Title: Hermionen silmin
Genre: kai tää on adventure
Rating: S
Summary: Pian tulikin minun vuoroni. Hetken miettimisen jälkeen hattu huusikin jo ROHKELIKKO.
Disclaimer: Haluan kiittää mahtavaa kirjailijaa J. K. Rowlingia. Hän on keksinyt nämä hahmot ja luonut koko vlhomaailman.
Warnings: Voi puuttua jotain juttuja, mutta yritin muistaa kaiken tärkeän Harry Potter & viisasten kivestä. Outoja lauseita, ja kirjoitusvirheitä saattaa löytää.
A/N: Kiitos kaikille, jotka viitsivät lukea tämän.
Haluaisin paljon kommenttiani. Tämä on toinen ficcini tällä sivustolla.
~Hermionen silmin~
Olimme juuri saapuneet Tylypahkaan, me eli uudet ensiluokkalaiset. Odottelimme professori McGarmiwaa. Moni oppilaista esittäytyi toisilleen. Itse päätin jättää sen myöhemmäksi, enhän minä voinut tietää kenen kanssa päätyisin samaan tupaan. Halusin ystävystyä nyt aluksi vain omaan tupaani kuuluvien kanssa. Mielessäni pyöri vain: Mihin tupaan päätyisin? Pääsisinköhän Harry Potterin kanssa samaan tupaan? Olin siis tavannut Harryn jo junassa. Hän oli ollut siellä jonkun Ron Weasleyn kanssa. Onkohan Ron Weasleykin kuuluisa?
Silloin professori McGarmiwa saapuikin. Hän vei meidät suureen saliin, ja asetti jonkin vanhan hatun eteen. Tärisin, halusin tietää jo miten meidät lajiteltaisiin? En kuunnellut ollenkaan mitä McGarmiwa sanoi… ja yllättäen hattu alkoikin laulaa.
Moni hattu on päältä kaunis,
mut sille en pane painoa,
vaan itseni oitis syön, joku muu
jos paremmin käyttää aivoa.
Pyh sanon mustille knalleillenne
ja korkeille silintereille,
sille Tylypahkan lajitteluhattu oon
ja näytän taivaan merkit niille.
Ei salata mitään minulta,
voi sisäänsä sun polla,
Siis sovita mua, niin kerron
missä sun kuuluu olla.
Ehkä kuulut Rohkelikkoon, jos
sydämmes urhoollinen on,
on sinulla ritarin uskallus
ja olet kumman peloton.
Ehkä on luontosi rehti Puuskupuh,
sinuun voi aina luottaa,
ei malttisi petä ja aherrus sulle
vain silkkaa iloa tuottaa.
Kenties viisas Korpinkynsi
on koti sun alttiin mielen.
Siellä älykkäät ja terävät oppii
yhdessä taikuuden kielen.
Tai voihan olla että Luihuisesta
sä löydät ystävä aido.
Ovelat velhot ei keinoja kaihda,
ovat tarpeen kaikki taidot.
Siis sovita minua! Älä pelkää!
Äläkä hermoile, nipo!
Olet turvassa käsissäni (oli niitä tai ei):
mä olen miettivä pipo!
Sen jälkeen professori McGarmiwa kutsui meidän yksitellen eteen. Jouduimme siis sovittamaan hattua. Ei paha minun mielestä. Pian tulikin minun vuoroni. Hetken miettimisen jälkeen hattu huusikin jo ROHKELIKKO. Ryntäsin sen jälkeen Rohkelikkojen pöytään. Pahin vaihe oli varmasti jo ohi. Hetken kuluttua kaikki oli jo lajiteltu tupiin. Loppuilta meni sutjakkaan. Päähäni kyllä jäi pyörimään tämä koulun laulu. Illallakin vielä hoilasin sängylläni sitä.
Tyly tyly tyly tyly Tylypahka,
tahdomme tietoa udella,
oommepa vanhoja kaljupäitä
tai nuoria polvet ruvella.
Täyttää jollain kiinnostavalla
voisit tämänkin aivon,
sillä kärpäsenraadot ja nöyhtä valtaa
äkkiä tyhjän kaivon.
Siis oppia anna arvokasta,
unohtunut palauta mieleen,
parhaasi tee, me teemme myös,
vaikka välillä menisi pieleen.
*
Aamulla heräsin aikaisin tunnille. Ensimmäiseksi olisi Muodonmuutosta. Harry ja Ron tulivat myöhässä; Se kyllä ihmetytti minua. Siis Harry ihmetytti, ei Ron. Harry vaikutti mielestäni aika täsmälliseltä ihmiseltä, Ron taas vaikutti myöhästelevältä. Ja minähän sainkin tietää hänen olevan, eli olin oikeassa taas kerran.
