Nimi: Sydän määrää
Kirjoittaja: Endless
Beta: Vampirelove
Genre: fluff, romance, jossain määrin ehkä angst
Paritukset: H/D, R/Hrm
Ikäraja: K-11
A/N: ikäraja on vielä vähän korkea tähän, mutta tuleviin lukuihin se on sopiva
Prologi
Harry Potter tuhosi Voldemortin ja kaikki oppilaat, jotka olivat alaikäisiä, joutuivat käymään lukukauden uudelleen. Harryn, Ronin ja Hermionen ei olisi tarvinnut mennä kouluun, mutta Hermione koki itsensä tietämättömäksi, ellei suorittanut S.U.P.E.R.I:a. Harry taas ei tiennyt minne mennä, joten hänkin meni vielä viimeiseksi vuodeksi Tylypahkaan. Ron ei jaksanut odottaa, kunnes Harry ja Hermione pääsevät koulusta, joten niin hänkin aloitti koulun. Seitsemäsluokkalaisia oli hyvin vähän. Ekaluokkalaisia taas oli tänä vuonna kaksinkertainen määrä. Draco Malfoykin joutui Tylypahkaan
hänen äitinsä käskystä.
Luku 1. - kyyneleitä - Aurinko paistoi ikkunasta kirkkaasti herättäen pojan, jolla oli hiilenmustat hiukset,- jotka yleensä rehottivat kesyttöminä - vihreät silmät ja salaman muotoinen arpi otsassa. Poika nousi kiroten ylös.
Ensimmäinen koulupäivä. Harry Potter vilkaisi kelloaan: se oli puoli kahdeksan. Hänellä oli siis vapaata aikaa vielä puolitoista tuntia. Harry kierähti selälleen ristien kätensä pään taakse. Viimeinen kouluvuosi oli alkanut. Se sai hänet miettimään, että yhteiset hetket ystävien kanssa olisivat pian ohitse. Hän sulki silmänsä ja ajatteli sitä taianomaista hetkeä, kun hän oli saanut kirjeen Tylypahkan noitien ja velhojen koulusta.
Niin paljon vuosia takana, mutta yksi asia oli vielä jota hän halusi. Halusi enemmän kuin koskaan! Hän halusi kumppanin, jota saisi rakastaa, ajatella. Jolle saisi kertoa kaikki huolet, käpertyä illalla vieretysten toisen kanssa ja osoittaa maailmalle, että on onnellinen... Niin, sitä hän halusi. Seurustella. Toki Tylypahka oli tyttöjä pullollaan, jotka olisivat valmiita tekemään mitä vain saadakseen seurustella tuon ihanan, komean, rohkean ja sankarin kanssa. Paitsi ei Harry itseään kovin komeana pitänyt, eikä perin sankarillisenakaan... Saati sitten ihanana... Eikä hän kyllä ollut sen rohkeampikaan kuin muutkaan Rohkelikot. Joskus se ärsytti, kun ihmiset luulivat häntä jonkin sortin maailmanpelastajaksi.
Hän huokaisi syvään. Hän halusi kumppanin, joka rakastaisi häntä hänen itsensä eikä maineensa vuoksi. Uusi huokaus, joka johtui tällä kertaa siitä, että hän tajusi kuinka nälkä hänellä oli. Viereisessä sängyssä ei ollut ketään: ilmeisesti Ron oli painellut syömään edeltä. Harry hymyili. Hän oli oppinut tuntemaan ystävänsä niin hyvin kuluneiden vuosien varrella, että karkaaminen syömään ilman häntä oli aivan normaalia Ronille. Ja ehkä Ron halusikin syödä aamiaisen kahden Hemionen kanssa...?
Kyllähän hän oli huomannut kuinka Ron oli katsellut Hermionea jo vähän aikaa. Olisihan se hienoa, jos he alkaisivat seurustella, mutta... Mutta silloin hän olisi yhä yksinäisempi. Ron ja Hermione halusivat varmasti viettää romanttisia kahdenkeskeisiä illallisia ja eikä hän oikeastaan jaksaisi katsoa toisten nuoleskelua kovinkaan kauan. Hermione ei ollut kyllä tehnyt elettäkään osoittaakseen kiinnostusta Ronia kohtaan, tai sitten Hermione osasi kätkeä tunteensa paljon paremmin kuin Ron.
