Nuorallatanssia pohjoistuulessa (piirretään kajaalilla käsivarsiin) S

[Winifred]

// Alaotsikko: K-11, Albus Severus/Scorpius, drama, lievä angst

Title: Nuorallatanssia pohjoistuulessa (piirretään kajaalilla käsivarsiin)
Author: Winifred
Status: Valmis, ficlet
Beta: bbrickless lukaisi läpi ja rohkaisi, kiitos<3
Genre: Drama, slash, angst hyvin lievänä
Pairing: Albus Severus/Scorpius
Rating: S
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja maailman, minä leikin ilman rahallista palkkiota tai mitään muutakaan. Omakseni en väitä.
Word count: 257
Summary: Hän etsii taskusta ruskean kajaalin, jonka siskolta kähvelsi, ja piirtää valkeisiin käsivarsiin sanoja.

A/N: Ei tähän voi sanoa mitään. Vahinko, inspiraatio, nimityksiä on monia. Tämä vain syntyi. Osallistuu Slash 10 -haasteeseen, FF10:iin aiheena Luihuisen pojat sanalla 02. Valkoinen ja Kaiken maailman ficlettejä -haasteeseen aiheella 21.5 - 28.5.2010 "Kuolematon". Perjaatteessahan hahmot voisivat olla keitä tahansa, mutta itse kuvittelen heidät Albus Severukseksi ja Scorpiukseksi.

Nuorallatanssia pohjoistuulessa (piirretään kajaalilla käsivarsiin)

Pohjoistuuli se nappaa, kietoo käsivarret lantion ympärille, hyväilee niin kiivaasti ettei hengitys kulje. Sielu seisoo ja ruumis värisee, kaikki huutavat hallelujaa eivätkä edes tiedä mitä se tarkoittaa. Kyvyttömyys tehdä mitään, pohjoistuuli on niin omistava. Kylmä puristaa, se repii ihoa rikki ja saa jalat vapisemaan. Nuora jäätyy ja katkeaa, eihän se kylmää kestä, kuka kestäisi. Nuorallatanssija ei voi tanssia ilman nuoraansa, kyllähän sen jokainen tietää. Ilman sitä alla on vain tyhjyys ja tuulesta ei voi tarttua ja pohjoistuuli menettää halunsa. Käsivarret katoavat ja pudotus on pitkä.

Muttei hän osu maahan, toinen ei päästä. Mitä sitten vaikka pohjoistuuli on villi ja vapaa eikä tahdo häntä, toinen tahtoo. Vaaleat hiukset kuin enkelillä ja käsivarret niin ruipelot etteivät ne jaksaisi arkkua nostaa, mutta silti ne eivät päästä irti. Halaavat tiukasti, sormet eksyvät paidan alle lämmittelemään ja huulet hyväilevät kaulaa tehden sinisenpunaisia jälkiä.

Hän rakastaa, aivan varmasti, kyllä hän tietää mitä se tarkoittaa vaikkei saa sanottua. Hän etsii taskusta ruskean kajaalin, jonka siskolta kähvelsi, ja piirtää valkeisiin käsivarsiin sanoja. Toinen hymyilee, tykkää sanoista, jotka käsivarteen piirtyvät. Pyyhkäisyllä ne katoavat vähän kuin tuuli, mutta verkkokalvoille iäksi piirtyneet, niitä ei saa saippuallakaan pois.

Kyllä vaaleaverikkö tietää, mitä nuorallatanssijan rakastaminen vaatii. Vaatikoon mitä vain, yhdessä he ovat kuolemattomia, katkaiskoon pohjoistuuli vaikka kaikki nuorat, heillä on suojaverkko, joka suojelee. He kuuluvat viekkaisiin, tupansa vihreisiin ja heillä on kajaalitahroja käsivarret täynnä ja hymyt koristaa huulia ja huulet omistaa huulia.

Takertuvat kiinni, eihän sitä koskaan tiedä milloin valkeus tulee varkain luokse, mutta väliäkö sillä kun molemmilla on toisensa.

Sinun oma ja minun oma.

