Nimi: Vääränlaista täydellisyyttä
Kirjoittaja: Manteli
Ikäraja: K-11
Genre: romance, femme, oneshot, angst
Paritus: Fleur/Ginny
Beta:
Kaakao, suuret kiitokset hänelle!
Summary: Fleur on Ginnyn tietämättä ihastunut häneen. Fleur on masentunut, kun Ginny ei huomaa tämän tunteita ja pitää häntä huonona ihmisenä.
Disclaimer: En omista (valitettavasti) hahmoja, mitä nyt leikin niillä.
A/N: Näin aluksi pahoittelen jos teksti on välillä tönkköä. Yritän parhaani kirjoittaessani tätä, mutta en olekaan ennen kirjoitellut femmeä, joten varautukaa pahimpaan. Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta kertokaapa te mielipiteenne! Älkääkä ihmetelkö, kun yhdessä kohdassa vaihtuu imperfektistä preesensiin, se kuuluu asiaan. Tämä onkin ensimmäinen ficcini
femmekymppiin.
***
Vaaleahiuksinen tyttö istui tummalla, puisella penkillä puutarhassa. Puutarha rehotti melkoisesti, minkä lisäksi pienet menninkäiset juoksentelivat käkättäen pahaenteisesti ympäri puutarhaa. Tyttö heilautti upeat hiuksensa pois kasvoiltaan. Hänen kalpea kätensä hapuili viereisellä pöydällä olevaa lasillista vettä. Tärisevin käsin hän nosti lasin huulilleen. Talon sisäpuolelta kuului puhetta, joka koveni jatkuvasti. Tyttö kohotti katseensa ovea kohti.
’’Miksi äiti laittaa meidät karkottamaan menninkäiset?’’ kuului tytölle kuuluva varsin kimeä ääni.
’’Älä valita, se on lystiä’’, pojan ääni tiuskaisi. Kuului kinastelua, kunnes puutarhaan vievä ovi aukeni. Ulos astui punatukkainen tyttö, Ginny Weasley, mukanaan veljensä Ron Weasley sekä Harry Potter. Tyttö oli tiuskaisemassa veljelleen vastaukseksi jotakin, kunnes huomasi vaaleahiuksisen tytön olevan puutarhassa. Hänen kasvoilleen kohosi inhoava ilme.
’’Onko minun pakko olla täällä? Katso nyt, limakin on täällä!’’ Ginny kuiskasi veljelleen ja Harrylle, tietämättä että vaaleahiuksinen tyttö kuuli selvästi, mitä hän sanoi.
’’Jos et halua tehdä tätä, voit häipyä!’’ Ron tiuskaisi. Ginny astui takaisin sisälle paukauttaen oven kiinni varsin äänekkäästi, mutisten samalla jotakin limasta ja veljestään. Fleurin huulilta karkasi huokaus.
Tiedätkö sinä miltä tuntuu olla vihattu? Tiedätkö, miltä tuntuu olla jonkun ihmisen syvästi vihaama ja halveksima persoona? Useissa tapauksissa luulisin, että sinäkään et pitäisi tästä vihaajasta, vai kuinka? Vihaisit tai ainakin inhoaisit ja halveksisit häntä takaisin. Silloin olisitte toistenne vihamiehiä. Mutta mitä tapahtuisi, jos rakastaisitkin vihaajaasi? Entä jos rakastaisit häntä niin, että se sattuu? Miltä se tuntuisi? Kuinka moni voi sanoa rakastavansa ihmistä, joka vihaa sinua, eikä voi sietää sinua silmissään? Ei varmasti monikaan, mutta minä voin.
Jos tunteeni ja rakkauteni sinua kohtaan olivat nakertaneet aikaisemmin, miten paljon ne raastoivatkaan minua nyt?
Tiedän, että olin sinisilmäinen ääliö, joka luotti siihen, että kaikki kääntyisi oikein päin. Nyt ymmärrän sen ja ymmärrän myös, että sain käytöksestäni rangaistuksen. En olisi saanut esittää olevani kiinnostunut yhdestä veljistäsi, en olisi saanut esittää niin, tiedätkö, täydellistä. Se oli virhe, jota kadun enemmän kuin mitään muuta. Miten sinä suhtautuisit minuun, jos olisin erilainen?
