Se on vain maalia [S, drama-angst femme]

[Zarroc]

Author: Zarroc
Pairing: minä/hän
Genre: drama, angstinen romance, femme
Rating: S
Summary: Hänessä oli jotain sellaista, mikä sai surun valittamaan joka oktaavilla.
A/N. Kai tämä on tarina yksinäisyydestä ja riittämättömyydestä. Siitä, kun hiljaa antaa periksi. Omakohtaisuus kympin luokkaa. Inspiroidu musiikista -haasteeseen numerolla 4. Puunukke, Ficlet300:seen sanoilla 10. Ainoa, 169. Juoma, 147. Varjo & 202. Katkeruus.

Se on vain maalia

Minä olen vain puunukke, kiinni naruissa
Ja joku laittaa poletin koneeseen
Ja minä alan taas tanssia

Tajusin, että hänen paidallaan oli verta. Katsoin sitä pitkän aikaa vaiti, en tiennyt, mitä sanoisin. Ei kai minun tarvinnutkaan, koska hän tuli halaamaan minua ja puristi kätensä nyrkkiin paidanselkämystäni vasten. Pitelin häntä hämmentyneenä, kenties hieman arkanakin ja yritin saada kiinni siitä, mitä oli tapahtunut.

”Mitä tapahtui?” päädyin kysymään, vaikka näinhän minä jäljet hänen ranteissaan. En minä kuitenkaan ollut epäillyt tätä, en nyt.
”Liukastuin”, hän vastasi tukahtuneesti ja minun valkoisella kauluspaidallani oli verestä surunaama.
”Keittiöveitsen kanssako?”
”Niin.”

Kuten aina.

En sanonut mitään, pidin vain kiinni hänestä ja odotin. Se oli minun tehtäväni tässä maailmassa, olla siinä silloin kun hän minua tarvitsi.

Ja tämän lakatun pinnan alla
Jo vanhuuttaan halkeillen
Sielu puinen kuivuu kasaan, sinua rukoillen

Hän nukkui, heräsi välillä yskimään ja aivastelemaan limaisesti, mutta jatkoi sen jälkeen uniaan. Makasin valveilla hänen vierellään, katselin katulampun valossa oranssina hohtavaa pussilakanaa mietteliäänä. Nousin ylös, katselin ympärilleni yksiössä, jossa ei näkynyt muuta kuin kaikki.

Napsautin vedenkeittimen päälle, enkä välittänyt siitä, että olin käytännössä alasti. Kuka täällä minua katsoisi, muu kuin lamppu ulkona. Se kurkistaisi sälekaihtimen raosta, tutkisi minua hetken ja päästäisi menemään. Huomaisi ylimääräisen lantiolla, liian suuret rinnat ja hiljaisesta väsymisestä kertovat liikkeet. Ei kukaan sellaisesta kiinnostunut, ei edes hän.

Katseeni siirtyi lähes huomaamattomasti nukkuvaan naiseen, joka puristi jälkeeni jättämää peittoa jotenkin pakonomaisesti. Nojasin tiskipöytää vasten, ristin kädet rintojen alle tukeakseni niitä ja annoin katseeni harhailla.

Hänessä oli jotain sellaista, mikä sai surun valittamaan joka oktaavilla.

Vedenkeitin naksahti hiljaa pois päältä, kaivoin tottuneesti teetä yläkaapista. Vaikka tämä oli hänen asuntonsa, minä kaapit olin täyttänyt ja astiat järjestellyt. Minä olin huolehtinut, että hänellä oli kaikki ja vähän enemmänkin, paljon enemmän.

Ja minä ilman näitä naruja kai kasaan lysähdän
Välissä helvetin ja taivaan
Kun minä tanssini esitän

Join teetä sängynreunalla istuen, koska omat tavarani olivat vallanneet sen ainoan tuolin, joka täällä kesti painoa. Kaikki näytti niin uudelta ja siistiltä, mutta silti mikään ei kai ollut. Eivät hänen välinsä ihmisiinkään olleet uusia tai varsinkaan siistejä. Ne olivat rumia kuin edellisen viikon sanomalehdet, osittain repeytyneitä ja likaisia. Joissakin oli iän tuomia kulumia, pinttymiä, maneereita joista ei päässyt enää pois.