A/N2: Risuja ja ruusuja otetaan vastaan (:

[shaya]

Ah, rakastuin <3

Ihanan taiteellista tekstiä! Rakastan lukea tällaisia lyhyitä taidepätkiä, mitkä ei ole ollenkaan väkinäisiä vaan tosi sujuvia ja... jotain, en osaa kuvailla . Otsikkokin oli todella kaunis ja huomiotaherättävä,  plus että musta oli hyvä ettet kertonut tekstissä henkilöiden nimiä, vaikka kyllä tuo munkin silmään aika Albus/Scorpiusta oli. Ja vielä kun taustalla sattui soimaan Evanescencen My Immortal, niin tunnelmakin oli ihan käsin kosketeltavissa. Jätti pohtimaan asioita, mikä on tietysti aina hyvä.

Yksi juttu kuitenkin pisti ikävästi silmään, ja se oli tuo ja-sanan käyttö. Parissakin kohtaa olit käyttänyt sitä aika reilusti, tarkoituksella tai ei, ja se vähän rikkoi minusta tuota tekstin tasapainoa ja taiteellisuutta, jos niin voisi sanoa.

Nuorallatanssija ei voi tanssia ilman nuoraansa, kyllähän sen jokainen tietää.

Kiitos tästä ihanasta iltapalasta

[Narina]

Wau. Otsikko kiinnitti huomioni omaperäisyydellään, ja minusta tuntuu, että olen tämän alkutietoja aiemmin vilkaissutkin - ja jättänyt sitten lukematta, koska oli slashiksi luokiteltu... Nyt sitten kuitenkin rohkaistuin ja luin, ja pakko vain kysyä, että miksei kukaan kirjoita hetiä näin ihanasti?

Rakastan vertauskuvia, ja siksi tämä upposikin minuun niin loistavasti. Nuorallatanssija, nuora, pohjoistuuli - voi nam. Tuo pohjoistuulen elollistaminen oli oikein todellista herkkua ja alun kiihkeys ihanaa. Sanojen tulva, kerronnan sanoinkuvaamaton kauneus - herkkyys, runollisuus, tuska. <3

Tykkäsin tuosta kajaalilla käsivarsiin piirtelystä - tosi söpöä. Omat pikkuveljet ei kyllä mun tavaroihini uskaltaisi koskea, mutta jotenkin niin poikamaista napata jotakin, mitä on nähnyt siskon käyttävän ja mikä on itselle hieman vieraampaa... ;)

Minusta tuntuu, että tämä hieman kärsi tuon alun jälkeen - latistui vähän ja menetti osan intohimostaan. Ei pahasti tai mitään ja kaunis oli ensimmäisen kappaleen jälkeenkin, mutta hengästyttävyys katosi johonkin... Ja jos tässä nyt aletaan särähdyksiä listaamaan, niin pakko mainita vielä, että omaa silmää sana "nuora" ei miellytä ollenkaan... Jotenkin siitä vaan tulee mieleen napanuora, ja se rikkoo tunnelmaa vähän ikävästi... XD

Kiiruna mainitsi tuossa tuosta "tykkää"-sanasta, ja on nyt minunkin pakko sitten sanoa, että ei häirinnyt minua. :) Jotenkin se vain sopi sinne poikamaisuuden joukkoon niin luontevasti. Se töksähtää sillä lailla kivasti - toppuuttelee ja härnää, sopii oikein hyvin pilkkujen väliin. :) Varsinkin kun se vielä mainitaan tuolla siskon kajaalilla piirtelyn lomassa... :)

Sielu seisoo ja ruumis värisee, kaikki huutavat hallelujaa eivätkä edes tiedä mitä se tarkoittaa.

Tämä oli varmaan suosikkini... Jotenkin niin totta, että ihmiset huutaa halleluujaa, eivätkä ollenkaan tajua, mitä se tarkoittaa... Ja sitten jotenkin kanssa se iski kivasti, miten tässä pompitaan asiasta toiseen ja kolmanteen ja sekoitetaan ihan älyttömästi... ;)

Kiitos tästä ihan tuhottomasti. Kaunista oli... <3

- Narina

[Penber]

Tämä oli aivan mahtava! :O En mie vaa voi muuta sanoa. Todellakin tunnelmallinen ja sellanen ajatukset ihan muihin sfääreihin vievä! Miten joku osaakaan kirjoittaa noin syvällistä ja kaunista? Noi vertaustkuvatkin olivat aivan mahtavia!