Harry nousi ylös, pukeutui ja vilkaisi itseään peilistä ennen kuin lähti ulos makuusalista.
Toisaalla samaan aikaan eräs poika käveli kohti suurta salia, vaaleat platinan väriset hiukset tyylikkäästi kammattuna. Draco Malfoy asteli käytävällä erittäin ylväästi. "Pian pääsen pois tästä samperin koulusta", hän ajatteli, "Vuosi! Vuosi enää koulua ja sen tylsiä opettajia, läksyjä ja ennen kaikkea Potteria. Hah. Se perkeleen Potter ei ollut mitään hänen rinnallaan. Hän oli paras. Paras kaikista!"
a) Hän oli komea.
b) Hänellä oli lihaksia.
c) Hänellä olisi jo työpaikka varattuna ministeriöstä.
d) Hän oli ollut valvojaoppilas (Olisi ollut varmaan johtajapoika, jos se verenpetturi, Weasley, ei olisi ollut niin hyvää pataa sen vaari Dumbledoren kanssa.)
e) Hän pelasi huispausta (No joo... Niin Potterkin, mutta hän oli siinä parempi! Minä nyt parista tappiosta.)
f) Hänellä oli rikas ja vauras suku.
Draco oli hyvin ylpeä itsestään: hän oli luihuinen. Parhaassa tuvassa Tylypahkassa. Draco asteli eteenpäin, kun hän kääntyi kulmasta hän törmäsi johonkin. "Mitä helvettiä..?" Hän ei saanut sanottua lausettaan loppuun, kunnes huomasi makaavansa Harry Potterin päällä. Draco jähmettyi järkytyksestä. Hän tunsi Potterin kiivaan hengityksen ja ylikierroksilla käyvän sydämen. Siinä he pällistelivät toisiaan, kunnes Draco oivalsi nousta ylös. Harry nousi hänen jälkeensä välittömästi. "Terve vain Malfoy", tämä sanoi jäätävästi, vaikka pitikin tilannetta huvittavana. "Terve Potter...", Draco sanoi vaisusti - hänen omaksi hämmästyksekseen - ja jatkoi matkaansa kohti suurta salia. Ei tosin enää niin ylväästi kuin äsken.
Harry jäi paikalleen seisomaan hämilleen. "Katsos, katsos? Malfoy ei sanonut yhtään ivallista sanaa hänestä..." Harry kohautti olkiaan ja jatkoi hänkin matkaansa kohti suurta salia. Hän istui Ronia vastapäätä ja alkoi voidella leipäänsä ja söi sitä ahnaasti. Hän kertoi törmäyksestä Ronille ja Hermionelle korostaen erityisesti Malfoyn järkyttynyttä ilmettä. Ron tapansa mukaan räjähti nauramaan niin, että lähimmät ihmiset katsoivat halveksivasti. Hermione tyytyi hymyilemään, mutta kurtisti kulmiaan kuullessaan, ettei Malfoy haukkunut ollenkaan Harrya. Puheenaihe vaihtui nopeasti kesän kuulumisiin ja kaikki kolme nauroivat iloisesti.
Draco istui eristäytyneenä muista luihuisista. Hänellä ei ollut kovinkaan nälkä: edes kahvi ei maistunut, jota hän yleensä joi joka aamu ainakin kaksi kuppia. Se oli välttämätöntä. Paitsi nyt... Jokin outo velloi hänen vatsansa pohjassa... Jokin kamala tunne... Kuin olisi syönyt jotain pilaantunutta ruokaa... Hän kohotti päänsä ja huomasi Potterin ystävineen nauravan iloisesti. Dracon oli myönnettävä, että yksi osa Potterissa oli parempi. Potter oli suloinen nauraessaan. Dracon kasvoille ilmaantui pieni hymy hänen huomaamattaan.
"Harry, Harry! Malfoy katsoo sinua hmm... oudosti", kuiskasi Hermione hiljaa Harryn korvaan. Harry katsahti ylös ja toden totta: Malfoy katsoi häntä ja... Hymyili? Mitä? Mutta silloin Malfoy käänsi katseensa takaisin lautaseen tajutessaan, että hänen tuijotuksensa huomattiin. Harry katsoi Malfoyta otsa rypyssä. "Hän hymyili... HYMYILI! Se ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että sillä hillerillä on pahat mielessä."