Mainokset huusivat omaa maailmaansa, eikä kukaan tiennyt kuinka ne voisi torjua. Kuinka niihin lakkaisi vastaamasta samalla tavalla.

Tee oli kuumaa, se poltti huulia ja ärsytti ihoa. En edes pitänyt sen mausta, mutta join sitä silti. Se oli äänetöntä kaipuuta jonnekin toisaalle, missä ei tarvitsisi enää huolehtia riittäisikö lainkaan.
Hän hätkähti unissaan, ulahtikin ja katsahdin häneen levottomana. Edes yksi yö unta riittäisi pitämään hänet kutakuinkin järjissään, mutta kenties se oli liikaa pyydetty. Hän heräsi, avasi silmänsä ja hengähti nopeasti syvään kuin tukehtuva.

Pidin tiukemmin kiinni kupistani kun hän nousi yskimään ja vasta sen jälkeen katsoi minuun kunnolla.

Katseessa ei ollut jälkeäkään siitä ilosta, mikä joskus oli näkynyt hänen kasvoillaankin. Nyt siinä oli vain tuskaa ja epätoivoa, jotain vieläkin pahempaa. Jotain, mitä en osaisi käsitellä ja tiesin, ettei hänkään kykenisi siihen.

Ojensin teekuppiani hänelle, hän haistoi ja irvisti hieman, mutta joi kuitenkin.

Ja sinä päivänä kun minut siirretään
Syrjään tieltä uusien
Minä pölyisen varastohuoneen nurkasta sua rukoilen

Loppuyön valehtelin itselleni makaamalla selälläni ja antaessani hänen nukkua kylkeeni käpertyneenä. En tehnyt elettäkään kietoakseni kättäni hänen ympärilleen tai edes raottaakseni peittoani, hän ei sitä tarvinnut. Makasi peitot välissämme aivan kiinni minussa, toinen käsi hapuili jotain kohtaa kyljessäni. Vaikka me molemmat tiesimme, että hän ei halunnut sitä. Ei halunnut minua, ei hereillä tai selvin päin.

Laskin päässäni niitä kertoja, kun hän oli ollut oikeasti onnellinen kanssani. Enkä voinut sanoa yhdenkään kohdalla, oliko hän ollut sitä oikeasti vai vain päättänyt leikkiä niin.

Hän urahti unissaan, mutisi nimeni ja sai minut katsomaan itseään hetken verran pidempään. Katulamppu vilkutti minulle viimeisen kerran aamun merkiksi ja sammui itsekseen säpsähtäen. Hän ei herännyt, ei tietenkään, vaan hymyili pitkästä aikaa saadessaan kiedottua sormensa sormieni lomaan.

En reagoinut siihen oikeastaan millään tavalla, silitin peukalollani varovasti rystysiä ja opetin itseäni. Toiveilla oli paha tapa muuttua painajaisiksi, katkeriksi.

Minä jatkoin valehtelua, koska mitäpä muuta tämä maailma meille kahdelle tarjoaisi.

Tule mun luo, tule mun luo
Kun minä ilta illan jälkeen
Paljain jaloin lasimurskalla vuokses tanssin vaan.

[Iloinen Sipuli]

Tervehdys ^^

Tämä oli todella kauniisti kirjoitettu teksti! Kielessä oli jotain runomaista, ja tietyllä tavalla hienoa, muttei kuitenkaan liiallista absurdia kielikuvilla mässäilyä; kokonaisuus pysyi ymmärrettävänä ja siistinä. Erityisesti jotkut tietyt kohdat pistivät silmään, ja saivat minut vain tuijottamaan silmät pyöreinä

Kuka täällä minua katsoisi, muu kuin lamppu ulkona. Se kurkistaisi sälekaihtimen raosta, tutkisi minua hetken ja päästäisi menemään.

