// Alaotsikko: Pansy/Hermione, Hurt/Comfort, vähän angst
Title: Vaihtoehtoja
Author: Liebeh
Genre: Hurt/Comfort, vähän angst, ihan pikku hitunen romancea
Pairing: Pansy/Hermione
Rating: K-11
// Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjäDisclaimer : En omista hahmoja, kaikki minkä tunnistat Rowen omaksi, on luultavasti hänen. En saa rahallista korvausta.
A/N: Siellä on kyllä Ginnystä maininta. Osallistuu FF100:aan sanalla 061. Talvi.
En ollut ihan varma mihin tämä kuuluu, mutta tuolla luki muut, niin kaipa tämä on oikeassa osoitteessa.
VaihtoehtojaTupakansavu ei ollut koskaan tuntunut paremmalta keuhkoissa. Kirpeän kylmä ilma pisteli kasvoja ja sai silmät vuotamaan. Ainakin Pansy uskotteli itselleen kyynelten johtuvan pelkästään jäätävästä tuulesta, joka pyöritteli pientä lumitornadoa linnan pihalla.
Uusi kyynel, uusi imaisu filtteristä. Savukkeen pää hehkui hämärässä, paljastaen yksinäisen hahmon mahdollisille ohikulkijoille.
Pansy ei välittänyt siitä, että oli aivan liian myöhäistä liikkua ulkona. Hän ei välittänyt siitä, että haisisi taas savulle raahautuessaan makuusaliinsa. Harmahtava kiehkura kietoutui kuin tarkoituksella hiuksiin, takertui tiukasti kiinni, niin että Malfoy varmasti haistaisi sen.
Tyttö nyyhkäisi tukahtuneesti ja painoi toisella kämmenellä kosteata poskeaan. Kyyneleet olivat alkaneet nopeasti jäähtyä pakkasessa ja muodostivat rapisevaa riitettä kaulukselle. Kylmä tuuli tuntui hyvältä kuumottavalla iholla.
Perkeleen Malfoy. Poskea kirveli vieläkin läimäyksen jäljiltä. Se ei ollut tarpeeksi kova jättääkseen kunnollista jälkeä, mutta sen verran voimakas, että sai huoneen pyörimään silmissä.
”Huora. Huora sinä olet, Pansy Parkinson. Ja kuka nyt huoraa arvostaisi?”Yhä sanat kaikuivat korvissa, sihisevinä ja ilkeinä. Kiemurtelivat ympärillä kovina ja katkerina, sitoivat vatsanpohjaan kiristävän solmun.
Huora. Uusi nyyhkäys repi ilmaa.
Pansy nosti kätensä ja hankasi vihaisesti ripsivärin ja rajauskynän tahrimia poskia, kunnes niitä aristi. Tupakka meni ruttuun sormien välissä, mutta paloi vielä kituliaasti.
Miten inhottava tapa, äiti olisi tappanut hänet jos olisi tiennyt. Jästien typerää keksintöä, mutta tyttö ei ollut voinut vastustaa nähtyään teinien polttavan salaa maanalaisen sisäänkäynnillä.
Se oli jotakin kiellettyä, jotakin kiinnostavaa. Jännitystä kaavoihin kangistuneeseen elämään.
Vielä muutama kyynel valui silmistä, liukui tiukasti kiinni puristettujen huulten yli ja tipahti leualta lumeen. Kuumana sihisevä viha oli vaihtunut hiljaa leviäväksi tyhjyyden tunteeksi. Savuke oli jo melkein palanut loppuun, kun hiljaa langenneesta pimeästä kuului lumessa narskuvia askeleita.
Pansy jähmettyi paikoilleen, vain hengitys höyrysi ilmassa. Jos se olisi opettaja, hän saisi luultavasti viikon jälki-istunnot, tai ainakin menettäisi puolet tupansa pistesaaliista. Hän pystyi jo melkein kuulemaan juorut korvissaan.
Pansy Parkinson käräytettiin yöllä puskatupakalta. Voi Luoja.Narskuminen lähestyi, hahmo alkoi piirtyä pimeyttä vasten. Tummatukkainen luihunen yritti vaivihkaa vetäytyä syvemmälle varjoihin, olisi sittenkin pitänyt mennä kiellettyyn metsään. Mutta hän tiesi aivan hyvin, että sinne oli liian pitkä matka, linnan nurkalla sijaitseva syvennys muurissa oli aivan yhtä hyvä paikka. Ei kukaan edes löytäisi sinne, ellei olisi seurannut häntä, tai tietäisi entuudestaan hänen käyvän siellä.
Hieman rentoutuen Pansy nojasi kylmään kiveen. Niin, kukaan ei löytäisi häntä. Tyttö lepuutti itkusta kivistäviä silmiään.
”Jätätkö jämät?” hieman hermostunut, mutta tasainen ääni kysyi vaarallisen läheltä.
Pansy räväytti vauhkona silmänsä auki ja suoristi selkänsä. Muutaman metrin päässä häntä tuijotti pari pähkinänruskeita silmiä. Lumihiutaleet laskeutuivat hiljakseen kiharaan tukkaan.
Lause oli ollut ehdottoman epäsopiva noille huulille. Laatikkomaisen jäykkä, valheellisen rento. Jo sävy kertoi sen olleen väkisin puserrettu.
”Kuraveri-Granger”, Pansy sanoi, ja siristi silmiään, tavoitellen ilkeää sävyä hämmennyksen tilalle.