Aamupalan lopussa professori McGarmiwa tuli jakamaan lukujärjestykset. Ron karjaisi tuskasta: "Ei! Ekana liemiä luihuisten kanssa. Miksi aina me? Miksei välillä vaikka korpinkynsi? Hei mutta odotas... Juu, kyllä! Sitten on hyppytunti ja saadaan toipua karseasta tunnista, jonka olemme kokeneet", Ron sanoi dramaattisesti.
"Se hyppytunti on Kalkaroksen läksyjä varten! Et kai unohtanut, että hän antaa hirveästi läksyjä?" Hermione pisti väliin. Ron noteerasi nyrpistäen nenäänsä ja hakkaamalla pöytää kanankoivella mielenosoitukseksi.
Kolmikko lähti kohti tyrmiä. Malfoy kavereineen oli jo siellä, mikä harmitti Harrya suuresti. Hän odotti Malfoyn tiuskaisevan jotain mutta yllätyksekseen tämä vain katsoi heitä, kunnes jatkoi juttelua seurueensa kanssa. Harry oli varma, että Malfoy suunnitteli jotain...
Draco oli muissa maailmoissa liemiluokan edessä, eikä kuullut mistä hänen ystävänsä keskustelivat. "Draco? Onko kaikki hyvin, kultaseni?" kysyi Darcon suuri ihailija Pansy Parkinson, jolla oli tapana levitellä huhua hänen ja Dracon "suhteesta".
"Mitä se sinulle kuuluu?" Draco tiuskaisi. "Hieman huono olo, mutta muuten voin vallan loistavasti! Ja jos ystävällisesti voisit olla nyt hetken hiljaa!" Pansy tyytyi vastaukseen hivenen loukkaantuneena. "Katsokaa ketkä tulivat!" Yksi Dracon kaveri sanoi ja nyökkäsi jonnekkin Dracon selän taakse. "Potta- Potter, joka tunnetaan rehtorin lellikkinä, kuraverinen Granger ja viimeisenä ja vähäisimpänä verenpetturi Weasley, joka on hyvin, hyvin köyhä..." Hän sanoi viimeiset sanat, kuin olisi kovinkin surullinen toisen puolesta. Kaikki luihuiset nauroivat vedet silmissä. Paitsi Draco. Noiden sanojen myötä oli hänen olonsa pahentunut. Niinpä hän vain tyytyi katsahtamaan tulijoihin yrittäen virnistää ivallisesti, mutta saikin aikaan vain ruman irvistyksen. "Mikä häntä vaivasi?" Hänen olonsa huononee sitä mukaa mitä enemmän rohkelikkoja haukutaan. Ja ei hänen tehnyt kyllä muutenkaan mieli haukkua Potteria. Draco katsoi Potteria silmiin... Ne loistivat kirkkaanvihreinä soihtujen palaessa. Potter oli kieltämättä aika hyvän näköinen...
"Ei helvetti, mitä minä ajattelen!" Draco kirosi mielessään. Potter oli omahyväinen ja leuhki "uroteoillaan" aina, kun joku jaksoi vain kuunnella. Ja Draco oli varma, että Granger teki hänen läksynsä. Ei muuten Potter olisi saanut niin hyvin tehtyä niitä! Taas hänen olonsa huononi.
Hän päätti unohtaa asian ja liittyi keskusteluun huispauksesta, eikä tuntenut katsetta selässään.
Harry tuijotti Malfoyta mietteliäänä. Jokin tässä oli muuttunut. Ei enää herjoja joka tilaisuuden tullen. Harry mietti, mitä Malfoy ajatteli. Jotain kamalaa sen täytyi olla, hän huokaisi. Juuri silloin Kalkaros tuli päästämään oppilaat sisään. Harry, Hermione ja Ron istuivat jo tutuksi tulleeseen nurkkapöytään. Luihuiset istuivat taas mahdollisimman kaukana rohkelikoista.
Tunti oli yhtä tuskaa, etenkin Harrylle. Kalkaros pommitti häntä jokaisen tilaisuuden tullen ja otti pisteitä pois pienimmästäkin virheestä. "Mursit koppakuoriaisen kuoret väärin! Lisäsit kukkauutetta liian nopeasti!"... Tätä jatkui koko tunti ja Kalkaros ylisti luihuisia.