On muute hyvä lukea tälläsiä viilentäviä ficcejä tässä helteessä. Voi kuvitella sen tuulen hyväilevän tämän kamalan hien pois!

Tykkäsin myös, koska noita henkilöitä ei missää vaiheessa suoraa mainittu, joten heidän paikoillee saattoi halutessaan asettaa kenet halusi, ja teksti pysyi oikein toimivana. Kiitos siis tästä. Ja loppuun pistän kohdan, josta todella paljon tykkäsin.

Kyllä vaaleaverikkö tietää, mitä nuorallatanssijan rakastaminen vaatii. Vaatikoon mitä vain, yhdessä he ovat kuolemattomia, katkaiskoon pohjoistuuli vaikka kaikki nuorat, heillä on suojaverkko, joka suojelee.

[Merrrí]

Oi ihanaa mitä kirjoitusta ♥

Rakastuin kyllä ihan totaalisesti tähän, olit niin mahtavasti kuvaillut tätä, ja tunne välittyi tästä todella hyvin.
Otsikko oli se mikä houkutti lukemaan, todellaki, tähän mennessä olen vain karttanut tällasta paritusta. Enkä ymmärrä miksi.

Sielu seisoo ja ruumis värisee, kaikki huutavat hallelujaa eivätkä edes tiedä mitä se tarkoittaa

Mitä sitten vaikka pohjoistuuli on villi ja vapaa eikä tahdo häntä, toinen tahtoo.

Toinen hymyilee, tykkää sanoista, jotka käsivarteen piirtyvät. Pyyhkäisyllä ne katoavat vähän kuin tuuli, mutta verkkokalvoille iäksi piirtyneet, niitä ei saa saippuallakaan pois.

Kyllä vaaleaverikkö tietää, mitä nuorallatanssijan rakastaminen vaatii. Vaatikoon mitä vain, yhdessä he ovat kuolemattomia, katkaiskoon pohjoistuuli vaikka kaikki nuorat, heillä on suojaverkko, joka suojelee.

Näistä pidin erityisesti, enkä edes tiedä miksi, mutta ne jotenki juurtuivat tajuntaan.
Piti minun sanoa muutaki, mutta se ajatus katos..
Kiitos tästä ihanasta ficistä ♥

mi-ra

[Ruskapoika]

Pakko liittyä minunkin tähän muiden tykkääjien joukkoon. Rakastuin suorastaan, varsinkin nimeen. Jo siitä lähtien taiteellinen ja toi nimi toi siihen sitä mielenkiintoa heti suoraan, ja miekin tän nimen perusteella tässä pari viikkoa sitten ensimmäisen kerran klikkasin auki. En sillon saanu ajatuksia kunnolla kohdalleen, joten palasin tän vaikka kuinka monta kertaa uudestaan, joten ehkä tässä nyte saa ajatuksensa tarpeeks kokoon, että kommentit saisit.

Paritukseksi voisi tietysti lukea melkein minkä tahansa luihuisparituksen, jossa toinen vain olisi vaalea, mutta kyllä tästä tulee selkeesti mieleen Albus Severus/Scorpius tulee. En tierä mistä, mutta ehkä tunnelma sopii omiin mielikuviin mitä kolmannesta sukupuolesta hieman on. Ei mitään hirmu selvää, mutta pientä löytyy. Ja Albuksen varsinkin kuvittelee sellaiseksi ettei välitä mistään ja että se haluaa olla erilainen. Scorpiuksen taas tuollaiseksi, joka rakastaa sellaista, muttei ehkä uskalla olla itse, koska isä on kuka on ja suvun maine on mitä on. Eikä sitä sitten uskalla ja/tai halua tuhria.