Hermione sävähti, muttei perääntynyt. Väsynyt ääni ja punoittavat silmät paljastivat, ettei ilkeys ollut sydämestä lausuttu.
”No?” hän kysyi, asteli toisen viereen, pyyhki lumet penkinselkämykseltä ja istui jäykästi.
”Et sinä polta”, luihunen vastasi viileästi.
Mitä helvettiä opettajien lellikki, hikipinkojen kruunaamaton kuningatar, teki keskellä yötä epävirallisella tupakkapaikalla luihusen kanssa, eihän sitä nykyään edes näkynyt ilman punatukkaista verenpetturiystäväänsä, jonka kanssa he olivat kuin kaksi marjaa.
Ja mikä tärkeintä, miksi hän itse ei kävellyt pois?
”Mistä sinä muka tiedät?”, Hermione sanoi kimakasti ja puraisi heti perään huultaan nolona. Pansyn ei edes tarvinnut kertoa miten lapselliselta se oli kuulostanut.
Tyttö mietti hetken, ja ojensi sitten savukkeen Hermionelle. Se kuitenkin palaisi alle minuutin, ja hänen täytyi myöntää olevansa hieman utelias.
Pansy pysyi edelleen paikallaan, ja askia taskusta hapuileva käsi pysähtyi jännittyneenä, kun katse seurasi miten rohkelikko veti korostetusti savua keuhkoihinsa.
Hyvin tyynenä Hermione puhalsi ilmaan savukiehkuran, joka sekoittui hengityksen höyrypilveen. Pansy hymähti. Kasvot olivat pettävän ilmeettömät, mutta tarkat silmät panivat merkille penkkiä valkeina puristavat sormet, ja kaavun alla jännittyvät vatsalihakset, kun valtaisaa yskänpuuskaa estettiin väkisin purkautumasta ilmoille.
Melkoisen kiitettävää, Pansy ei ollut itse kyennyt pidättelemään ensimmäisellä kokeilullaan. Pieni hymy karkasi kutittelemaan suupieliä. Oli aivan hiljaista, he vain olivat siinä vierekkäin. Hermione ei kokeillut uudestaan savuketta, eikä Pansy sytyttänyt uutta itselleen, vaikka aski lepäsikin koko ajan kämmentä vasten. Hän ei tiennyt miksi, mutta enää hänen ei edes tehnyt mieli lähteä.
”Miksi sinä olet hänen kanssaan?” Hermione yhtäkkiä kysyi, ja virne kuoli ehtimättä edes kunnolla elää. Ilmapiiri kiristyi silmissä ja Pansy käänsi vaistomaisesti punoittavan poskensa piiloon.
”Ai kenen?” hän kysyi pää käännettynä pois. Kiukku kuohahti hänen sisällään, hän kyllä tiesi varsin hyvin, kenestä tässä puhuttiin. Mitä se sinulle kuuluu kuraverinen!? Tyttö olisi halunnut huutaa kovaa yöilmaan.
”Malfoyn.” Hermione sanoi hitaasti.
Nimi jäi leijumaan ilmaan heidän välilleen.
Pansy kuuli sihahduksen, kun tumppi työnnettiin lumeen. Penkki narahti toisen noustessa seisomaan.
”Koska ei minulla ole vaihtoehtojakaan”, hän henkäisi vaimeasti ja yllättyi itsekin heikosta vastauksestaan. Hänen teki mieli itkeä taas.
Lumi narahteli rytmikkäästi saappaiden alla.
Viileät sormet kurottuivat tykyttävälle poskelle. Ne sipaisivat kevyesti tumman polkkatukan pois tieltä, seurasivat leuan kaarta ja käänsivät kasvot hellästi puoleensa.
Pansy hätkähti ja tuijotti edessään seisovaa tyttöä. Hän oli odottanut viiltävää pilkkaa, takaisinmaksua vuosien ilkeydestä ja piittaamattomuudesta.
Mutta kiukun sijasta hän näki ruskeissa silmissä kyynelten sädehtivän tähtimeren, loputtomasti surua ja hieman haikeaa ymmärrystä.
Kun kasvot lähestyivät, hän ei vetäytynyt pois, vaan kietoi kätensä tiukasti hoikalle uumalle ja nojasi toiseen kuin hukkumaisillaan.
Suudelma oli hidas, ja rauhallinen. Se oli täynnä Pansyn suolaisia kyyneleitä, jotka valuivat taas poskilla, mutta Hermione ei välittänyt. Hän ei välittänyt tunkkaisesta tupakasta, eikä päässään pyörivästä huimauksesta, vaan silitti pois kivun ja katkeruuden. Huulet raottuivat hieman, alahuulta näykkäistiin kevyesti, ja huokaisu karkasi ilmaan.
Sitten Hermione vetäytyi pois.
”Aina on vaihtoehtoja.” hän kuiskasi arvoituksellisesti ja pyyhkäisi lumihiutaleet Pansyn tukasta. ”Ja hankkiudu eroon noista, ne maistuvat pahalle”, tyttö lisäsi nykäisten punavalkoisen savukeaskin pois luihusen kädestä.
Pansy jäi hämmentyneenä seisomaan nopeasti sakeutuneeseen lumisateeseen, katselemaan Hermionen etääntyvää talviviitan peittämää selkää.
Pitkästä aikaa suuri, kokonainen hymy kohosi huulille.
Niin, aina oli vaihtoehtoja. Pansyn lähtiessä tupakka-aski jäi nököttämään penkinreunalle, missä lumi peitti sen hiljalleen vaippaansa.
//Kommentit ois kivoja