Harry tunsi kuinka häntä tuijotettiin. Hän käänsi päänsä ja näki taas Malfoyn katsovan häntä, mutta tämä käänsi päänsä nopeasti pois. Harry ei ollut varma, mutta hän luuli näkevänsä pojan kasvoilla pienen punan... "Ei, ei Malfoy punastunut. Johtui varmaan siitä, ettei liemi onnistunut."
Harry alkoi kiireesti hämmentää lientään näkiessään Kalkaroksen astelevan heidän pöytänsä luokse. "Mitäs, mitäs täällä haaveillaan? Oi, kuinka suloista, että Potter haikailee minun tupani oppilaita sillä silmällä." Ylensä Harry sieti Kalkaroksen pilkan, mutta ruvetaan julkisesti julistamaan, että hän olisi homo! Se oli liikaa jopa hänelle: hän oli jo sanomassa jotain yhtä kamalaa takaisin, mutta Hermionen potku sääreen esti hänet. Kalkaros häipyi pöytänsä luo voitonriemuinen ilme ällöttävällä naamallaan.
Harry kihisi kiukusta Kalkaroksen ilmeelle. Hän oli aivan varma, että jo huomenna koko koulu epäilisi hänen olevan suuntautunut poikiin... Tai no, mitä se muille kuuluu mitä hän tunsi! Hänhän tiesi monia homoja koulussa, eivätkä he olleet sen erikoisempia kuin muutkaan. Esimerkiksi vaikka Seamus. Seamus kuului hänen parhaimpiin ystäviinsä, eikä Harry välittänyt pätkän vertaa siitä, mikä poika oli!"
Harry muisteli tilannetta, kun Seamus oli kertonut hänelle, Ronille, Deanille ja Nevillelle homoudestaan: Dean ja Neville kylläkin olivat järkyttyneitä, eivätkä menneet lähellekkään Seamusta pariin viikkoon. Harry taas ei ollut yllättynyt moisesta ollenkaan, sillä hän oli jo kauan epäillyt sitä. Ron taas luuli koko juttua vitsiksi, mutta kun Seamus ärsyyntyi Ronille ja uhkasi suudella tätä, Ron rauhoittui ja uskoi lopulta Seamusta. Tosin ei Ronkaan mielellään istunut Seamusin vieressä.
Kalkaroksen ääni havahdutti Harryn hänen mietteistään:
"Läksyksi teette 30 tuuman esseen juuri tehdystä kutkuti -liemestä. Sen haitat, rakenne ja niin edelleen. Huomiseksi! Se, joka jättää tekemättä tai saa ala-arvoisen menettää 30 pistettä." Harry ja Ron olivat pyörtyä.
"30 TUUMAA! Ei KUKAAN selviä tuosta kirjoituksesta! Öö... Hermione..?" Ron aloitti mutta Hermione sanoi tälle jyrkästi ei tajutessaan mitä poika ajoi takaa "En lainaa läksyjäni! En anna kopioida niitä! Auttaa voin mutta suurimman osan saatte tehdä itse! Jos annan teidän kopioida nyt, saan lainata niitä koko vuoden. Etkö ymmärrä, että kopioimalla minulta et opi koskaan mitään. Viime vuonna McGarmiwa aavisti jotain, sillä esseemme muistuttivat niin kovasti toisiaan. Äläkä sano, ettet muista! Ja kun vielä otetaan huomioon, että sinä olet johtajapoika. Sinä se viimeiseksi saat kopioida. Ole ylpeä, että sait noinkin suuren arvon. Se tarkoittaa, että opettajat luottavat sinuun ja pitävät sinua hyvänä esimerkkinä muille oppilaille. Ja sinähän olet jo täysi-ikäinenkin! Kyllä tuon ikäisen kuuluisi jo osata kantaa vastuuta sen verran, että suorittaa läksynsä kunnialla. Ja tämä vuosi on tärkeä! HYVIN tärkeä, koska se on viimeinen ja meillä on siis viimeinen mahdollisuus saada huippuarvosanat. Ja arvosanat vaikuttavat oleellisesti siihen, mitä teemme koulun loputtua. Luuletko todella saavasi työpaikan surkeilla arvosanoilla? Ja kun otetaan huomioon vielä..."