Kuten ylempänä on sanottu, niin kuvailu tässä on todella taiteellista ja erittäin kaunista. Ja erityisesti pidin siitä, miten hahmoja ei kerrottu nimeltä. Vain pientä vihjailua kummankin  henkilöllisyydestä ja tuo tuvan tuonti esiin oli oikein nätti. Ei liioiteltu tai siihen ei oltu liitetty mitään ivallisuutta - vain vihreä ja hopea väritys. Muutenkin siellä on paljon kauniita kohtia, jotka ansaitsivat oikein kunnia maininnan, mutten osaa päättää sieltä mitään, joten sanon niistä kaikista yhteisesti, että: ne toi loistavasti tunnetta esiin, eivätkä olleet vain kauniit sanoja peräkanassa.

Minä kiitän tästä inspiroivasta tekstistä

[Sisilja]

Minun on pakko, ihan pakko kommentoida tätä, vaikka muut ovat tehneet sen jo aiemmin ja varmasti  paljon paremmin. Tuntuu vain siltä, että olen tämän ficin jäljiltä tarpeeksi sanaton, jotta voin sanoa jotain. Ja niin kuin voit jo tässä vaiheessa huomata, ajatusta saa tästä kommentista saa hakea niiden kuuluisien kissojen ja koirien kanssa.

Minulla on vähän ristiriitainen suhde "siitä seuraavasta sukupolvesta" kertoviin ficceihin, en ole saanut Potterin lapsiin ja kumppaneihin kunnollista otetta. Olen kuitenkin taipunut uskomaan siihen, että Albus tosiaan päätyy Scorpiuksen seuraksi Luihuiseen ja nämä ystävystyvät. Siten tuntuu tavallaan luonnolliselta, että tunteet olisivat ystävyydestä vielä syventyneet. Niin, ja ovathan pojat toki mahdottoman suloisia! Ehkä voisin sitten mennä itse ficciinkin...

Kirjoitustyylisi oli, oli... ihana. Pidän hirmuisesti tämänkaltaisista tunnelmaan uppoavista palasista, tunteikkaista välähdyksistä. Sanavalintasi olivat kadehdittavan hienoja, nuorallatanssijat ja pohjoistuulet, kajaaleista puhumattakaan, lauseet runollisesti rakennettuja. Pojista olit muovannut omanlaisesi, kiehtovan kaksikon. He tulivat tekstistä esiin hauraalla ja kauniilla tavalla, toisaalta he todistivat olevansa vahvoja, tuulen riepottelusta huolimatta. Et kuitenkaan kertonut mitään suoraan, mikä oli toimiva valinta. Juuri se vihjailevuus, salaperäisyys tässä tekstissä oli ehkä se paras osa. Ehkä, en minä tiedä. Tässä on niin paljon hienoa. Kielteistä sanottavaa saisit nyhtää maailman loppuun, etkä saisi sitä silloinkaan. Olen ihan fiiliksissä! Ficin nimi on vertaansa vailla. Rakastuin moniin lausahduksiin tässä, mutta sisäinen romantikkoni ihastui erityisesti tähän:

He kuuluvat viekkaisiin, tupansa vihreisiin ja heillä on kajaalitahroja käsivarret täynnä ja hymyt koristaa huulia ja huulet omistaa huulia.

Huulet omistaa huulia... huokaus. Täydelliset sanat veivät omani lopullisesti.

Taidan sukeltaa piakkoin katsastamaan muitakin tuotoksiasi, siihen asti kiitän tästä!

[Lils]

Nimi nappasi minut ihan välittömästi mukaansa, niin jännittävän hengästyttävä ja jotenkin huumaava se oli! Lisäksi nimet, joissa on sulkuja, aina jotenkin kiinnostavat, varsinkin, jos ne ovat onnistuneet sulkuineen päivineen, eivätkä vain ole ylipitkiä tai häiritseviä tai jotakin.

Pohjoistuuli se nappaa, kietoo käsivarret lantion ympärille, hyväilee niin kiivaasti ettei hengitys kulje. Sielu seisoo ja ruumis värisee, kaikki huutavat hallelujaa eivätkä edes tiedä mitä se tarkoittaa.