Auringonlaskun pieni, heikko valo leikittelee kasvoillani. Sen kultaiset säteet iskevät minulle silmää taivaanrannan takaa. Siitä lähtien, kun ilmoitin meneväni naimisiin Billin kanssa, olen istunut tässä usein. Tiedän, miten aamu toivottaa hyvää huomenta noustessaan. Uskoin niin moniin ihmeellisiin asioihin, mutta ajan myötä huomasin alkavani menettää uskoani niihin. Mutta huomasin myös, ettei unelmissa voinut elää. Ei enää, kun olin rakastunut sinuun.
Tahtoisin sinulta sen kauniin, pirteän hymysi, joka saa hymyn nousemaan kenen tahansa huulille. Tahtoisin katsoa sinua suoraan silmiisi, pidellä kättäsi ja suojella, jos se olisi tarpeen. Mitä tahansa, jos saisin sinut lähelleni. En kaipaa muuta kuin sinua, omaa pientä siivetöntä enkeliäni.
Pimeys oli laskeutumassa laakson ylle, kun ovi pamahti auki taas. Ginny asteli ulos ja huusi pojille näiden täytyvän mennä syömään. Kun Ron ja Harry olivat sisällä, Ginny loi vielä katseen Fleuriin ja lisäsi, että tämäkin voisi tulla syömään, jos heidän ruokansa olisivat kyllin hyviä hänelle. Ginny naurahti ja oli astumassa takaisin sisälle, kun Fleur huudahti: ’’Odota!’’ Ginny pysähtyi ja loi musertavan katseen Fleuriin. Hän katsoi tyttöä kysyvästi. Fleur avasi suunsa sanoakseen jotain, sulki sen ensin, mutta avasi sen uudelleen.
’’Miksi... miksi sinä vihaat minua niin ’irveän paljon?’’ Fleur sanoi, äänessään häivä epätoivoa. Ginnyn silmät suurenivat hämmästyksestä.
’’Minä... en minä sinua vihaa, minä en vain... pidä sinusta’’, Ginny sanoi hitaasti rapsuttaen hajamielisesti päätään.
’’Miksi sinä et pidä minusta?’’ Fleur kysyi, nyt vaativammin. Jos katsoi tarkasti, saattoi huomata kuinka hänen silmänsä olivat täyttyneet kyynelistä. Ginny avasi suunsa, mutta sulki sen. Hän ei tiennyt mitä sanoa.
’’Minä en ymmärrä, mikset sinä pidä minusta’’, Fleur kiljahti silmät kyynelissä, ’’mitä minä olen sinulle tehnyt? Minä en inhoa sinua tai mitään, koska tosiasiassa... minä pidän sinusta, pidän erittäin paljon!’’
Ginnyn suu loksahti auki, kunnes hän tajusi sulkea sen.
’’Sinä... pidät minusta?’’ hän toisti hämmästyksissään. Fleur nyökkäsi heilauttaen taas hiuksensa silmiensä edestä. Ginny näytti miettivän tarkkaan, mitä sanoa. Mutta näytti, ettei hän keksinyt mitään sanottavaa, vaan tyytyi katselemaan maata.
Silloin Fleur huokaisi ja käveli Ginnyn eteen. Hän otti nuorempaa tyttöä leuasta kiinni pakottaen tämän katsomaan häntä silmiin. Ginnyn kasvot olivat pian yhtä punaiset kuin hänen hiuksensakin. Hellästi, mutta varmasti Fleur painoi huulensa tytön huulille. Ginnyn silmät suurenivat joko hämmästyksestä tai järkytyksestä, mutta hetken kuluttua hän rentoutui ja sulki silmänsä. Hän kietoi kätensä epävarmasti Fleurin kaulan ympärille, tunnusteli tarkkaan tytön muotoja omalla kehollaan.
Minuuttien jälkeen, jotka olivat tuntuneet ikuisuudelta, tytöt erkanivat toisistaan. Ginny katsoi Fleuria sanomatta mitään. Fleur hymyili hellyyttävälle punapäälle, ja käveli takaisin istumaan tuolilleen. Ginny empi hetken, mutta käveli Fleurin luo. Hän istuutui toisen syliin, käpertyi sinne kuin kissa. Fleur kietoi kätensä nuoremman ympärille, ja katseli hymyillen auringonlaskuun.
Minä en valinnut tätä kohtalokseni. Kohtalo valitsi minut.