Tämä, ihanasti sanottu!

Toiveilla oli paha tapa muuttua painajaisiksi, katkeriksi.

Tästäkin tykkäsin, vaikuttava.

Muutenkin pidin kovasti tämän tunnelmasta. Kun luin alkutiedoista femmen, pelkäsin että nyt tulee jotain siirappista romanssia, mutta tämä olikin ilahduttavasti suorastaan kutkuttavaa angstia . Ei mitään "turhia" romanttisuuksia. Pidin siitä miten kuvailu liikkui melko yleisellä tasolla, eikä menty liiallisiin yksityiskohtiin. Paljon jäi auki, esim. keitä hahmot olivat, mikä oli johtanut kyseiseen tilanteeseen jne. mutta itseäni se ei ainakaan haitannut, päin vastoin. Tämä tuntui juuri hyvältä näin.

Aiheeltaan tämä oli oikeastaan aika kiinnostava. Tämä ei ollut mitään hurt/comfortia, jossa toinen lohduttaa ja saa toisen voimaan paremmin, vaan tästä paistoi läpi molemminpuoleinen epätoivo, mikä oli oikein mukavaa! Loppu vielä kruunaa kaiken. Toisaalta, osittain sitä jäi ehkä odottamaan selitystä, mutta ei se nyt ehkä tosiaan ollut tärkeintä. Pääasia oli tämän luoma kaunis tunnelma. Kieli oli täysin ehjää, eikä töksähtänyt missään vaiheessa. Pituuskin oli juuri hyvä.

Tälläisen kommentin sain aikaan minä , jätti kyllä hyvän fiiliksen tämä teksti, angsti on aina kivaa ^^

-Iloinen Sipuli

[Zarroc]

Iloinen Sipuli, minua kieltämättä nauratti nimimerkkisi ja sitten se, kun sanoit, että epätoivo oli oikein mukava asia tässä tekstissä 8'D joskus angsti jättää ihan hyvän fiiliksen. Hienoa, että pidit ja kiitos ihanasta kommentistasi ♥

[Odo]

Kommenttikampanjasta hei! Pahoittelen heti alkuun, että anteeksi, olen kauheasti myöhässä. Olen lukenut tämän jo pariin otteeseen ja musta tuntuu silti, että olen sanaton. Tämän kerronta oli todella kaunista ja tunnelma välittyi vahvasti tekstistä. Tavallaan tää kosketti mua henkilökohtaisestikin ja ehkä siksi kommentointi onkin niin vaikeaa.

Tarina jätti paljon auki lukijalle, mutta musta se oli tässä vaan hyvä juttu. Se sai ajattelemaan ja miettimään hahmoja, heidän tarinaansa. Alku oli heti vaikuttava, lyhyt dialogi toi heti surullisen fiiliksen. Mukana ollut kuvailu oli minusta todella hienoa, ei mitään perinteistä vaan hienosti keksittyjä yksityiskohtia.

Ne olivat rumia kuin edellisen viikon sanomalehdet, osittain repeytyneitä ja likaisia. Joissakin oli iän tuomia kulumia, pinttymiä, maneereita joista ei päässyt enää pois.

Tämä oli musta hieno kohta ja samaa voisin sanoa katulamppu-kohdasta, jonka Iloinen Sipuli oli jo ottanut esille.

Tämä oli todella sujuvaa ja virheetöntä luettavaa. Teksti soljui hyvin eteenpäin ja sitä oli helppoa lukea. Olit saanut paljon asiaa pelkän yhden yön kuvaamiseen, osa siitä lukijan pohdittavaksi, osa kerrottuna. Kaiken kaikkiaan pidin tästä aivan valtavasti ja ainoa asia, mikä mua jäi vähän ihmetyttämään oli otsikko. Se on kiva, mutta jotenkin en osaa sitä yhdistää tekstiin.