Heti alku oli ihan samanlainen; Al/Scorpius on minulle parituksena juuri tällainen, vangitseva, ja pohjoistuuli on kaunein sana ikinä. Ilma, tuuli, pohjoinen, ylipäätänsä kaikki tuollainen on varsinkin kirjoituksissa todella jännittävää ja lyö leiman lailla automaattisesti sellainen jylhän tunnelman, josta tykkään. (Haha ja päässä soi I'll Make A Man Out Of You, sehän ei yhtään vaikuta asiaan. : DD) Kerronta oli todella kaunista ja mielenkiintoista, ja juurikin tuollaiset "kaikki huutavat hallelujaa eivätkä edes tiedä mitä se tarkoittaa" oli vain niin nerokas; sillä se ensimmäinen lause teki sen tunnelman ja lopetus taas kertoi että niin, eiväthän he tiedäkään, huutavat vain.

Pidin tavasta, jolla kuvailit Scorpiusta; hän oli tietyllä tavalla hyvin heikko enkelinvaaleine hiuksineen, takertuvainen, herkkä, ja Al oli se nuorallatanssija, mutta hän uskoi ja jaksoi odottaa, hänellä oli suojaverkko, hän oli hyvin eri tavalla vahva ja siksi yhtä lailla seisoi omilla jaloillaan, vaikka Aliin takertuikin. Tässä ei siis ollut sellaista yksinkertaista minä heikko, hän vahva ja suojelee -asetelmaa, vaan he olivat omat itsensä, erilaiset, mutta yhdessä heillä oli miljoona nuoraa ja verkko, toisensa suojelemassa pohjoistuulelta.

Oikeasti todella, todella kauniisti kirjoitettu pieni fic, joka ei vähäisestä sanamäärästään huolimatta jättänyt mieltä tyhjäksi, vaan toi täydellisesti niin tunnelman kuin suuria, vaikeita ajatuksiakin. Kiitos tästä kovasti, pidin pidin pidin!

[koete]

Oih, tämähän oli vaikka kuinka nättiä tekstiä. Jo tuo teksti enteili jostain erilaisesta ja mielenkiintoisesta tekstistä, enkä pettynyt.
Koko tekstin tunnelma oli todella hmm.. rauhallinen voisi kai sanoa. Onnellinen. Ehkä tuo otsikon suluissa oleva osa vähän aikaa sai päähäni sellaisen mielikuvan, että tämä olisi jonkin sortin angstia, mutta eipä se sitten ollutkaan.

Taiteellinen kirjoitustapasi toi tunnelman melkein käsin kosketeltavaksi (ainakin minulle) ja vaikka se oli taiteellista oli teksti silti helppoa lukea ja ymmärtää. Kyllä, hahmoina olisi voinut olla ketkä tahansa, tämä olisi voinut olla aivan yhtä hyvin femmeä tai hettiä. Ainut mikä paljastettiin selkeästi tekstin hahmoista oli se, että he molemmat ovat luihuisesta. Muuta ei sitten oikein selvästi saanut. Scorpiuksen sieltä vielä pystyi tunnistamaan, mutta ainakin itsellä tuo toinen hahmo eli Albus Severus jäi sillä tavalla etäiseksi, että ilman alkutietoja en olisi osannut häntä tähän tekstiin laittaa toiseksi henkilöksi. se ei kuitenkaan haitannut, sillä tälläisessä pätkässä keskityn mieluummin tunnelmaan kuin hahmoihin.
 
Pohoistuulen kuvailu oli hienoa ja todella todella nättiä. Voisin lainata tuon saman kohdan, jonka Lils on kopioinut, sillä se oli ehdottomasti yksi omia lempparikohtia tässä tekstissä.

En mä oikein muuta osaa tähän sanoa, pidin todella paljon.

Ps.

Kyllä vaaleaverikkö tietää, mitä nuorallatanssijan rakastaminen vaatii. Vaatikoon mitä vain, yhdessä he ovat kuolemattomia, katkaiskoon pohjoistuuli vaikka kaikki nuorat, heillä on suojaverkko, joka suojelee

tämä oli myös toinen lempikohtani tekstissä, ihanaa uskoa rakkauteen.