Hermione jatkoi saarnaansa hyvin ärtyneesti puhuen samalla ällistyttävän nopeasti turhautunut ilme kasvoillaan, mutta Ron oli jo alistunut kohtaloonsa ja takoi päätänsä pulpettiin hokien turhautuneena "Miksi, miksi?" ja Hermione huusi takaisin pää punaisena niin että sylki lensi: "SIKSI, ETTÄ SINÄ AIVOTON TAULA-PUUPÄÄ OPPISIT JOTAIN JOSKUS JOSTAIN! SIKSI, ETTÄ SINÄ OLET MAAILMAN AIVOTTOMIN IHMINEN, JOKA VÄHÄT VÄLITTÄÄ TULEVAISUUDESTAAN! SIKSI, ETTÄ SINULLA OLISI VARAA ELÄTTÄÄ OMA PERHEESI SITTEN TULEVAISUUDESSA! SIKSI!"
Oleskeluhuoneessa räiskyi iloinen takkatuli. Oli hiljaista. Hiljaisuutta rikkoi vain sulkakynästä tuleva rapina, kun sillä kirjoitettiin pergamentille. Oli kulunut vajaa puoli tuntia siitä, kun Hermione oli saarnannut Ronille vastuuttomuudesta ja ties mistä. Kumpikaan - ei Harry eikä Ron - ei uskaltanut sanoa vastaan Hermionelle, joka oli käskenyt heidän opiskella. Ron oli vaikutti päältä päin heistä kärsineemmältä. Aika ajoin hän yritti kurkkia Hermionen olan takaa nähdäkseen vastaukset ja oli muutenkin varsin levoton pitkästä paikallaan pysymisestä. Mutta aina Hermione oli vain katsonut tuimasti ja vetäytynyt pois päin Ronista luoden tälle ensin tuiman ja osittain vihaisen katseen.
Lopulta Ron oli kuitenkin luovuttanut ja alistunut kohtaloonsa. Mutta Harry epäili, että Ron kerjäsi vain huomiota Hermionelta. Mitä enemmän Hermione tiuski Ronille, sitä virkeämmäksi tämä tuli. Lopulta myös hän ja Ron olivat tehneet läksynsä. Hermionen yritti turhaan kehua heitä hyvästä työstä ja siitä, ettei läksyjen teko kunnolla ollut loppujen lopuksi niin kovin vaikeaa.
Draco pähkäili Kalkaroksen läksyn kanssa. Hän oli kirjoittanut vähän yli 15 tuumaa, vasta puolet... Ehkä Kalkaros taas vähän joustaa ja tyytyy - taas kerran - vähän lyhyempään esseeseen.
Hänellä olisi seuraavaksi loitsuja. Periaatteessa häntä ei huvittanut yhtään olla koulussa: päivän mittaa hänen huono olonsa oli vain pahentunut. Mutta Draco ei halunnut, että häntä luullaan heikoksi, joka ei jaksa edes ensimmäistä päivää koulussa. Niinpä Draco lähti hivenen kalpeana tunnille,mutta oli hyvin vaisu koko sen ajan.
Tunnin lopussa Lipetit kysyi häneltä aito huolestuneisuus äänessään: "Onkos kaikki hyvin? Olet joksenkin kalpea ja sauvan käyttö oli jotenkin, hmm, hankalaa."
"Kaikki on hyvin, vallan loistavasti...", mumisi Draco hädin tuskin kuuluvasti samalla, kun hän keräsi kirjojaan reppuunsa. "Minä olen nyt kuule sitä mieltä, että sinun pitäisi mennä sairaalasiipeen", sanoi Lipetit tarkastellessaan, kun poika nousi ylös valmiina lähtemään. "Ei, ei minun tarvitse!" Draco sanoi jo hivenen ärtyneenä siitä, että hänen jokaiseen asiaansa puututtiin.
"No. Itseppähän sen tiedät", huokaisi Lipetit rauhallisena samalla, kun hän järjesti tavaroita seuraavaa tuntia varten.
Muodonmuutoksen tunti oli sujunut kohtuullisesti, muuttamalla rottien muotoa. Tunnin jälkeen rotan tuli muistuttaa suloista gerbiiliä. Hermione tapansa mukaan oli onnistunut siinä moitteettomasti ja ansainnut sillä 10 tupapistettä Rohkelikolle.
