Title: Paradoksi / parempaa kuin rakkaus
Author: Zacharias
Rating: K11
Pairing: Finn/Rachel/Puck, Finn/Quinn/Puck (Finn/Kurt)
Fandom: GLEE
Genre: angst, drama, hurt
Summary:
Ja mieli tekee vain juosta lasten viereen ja huutaa: Lapset, leikkikää!A/N: Henkilökohtaisesti en ymmärrä, miten Finn Hudson on vieläkin niin tasapainoinen. Sellaiselle ihmiselle, joka on kokenut mitä hän sarjan aikana, niin pitäisi olla jo oma osasto laitoksesta. Noh, joka tapauksessa. Itse pidän hahmosta, jossa on paljon enemmän tasoja, mitä sarja näyttää. Ja tässä on kuvani pojasta tuosta.
Paradoksi / parempaa kuin rakkaus
Ottakaa minusta ote, lyökää maahan ja leikkikää siinä. Poistukaa hiljaa vasemmalle, jättäkää pimeään. Minä jaksan kyllä hymyillä. Iskekää puukoillanne, niillä jotka veistettiin puusta. Iskekää suoraa rintakehään, repikää sydän ulos. Pitäkää sitä käsissänne. En minä tarvitse mitään. Tehkää se kymmenen kertaa, jotta kaikki ymmärtävät. Tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmä. Pojaksi idiootti. Ei osaa korulauseita, ei hienoja sanoja. Se vain seisoo siinä, sama virne, samat tervehdykset. Antakaa olla.
Tämä ei ole teidän paikkanne.
Rakastan sinua, rakastan toista, rakastan kuitenkin yhä vain palavammin ja hukuttaudun silmiisi. Lyö nyt vielä kovempaa! Hymyile Quinn, hymyile niin kuin minä. Se ei ollut Puck, joka varasti minulta lapsen. Hymyile Rachel, hymyile niin kuin minä. Se ei ollut Puck, joka halusi vain kostaa koston vuoksi. Hymyile Puck, sillä minä en tunne sinua enää. Tyytyväisiä? Hyvä. Nyt voin taas palata luoksenne, teroittakaa teränne.
Missä olet isä? Minne sinä katosit? Ovat vain illat toisen miehen seurassa, sen joka hymyilee ja voisi olla kuin sinä. Se ei kuitenkaan ole. Isänpäivänä käskevät piirtämään kortin, ja minä jään varjoihin odottamaan. Ei kannata tuhlata sormivärejä turhaan. Oliko pakko sotia? Ota se kunniakkaasti Finn, eivät kaikki ole sotasankareita. Ja täysin turhaan piirrän sormiväreillä sotamaalauksen kasvoilleni. Minä en koskaan sotisi.
Se ei ole minua varten.
Huudan ja kiroan ja te jotka olette vielä täällä, lähdette pois. Te, Kurt. Minä en jaksa enää satuttaa sinua. Älä hymyile, kun itken. Älä hymyile, sillä kukaan ei ansaitse sitä. Ei kukaan, vähiten minä. Ei enää. Juoskaa pois! Liikaa virheitä, liikaa päätöksiä. Ja yksinäinen poika, joka laulaa klassisia rocksävelmiä, kun ei enää keksi muutakaan. Älkää tuomitko.
Ja mieli tekee vain juosta lasten viereen ja huutaa: Lapset, leikkikää!
Sillä jonnekin hymyni taakse, minä unohdin itseni.