Taikajuomatunti oli varmasti Harryn mielestä kauhea. Kalkkaros kysyi häneltä kysymyksiä, joihin hän ei tiennyt vastauksia. Itse tiesin jokaiseen vastauksen ja viittasin. Kaikkien mielestä varmasti nolasin itseni, koska Kalkkaros käski minut istumaan. Olin nimittäin noussut seisomaan viitatessani, jotta Kalkkaros näkisi, että minä osaisin.
Olin aika surullinen sen kaiken jälkeen. Miksi Kalkkaros ei kysynyt minulta, vaikka tiesin? Eikö hän pidä minusta? Mutta kaikki opettajat pitävät minusta.
Lentotunti oli mielestäni tylsä. Harry oli parempi, kuin minä. Se oli suuri ihme, koska minä olen kaikessa parempi, kuin Harry.
Neville kuitenkin tyri tunnilla, hän ei hallinnut luutaansa, ja mursi sen takia kätensä. Matami Huiski lähti sen takia nopeasti viemään häntä sairaalasiipeen. Samalla Huiski kielsi meitä lentelemästä, koska muuten meidät erotettaisiin.
Malfoy noukki maasta Nevillen muistipallon, joka oli tippunut, ja päätti viedä sen puunlatvaan odottamaan Nevilleä. Harry päätti lähteä perään vaikka minä kielsin häntä. Lopulta Harry saa napattua muistipallon, McGarmiwa tulee silloin paikalle. Kaikki luulevat, että Harry erotetaan, mutta saan itse pian kuulla, että Harry pääsee Rohkelikon huispausjoukkueeseen. Hän on nuorin pelaaja moneen vuoteen. Olen tietenkin iloinen hänen puolestaan, mutta saahan minua harmittaa se etten ole aina paras.
*
Malfoy haastoi Harryn velhojen kaksintaisteluun. Minä kuulin kaiken, ja ajattelin, että Harry ei saisi mennä.
Illalla odotin Harrya ja Ronia Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen, jotta voisin torua heitä. He eivät nimittäin saisi lähteä minnekään, Rohkelikko menettäisi muuten pisteitä heidän typeryytensä vuoksi. Kun he saapuivat sinne valmiina lähtemään palkintohuoneeseen velhojen kaksintaisteluun, minä kielsin heitä lähtemästä. Annoin vielä hyväksi syyksi pisteiden menettämisen. Ron ja Harry kuitenkin talsivat Rohkelikkojen oleskeluhuoneesta ulos, minä seuraan heitä. Haluan kokosydämestäni estää moiset jutut. Lopulta luovutankin jo, mutta huomaamme yllättäen, että Lihava leidi on lähtenyt yölliselle retkelle. Päätän lähteä heidän mukaansa, koska en voisi jäädä odottamaan sinne, koska muuten jäisin kiinni. Nevillekin päätyy lopulta mukaan, koska hän on unohtanut myöhemmin illalla salasanan, ja jäänyt odottamaan muita Rohkelikkoja, jotka voisivat kertoa sen hänelle.
Malfoy ei kuitenkaan tullut paikalle. Minä arvasin, että tämä on jokin juoni. Hän vain halusi, että Harry erotettaisiin.
Meinaamme kaikki jäädä kiinni, mutta lopulta ehdimme juosta oven taakse piiloon. Sieltä paljastuu kuitenkin kolmipäinen koira, joka meinaa syödä meidän. Ehdin kuitenkin huomata ennen kuin poistumme, että se seisoo lattialuukun päällä. Koira varmasti vartioi jotain.
*
Päivät vierivät nopeasti Tylypahkassa.
Eräällä tunnilla opettelimme Siipirdium lentiusa –loitsua. Ron sanoi sen väärin, joten kerroin hänelle miten se oikeasti sanotaan. Hän taas suuttui, koska olen tietenkin parempi kuin hän. Lopulta sitten näytin kuinka se menee, ja onnistuin täydellisesti. Kukaan muu ei onnistunut. Tapahtui kylläkin yksi räjähdys.
Tunnin jälkeen Ron sitten pilkkasi minua Harryn ja muiden kanssa. Kyyneleet alkoivat vieriä poskilleni, ensimmäinen kerta kokoelämäni aikana kun minua pilkattiin siitä, että onnistuin paremmin kuin muut. Ei se minun vikani ole, että olen niin hyvä. Tämä voi kuulostaa kerskumiselta, mutta sitä se ei ole.
Halloweeniltana päädyinkin tyttöjen vessaan itkemään, kun kaikki muut juhlivat.
Tulin vessan kopista ulos, ja silloin näin sen, suuren suuri peikko seisoi edessäni. Säikähdin, sydämeni hypähti kurkkuuni. Peruutin takaisin koppiin. Peikko mäjäytti nuijallaan kopin rikki.