Loppupäivä sujui normaalisti ja pian he tekivätkin läksyjään, tosin Hermionen patistuksella. Sen lisäksi Hermione oli laittanut heidät tekemään ylimääräisiä tehtäviä. Harryn hämmästykseksi Ron oli suostunut ehdotukseen varsin rauhallisesti.
Dracon päivä ei ollut sujunut läheskään yhtä hyvin. Huono olo ei ottanut helpottaakseen - päinvastoin, se paheni entisestään. Koulupäivä oli loppunut ja hän ajatteli mennä suoraan nukkumaan, vaikka kello olikin vasta yhdeksän. Ajatus lämpimästä sängystä sai hänen olonsa hivenen paremmaksi. Draco nukahti melkein heti saadessaan päänsä tyynyyn, niin uupunut hän oli. Mutta hän ei ehtinyt nukkumaan kuin pari tuntia, kunnes valtava päänkipu herätti hänet. Draco ei saisi unta ellei olo helpottaisi, niinpä hän lähti vastahakoisesti kohti sairaalasiipeä. Hän ilmoitti kavereilleen käyvänsä haukkaamassa happea.
Mutta hän ei kerennyt sairaalasiipeen asti, sillä häneen iski kauhea oksentamisen tarve. Hänen olonsa oli niin hirveä, että hän luuli jalkojensa pettävän niillä sekunneilla. Vähillä voimillaan Draco juoksi vessaan, ja lavuaarille päästyään hän oksensi.
Hän alkoi vapista ja hänelle tuli jäätävän kylmä, silmissä sumeni ja kaikki alkoi heilua. Draco sulki silmänsä ja hengitti syvään. Hän oli aikeissa lähteä, mutta silloin jalat pettivät ja hän kaatui hyvin kivuliaasti maahan. Viimeisillä voimillaan hän konttasi perimmäiseen vessakoppiin.
Matka sinne tuntui olevan hyvin pitkä, eikä hän ollut saada ovea auki, sillä käden nostaminen kahvalle oli vaikeaa ja uuvuttavaa. Hän oksensi uudestaan. Osa oksennuksesta levisi hänen paidalleen ennen kun hän sai päänsä pöntön kohdalle. Draco nojasi kopin seinään sulkien silmänsä. Kyynel valui hänen kalmankalpeille kasvoilleen. Olo oli kuin junan alle jäänyt.
Kipu päässä kasvoi sietämättömäksi. Toinen kyynel, vaikka Draco kuinka yritti estää niitä tulemasta. Mutta viimein hän antoi tuskalle vallan ja kyyneleitä alkoi valua yhä runsaammin ja runsaammin. Kyyneleet sumensivat hänen silmänsä. Viimeksi hän oli itkenyt näin ollessaan 11-vuotias, kun hänen rakas lemmikkinsä kuoli. Kyyneleitä alkoi valua yhä enemmän, tällä kertaa surun vuoksi.
Hänen rakas lemmikkinsä... Hän oli melkein unohtanut rakkaan Blackien... Se suloinen terrieri oli ollut luonnetta täynnä. Hän muisti kuinka se oli purrut vanhempaa poikaa, kun poika oli yrittänyt kiusata Dracoa... Hän oli ollut ainoa, johon Blackie luotti. Kukaan ei voinut koskea siihen ellei hän ollut paikalla. Blackie oli ollut niin ihana ja heillä oli ollut todella hauskaa ja ihanaa ne kuusi vuotta... Mutta sitten kaikki muuttui...
Hänen oli mentävä kouluun, jolloin hän pääsisi vain lomilla kotiin. Miten Blackie pärjäsi ilman häntä? Ei mitenkään, kun se ei luottanut muihin. Ja... Ja sitten, kun hän oli kertonut isälleen jäävänsä kotiin Blackien kanssa, isä tappoi Blackien... Uusi, hyvin valtaisa kipu sivalsi hänen päätään hänen yrittäessä nousta, mutta tällä kertaa se myös tuntui sydämessä: tuntui, kuin sydän olisi sivallettu veitsellä auki, revitty riekaleiksi. Se sivallus sydämessä sai hänet vajoamaan tuskasta vessan valkoiselle laattalattialle ja sulkemaan silmänsä...
----
A/N: Seuraava luku tulee... no en tiedä sitä varmaksi mutta yritän saada sen nopeasti tänne. Kommentit ovat toivottuja.
