Kun Ginny alkoi puhumaan, Draco huomasi olevansa keskellä keskustelua tytön kanssa, jota hänen koko perheensä vihasi – puhumattakaan hänestä itsestään vielä vähän aikaa sitten. Mutta kun hän antoi tytölle aikaa ja tilaa, hän mietti, miksi hän oli niin pitkään ja niin sokeasti seurannut perheensä jalanjälkiä. Mitään muuta hyvää siitä ei seurannut, kuin ystävien vähäisyys ja isä, joka mädätti itseään Azkabanissa – eikä hän halunnut sellaista elämää itselleen.
Draco nosti hanskattoman kätensä ja pyyhkäisi varovasti hiutaleen Ginnyn poskelta. Toinen vavahti tuntiessaan jääkylmän sormenpään vasten ihoaan. Mutta sen sijaan, että olisi poistanut sen, Draco silitteli Ginnyn pehmeää ihoa hellästi. Se tuntui mukavalta hänen ihoaan vasten.
Tietämättä täysin itsekään, mitä teki, Ginny kumartui lähemmäs Dracoa ja mittaili tilannetta hetken. Siniharmaa sekoittui ruskeaan, ja Ginny painoi varovasti huulensa Dracon omille ja maisteli. Hän tunsi huulillaan vielä päivällisen raparperipiirakan maun.
Kumpikaan ei sanonut mitään, koska kummankaan ei tarvinnut – he ymmärsivät kyllä. Aika mateli eteenpäin ja jätti taakseen varastetun hetken tiluksilla, jolla Ginny lämmitti itseään kylminä päivinä. Hän tiesi tehneensä väärin, kun oli käyttänyt Dracoa oman ikävänsä lääkkeenä, ja Draco taas hyötyen Ginnysta hetken unohduksena, kuin nenäliinana. Mutta kumpaakaan ei haitannut, koska kumpikaan ei tarvinnut enempää, kuin pienen hetken, joka auttoi eteenpäin. Ei suurta romanssia, ei saippuadraamaa. Vain kaksi ihmistä hakemassa turvaa toisiltaan pimeinä aikoina, kun muuta valoa ei ollut kuin taivaalta varovasti putoilevat lumihiutaleet.
If the heart is always searching,
can you ever find a home?
I've been looking for that someone,
I'll never make it on my own
Dreams can't take the place of loving you,
there's gotta be a million reasons why it's true
When you look me in the eyes,
and tell me that you love me
Everything's alright
when you're right here by my side
When you look me in the eyes,
I catch a glimpse of heaven
I find my paradise,
When you look me in the eyes.