Pian Harry ja Ron tulivatkin jo paikalle. Ilman heitä peikko olisi jo pamauttanut minut nuijallaan kuoliaaksi.
Opettajat, jotka tulivat paikalle hätääntyivät meidät nähdessään. Minä jouduin selittämään jotain valheita heille, koska Ron ja Harry olisivat muuten joutuneet pahaan pulaan, ja Rohkelikko olisi menettänyt monen monta pistettä.
Siitä päivästä lähtien olimme aika hyviä ystäviä, siis minä, Harry ja Ron. Ron ei kyllä vieläkään ollut hirveän mukava minulle, mutta kyllä siihen tottuu.
*
Ensimmäinen huipausottelu oli sinä päivänä. Sää oli kaunis. Kaikesta tulisi varmasti täydellistä. Toivotimme Ronin kanssa Harrylle onnea.
Huispausottelussa Harryn luuta alkoi yllättäen temppuilla. Minä ja Ron säikähdimme. Katselimme hetken ympärille… ja näimme sen; Kalkkaroksen suu liikkui. Hän varmasti langetti loitsuja. Jotain pahoja kirouksia Harryn luutaan. Silloin minä otin taikasauvan, ja sujahdin opettajien penkkien alapuolelle. Siellä sitten sytytin Kalkkaroksen kaavun tuleen. Pinkaisin sen jälkeen pois paikalta. Ehdin kentälle juuri, kuin Harry oli napannut siepin. Rohkelikko voitti!
Pelin jälkeen juttelimme Hagridin kanssa Kalkkaroksesta. Kerroimme jopa kolmipäisestä koirasta. Hagrid kertoi sen olevan hänen, ja nimi on Pörrö. Hagrid jopa sanoi, että Kalkkaros tuskin yrittäisi päästä Pörrön ohi. Samalla hän lipsautti Nicholas Flamel –nimen.
Mieltämme jäi painamaan kuka on Nicholas Flamel on, joten menimme kirjastoon. Yhdestäkään kirjasta ei löytynyt yhtään mitään Nicholas Flamelista.
*
Joulu lähestyi; Harry ja Ron olivatkin jo luovuttamassa Nicholasin kanssa, mutta käskin heidän etsiä salaistenkirjojen osastolta, kun minä lähden jouluksi kotiin.
Joulun jälkeen tieto löytyikin; Nicholas Flamel oli viisastenkiven tekijä.
*
Yllättäen tapahtuikin paljon; Hagridin lohikäärme Norbert ja jälki-istunto. En ole koskaan ennen ollut jälki-istunnossa, ei se kuitenkaan niin pahalta tuntunut. Mietin kylläkin haittaako se arvosanojani.
*
Eräänä päivänä Hagrid sitten möläytti, että Pörrön voi rauhoittaa musiikilla. Päätimme sinä iltana lattialuukun läpi.
Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa tuli kylläkin yksi este; Neville. Hän päätti estää meitä, koska ei halunnut Rohkelikoille vaikeuksia enää. Minulla oli kuitenkin keino raivata Neville pois tieltä, kangistaminen. Neville siis rojahti lattialle, kuin kivi konsanaan.
Lopulta menimme Pörrön oleskelupaikkaan, mutta silloin tajusimme sen; Pörrö nukkui. Musiikki soi parhaillaan. Ihmettelimme hetken, mutta menimme kuitenkin suoraan lattialuukusta. Vastassamme oli seuraavaksi pirunnuora. Pääsimme kuitenkin siitä ohi.
Monen koettelemuksen jälkeen, tulikin shakkipeli. Pelasimme pitkään; kunnes Ronia sattui, mutta lopulta VOITTO! Olimme hyvin ylpeitä. Seuraava koetus oli juomat. Piti löytää oikea juoma; minä ja Harry löysimme sen, Harryn täytyi jatkaa yksin. Itse lähdin hakemaan Ronin.
Lähetin Ronin kanssa Dumbledorelle pöllön.
Lopulta Harry päätyikin sairaalasiipeen. Hän oli kamppailut professori Oravea vastaan Kalkkaroksen sijasta. Me olimme siis turhaan epäilleet Kalkkarosta.
*
Pian vietiinkin jo viimeisiä päiviä.
Tupien pisteitä laskettiin; Voittaja oli Luihuinen, toisena tuli Korpinkynsi, kolmas oli Puuskupuh, ja Rohkelikko viimeisenä. Dumbledore jakoi kuitenkin viimehetken pisteitä. Rohkelikko voitti sittenkin. Tupamme jäsenet olivat hyvin ylpeitä.
Tylypahkan junassa oli hyvin ankea tunne. Joutuisimme hyvästelemään toisemme. Itseäni itketti hieman, mutta pääsin kuitenkin vanhempieni luokse. Ensimmäinen vuosi Tylypahkassa oli mukava.
-Loppu