Ficin nimi: Kulhollinen keittoa parantaa
Ikäraja: S
Paritus: Noora/Viktoria(Viki)
Genre: Fluff, femme
A/N: Tälläistä näköjään syntyy iltamyöhään teen juonnin jälkeen. Siitä on niin pitkä aika kun olen viimeksi kirjoitellut mitään söpöstelyä (vai olenkohan koskaan, hmm), ja tämä on ensimmäinen kerta kun kokeilen onneani femmen saralla.
Tykkäsin kirjoittaa tätä, joten toivottavaste te tykkäätte lukea!
Iso kiitos
Grenadelle, joka luki tämän etukäteen läpi ja antoi muutamia hyödyllisiä korjausehdotuksia :3
Kulhollinen keittoa parantaa
Ärsyttävän korkea ja isoääninen piippaus kantautui Nooran korviin. Meni hetki, että Nooran kuumehoureiden ja unen läpi aivoihin upposi ymmärrys siitä, että kyseessä oli palohälytin. Rähmeiset silmät rävähtivät auki ja kömpelön näköisesti Noora ponnahti istuma-asentoon sohvalla. Viltti jalkojen päältä lensi lattialle, kun nuori nainen heitti jalkansa laidan yli.
“Midä sidä deed?!” käheä ääni kuului - ja vaikka Noora kuinka olisi halunnut huutaa, hänen äänensä petti hänet, eikä kuiskausta kovempaa ääntä lähtenyt hänen suustaan.
“En mitään! Kaikki hallinnassa, lepää sinä vain, Noora!” Noora kohotti toista kulmaansa punahiuksiselle hieman vanhemmalle naiselle, joka ilmestyi keittiöstä. Naisella oli toisessa kädessään palohälyttimen rippeet. Nooran silmät laajenivat hieman, kun hänen katseensa osui hälyttimeen. Viki huomasi tämän.
“Ai, öh. Tuota, taisin käyttää vähän liikaa voimaa.”
Noora löi kädellään otsaansa, joka tuntui edelleen lämpimältä.
“Midä ed edes halua diedää…” Nooran ääni petti, “-didä deed.”
Toinen nainen näytti loukkaantuneelta. “Minä yritän tehdä sinun olosi mahdollisimman mukavaksi. Tein sinulle keittoa, eikö sitä yleensä syödä sairaana? Ei ole minun vikani, jos kokkaustaitoni ovat hieman ruosteessa kaikkien näiden vuosien jälkeen.”
Noora pyöräytti silmiään.
Vuosien tosiaan… Huokaisten Noora lysähti takaisin sohvalle, niin että hänen ruskeat kiharansa heilahtivat osittain hänen kasvoilleen. Nainen ei jaksanut välittää niistä. Viki ilmaantui sohvan viereen ja nosti ylös viltin. Hän peitti sillä Nooran jalat ja tunki viltin reunat tämän jalkojen alle, niin että toisen alaruumis muistutti enemmän pakettia. Sitten Viki pyyhkäisi hellästi ohimennen hiukset Nooran kasvoilta ja tuki tämän istuma-asentoon käyttäen paljon enemmän tyynyjä kuin olisi tarvinnut. Mutta vaikka kuumeinen nainen protestoikin Vikin avusta, hänellä ei silti ollut sydäntä sanoa mitään tyynyistä ja siitä, kuinka useampi pehmeä tyyny teki hänen olonsa vain epämukavammaksi. Viki ei sentään ollut ilmeisesti hoitanut sairasta sitten ihmispäiviensä, joista oli vierähtänyt jo tovi. Sitä paitsi, Noorasta oli mukava katsella, kun Viki hössötti hätääntyneenä ja suloisena hänen ympärillään. (Yhdessä vaiheessa Nooran oli täytynyt vakuuttaa vanhemmalle naiselle, ettei hän kuolisi 38.6 asteen kuumeeseen.)
“Suu auki, täältä tulee vankkurit!” Viki sanoi. Noora loi toiseen niin ärtyneen katseen kuin vain kuumeltaan saattoi, mutta avasi kuitenkin suunsa. Suolainen, mutta jollakin tapaa makea, aromi lehahti hänen kielellään ja hän saattoi maistaa myös vivahteen kanasta. Noora oli ihmeissään siitä, että kykeni tukkoiselta nenältään edes maistamaan mitään.
“Midä tässä on?” Noora kysyi ja oli saada keittoa väärään kurkkuun, kun Viki työnsi seuraavan lusikallisen hänen suuhunsa.
“Muistaakseni äitimuorini resepti. Tosin saatoin sekoittaa parit mausteet keskenään… Miltä se maistuu?” Viki ojensi mehulasin hieman yskivälle tyttöystävälleen.
Noora joi kulauksen mehua ja laski lasin sohvapöydälle. Hän hymyili Vikille.
“Hyvältä. Olodi on jo parempi. Kiidos, kulda.”
Viki nauroi Nooran omituiselle puheelle. Palkaksi hän sai tyynystä naamaansa ja melkein pudotti kädessään olevan keittokulhon.
“Hei, varo - olin läikyttää lääkkeesi!”
Noora virnisti hieman. Ehkä siinä keitossa todella oli jotakin tai sitten sitkeä flunssa oli vihdoin väistymässä, mutta Noora tunsi voimistuvansa hiljalleen.
Hän taputti sohvan istuinkangasta kädellään. “Tule tädde, Viktoria.”
Viki kurtisti kulmiaan syntymänimelleen. “Eihän siihen kahta mahdu”, hän totesi.
Noora pyöräytti silmiään.
Hölmö verenimijä. Nainen päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä: Hän veti toisen naisen kädestä pitäen itseään vasten ja kurotti painamaan huulensa toisen huulille. Viki vastasi suudelmaan himolla.
“Minä en ole juonut hetkeen”, Viki sanoi suudelmien välissä, hieman hengästyneenä.
“Turpa kiidi.”
"Saat juoda minusta niin paljon kuin haluat, heti kun olen taas terve." Viki hymyili tyttöystävänsä ajatuksille mielessään ja painautui lähemmäs Nooran lämpöä hohkaavaa kehoa. Hän suuteli Nooraa uudestaan ja uudestaan välittämättä himosta, joka heräsi tai pituutta kasvavista kulmahampaista.
Noora puolestaan vastasi suudelmiin hieman jähmeämmin kuin tavallisesti, mutta hän nautti olostaan ja melkein unohti kuumeensa.
Hölmö verenimijä tosiaan. Mutta hän on silti minun, ja minä olen hänen.