[Zarroc]

Odo, olin kerennyt jo ihan unohtaa, että tämä on ollut kommenttikampanjassakin.. 8'D noo, ainakin piristyin huomattavasti saatuani kommentin tähän. Hienoa, että sanaleikit miellyttivät ja tunnelma välittyi niin kuin toivoinkin! Tosiaan, otsikko sitoutui enemmänkin suoraan laulunsanoihin kuin itse tekstiin. Kiitokset kommentista :3

[Sindarin lapsi]

Kommenttikamppanja täällä taas!

Jotkut tekstit saavat minut vain miettimään miksei niiden kirjoittajalla ei ole omaa kirjaa. Tämä oli sellainen teksti. Kerrontasi on jotain aivan omaa luokkaasi, se on tasaista mutta ei liian latteaa, osaat muotoilla lauseita lukija ystävällisimmiksi ja saat aikaan tunnetta teksteilläsi. Osaat etsiä oikeita sanoja oikeisiin kohtiin ettei tekstistä muodostu hassun kuuloinen sekasikiö sivistyssanoja. Ensimmäiset kymmenen riviä oli suorastaan kerronan juhlaa ja pidin niistä kaikkein eniten. Siinä osasit tiivistää väkivaltaisen ja hankalan sisällön lyhyisiin lauseisiin jotka sopivasti loivat oikeaa rytmiä kerrontaan. Itse olen juuri tälläisten lyhyitten ja vaikuttavien lauseiden kannattaja, joten tekstin pidentyessä jouduin lukemaan tiettyjä lauseita useampaan kertaan. Tämä ei toki ole ongelma sinun tekstissäsi vaan minun pienessä kaalissani

Itse sisältö jättää tarinan sulkeutuneeksi vaikka paljasteleekin ajoittain pieniä vihjeitä. Tapahtumien kautta tätä tekstiä ei voi selitellä sillä tässä ei tapahtunut paljoakaan. Mutta koska olet loistava kirjoittaja niin lukija pystyy päättelemään yhtä jos toista henkilöitden kemiasta ja  tapahtuneista asioista. Melankolinen angsti on mun number yksi suosikkia, en ole koskaan oikein perustanut mistään kevätihanaarakkautta-hömpöttelystä joten tämä oli oikein mieltä ilahduttava tekstin pätkä. Pituus oli oikein hyvä, Tämän tekstin viitsi lukea useaankin otteeseen mitä ei usein käy jos sanamäärät kasvavat yli kymppitonnin. Lisäksi tekstiä oli helppo lukea onnistuneen kuvailun takia joten tämän halusikin lukea useampaan otteeseen. Loppu jäi aavistuksen avonaiseksi mutta sopivan surumieliseksi. Aina ei mielesätni tarvita mitään onnellista loppua, ne on yliarvostettuja 

Joka tapauksessa hyvin ainutlaatuinen ja tasainen kokonaisuus johon ei juuri pilkun viilausta tarvittu. Olet todella lahjakas kirjoittaja ja olin kuin karkki kaupassa kun etsin kommentoitavaa tekstiä kokoelmastasi. Tämä piristi iltaani

[Zarroc]

Sindarin lapsi, yllätyin vähän kun joku tarttui tähän tekstiin. En itse asiassa edes muistanut omistavani tätä, joten olin ihan jokseenkin hämmentynyt 8'D joka tapauksessa, tosi kiva, että tykkäsit ja tunnelma säilyi koko ajan. Näen itse tässä moniakin asioita, mitä voisi korjata tai tehdä toisin, mutta kerran kirjoitettu on, no. Se sitten on valmis. Kiitos siis todella paljon kommentista!

[Sokerisiipi]

Tämä oli hieno. Hiljaista epätoivoa, vaikeutta ja pysähtyneisyyttä. Pidin tämän katkeruudesta ja sen hienovaraisesta ilmaisusta, jota ei silti ollut vaikeaa ymmärtää. Hyvin tässä toimi myös runsas tulkinnanvapaus. Kiitos!

[Zarroc]

Sokerisiipi, iip, kiva että pidit kiitos paljon kommentista!